Kolmatta odottavat huomio!!Sisältää pahaa purnausta ja valitusta

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Siis kysympä vaan, kuinka teidän muiden hermot kestää???meillä pojat 4v ja 2v ovat muuttuneet todella levottomiksi ja rasittaviksi, vaikka vanhin aloitti kerhonkin. Tuntuu et hullunpaan suuntaan vaan menee.Ei tietoakaan mistään auvoisesta odotuksesta kun koko aika saa kurittaa ja huutaa lapsille!!!



Miten te muut kestätte? Oon todella väsynyt rv 35 nyt ja kakarat senkun ujeltaa ja tappelee ja kiukuttelee kokoaika. Eivät ole enää aikoihin nukkuneet päiväunia, että edes päivällä en saa hengähtää hetkeksikään. Siis aamusta iltaan: huutoa, tappelua ja itkua. Mies yrittäjä ja nyt piti olla lomaa mutta paskat, on poissa entistä enemmän kun kotona niin raskasta.



Tuntuu järjettömältä virheeltä tää perhe- elämä.

Kommentit (11)

Vierailija

itseäni ja miestänikin sillä, että vaikka kuinka ottaa koville, on tää loppupeleissä meidän parasta aikaa, ja sitä ei saa unohtaa. Kaikki kestää vaan oman aikansa. Lapsilla on ne ajat (joku ylempänä kertoi kun pienin roikkuu jalassa kun tullaan pk:sta kotiin koko ruoanlaiton ajan) jotka kestävät jonkun ikäkauden ja loppuvat itsekseen kyllä. Musta tuntui silloin kun eka lapsi syntyi, että onko tämä tällasta kokoajan, ei asiat kehity muka yhtään. Toisesta ne meni jo liian lujaa. Kolmannesta aion yrittää huomata joka kehityksen, vaikka meilläkin tapellaan rajusti (4 ja 2v. vauvan syntyessä) välillä taukoamatta. Sitten telkat kiinni, piirustuspaperia eteen tai jotain niin keskittymistä vaativaa hommaa, että unohtuu toisissaan roikkuminen. Välillä miehen kanssa huudetaan kurkku suorana, jotenkin vaan huomannut ettei se auta yhtään (really??!!)ja lopuiksihan sitä jo huudetaan melkein toisilleen sekä vika olikin siinä toisessa aikuisessa. Kiukuttaa kun lapset joutuu kuunteleen sellasta väsymisen aiheuttamaa turhaa sotaa. Kirosanojakaan ei ois saatu koskaan keksiä. Pelkää et kohta lapset osaa ne vanhempiaan paremmin.

Täytyy vaan jostain repiä se voima että jaksetaan vielä siihen saakka kun meidän lapset on isoja, sitten ajatellaan näitä mitä nyt rutistaan. Varmasti silloin jo naurattaa.



Voimahalit isoille perheille, itse itsemme tähän soppaan on sekotettu, niin eiköhän viedä tämä kunnialla loppuun!

Vierailija

Mulla on täällä neljä tyttöä, joista pienin 6 viikkoinen.

Suurimmaksi osaksi menee tosi hienosti, vanhimmista kun on jo apuakin, ovat 9 ja 12 vuotiaita, kolmas on kolmevuotias. Hulluina hetkinä täällä on uhmaikäinen kiukuttelija, murkkuikäinen raivoaja ja yksi muuten vaan hankala, sekä sitten vauva. Mutta kun olen päättänyt olla haihattelematta oman ajan perään, se kun ei ole mahdollista, niin kaikki sujuu sitten kuitenkin aika kivasti. Jos ihan pahaksi yltyy, kiellän isompia menemästä tietokoneelle ja yritän saada ilmapiirin rauhalliseksi. Pienempien lasten kanssa on tietysti vähän toinen juttu.



_lintu75

Vierailija

Vanhemmat lapset ovat nyt 4,5v. ja ihan kohta 3v. Olin viime vuoden töissä, mutta jo kesäkuusta asti olen ollut kotona (ensin kesälomalla ja sitten jäin varhennetulle ä-lomalle). Kesä meni mukavasti, kun mieskin oli pitkällä lomalla. Arki alkoi tietty tulla raskaammaksi, kun mies lähti elokuussa jälleen töihin. Nyt on pari kuukautta mennyt tässä lasten kanssa kerhoillessa ja masua kasvatellessa. Onneksi olen jaksanut mennä heidän kanssaan lähes joka arkipäivä jos jonkilaisessa kerhossa, perhekahvilassa, liikuntakerhossa yms. Vielä nytkin ihan raskauden loppusuoralla olen halunnut käydä melkein päivittäin jossain " ihmisten ilmoilla" . Meillä on n.2-5km noihin " rientoihin" ja onneksi on auto käytössä (miehen työpaikka tosi lähellä kotia, joten käy pyörällä). Meillä ei ole naapureita, joten leikkikaverit lapsille on haettava noista kerhoista. Ja samalla saan itsekin " tuuletusta" . Toki silloin tällöin on sitten ihanaa vaihtelua viettää ihan kotosalla päivä ja tehdä kaikenlaista täällä tai ihan vain olla möllöttää. Ja tiedostan myös sen, että kun vauva kohta syntyy en enää jaksa/pysty niin paljon lapsia eri juttuihin viemään. Sen takia ehkä olen mennytkin niin paljon nyt alkusyksystä ikään kuin " varastoon" ...



Mutta myönnän toki, että on ollut useita päiviä, kun on joutunut raivoamaan täällä kotona pää punaisena, kun lapset ovat riehuneet ja/tai riidelleet, eivätkä usko sanomisiani jne... Ja syyllisyys on heti kova, vaikka tiedostaa, että kyllä ne hermot repeää kaikilla välillä. Tietty nuo raskaushormonitkin aiheuttavat osansa ja sitten kun vauva tulee, niin väsymys on varmaan suunnaton ja sekin sitten saattaa kiehuttaa...Meidän lapset ovat mielestäni sellaisia perusvilkkaita eli osaavat kyllä leikkiä tosi kivasti yhdessä (tyttö ja poika siis), mutta välillä keksivät vähän liian rajuja juttuja, joihin täytyy pakostikin puuttua ja hermot meinaavat itsellä mennä. Jos mulle olisi siunaantunut vieläpä joitain hyperaktiivisia lapsia, niin en tiedä missä parantolassa olisin, sillä en oikeasti koe olevani kovin kärsivällinen luonne todellakaan. Nostan kyllä hattua niille äideille, jotka jaksavat ylivilkkaitten kullannuppujensa kanssa!



Mulla jaksamista edesauttaa aviomies, joka ottaa osaa kodin töihin iltaisin ja viikonloppuisin -hoitaa kyllä hyvin leipätyönsä, muttei elä pelkästään työlleen. Hän käy harrastuksissaan 1krt/vko ja tontilla muutaman kerran viikossa nyt syksyllä (mutta sinnekin ottaa lapset usein mukaan). On jaksanut tsempata mua tässä(kin) raskaudessa. Ilman hänen tukeaan ja kannustustaan en toki jaksaisi kyllä tätä arkirumbaa. Lisäksi mulla on oma kuoroharrastus ja pienimuotoista opiskelua tässä kotiäidin roolin lisäksi. Ne ovat myös sellaisia " henkireikiä" , joiden avulla jaksan.



VOIMIA kaikille teille muillekin!

t.Sinisiipi rv40+4 ja lapset 4v. ja 3v.





Vierailija

Minä täältä lähettelen kärsivällisyyttä pursuvia ajatuksia kaikille kiukuttelevien lasten vanhemmille! Toivottavasti tulevat perille.



Odotan neljättä (rv jotain 28), tehtynä jo vuosipainokset 97, 00 ja 02. Näiden vuosien aikana olen kantapään kautta oppinut yhtä jos toistakin niin itsestä kuin lapsistakin. Tärkein huomio, jonka voin tähän keskusteluun tuoda, on negatiivisen oravanpyörän pysäyttäminen.



Kaikki lasten kanssa tiiviisti olevat vanhemmat ovat varmasti huomanneet sen, että lasten uhmakas kiukuttelu kiristää omia hermoja. Kun on oikein väsynyt, niin tulee helposti päräytettyä takaisin. Ja sama jatkuu. Näin meilläkin. Jossain välissä esikoisen kanssa puhuttiin siitä, miten kiukku nostattaa kiukkua. Lapsikin sen näki.



Olenkin siis toiminut näin: kun lasten uhmakas käytös on liiallista tai haittaa arjen rutiineja, niin oikein puren hammasta yhteen ja päätän itse pysyä rauhallisena. Kuin taikaiskusta tilanne rauhoittuu. Jotenkin sitä itse pystyy keksimään helpommin ne sanat tai sen " vakavan" ilmeen, jolla saa viestin perille asti, kun aiemmin se hukkui päällekkäiseen huutoon. Hienointa tässä on se, että missään vaiheessa ei tarvitse antaa periksi, pitää vain olla hermostumatta.



No kyllä minäkin silloin tällöin lapsilleni räpsähdän, mutta olen huomannut että ne tilanteet ovat teholtaan nykyään aivan toista luokkaan. Taitavat uskoa, että äiti on tosissaan.



Mitä tulee siihen, että miehet niin huolettomasti tekevät omia juttujaan ja jättävät vailla tunnontuskia lastenhoidon äideille, niin siihen en voi auttaa. Taitaa olla syntyperältään yhtä vanha ongelma kuin ihmiskunta. Meillä esim. minua ärsyttää mökillä ollessa se, että lapset tulevat aina naisten saunaan (miehet saunovat rauhassa ja piiiitkäään) ja miesten kalastusreissuille täytyy aina antaa siunaus oli tilanne lasten kanssa kuinka vaikea tahansa. Muuten olet pikkumainen ja nalkuttava ämmä.



Siinä mielessä olen onnekas, että mieheni on oikeasti ja mielellään läsnä, puuhailee perhetouhuja omasta aloitteestaan. Joskus harhautuu halailemaan kitaraansa turhan pitkäksi aikaa, mutta sen kestän.

Vierailija

...nyt rv17 ja mulla on 5 ja 3v. erittäin vilkkaat pojat. Itse olen päivät koulussa / töissä / työharjoittelussa, lapset pk:ssa. Olen yh, eikä lasten isä ole missään tekemisissä heidän kanssa, en saa edes minkäänlaista elatustukea. Mutta kun on pärjättävä ja jaksetteva, niin kyllä sitä pystyy. Itse olen jaksanut ajattelemalla,ettei tämä aika ikuisesti kestä, lapset kasvaa huimaa vauhtia. Olen myös aina ollut todella " tiukka äiti" , pojat keksivät ties mitä temppuja ja aina olis jokin kinastelu päällä, mutta tottelevat jos heille jotain sanon...Ja vaikka kuinka joskus väsyttää ja olisi helpompi ja nopeampi tapa selvitä tekemällä heidän puolesta asioita, yritän sitä välttää ja opettaa heidät toimimaan itsenäisesti asioissa, jotka he pystyvät jo tekemään. Huolehdin myös itsestäni kaiken kiireen keskellä, muuten en jaksaisi!

Vierailija

Meillä on 5v ylivilkas poika ja 4v tyttö ja masuasukki tulossa rv 33+2. Lapset on ollu nyt yli viikon kipeenä ja hieman jo parempi kuntoisena jaksavat tietty tapella kuin mitkäkin elukat.Pihalle kun ei vielä voi lähteä...



Mies on kuljetusalan yrittäjä ja työpäivät venyy välillä..sit illat rakentaa grillikotaa pihassa ja KUKA nököttää kiukuttelevien ja kipeiden lasten kans sisällä jo toista viikkoa!!!! ei puhettakaan et mies tarjoutuis olemaan lasten kans et voisin vaikka ottaa torkut tai jotain, kun yötkin tahtoo mennä huonosti nukkuen tai kokonaan valvoen.



Oon miettiny samaa, että kuka hitto käski vielä vauvan hankkia...Mutta oikeesti mun mies on ihan kultainen, välillä se vaan uppoutuu omaan maailmaansa...Ja tässä tilassa mä en just jaksa sitä ymmärtää! Ja väsyneenä mä sit karjun lapsille ja kiukuttelen miehelle, joka ei muka ymmärrä mikä mulla on...Laittaa kaiken raskaushormonien piikkiin. Vaikka niillä nyt just ei oo mitään tekemistä tän asian kanssa.



No jospa tää helpottaa kun lapset parantuu ja vauvakin syntyy piakkoin.Tosin sitten mulla on kolme kitisevää kipeää kun alkavat sairastaa:( Ja miehestä ei juuri siinä asiassa apua..Huokaus!



Mä olen yhtä asiaa miettiny, että miten miehet voi irtaantua niin hyvin arjesta, että vaikka ovatkin fyysiseti muka kotona, mutta oikeesti on ihan sama olisko jossain muualla..Mun mies ainakin osaa sen taidon ja sit ihmettelee kun " valitan" ettei ole läsnä..Sanoo että onhan hän kotona! Joopa joo...



äitykkä ja rv33+2

Vierailija

isommat olivat 2 ja 4 vuotiaita ja vaativat seuraa sekä sisällä että ulkona.

Nyt odotan viidettä ja kevyestä pahoinvoinnista huolimatta päivät sujuvat hyvin, lapset 8v, 6,5v,3,5v ja 1,5 v. Kolme vanhinta touhuavat itsekseen sekä sisällä että ulkona ja saan levätä (kohtalaisesti) kun nuorimmainen nukkuu päiväunet.

Videot kunniaan!!! Saa siinä itse levätä jos lapset malttavat katsoa jotain mielenkiintoista.



Voimia meille kaikille, onneksi lapset kasvavat!

Vierailija

Täällä odotetaan kanssa kolmatta rv 7+3 ja kaksi lasta reilu 5 lähtee eskariin ensi syksynä ja vuoden ikäinen, saas nähdä kuinka jaksaa loppuraskaudesta mutta täytyy mennä nukkumaan silloin kun vuoden ikäinen nukkuu päikkäreitä, mutta ehdottomasti haluttiin nuorimmalle leikkikaveri kun vanhin kasvanut yksin aikuisten kanssa niin huomaa kyllä suuresti eron.



Jaksamista kaikille kolmatta lasta odottaville!

Vierailija

käyn töissä ja muksut on päivät päiväkodissa. illat onki sitten yhtä tappelua useimmiten. mieskin nytkin koko viikon iltavuorossa että siitäkään ei apua oo. onneksi sentään se on esn viikon illat kotona mun kans pyörittämäs arkea. olen huomannu että ulkona selviää vähemmällä joten joka ilta pyritään meneen ulos. ei täs kai auta kun koittaa jaksaa ja jos mahdollista pyytää joltakin lastenhoitoapua että pääsee itse vaikka kauppaan hengähtään tms. itelläkään ei ketään oo mutta luultavasti kolmannen synnyttyä tulen ainakin joskus käyttämään mannerheimin lastenhoitoapua. katsotaan nyt mitä tuleman pitää ja koitetaan jaksaa. Meillä ennestään 5v ja 2,5 v lapset.

Vierailija

Meillä edelliset ovat nyt 4 v(t) ja 1v8kk(p) ja itse odotan 28+. Jossain määrin olen oppinut jo sulkemaan korvani tappelulta ja puutun siihen vain, jos kuulostaa, että on menossa jotain pahempaa, tai se on kestänyt liian kauan. Osan ajasta muksut leikkivät ihan sovussakin.



Eniten minua rassaavat töistä kotiintulot. Kun pääsemme kotiin, alan laittamaan välittömästi ruokaa. Yleensä kuopus huutaa vähintään puolet tuosta ajasta jaloissa ja esikoinen on aloittanut kiukuttelunsa jo pk:sta lähdettäessä. Mies saattaa olla kotona tuossa vaiheessa, mutta on taatusti linnoittautunut tietokoneelle eikä vahingossakaan tule huvittamaan kuopusta siksi aikaa, kun saan ruoan valmiiksi.



Vielä ei onneksi maha ole pahemmin tiellä, vaikken kyllä molempia enää mielelläni kanna yhtä aikaa. Tosin tätäkin on pakko tehdä pk:sta lähdettäessä, mikäli esikoinen on saanut raivarin.

Vierailija

Mut syypää on enemmän ukko kuin kakarat. Ypph:na mulla on lisäksi 3(4/98, 2/00 & 4/03) muksua joista 2 on omieni ikäisiä(4/98 & 11/00) ja he leikkivät kivasti. Illalla klo 17 alkaa oikeastaan se oma aika ja silloin muksut tekevät yksikseen jotain. Eivät oo onnex tapelleet vähään aikaan(koputan puuta).



Tuo ukko ottaa päähän. Pistää rahat haisemaan, vaikka löytyis parempiakin kohteita kuin vahvistin, kaiuttimet, aluvanteet...(varastossa roikkuu käyttämätön prätkäpuku, maksoi jotain 600¿).

Ukon housuissa voisin vaikka tarjoutua ostaa vaatteita muksuille tai jotain(nimittäin kun mainitsen että olis vähän syytä ostella muksuille vaatteita, niin ei oikeastaan kuuntele ollenkaan ja loppujen lopuks MINÄ olen se joka ostaa ja maksaa).

Mun pieni palkkani menee lähes kokonaan ruokaan ja muksujen vaatteisiin ja heidän parin lehden maksuihin, nyt ekaa kertaa 8 vuoden aikana olen ostanut kunnolla vaatteita itelleni, mut vaan tuon kasvavan mahan takia. Aiemmin kuljin vaan verkkareissa, kun leikkipuisto oli melkein ainoo paikka missä tuli ihmisten ilmoilla oltua, sukulaisetkaan ei paljoo välittäny minkä näköisenä ilmestyin kylään. Nyt kun tulee kerhoissa käytyä, niin ei oikein viittii ryysyissä mennä. Muuten omia menoja ei ookaan, kun missään en yksin viitti käydä.



Heidi rv 26+3

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat