Keliakia lasten äideille kysymys

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

MInkä ikäisenä ja millaisten oireiden perusteella teillä epäiltiin / todettiin keliakia?

Kommentit (8)

Vierailija

Oire, jonka perusteella epäiltiin (lääkäri epäili), oli jatkuva kova ummetus. Epäilystä ja ekasta verikokeesta diagnoosiin meni puoli vuotta, ja 2-vuotisneuvolassa todettiin ettei lapsi ollut viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut yhtään. Eli kasvun pysähtyminenkin oli oire, sitä vaan ei havaittu...

Jos teillä on pienikin epäilys ja varsinkin jos suvussanne on keliakiaa, hakeutukaa verikokeeseen. Älkää edes varmuuden vuoksi aloittako keliakiaruokavaliota, sillä sairautta ei voi todeta, jos vehnä, ohra ja ruis on jo jätetty pois ruokavaliosta.

Vierailija

Meillä ei muilla lapsilla ole allergoita ollut. Paitsi toisella kaksostytöistä todettiin vauvana ulostenäytteen perusteella että suolistossa on tulehdusta ja kotimaiset viljat olivat pois käytöstä noin puoli vuotta minkä jäkeen ne taas sopivat.



No neuvolalääkäri on loppukuusta ja siihen asti olen päättänyt olla antamatta pojalle kotimaisia viljoja lainkaan. Toivottavasti se auttaa.

Vierailija

Sama asia kiinnostaa kahden tällähetkellä diagnosoituna vilja-allergisen lapsen äitiä! Koska meillä oireina raju oksentelu ja ripuli/veriripuli ja nivelkipuja lähinnä polvissa + käsissä.

Vierailija

jotka näyttivät negatiivista viljojen ym testattujen ruoka-aineiden osalta. Keliakiaa ei testeissä käsittäkseni ollut. Minkä niminen verikoe testaa keliakkiaa?



Oireet kuitekin jatkuvat. Pari päivää oli parempaa kun en syöttänyt pojalle lainkaan kotimaisa viljoja. Eilen annoin kaurapuuroa ja illalla sekä tänään on kakannut useita kertoja. Viimeiset kaksi kertaa peppu on ollut ihan rakkuloilla vaikka kakka ei todellakaan ole kauan vaipassa ollut. Ekat rakkulat tulivat ennen päiväunia ja olivat häipyneet unien aikana. Puoli tuntia unien jälkeev vaippa oli taas täynnä ja peppu rakkuloilla.



MIkä ihme pojan vatsan sekoittaa :(??

Vierailija

Meillä pojalla on ollut pikemminkin liiallista vatsantoimintaa, tosin ei ripulia. Paino on kutenkin lähtenyt laskuun, pituutta oli vielä tullut mutta pituuskasvukin oli tasaantumaan päin. Ikää pojalla siis 1v. Olemme käyneet neuvolassa ja verikokeet otettiin viimeviikolla. Niissä oli jo heti havaittavissa jotain pientä häikkää mm. trombosyyttien määrässä joten kontrollinäytteet mm. pieni verekuva, otetaan tällä viikolla uudestaan. Lääkäri puhui vain allergia verinäytteistä mutta voisi kuvitella että niihin sisältyisi myös keliakin pois lukeminen??

No lääkärin ohjeen mukaan olemme jättäneet vehnän pois kokonaan koska itse jotenkin liitin vaivat lisääntyneeseen vehnän syöntiin. Nyt vatsa onkin toiminut harvemmin. Uloste on edelleen sulamatonta ja poika näin äidin silmin vaikuttaa hoikistuneen edelleen. Loppukuusta on uusi aika lääkärille.

Vierailija

Hei!



Minua myös kiinnostaa mitä muita oireita? Oliko kenenkään lapsella voimakkaita ilmavaivoja tai vatsanväänteitä? Entä miten korkeat keliakia-arvot olivat normaaliarvoon(muistaakseni 15) verrattuna? Ja tutkittiinko asia usein vai selvisikö se ensimmäisellä kerralla kun keliakia-arvot verestä mitattiin? Kiitos paljon jos jollain tietoa ja kokemusta!!!

Vierailija

Meillä siis oli tuo tosi paha ummetus ja sen myötä tietysti ankarat vatsakivut (uskoisin... 1,5-vuotias nyt ei sitä mahakipuaan osannut niin selittää). Keliakia-arvojen korkeutta en muista, mutta meillä oli ns. selvä tapaus. Eli verikoetulosten selvittyä lapsi sai lähetteen biopsiaan.

Vaikka verikokeet näyttäisivät varmaa keliakiaa, diagnoosin saamiseksi vaaditaan aina tuo ohutsuolen tutkiminen. Se on aika ikävä toimenpide (tehtiin rauhoittavassa lääkityksessä, ei nukutuksessa), mutta onneksi sitä ei tarvinnut kestää kuin se kerta. Ja viljoja piti syödä normaalisti ennen tutkmusta, sillä muuten suolinukka olisi parantunut eikä diagnoosia olisi voinut tehdä.

Diagnoosin jälkeen on ollut seurantakäyntejä, alkuun useammin, nyt enää kerran vuodessa. Siellä otetaan verikoe, jotta nähdään vasta-aineiden taso, ja mitataan ja punnitaan.







ovelia:

Lainaus:


Hei!



Minua myös kiinnostaa mitä muita oireita? Oliko kenenkään lapsella voimakkaita ilmavaivoja tai vatsanväänteitä? Entä miten korkeat keliakia-arvot olivat normaaliarvoon(muistaakseni 15) verrattuna? Ja tutkittiinko asia usein vai selvisikö se ensimmäisellä kerralla kun keliakia-arvot verestä mitattiin? Kiitos paljon jos jollain tietoa ja kokemusta!!!




Vierailija

Lapsesi oireet kuulostavat mielestäni suolisto-oireiselta vilja-allergialta. (Siis jos tiheä kakkaaminen ja pyllyn ihon " palaminen" tulee heti jos viljoja käytetään.)



Keliakia on eri asia, se on elinikäinen sairaus, josta ei voi parantua, toisin kuin allergiasta.



Vaikka allergiatestit eivät ole teillä vilja-allergiaa näyttäneetkään, ei allergia ole poissuljettu (ja tämän pitäisi myös lääkäreiden tietää ja kertoa!!!). Etenkin juuri suolisto-oireiset allergiat harvoin näkyvätkään allergiatesteissä pikkulapsilla.



Keliakian ja vilja-allergian hoito on periaatteessa ihan sama, eli kotimaisten viljojen täydellinen välttäminen. Esim. puolen vuoden välttämisen jälkeen viljoja voi kokeilla varovasti uudelleen ja jos oireet tulevat takaisin, täytyy välttämistä jatkaa.

Keliakia pitäisi kyllä tutkia, jos lääkäri sitä epäilee, koska silloin altistuksia ei tehdä vaan viljattomalla ruokavaliolla ollaan loppuelämä.



Kotimaiset viljat voi korvata ruokavaliossa maissilla, riisillä, tattarilla, hirssillä, quinoalla ja amarantilla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat