Kuulumisia pitkästä aikaa! CLUB-40 ja muut tutut & tuntemattomat :D

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Moi vaan kaikille!



Eipä ole pitkään aikaan tullut kuulumisia kirjoiteltua, vaikka aika usein käyn kurkkailemassa, olisiko tutuilla nikeillä Lapsettomuuspuolelta tärppäillyt. Onnea kaikille plussanneille!!



Niin ne on viikot jo vierineet huimaa vauhtia ja eilen tuli täyteen 26 raskausviikkoa. Kaikki on oikein mainiosti, sokeriarvot ovat kestäneet kurissa ruokavaliolla ja sen ensimmäisen sokerirasitustestin liian korkea paastoarvokin on laskenut takaisin sallittuihin lukemiin. Hetken jo pelkäsin, että sokerit on nousseet kun nyt muutaman viikon on ollut aina jokin aikaa syömisen jälkeen hirveän huono olo. Eilen sitten neuvolassa otettiin 1h ruuan jälkeen sokeriarvo, joka oli 4,3 (sallittu yläraja 7), joten se huono olo johtuikin sitten siitä, että tuo arvo on aika alhainen. Vaarallinen se ei ole, kunhan ei mene alle 3:een, mutta aiheuttaa siis hetkellistä huonoa oloa. Olo paranee sitten ihan yhtäkkiä itsekseen kun aikaa kuluu.



Pieni ihmisen alku on kovasti vilkas ja potkuttaa välillä tosi imakasti virtsarakkoon :D Maha on jo valtavissa mitoissa, SF-mitta kulkee yläkäyrien yläpuolella. Olen vain 153 cm pitkä, eikä vauveli näytä mahtuvan lantioon ollenkaan, joten kohtu on jo heti rintojen alapuolella ja kaikki tuossa edessä komeasti. Mutta tätä osasin odottaa, esikoiselta maha oli ihan samanlainen. Eikä tuo neuvolatätikään sitä enää kovasti jaksa ihmetellä kun kaikki on muuten hyvin. Vielä pitäisi jaksaa 8 viikkoa tehdä töitä ennen äitiyslomaa, fyysisesti kyllä menee ihan hyvin mutta pääkoppa alkaa jo olla " lomalla" joka päivä enemmän ja enemmän.



Niille tiedoksi, jotka eivät minua tunne, että meidän sekundäärinen lapsettomuutemme kesti 5 vuotta (esikoinen täytti juuri 7 v.), jona aikana ehdittiin tehdä kolme epäonnistunutta inssiä ja kolme epäonnistunutta IVF:ää. Viimeisestä IVF:stä saatiin kolme alkiota pakkaseen ja olin juuri odottelemassa PASsiin menoa kun pienemme saikin alkunsa ihan luomusti. Vikaa ei ole muuta löytynyt kuin yksi tukossa oleva munanjohdin, joten en osaa sanoa miksi kärsimme niin kauan esikoisen jälkeen lapsettomuudesta. Plussausta ennen käytin homeopaattisia valmisteita n. puoli vuotta, olisiko se auttanut, vaikea sanoa, ei niistä varmaan haittaakaan ollut.



Kaikille tutuille ihan hirveästi terveisiä, Maikulta varsinkin odottelen viestejä!!!



T:Eevuska, rv 26+1

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Heippa!



Ilo lukea kuulumisiasi :) Olen ne jo useammin lukenut, mutten ole päässyt (lue: kerinnyt tai vauvalta tai isommalta lapselta päässyt) kirjautumaan sisään ja kirjoittelemaan.



Nytkin nuorempi äheltää nilkoissa, kääntyilee ja haluaisi jo kovasti liikkua :) Ja itse asiassa liikku takaperin, kun käsillä työtäen liukuu taaksepäin!!! Kaipa se - 4 kk - kohta kävelee *syvä huokaus*



Tsemppiä loppuraskauteen!!

Vierailija

Eevuska !



Ihana nähdä että olet näin pitkällä jo ja kaikki näyttää hyvältä. Pidän peukkuja loppuodotukseen !!!!



Itsellä kolmas ja viimeinen hoito meneillään. Viides piikityspäivä. Tänään ekassa ultrassa yhteensä 23 rakkulaa. Lääkärin mielestä vähemmän kun mulla tavallisesti :-).

Saas nähdä kuis menee... raskauden alkaminen tuntuu toooodella kaukaiselta ajatukselta.



paljon

Vierailija


No täältäpä minä löysin kuulumisiakin ;-) ehdit jo tuolle toiselle palstalle kirjoittaa omiani... :-)



On se ihmeellistä, että jossain vaiheessa on oikein sellainen lapsentekopakkomielle, ja sitten jossain vaiheessa alkaa vain hellittää sen osalta - toisaalta vähän pelottavaakin - näinkö se naisen hormonitoiminta lopahtaa???



Toisaalta, olen varma, että jos uuden onnen piakkoin saat, niin eipä sitä tiedä, mihin mittoihin se roihu yltää!!! Onhan tässä vielä jonkin aikaa, ennen kuin ihan seniiliksikään voin kutsua ainakaan itseäni ;-) Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka elämä suttaantuu eteenpäin - joskus mietin, että voi kun olisi lasit, joilla katsoa tulevaisuuteen, mutta joskus todella ahdistaa, kun ymmärtää, että se tulevaisuus voi olla ruusuista, vähemmän ruusuista, ja sitten jopa " sameaa" tarpomista - meinasin kirjoittaa " hautaa kohti" , mutta tässä iässä on niin vaikea kuvitella itseään jossain vanhusten palvelutalossa täynnä tabletteja, vaikka se todennäköisin vaihtoehto onkin... taitaa tämä keski-iän kriisi rapsahtaa päälle, jos vielä vähän kirjoitan, että lopetanpa tällä erää! :-)



Eemeli

Vierailija


... päivitystä tilanteeseeni sen verran, että FSH-arvo oli sen verran alhainen, että pääsemme vielä hoitoon... :-)



... biopsiaa aletaan suunnittelemaan jo tässä kuussa... hoito alkaa joulukuun puolessa välissä, että punktio mennee joskus vuodenvaihteeseen...



Edelleen hyvät voinnit sinulle ja pikkuiselle!



Eemeli

Vierailija

Mukava kuulla kuulumisiasi,kyllä tää aika rientää.Olet jo noin pitkällä.Meille kuuluu ihan hyvää,loppusuoralla ollaan ja synnytystä jo odottelen. Mulla myös sf-mitta menee yläkäyrän yläpuolella ja viimeksi neuvolassa se oli huimat 38 cm.mutta vauva oli silloin tosi ylhäällä,peppu ihan rintalastan alapuolella.Kaikki alkaa olla jo valmista vauvalle,nyt vaan pitää jaksaa odotella vielä muutama viikko... tutustumiskäynnit synnärille ja lapsivuodeosastolle rauhoitti lopullisesti mieltä.Ainoa ikävä asia tässä loppuraskaudessa on turvotus ja siitä johtuva hermopinne kädessä.Se herättelee järkyttävään kipuun öisin 1-3 tunnin välein mutta toisaalta voin ottaa päikäreitä, niin että kyllä tässä pärjäillään.Hirveitä makean himoja on alkantu tulla,toistaiseksi olen pystynyt olemaan tiukkana mutta sairaalakassiin olen ajatellut karkkia ja suklaata vähän pakata.

T:Tyynetuulia ja Onni rv 36+6

Vierailija

Kiva kuulla vanhojen tuttujen kuulumisia myös stregalta!



Meillä pikkuinen kasvaa kovasti massussa ja on ruvennut tuntumaan potkut jo hieman mahan päälle. Mullahan tässä odotuksessa ei oo ollu taas muuta kuin ongelmia, mutta nekin alkavat vähitellen väistyä :D Vuoto loppui 3 viikkoa sitten ja supistuksetkin ovat vähentyneet, joten pääsen vihdoin nauttimaan raskaudesta.



Mutta nyt jatkamaan hommia!



Nansku ja ninnironi rv23+2 plus muu pesue

Vierailija

Mutta ajattelimpa pompata kuitenkin teidän ketjuun ja toivottaa eevuskalle onnea hurjasti lähestyvään koitokseen! Nopeasti on aika kulunut, vasta muistan kuinka plussasit ;o)



Muillekin tuntuu kuuluvan mukavia, sehän loistavaa!!! Tässä ketjussa onkin monta tuttua, joita en ole unohtanut vaikka itse olen jo kauan ollutkin muilla palstoilla.



Meillä Santtu poika siis jo viikkoa vaille 11kk ja aika on TOSIAAN mennyt hurjan nopeasti! Vuosi sitten näihin aikoihin jäin äitiyslomalle, jännitin synnytystä ja toivoin toisaalta vauvaa heti syliin ja toisaalta, että menisi uuden vuoden puolelle. Ja menihän se, Santtu syntyi 2.1.!



Iso poika jo, noin 12kiloa ja äitinsä ja isänsä geenit löytyy pituudestakin. Sitä jo 83senttiä :o)!



Lujaa menee, nousee ylös ja hokee, että ättä, ii-ii, isi, vau-vau-va ja paupau.



Me asumme nyt omassa talossa ja teemme paranaikaa remontin vaihetta numero kaksi. Älkää edes kysykö montako vaihetta niitä on... monta! Mutta hiljaa hyvä tulee ja ihanaa on omaa laitella.



Uusi vauvakuume on nostanut päänsä eikä ehkäisyä ole käytössä... Tosin menkat yhtä sekaisin kuin ennen raskautta, joten tuskin on toivoa ainakaan luomuylläristä. Mutta ken tietää... nähtäväksi jää.



Paljon siis terkkuja kaikille, toivottavasti joku nyt edes muistaa mut ettekä vaan ihmettele, että kuka hitto täällä häiriköi!



Nyt menen nauttimaan oluseni ja syömään vähän sipsejä -kiitoksena kokopäivän maalausurakasta!



Jepuli + santtu

Vierailija


... itse ajattelin, että hoito olisi marraskuun puolessavälissä alkavassa kierrossa... mutta jos seuraavassa kierrossa menenkin FSH-mittaukseen (niska on hikoillut heinä-elokuun " epänormaalisti" -> huolestuttaa...), ja seuraavasta kierrosta aloittaisin e-pilleri, joita mulla napsitaan aina 1 kierros ennen hoitokierrosta, niin hoito olisikin joulukuussa, ja nyt en ole varma, että tehdäänkö meillä hoitoja silloin vai ei, niin sitten taitaisi mennäkin hoitoa tammikuulle... lääkäri on toistaiseksi suostunut ilomielin FSH-mittaukseen, mutta hoitoa hän pitää " turhana" ... me ollaan valmiit laittamaan rahaa " kankkulan kaivoon" , mutta onko lääkäri valmis pilaamaan erinomaiset tilastonsa onkin sitten jo toinen juttu...



Tsemppiä sulle " viime metreille" :-)



Eemeli



Vierailija

Hauska kuulla että kaikki etenee mainiosti. Pian on teillä nyytit kainalossa. Pompatkaa sitten suoraan yli tuon odotuspalstan tuonne vauvapuolelle;) Ollaan kirjoitettu aika paljon tuonne Yahooseen, siellä on koossa mukava ryhmä.



Meillä maistellaan pottua ja irvistellään. Kovin on Ellen jo kasvanut ja aika kiitää siivillä. Päätä kannattelee jo hyvin ja yrittää kääntyillä. On se ihana paketti:)



Hyvät loppusuorat ja ihanaa syksyä!



t.Coco ja Ellu3kk

Vierailija

Kiva lukee teidän kuulumisia!!!



Itselleni ei oo tapahtunut muuta kuin ero tuossa pari kk sitten ja sen myötä ajatus totaalilapsettomuudesta on pyrkinyt kovinkin paljon pintaan... tuskin tässä iässsä enää miestä, joka haluisi hoitoihin löytynee, enkä kyllä kauheen aktiivisesti ole uuteen suhteeseen pyrkimässäkään... oisko nyt sinkku kauden aika :DDDD



Viimeisen 15 vuoden aikana, tuntuu, että jotain olisi jäänyt elämättä / kokematta ja nyt aion ottaa kaiken menetetyn takasin päin... ikiteiniksikin taisi joku mua tuossa kutsua :D



Mutta voin rehellisesti sanoa, että nyt eron myötä on ollut mulla ainaki TILAA HENGITTÄÄ, eikä AHDISTA koko aikaa... ja yllätys yllätys... LUOPUMINEN haaveesta saada lapsi, on koko ajan hiipumaan päin...

Ehkäpä näin on tarkoitettu tai sitten mulle on jokin muu tehtävä varattuna tulevaisuudessa....



Kaikille toivottelen ihanaa talvi aikaa ja varsinki kun joulu on tulossa, niin paljon pieniä paketteja kaikille, tulipa se sitten joulupukin kontista taikka sinun massustasi ;)



http://groups.msn.com/plussanneetlapsettomat



http://groups.msn.com/lapsettomuustakana



http://groups.msn.com/lapsettomuus





Kaikille isot halit !!!

Vierailija

Monta viikkoa on jo kulunut, kun tämän viestiketjun aloitin, ajattelin vielä laittaa tähän tuoreitakin kuulumisia :D



Eilen tuli täyteen 35 rvkoa ja tänään oli taasen neuvola. Kaikki hyvin, sokerit suht aisoissa, pikkusen pitää vielä taas tuota dieettiä kiristää, on tullut vähän lepsuiltua ja hetihän se näkyy. Nyt ei olisi kuitenkaan enää kuin muutama viikko jäljellä, joten eiköhän tuon jaksa kiltisti olla.Vauvan painoarvio oli pari viikkoa sitten olleessa ultrassa sen verran paljon (syntymän painoarvio 3,8 tai 3,9 kg) että sektio tässä varmaan on edessä, jos ei tämä pienokainen nyt ala sitten syntymään pikapuolin. Vähän on supistellut, mutta ei kipeästi ja parin viikon päästä on sitten taas ultra ja synnytystapa-arviointi. Lantiohan minulla on jo esikoisen raskausajan röntgenissä todettu sen verran ahtaaksi, ettei sieltä kovin iso vauva mahdu tulemaan.



Kaikille tosi paljon terveisiä ja voimia kuhunkin elämäntilanteeseen. Peukutan niille, joilla on hoito menossa ja niille, joilla on plussa jo hanskassa, sekä lähetän voimahaleja kaikille!!



T:Eevuska, rv 35+1

Vierailija

Ihana kuulla teistä! Tyyniksellähän alkaa ollakin jo jännät ajat edessä :D Ne on nuo loppuviikot niitä kaikkein " pisimpiä" kun kaikenlaista epämukavuutta alkaa olla, mutta kai se kuuluu ollakin niin, että äiti valmistautuu synnytykseen myös henkisesti. Vaikka vähän pelottaisikin niin olo on niin epämukava että synnytys alkaakin tuntumaan ihan mukavalta kaiken kolotuksen keskellä. Ja sitä pätkäuntahan sitä sitten saa vedellä vielä muutamia kuukausia vauvan syntymisen jälkeenkin :D Minä joudun jo nyt nousemaan monta kertaa yössä vessaan, kun aina on pissihätä. Ja sitten kun ei pysty nukkumaan kuin kyljellään, niin on alkanut lokkia painaa, joten sekin herättää vähän väliä. Työpäivän jälkeen on kyllä pienet päiväunet melkein joka päivä saatava että jaksaa iltaan asti. Mutta ei se mitään, tämä on aivan ihanaa aikaa ja nautin joka sekunnista!!!



Joo, Coco, en ole edelleenkään osannut " kotiutua" tuonne odotuspalstalle, ehkä liityn sitten pienen syntymän jälkeen seuraanne vauvapuolelle. Saatiin viimein nettiyhteys kotiinkin, joten sittenhän se surffailu onnistuu sieltäkin käsin. Kovasti terveisiä pienelle nyytille, kovaa vauhtia ne pienet kehittyvät ja ennenkuin huomaakaan niistä tulee jo hirveän itsenäisiä ekaluokkalaisia, niinkuin meidän esikoinen... Kiitän luojaa joka päivä siitä, että saimme vielä kerran kokea tämän kaiken ja nimenomaan siitä, että esikoisemmekin saa sen kauan kaivatun pikkusisaruksen.



Minua muuten vieläkin vaivaavat kaikenlaiset omituiset painajaiset liittyen tähän raskauteen. Yleensä niissä alan vuotaa verta ja ahdistus on hirmuinen kun herään. Menee aina kauan ennenkuin tajuan, että se olikin vain unta ja kaikki onkin ihan hyvin. Kai ne alun pelot vieläkin vaikuttavat tuolla alitajunnassa ja vaikka viikkoja onkin noin mukavasti niin silti aina välillä pieni ääni kuiskii kaikesta siitä mikä voi mennä ihan loppuunkin asti pieleen. Yleensä osaan olla välittämättä moisista kuiskeista, mutta täytyy tunnustaa että välillä vieläkin pelottaa ihan hirveästi.



Onneksi neuvolakäyntien jälkeen olo aina rauhoittuu, kun pääsee kuulemaan sydänäänet ja onhan tämä vesseli aika kova sätkimäänkin, joten olemassaolonsa kyllä ilmaisee ponnekkaasti! Ja vielä olisi yksi ylimääräinen ultrakin tulossa, viikolla 30, kun seurataan vauvan kokoa näiden sokeriasioiden takia. Kiva on aina päästä katsomaan pientä!!



Kovasti terveisiä kaikille!!



T:Eevuska, rv 26+2

Vierailija

Olipa kurja kuulla, että olet eronnut. En siihen mitään latteuksia halua sanoa. Mutta tsemppiä!!!!



Mulle erot ovat aina olleet helpotuksia vaikka vaikeaakin on luopua jostain jotain johon on joskus uskonut.



sinä olet aina ollut verraton täällä meitä tsempaamassa. Toivottavasti sulla on nyt läheisiä tsempaamassa sinua!!!!



iso hali näitä piuhoja pitkin!!!!!



strega



Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat