Pienikokoinen ekaluokkalainen

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Poikamme aloitti nyt syksyllä ensimmäisen luokan. Hän on aika arka ja ujo, muutama hyvä kaveri oli luokalla entuudestaan. Nyt kuulostaa, että kavereiden piiri alkaa lisääntyä. Koulutehtävien suhteen koulu sujuu hyvin, ja lähtee innokkaasti kouluun.



Poikamme on pariin otteeseen tuonut julki pienuutensa verrattuna koulukavereihin. Tätä osasin jo odottaa, koska esikoulussa hän oli jo asiaa vertaillut ja ajatellut. Hän on n. 118 cm pitkä ja 18 kg painoltaan.

Hän menee omilla käyrillään, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä.



Tänään hän sanoi, että kaikki sanovat hänen olevan luokan pienen. Mainitsi vielä, että xx on pienempi. Sanoi suoraan, että tilanne tuntuu kurjalta. Yleensä hän katsoo asioita hyvin optimistisesti ja löytää hyvän puolen, mutta nyt sanoi negatiivisen tuntemuksen ihan suoraan. Toki äitinä yritin kannustaa lastani, juttelimme asiasta pitkään.



Mutta sydäntä repii...Onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette lapsen kanssa asiaa käyneet läpi?

Kommentit (7)

Vierailija

Meillä siis poika vasta eskarissa ja vaikka onkin pituudeltaan juuri keskikäyrällä, niin on todella laiha ja syntynyt joulukuussa. Eli luultavasti tulee olemaan luokkansa pienimpiä, varsinkin kun nykyään tuntuu olevan niin isoja lapsia. Vielä tuo koko ei ole poikaamme vaivannut, mutta itse pelkään että kokonsa ja loppuvuodesta syntymisen vuoksi ei pääse urheilu- ja fyysisistä suoritusta vaativissa tilanteissa muiden tasolle ja mahdollisesti jatkuva häviäminen kiukuttaa. Tuntuu jo nyt että pojat kilpailevat kaikesta ja pienempikokoisempi lapsi on aina altavastaajana (meilläkin pojalla samanikäinen kaveri alkuvuodesta syntynyt ja todella pitkä ikäisekseen on päätä pidempi) ja se vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja käsitykseensä itsestään.

Vierailija

Meillä taas on melko pitkä ekaluokkalainen. Saa nähdä tuleeko siitä sanomisia, ei ainakaan vielä ole tullut.

Toisaalta meidän poika on hyvin avoin ja ystävällinen, joten ystävistä ei ole puutetta.

Pelkään vaan tuleeko jossain välissä " tietynlainen kömpelyys" esiin ja nouseeko se kaveripiirissä huomionkipeäksijutuksi...

Vierailija

Meidän ekaluokkalainen tyttö on 111cm pitkä ja painaa n.17kg. On luokkansa pienin ja nuorinkin. Koulussa asia ei ole häntä vaivannut ainakaan vielä. Hankaluutta aiheuttaa vain tavaroiden kuljetus. Koulureppu tuntuu olevan suuri (on kyllä pienin malli, johon koulukirjat mahtuu) ja välillä reppu on tosi painava noin pienelle kantajalle. Kauhulla jo ajattelen talvea ja suksien ja luistinten kuljetusta koululle.



Eskassa tyttö oli myös ryhmänsä pienin ja kärsi välillä siitä, ettei pysynyt isompien perässä. Itki ihan kotona sitä, ettei saa ketään hipassa kiinni ja häviää aina juoksussa ja juoksuleikeissä. Välillä hän oli myös kytännyt ulkoiluajan ovensuussa, että ehtisi ensimmäisenä ruokajonoon (tiesi siis ettei juoksemalla siihen ehdi).



Kotona olen monesti puhunut siitä miten eri ihmiset on hyviä eri asioissa ja selvittänyt miten kaikkia taitoja on vaikeampi toisten lasten huomata. Lapset kyllä tietää kuka on kova juoksija, yhtä helppo ei ole huomata kuka on hyvä ystävä tai tuntee paljon luontoa tms.

Puhuin asiasta myös eskan tädeille ja toivoin, että asiasta puhuttaisiin myös eskassa yhteisesti. Toivoin myös eskan ohjelmaan juuri niitä asioita joissa tiesin lapseni olevan hyvä ja mistä hän pitää. Näitten toiveiden toteutumisesta en ole lainkaan varma, ehkä asiasta joskus keskusteltiin.



Olen pitänyt asiaa (=kaikki on hyviä jossakin ja itsenään arvokkaita) esillä myös kotipihallamme, myös lasteni kavereiden kuullen. Saatan siis todeta kaikkien lasten kuullen kenelle tahansa lapsista, että kylläpä sinä olet taitava tekemään sitä ja sitä ja sinäpä teit nyt fiksusti kun toimit noin tai sanoit noin.



Olen myös yrittänyt totuttaa lastani kestämään arvostelua, jota hän kokonsa vuoksi saa. Aina se ei ole varmasti helppoa, mutta todennäköisesti aina löytyy niitä, jotka toisten ulkonäköön puuttuvat (niin pienuuteen kuin suuruuteen). Laskemme kotona myös leikkiä lapsemme koosta ja näin opetamme häntä suhtautumaan asiaan huumorilla.

Kovasti tyttömme odottaa kasvavansa isoksi. Hänelle se tarkoittaa sitä, että olisi peräti 120cm ja pääsisi Linnanmäellä muuallekin kuin " possujunaan" !

Vierailija

ja taitaa olla luokkansa pienikokoisin. Meillä on etuna se, että poika on motorisesti lahjakas, ketterä ja nopea, joten hän pärjää kyllä pallopeleissä ja muissa välituntitohinoissa. Esim. jalkapallossa hän on jopa parempi kuin monet pitkät pojat, joilla jalkojen koordinaatio on vielä hakusessa ;-) Koko ei tunnu poikaa juurikaan vaivaavan muuta kuin silloin, kun kaverit intoutuvat häntä kovasti halailemaan; tuntuu että jotkut kaverit pitävät häntä vähän nuorempana ja hellivät ihan eri tavoin kuin isompia ystäviään. Meidän poika ei kuitenkaaan ole mikään halianalle, ja niin hän sitten kiemurtelee vaivaantuneena pois ja yrittää vähän tuuppia kaulassaroikkujia...



Minusta on tennen kaikkea ärkeää, että lapsi viihtyy omassa kehossaan, silloin sen kehon ulkoisilla mitoilla ei ole paljonkaan väliä. Me ollaan aina ihailtu lastemme jäntevyyttä ja ketteryyttä ja kehuttu heitä kovasti, kun he oppivat jonkin uuden taidon. (Esikoinen on nykyään jopa vähän turhan ihastunut itseensä ja keikistelee mielellään peilin edessä alasti...) Meillä tietysti hyvänä ihanteena on myös oma isä, joka on pieni ja laiha, mutta jolla on karatessa musta vyö ;-)



Itseluottamus näkyy myös ulospäin, eikä itseensä tyytyväistä lasta kiusata niin helposti kuin epävarmaa. Kannattaa siis etsiä siitä lapsen kehosta hyviä puolia ja kehua ja kehittää niitä. Jos lapsi on hyvä kiipeilemään tai uimaan, tai potkimaan palloa tai hänellä on hyvä tasapaino, tehkää siitä iso numero ja harrastakaa sitä yhdessä. Jos mikään liikunta ei suju, voisi ehkä yrittää harjoittaa taitoja leikin varjolla. Etenkin poikien maailma on vielä pitkään niin fyysinen, että henkiset taidot eivät riitä kaveripiirissä kokonaan korvaamaan liikunnallisuutta. Sitä paitsi nörtin osaan ei kannata alistua ihan helpolla - siitä irrottauminen on myöhemmin vaikeaa ja liikunta olisi kuitenkin ihmiselle hyväksi koko iän.

Vierailija

Häntä luullaan aina vuosia vanhemmaksi kuin on ja edellytytään " aikuismaisempaa" käyttäytymistä. Ei ole kiva näinkään päin.

Vierailija

Meidän poika painaa 17 kg ja pituutta ei ole pitkään aikaan mitattu, mutta olisikohan suunnilleen 115 cm. Me vanhemmat olemme pieniä ja isänsä on ollut vielä aikanansa hidaskasvuinen ja samoilla käyrillä tuntuu poika menevän. Hän on myös aika huono urheilussa ja aika arka, joten tutulta kuulosti kertomuksesi. On kyllä sitten selkeästi edellä ikäisiään esim. matematiikassa ja äidinkielessä. Mieheni on aikanaan kärsinyt pienikokoisuudestaan, joten olen jo parin, kolmen vuoden ajan (niin kauan kun poika on itse tiedostanut olevansa pieni) kysynyt, että häiritseekö se häntä. Ei ole vielä kuulemma häirinnyt, sanoo, että luokkakaverit aina välillä kantavat häntä ja että se on ihan mukavaa. Olemme puhuneet siitä, että koska hänen äitinsä ja isänsä ovat keskikokoista pienempiä, on ihan oletettavaa, että siitä geeniperimästä tulee myös keskikokoista pienempiä lapsia ja että hän on kuitenkin ihan normaali ja kasvaa aikuisena isänsä kokoiseksi. Ja olen myös puhunut siitä, että kaikki eivät ole hyviä kaikessa - hän lukee hyvin, laskee hyvin jne., mutta on sitten liikunnassa huonompi. Ja joillakin luokkakavereilla on sitten toisin. Eipä tässä paljon muuta kaiketikaan voi, kuin kasvattaa lasten itsetuntoa ja vakuuttaa hänen normaaliuttaan.

Vierailija

Meillä on myös niin pienikokoinen tyttö, että ensi vuoden koulunalku vähän huolettaa jo etukäteen. Itse olen lyhyt, ja lapsen isä myös. Omasta lapsuudesta muistan ainaisen pitkien ihmisten ihailun, ihan kuin pelkkä pituus olisi tehnyt jostakusta paremman ihmisen. Tuohon asenteeseen yhä törmää. Huolestuneimmat tuntuvat itse olevan juuri sopivan pituisia nykyaikaan: siis naisilla pituus 170-175 cm.



Tyttö on kyllä kovaluontoinen, joten ehkäpä hän pärjää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat