Vuotohäiriö/keskenmeno/homeopatia/luontaistuotteet

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Moi!



Kerronpa oman tarinani, toivottavasti jaksat lukeaJ Takanani 3 raskautta, joiden tuloksena pojat 06/02 ja 05/04 ja keskenmeno 09/05 (todettiin 12+5, keskeytynyt jo 7+5). Esikoinen tärppäs heti ekasta kierrosta pillereiden lopetuksen jälkeen ja raskaus sujui ilman mitään ongelmia: syntyi viikoilla 40+0 ja painoi komeat 4,3 kg. Jälkivuoto kesti pari viikkoa, jonka jälkeen oli muutama päivä vuotamatta, kunnes alkoi n. 3 viikon tuhruttelu eli vaaleanruskea tuhru muuttui ensin tummanruskeaksi ja lopulta aina verisemmäksi. Eli siis vuoto lisääntyi koko ajan, kunnes koitti kahden viikon autuas vuodoton jakso, jonka jälkeen menkat 7 viikkoa synnytyksestä. Neuvolassa otin asian puheeks, ja siellä meinattiin, et jälkivuoto ois tuo 5 viikkoa ja todettiin, et täysimetys teettää kaikenlaisia vuotohäiriöitä. Esikoisen syntymän jälkeen olin muutaman kuukauden ilman ehkäisyä, mutta aloin kärsiä pienistä tiputteluvuodoista. Päätin hakea e-pillerit vuotojen lopettamiseksi, joita söin n. puoli vuotta ja ne auttoivatkin tuohon tiputteluun. Aloin kuumeilla uudesta vauvasta, joten jätin pillerit pois, ja kuopus saikin alkunsa neljännestä kierrosta pillereiden poisjättämisestä ¿ kiusakseni epämääräinen tuhruttelu palasi pillereiden lopettamisen jälkeen ja ehkä hieman haittasi vauvan tekemistäkin. Kyllähän tärppi tuli kuitenkin nopeasti.



Anyway, toista raskautta varjosti selittämättömät veriset vuodot viikoilla 7, 11 ja 15. Verta tuli välillä runsaastikin, mutta raskaus jatkui. Ekassa ultrassa lääkäri näki sykkeen ja lisäksi epäili näkevänsä toisen ruskuaispussin ja totesikin, että kyseessä on ilmeisesti ollut monikkoraskaus, ja toinen olisi mennyt kesken. Kävin jokaisen vuodon alkaessa sairaalassa tarkistamassa, mitä masuun kuuluu, ja siellä vauva köllötteli tyytyväisenä, sydän sykki ja vuodot kuitattiin vain selittämättöminä. Kuopus syntyi viikoilla 39+0 ja painoi vain 2825 g. Poikien kokoeroa vähän ihmeteltiin, mutta ei siitä sen enempää. Samoin kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen, jälkivuoto kesti ensin sen 2 viikkoa, jonka jälkeen oli pari vuodotonta päivää, jonka jälkeen alkoi n. 3 viikon tuhruttelukausi alkaen vähäisestä vaaleanruskeasta tuhrusta lopulta punaiseen vuotoon. Kuukautiset alkoivat taas 7 viikkoa synnytyksestä. Minusta alkoi itsestä tuntumaan, että jälkivuoto kesti omalla kohdallani sen pari viikkoa, jota seuras joku outo 3 viikon tuhruttelukausi ja välissä siis 2 viikkoa vuotamatonta aikaa, jonka jälkeen kuukautiset 7 viikkoa synnytyksestä. Eli siis jälkivuoto ei ois sitä 5 viikkoa, jota neuvolatäti sanoi, vaan 2 viikkoa.



No, toisen lapsen jälkeinen elämä on ollut yhtä helvettiä. Vuodosta on tullut minulle yhtä tavallinen ilmiö kuin mitä vuotamattomat päivät kuukautiskierrosta olivat ennen lapsia. Siis rautalangasta vääntämällä: jos kiertoni on 28 pvä, ekat 7 pvä vuotaa kuukautisvuotoa, sit max. 5 pvä on vuotamatta ja loppukierto sitten tuhruttelee alkaen v. ruskeasta tuhrusta muuttumalla t. ruskeaksi ja lopulta veriseksi. Koko ajan on päällä alavatsa- ja ristiselkäkivut. Itse asiassa kivut on pahempia kuin kuukautiskivut, jotenkin epämääräisiä ja raastavia. Kun tulee kp 29, totean vuodon hivenen runsastuvan ja siis kuukautisten alkavan. Kivun luonnekin muuttuu selkeäksi kuukautiskivuksi à kp 1. Ja sama juttu JOKA IKINEN KUUKAUSI. Mielessä pyöri jo vaikka mitä hölmöä, syöpä ja endo ja vaikka mitä, mut esim. endo jäi ehkä vähän taka-alalle, koska vuoto ei itse asiassa ollut ollenkaan runsasta, vain pitkäaikaista.



Puolen vuoden kidutuksen ja ihmettelyn jälkeen (vasta!) kävin gynellä, mitään elimellistä vikaa ei löytynyt. Lekuri ois mielellään antanut mulle hoidoksi e-pillerit, jotta tilanne rauhottuis, mut mä sanoin, et haaveilen kolmannesta lapsesta ja että sais tulla mahdollisimman nopeasti. Sainkin sitten synteettistä keltarauhashormonia, sillä hän epäili minun kärsivän keltarauhasen vajaatoiminnasta. Mitään verikokeita ei otettu.



Voi ihanaa, nämä hormonit auttoivat ongelmaani! Välivuoto poistui ja kivut! Mutta uutta raskautta ei edelleenkään kuulunut, vaikka lääkäri sanoi, että tämä keltarauhashormoni vielä lisää raskaaksi tulemisen mahdollisuutta paksuntamalla kohdun limakalvoa ja näin lisäävän sitä todennäköisyyttä, että hedelmöittynyt munasolu tarttuisi siihen. Pikkukolmosen yrityksen aloittamisesta tuli jo kuluneeksi vuoden päivät. Söin 6 kiertoa hormoneja, ja kun jätin ne pois, heti ensimmäiseen luomukiertoon tärppäsi! IHANAA! Nyt mun unelma toteutuisi, olin aina haaveillut kolmesta lapsesta!



Kävin alkuraskauden ultrassa, jossa näkyi yksi kohdunsisäinen raskaus ja sydän jumpsutti kovasti! Olin kuin seitsemännessä taivaassa, kaikki oli hyvin, sikiö vastasi viikkoja 7+2 ja tyhmänä ajattelin, että kaikki menisi hyvin, kuten kahdessa aiemmassa raskaudessa. Kunnes, np-ultrassa näkyi eloton sikiö, jonka kehitys oli loppunut viikoilla 7+5. Mitään oireita keskenmenosta ei ollut, jotta olisin osannut edes epäillä moista. Sain ajan lääkkeelliseen tyhjennykseen, mutta kohtu tyhjenikin (onneksi) sen äitiyspolilta saamani valmistavan lääkkeen voimilla. Ultrassa kohdun todettiin tyhjentyneen kokonaan ja lääkehoidon olevan turhaa. Ja taas sama juttu, jälkivuoto kesti 2 viikkoa, ja kun luulin sen loppuvan parin vuodottoman päivän takia, alkoi tuhruttelu, jota on nyt sitten jatkunut toista viikkoa. Ja todennäköisesti olis jatkunut just sen 3 viikkoa, jonka jälkeen ois 2 viikkoa taukoa ennen kuukautisia. Mut mä kyllästyin ja avautuin sattumalta vyöhyketerapeutti-ystävälleni.



Hän alkoi puhumaan homeopatiasta ja luontaistuotteista ja suositteli käyntiä homeopaatilla. Otin neuvosta vaarin, ja marssein luontaistuotekauppaan. Kerroin oman tarinani, ja hän sanoi minulle, että homma on hyvin selvä, minä kärsin juuri keltarauhasen vajaatoiminnasta. Kaikki oireeni viittaavat siihen. Ja että hänellä käy asiakkaana ainakin 2 naista per viikko, jotka kärsivät samasta ongelmasta. Ja ongelmat on saatu korjattua ja vielä helposti. Siis oikeesti?!



Hän kertoi minulle, että ihmisen kärsiessä keltarauhashormonin vajaatoiminnasta juuri 8. ja 9. viikon keskenmenot selittyvät sillä, että tällöin istukan pitäisi alkaa tuottamaan keltarauhashormonia, ja koska minun hormonituotantoni on jostakin syystä vajavaista ja ¿jumissa¿, elimistöni on keskeyttänyt raskauden. Elimistössäni oli keltarauhashormonia niin, että raskaus alkoi (söinhän synteettistä keltarauhashormonia ennen raskautta), mutta sikiön kehittyessä elimistössäni ollut keltarauhashormoni kului tavallaan loppuun, ja koska elimistöni ei tuottanut sitä riittävästi tai lainkaan, raskaus keskeytyi. Voi itku! Kiva kuulla, et oma elimistö aiheutti tän keskenmenon!



Toisaalta, ette arvaa, miten huojentavalta tuntui kuulla, että mistä kaikki johtui! Gyne siis kertoi minulle kärsiessäni vuotohäiriöstä, että mä kärsin keltarauhasen vajaatoiminnasta ja määräsikin siihen tätä keinotekoista keltarauhashormonia. No, minäpä näiden uusien tietojen siivittämänä surffin nettiä hakusanalla ¿keltarauhasen vajaatoiminta¿, ja sieltähän löytyy tietoa vaikka miten! Että lääkitystä pitäisi jatkaa vielä raskauden alettuakin (siis luget!) aina 9.-11. viikolla asti. Voi kökkö! Pitikö minulle tulla keskenmeno sen takia, että saan kuulla, että oman keltarauhasen vajaatoimintani vuoksi mahd. kehityskelpoinen sikiö menehtyi! Ja miksi lääkäri ei puhunut mulle tästä mitään?



Homeopaatti vielä lisäsi, että synnytyksen jälkivuoto (2 vai 5 viikkoa), selittämättömät veriset vuodot toisen raskauden aikana ja mun välivuodot sekä niihin liittyvät kivut kuuluvat juuri taudin kuvaan eli ovat hyvin todennäköisesti johtuneet juuri vajaatoiminnasta. Eli luulenpa, että toinenkin raskauteni on ollut koko ajan hilkulla mennä kesken juuri keltarauhashormonin vähäisyyden takia ja vauvan pieni syntymäpaino melkein täysillä viikoilla selittyy juuri sillä, ettei istukka ei ole toiminut oikein. Ja nuo minun veriset vuodot sitä paitsi loppuivat juuri viidenteen raskauskuukauteen mennessä, jolloin istukan keltarauhashormonin tuotanto loppuu.



Jihuu, no mitäs sitten? Homeopaatti määräsi minulle pari homeopaattista lääkettä ja luontaistuotteita, joiden tarkoitus on stimuloida minun oma hormonitoimintani liikkeelle. Samalla hän kertoi, miten tärkeätä esim. rasvahappojen (omega-3, omega-6) ja lukuisten hivenaineiden (kromi, foolihappo jne.) sekä vitamiinien (a, d jne.) riittävä saanti on esim. raskauden alkamiselle ja jatkumiselle. Sanoi, että älä ihmeessä edes harkitse uutta raskautta muutamaan kuukauteen, kunnes elimistöni on kerryttänyt riittävästi juuri näitä aineita (rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita). Lisäksi saamani Vitamera-nimisen luontaistuotteen pitäisi optimoida minun hormonintuotantoanikin, en siis syö mitään valmista hormonivalmistetta, vaan pyrin saamaan oman elimistöni taas tuottamaan sitä.



Tämä kuulostaa tosi järkevältä. Ainakin paljon järkevämmältä, kuin lääkärin selitys, että näitä keskenmenojahan sattuu 40-50 % raskauksista, ja nyt sitten sattui sinun kohdallesi. Ja että syömällä keinotekoista hormonia saat vuotohäiriösi kuriin, mutta kun jätän hormonit pois, niin vuotohäiriö on ja pysyy. Ei korjaannu mihinkään. Olen tosi valmis ja motivoitunut yrittämään noilla luontaistuotteilla saamaan oman hormonitoimintani liikkeelle. Mitenköhän paljon muuten nämä lääkärien selittämättömät lapsettomuudet ja lastensaantiongelmat juuri johtuvat jostain hivenaine-, rasvahappo- tai vitamiinivajeista? Lääkärithän ei näihin puutu kuin korkeintaan tuhahtamalla välinpitämättömästi, mut oikeasti, pistää kyllä miettimään. Eihän verikokeissa tutkita kuin esim. prolaktiini, progesteroni jne.



Näillä avuin minä ainakin yritän ja uskallan itseäni lääkitä. Jos saan saamillani homeopaattisilla lääkeaineilla ja näillä luontaisilla hivenainevalmisteilla oman hormonitoimintani taas käyntiin normaaliksi ja vuotohäiriöni korjattua, on minun uskoni ainakin kova! Ei se usko kyllä kovin hatara olekaan, meinaten sain sieltä juuri lääkeaineen, jonka homeopaatti sanoi laukaisevan kuukautiset alkamaan pikapuoliin, ja ei tarvinnut muuten odottaa kuin seuraavaan päivään! Loppui epämääräinen kipuilu ja alkoi vuoto, joka vaikuttaa aika nopeasti loppuvankin.

Voin siis keskittyä hyvillä mielillä parantumiseen. Ehkä uskallan sitten hetken ajan kuluttua yrittää uutta raskautta. Mutta valaisevaa on ainakin se, että ei missään nimessä kannata edes yrittää uudelleen, ennenkuin tämä vajaatoiminta on korjaantunut, muuten on varsin todennäköistä, että sikiön kehitys loppuu taas ihan alkumetreillä, kun istukka ei tuota keltarauhashormonia riittävästi.



Tästä avautumisesta tuli todella pitkä romaani, mutta toivottavasti herättäisi jonkinlaista keskustelua. Ja en voi kuin suositella lämpimästi homeopatiaa, homeopaattia ja luontaistuotteita. Minä sain ongelmiini ja kysymyksiini ainakin tuhat kertaa paremmin vastauksia kuin minun kokeneelta ja yleisesti arvostetulta gyneltä, jolla olen asioinut. Ja meinaan kyllä kertoa hänelle näitä tuntojani keskenmenon jälkitarkastuksessa ensi viikolla.



Homeopaatti kertoi vielä, että hänellä asioi lukuisia ihmisiä, jotka ovat vuosia kärsineet selittämättömästä lapsettomuudesta, ja kas kummaa, homeopaattisilla ja luontaistuoteavuilla ovatkin tulleet raskaaksi ja saaneet oman ihanan nyyttinsä, vaikka lääkärit ovat väittäneet sen olevan silkka mahdottomuus. Kuulostaa ihanalta ja tavallaan niin järkevältä!!! Lapsettomuushan on kovasti yleistynyt, mutta ruokavaliokin on kyllä muuttunut paljon epäterveellisempään suuntaan viimeisten kymmenien vuosien kuluessa, eli varmasti hivenainevajekin on tänä päivä paljon yleisempää kuin esim. 70-luvulla.

Kommentit (6)

Vierailija

huomenna lähtee " oikku" homeopaatille! Olen lukenut sillä monen tämmöisen, jolla ei syytä lapsettomuuteen löydy, saaneen apua.

Vierailija

Eli luontaistuotekaupan pitäjä on siis homeopaatti.



Mutta suosittelen kaikille! Mulla toinen kierto km:n jälkeen ja välivuodot näyttäisivät olevan historiaa! Katsotaan nyt sitten miten käy, kun yritämme miehen kanssa pikkukolmosta jo tähän meneillään olevaan kiertoon :) kp 12/28. Toivotaan, että tärppää!

Vierailija




missäpäin olette käyneet/olette menossa homeopaatille? Kuulostaa mielenkiintoiselta ja kokeilunarvoiselta vaihtoehdolta ennen tuohon varsinaiseen hoitorulettiin lähtemistä. Varsinkin kun luomuplussakin olisi kohdaltamme mahdollista, mutta moista onnenkantamoista ei ole meille suotu.

Vierailija

Tampereella, joka mahdollisesti tietäisi nimenomaan " lapsettomuudesta kärsivän rohdoista" ? Mekin siis olemme selittömästi lapsettomia (mitä nyt mun kierrot on alkaneet venymään pitkiksi ilmeisesti stressin takia) ja olisi kiva kokeilla jotain ennen toista ivF:ää!!!

Vierailija

Tänään kävin ja maanantaina saan lääkkeet. Ihan kuin ois terapiassa käynyt, kyseli kaikenlaisia asioita lapsuudesta orgasmiin :)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat