Uusperheen arjesta?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Terve!



Kaipaisin kokemuksia, vihrejitä ja vinkkejä seuraavaan pulmaani.

Meillä edessä uusperhekuviot, eli minun ja hänen lapsiaan. Asia mikä mieltäni askarruttaa on se (voi tuntua tidän uusperhe-elävien korvaan vähäpätöiseltä mutta siltikin), että en kertakaikkiaan kestä miesystäväni poikaa. Huomaan, että hänelle (äitinsä) on antanut ihan erilaisen kasvatuksen kuin miten omaani kasvatan. Käytös, puhetavat toisille ihmisille ovat mielestäni pöyristyttäviä. Enkä viitsi lähteä häntä ojentamaan isänsä edessä.

Itse pidän kasvatuksessa tärkeinä, että käyttäydytään kunnolla, puhutaan vanhemmille ihmisillä ja yleensäkin ihmisille nätisti eikä huudella ja käyttäydytä tuhmasti jos ei käy toiselle heti mieliksi kun poika tahtoo. Ja liuta tietenkin muita asioita..



Poika on kohta 5v täyttävä ja omani on 3.5v ja voin sanoa heitä yhdessä leikkiessä katsottuna, sekä poikaa ja hänen käytöstään sivusta seuranneena, että oma 3,5v käyttäytyy ja kohtelee muita ihmisiä paremmin kuin tämä kohta 5v poika.

Sietämätöntä tässä tekee sen, että hänelle ei näemmä ole minkäänlaisia tapoja opetettu.



Nyt kysyisinkin teiltä, uusperhe-eläviltä. Miten voisin pitkän pinnani kanssa toimia tässä tilanteessa, ymmärrän, ettei muutos tapahdu sormia napsauttamalla, mutta miten voisin " kestää" tämmöisiä ristiriitatilenteita jatkossa?!



Kiitos

Kommentit (7)

Vierailija

Vastailen vielä, kun tuo eilinen tuli ihan väsyneenä, vielä aika tunnepohjalta. Täynnä virheitäkin : )

Kysyit tuosta jaksamisesta. Ei ole todellakaan helppoa oppia pitämään toisen lapsesta, se ei käykään ihan " noin vain" . Varsinkin, jos lapsi on ihan erilainen kuin omat lapsesi ja käytöskin sitä mitä et voi sietää. Olen itsekin ollut vastaavassa tilanteessa uusperheessäni, joka on ollut kasassa 8 vuotta.

Meillä vain toinen mieheni lapsista on ollut sellainen, jota minun on ollut vaikea ymmärtää. Ja oikeastaan hän on sitä vieläkin.

Kun pohdin tuota kysymystäsi jaksamisesta, mietin sitä miten itse olen selvinnyt. Ehkä tärkeintä on ollut tämä tunne tuohon mieheen jonka lapsi on. Hänen vuokseen olen yrittänyt lasta sietää. Ja vuosien mittaan olen oppinut lapsesta jopa pitämäänkin, vaikka hän edelleen on vaikea ( koulu, ym. ongelmia).Selkeimmin huomaan sen siitä, että koen lapsen asioista huolta. Ajattelen kuitenkin, että hän on mieheni lapsi ja eihän mieskään syrji tai moiti minun lapsiani.Kuvittelen siis itseni miehen asemaan.

Mutta teillä on asiat hyvin, koska lapsi on noin pieni ja asuu teidän luonanne. Voitte siis osallistua paljon enemmän hänen kasvatukseensa kuin me pystyimme tähän poikaamme. Hän on asunut viime aikoihin asti äitinsä luona ja tämä äiti meilläkin on vesittänyt kaikki kasvatusyrityksemme. Näillä uusperhelapsilla voi olla hyvinkin vaikeaa juuri näiden ex.kuvioiden ja riitojen vuoksi. Meilläkin äiti kertoili pojille hyvin useasti kuinka heidän isänsä ei rakasta heitä.

Suunnitelkaa vaan yhdessä miehen kanssa omat kasvatussääntönne ja ryhtykää opettamaan molemmille lapsille niitä. Varmasti poikakin oppii ja vaikka takapakkeja äidin luona käyntien vuoksi tulisikin, älkää lannistuko. Kaikkihan on lastenne ja teidän yhteisen perheenne parhaaksi!

Vierailija

Itse kiinnitin alkujaan huomiota myös mieheni lasten 3 kpl käytöstapojen puutteesseen, pikkuhiljaa aloin vaatimaan niiltä asioita. Kyllä minä komennan lapsia kuin olisi omia. Kyllä meilläkin likka itki että menee takaisin äidille, mutta kun mulla on kova pää kun mikä niin asiat on menneet perille,vaikka kovaa taistoa on joskus käyty. Lasten kunnioituksen ansaitsee rajoilla ja rakkaudella sekä oikeuden mukaisuudella. huonosta käytöksestä rangaistaan. Kyllä ne aika nopsaan haluaa vaihtaa tyyliä kun karkkipäivät hupenee olemattomiin ja kotiarestia pukkaa. Omassa huoneessa on aika tylsä kököttää. Kun lapsi on tuon sorttinen niin lällyttely ja päähän paijaaminen ei auta. Mitään ruummillista kuritusta meillä ei käytetä!! Kaikki on saatu aikaan sitkeydellä ja määrätietoisuudella.

Vierailija

huonoa käytöstä omassa kodissaan. Teillä on teidän säännöt ja pojan äidillä on omat sääntönsä. Ei kenenkään tarvitse kodissaan sietää huonoa käytöstä.



Sinun pitää puhua pojan isän kanssa teidän kasvatusperiaatteista ja säännöistä ennen yhteen muuttoa. Ei perheessä voi olla eri lapsille eri sääntöjä. Molemmilla perheen aikuisilla on oltava oikeus ojentaa toisenkin lapsia. Muuten olo tulee kaikille mahdottomaksi.

Vierailija

Heip!

Meillä on uusperhe, ei kyllä mikään tavallinen.. Joten otan esimerkkiin siskoni perheen.. Heillä on kummallakin (isällä ja äidillä) omat lapset ja yksi yhteinen. Miehen poika on joka toinen viikon loppu heillä, kun taas siskoni tyttö on lähes koko ajan heillä.. siskoni ja hänen miehensä ovat jutelleet avoimesti miten suhtautua erilaisiin tilanteisiin.. Ja ovat sopineet säännöt. Heillä on heidän säänöt ja muilla omat.. Itkuja se on vaatinut, mutta lapsetkin ovat tottuneet. Eivätkä enää murise niistä. Kumpikin (siskoni ja hänen miehensä) kasvattavat lapsia tasavertaisesti ihan kuin olisivat omiaan. Uusperheessä on yksi Iso sääntö.. Kaikki pitää pystyä keskustelemaan (varsinkin vanhemmat) ja katsomaan se yhteinen sävel.... Ei muuta kuin tsemppiä ja keskustelemaan. :)

Vierailija

Meillä on pitkälti samanlainen tilanne. Minulla ennestään kolme lasta ja miehellä yksi poika, joka asuu meillä. Heti tutustuttuamme kiinnitin huomiota pojan käytökseen. ( tai ehkä sillä ei ollut mitään käytöstapoja ) Minun toinen tyttö on hänen kanssaan samanikäinen, ja vaikkei lapsia pitäisi vertaillakaan, tein niin. Mieheni pojalla ei ole koskaan ollut mitään sääntöjä eikä velvollisuuksia. Tutustuessamme poika oli vajaa 5v. Hänen käytöksessään mikään ei ole muuttunut puoleentoista vuoteen, josta vajaa vuosi asuttu saman katon alla. Hän ei puhu kenellekään, ei kiitä, ei tervehdi, ei sano heihei ym. Omilta muksuiltani olen aina vaatinut, että jos tulee vieraita tai mennään jonnekin kylään niin silloin tervehditään, kylässä ( myös kotona ) kiitetään kun noustaan ruokapöydästä. Lahjoja saadessa kiitetään yms. Mielestäni normaalia kohteliaisuutta. Lapsiltani nämä tulee ikäänkuin luonnostaan, mutta ei mieheni pojalta. Minua kohtaan hän on välillä todella ilkeä, sen vielä kestän ja jollain tavalla ymmärränkin, mutta neuvolassa ja tarhassa huomasivat ( onneksi ) myös tämän pojan " ongelmat" .



Minun mielipiteeni on se, että kun saman katon alla asutaan, silloin myös kaikilla lapsilla on samat säännöt. Elämästämme neljän muksun(vanhin 7v, nuorin 4v. ) kanssa ei tulisi mitään, jos kaikki saisivat tehdä niinkuin tahtovat. Mieheni poika kun on tottunut saamaan aina tahtonsa läpi. Juttelin asiasta ja omista näkökannoistani mieheni kanssa. Eihän siitä aluksi mitään tullut, mutta kerran hän sanoi, että kun on itsekin verrannut omaa poikaansa minun lapsiini, hänestä tuntuu, että hänen poikansa ei omaa minkäänlaisia käytöstapoja. Sovimme yhteiset linjat kasvatuksen suhteen, poika vain ei niitä halua noudattaa. Sanoo aina lähtevänsä äitinsä luo jos jostain asiasta hänelle sanoo.



Lopulta neuvolatäti ja lääkäri ehdotti lasten ja nuorten tiimiä, kun kerroimme tilanteesta ( poika ei puhunut neuvolatätille 1 1/2 tunnin aikana mitään 6 v. tarkastuksessa ) Nyt on pari keskustelutuokiota takanapäin, enkä odota sieltä suunnalta mitään " apua " tilanteeseen, mutta omia kasvatustapojani siellä kyllä on kehuttu ja kannustettu jaksamaan. Monesti olen ollut valmis pistämään hanskat tiskiin ja monot eri suuntiin, ikävä kyllä tämän pojan takia.



Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että pojalla olisi edelleenkään minkäänlaisia sääntöjä äitinsä luona. Päinvastoin, äitinsä kyllä jaksaa puuttua meidän kasvatukseen. Tekisi joskus mieli sanoa, että olisi itse edes joskus kasvattanut poikaansa. Nytkin mielellään laittaa poikansa viikonloppuina mummolaan.( poika on joka toinen vkl äitillään)



Kuten psykiatri sanoi, Rajat on rakkautta !



Jaksamista teidän perheelle !

Vierailija

että keskustelette miehesi kanssa sääntöasiat selviksi. Mutta heti alussa ei kannata puuttua kuin tärkeimpiin. Uusperheessä tulee välttää keskustelua lasten paremmuudesta, oli sitten kysymys käytöksestä tai jostain muusta. Ei ole lapsen vika, jos hänelle ei ole tapoja opetettu. Opettakaa hänelle niitä yhteisiä käytössääntöjä, niitä jotka aluksi katsotte tärkeimmiksi. Jos heti puututte kaikkiin, pojalle tulee vain tunne, ettei hän kelpaa teille missään asiassa. Mutta kiittäminen ym. on ihan helppoakin oppia, sanotte että näin on teillä tapana ja opastatte häntäkin tekemään niin. Kun hän tietää että se vaaditaan ja josta huomautatte hänelle jos se jää tekemättä, hän oppii pian siihen. vertailua muihin lapsiin ( katso miten liisa osaa tehdä...)ei kannata tehdä juuri huonommuuden tunteen välttämiseksi.

Meilläkin on uhkailtu äidin luokse lähtemisestä aina kun asiat ei ole mennyt lapsen mielen mukaan, mutta ollaan selitetty että meillä säännöt on nämä ja niitä kaikki noudattavat ( no on isolle sanottu joskus, että mene jos että meillä pysty näitä noudattamaan).

Parisuhteenkin takia ei lapsia kannat vertailuttaa, eihän sinustakaan olisi mukavaa jos miehesi moittisi sinulle lapsiasi. Mutta asiasta voi aina keskustella rakentavasti, ja oma kanta kannattaa toiselle perustella. Ja aina ptää punnita ne yhteiset säännöt, mikä on oikeasti tärkeää ja mitä säänntöjä pystymme valvomaan, että ne toteutuvat.

Vierailija

Koita jaksaa, kyllä se yrittäminen tuottaa tulosta. Miehelläni on poika joka oli 5-vuotias kun aloimme seurustella. Hän ei myöskään tervehtinyt kiittänyt eikä osannut ottaa ketään muuta huomioon kuin itsensä. Alku oli taistelua kaikin puolin. Meillä on aina ollut tietyt säännöt, joita kaikki noudattavat. Alkuun taistelimme ruoasta,ulkoilusta, nukkumaanmenoajoista, heräämisestä ja tietokonepelaamisesta ja ylipäätään kaikesta. Välillä tuntui että elämä oli pelkkää taistelua ja tappelua. Pojan ei tarvitse mennä kotona ulos ollenkaan. Kerran mieheni haki hänet kesälomalla perjantaina 14.30. poika oli yöpuku päällä, ollut samoissa varustuksissa edellisestä lauantaista asti (oli silloin 10 tai 11v) ja oli ollut sateista joten ei ollut viitsinyt edes pukeutua. Tämän kertoivat nauraen miehelleni äitinsä kanssa. Rytmi kotona on aina sellainen ettei nukkumaan mennä ennen puolta yötä ja kesälomalla poika valvoo aamu kolmeen ja nukkuu vastaavasti 14.00. Mieheni ihmetteli kesällä kun haki poikaa mökille, kun kukaan ei avannut ovea. Soitettuaan pojan kännykkään herätti tämän (oman työpäivänsä jälkeen vähän yli 14).



Ruokataistelut ovat luku sinänsä. Aluksi poika ei syönyt kuin karkkia ja nakkia ja perunamuusia (olisi pitänyt tehdä pussimuusia, jota en koskaan kyllä tehnyt). Kun emme sitten antaneet karkkia kun ruoka ei maistunut, pojalle pakattiin karkkieväät kotoolta mukaan. Emme antaneet niitäkään syödä, kun ei syönyt ruokaa, niin äiti haukkui meidän maan rakoon. Mutta pikkuhiljaa poika on oppinut syömään lähes kaikkea mahdollista (katkaravut,sinisimpukat fetajuustot ym...) Isänsä sanoo aina että kiitos kuuluu minulle joka olen sinnikkäästi vaan tehnyt ruokia. Olen kova leipomaan ja laittamaan ruokaa joten olen aina sanonut että niin paljon jaksan leipoa kun poika jaksaa syödä, mutta vasta sitten kun ruoka on syöty. Kotona (rahasta ei pulaa)ei ruokaa tehdä vaan se ostetaan eineksinä ja mikroruokina. Pojalle on opetettu että valmisruoka on parempaa. Kun kyseli miksi minä teen itse enkä osta, vastasin etten tykkää valmisruoista ja eikä meillä olisi varaa niitä usein syödäkään (4hlö + poika silloin kun on meillä). Nykyisin poika usein pyytää jotain tiettyä ruokaa koska on niin paljon parempaa kuin valmiina ostettu...



Tv:n katselussa meillä on ja ollut ongelmia. Poika saa kotonaan katsella (on aina saanut) kaikki mahdolliset ohjelmat mitkä tulevat. Meillä ei vieläkään saa katsoa elokuvia jotka k jotain. Aluksi kiukutteli (ja äitinsä myös) mutta nykyisin tietää säännöt eikä välitä. Samoin pelaaminen on meillä rajattu joka toiseen päivään ja silloinkin vain muutaman tunnin. Siitäkään ei tarvitse enää tapella.



Eli kyllä lapset oppivat eri sääntöihin kunhan niistä vaan pitää järjestelmällisesti kiinni. Tulihan pitkä sepustus, mutta jaksamista sulle ja pidä pintasi ja sääntösi!!!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat