Tuttavapiirissä melkein kaikilla lapsilla harrastus. Yleistä? Ja mistä kotonaoleville seuraa?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kyllä tuntuu että meidän perhe on kummajainen. Pian 6v poika ja pian 4v tyttömme ei harrasta mitään. Ovat kotona minun kanssani, tosin poika päivät eskarissa ja tytöllä kerho 2kertaa viikossa. Lisäksi tytön ja vauvan kanssa käymme kerran viikkoon puistossa (jossa sielläkin ulkoilee lähinnä perhepäivähoitajia, äitejä ei paljoa näy), perhekerhon kävimme katsastamassa, mutta sen olemme vielä jättäneet väliin. Muuten pyrin järjestämään kyläilyjä ym. vähintään kerran-kaksi viikossa tyttömme kanssa, jotta hänellä olisi jotain seuraa.



Kaikilla muilla samanikäisillä tutuilla tuntuu olevan lapsilla harrastuksia. Monella hoidossa olevalla vielä enemmän kuin kotona olevilla. Toisilla on tennistä ja lumilautaulua, toisella taas jalkapallokoulua ja luistelu/lätkäkoulua, useammalla jumppaa ja tanssia, muutamalla kuvataidekoulua, parilla urheilukoulua ja muskaria jne. En taida tuntea kuin yhden muun perheen jossa on samanikäisiä lapsia kuin meillä ja heillä ei ole harrastuksia, kaikilla muilla on lasten harrastuksia kerran tai monella useamminkin viikossa. Lisäksi tuttavaperheiden kanssa on vaikea sopia kyläilyjä viikonloppuisin, kun useammalla lapset harrastavat juuri viikonloppuisin tai he ovat lomamatkoilla, vanhemmat tuulettumassa (lapset isovanhemmilla) tai aina heillä on jotain tekemistä.



Meillä en koe harrastuksia vielä tämän ikäisille tarpeelliseksi. Tosin kohta olen alkanut jo minäkin miettimään pitäisikö lapsia ilmoittaa joihinkin harrastuksiin ihan vain sen vuoksi että saa seuraa... Poika sentään näkee kavereita paljonkin iltaisin ja hänellä on seuraa, koska tuon ikäiset lapset leikkivät jo ilman vanhempiaan. Tytölle sitä vastoin on vaikeampi löytää kavereita. Välillä tuntuu että kaikki lapset ovat hoidossa tai harrastavat niin paljon ettei heille oikein sovi leikkiseura ja vielä kun kyseessä sen ikäiset että vanhempien pitäisi sopia/järjestää näkemiset, niin tunnen olevani ainoa vanhempi joka ehdottaa kyläilyjä tai kyselee kaipaisiko jonkun muun lapsi leikkiseuraa. Yksisuuntaisesti en oikein aina jaksaisi. Tuntuu turhauttavalta, jotta lapsemme saisivat seuraa heidät pitäisikö heidät laittaa hoitoon ja kuskata harrastuksiin? Välillä kyllä ketuttaa, miten muilla?

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Jos lapsella on riittävästi seuraa ja tekemistä, ei niitä harrastuksia tarvinne väen väkisin keksiä. Ja liika on aina liikaa, perheellä tulisi olla myös riittävästi yhteistä aikaa.



Olen tosin sitä mieltä, että jonkinlainen urheiluharrastus saisi kyllä lapsella olla jo aika pienestä pitäen. Mieluummin jotain yleistä aluksi, jossa pääsisi leikin varjolla löytämään sen " oman jutun" .



Meidän perheessä asia on ratkaistu yhteisillä harrastuksilla, käymme siis viikonloppuisin koko perheen voimin jumppailemassa. Ja jatkossa kun lapset ovat isompia, menemme koko perheen yleisurheilukerhoon. Musiikkia käymme harrastamassa viikolla ihan sen takia, että huomaan lasten nauttivan siitä niin kovasti. (Itse erittäin epämusikaalisena ihmisenä en koe voivani tarjota lapsilleni heidän kaipaamaansa varhaismusiikkikasvatusta.)

Vierailija

Eli kerran viikossa hoitopäivän jälkeen on muskari ja viikonloppuna naperouinti. Mutta ei mitään pakottamista ja hirveää härdelliä pidä lapselle järjestää. Tosin poika tahtoo ehdottomasti ulos ja kävelylle ja muuta " urheilullista" joka tapauksessa joka päivä heti kun hoidosta kotiin päästään eli ei ole laisinkaan väsynyt.

Vierailija

Stadin steissillähän näkee näitä lapsia, joilla ei ole harrastuksia!

Mä ainakin aion varmistaa, että lapsillani on jo pienestä pitäen jokin harrastus. Jokin terveellinen mielenkiinnonkohde, josta saa nautinnon.

HArmittaa, kun huomaa, että on niin paljon lapsia, joilla ei ole mitään tekemistä. Maleksivat kaduilla, eivät ole oikein mistään kiinnostuneita, eivät nauti mistään. En toivo sellaista omille lapsille.

Poikani uivat, pelaavat jalista ja sählyä sekä jotai instrumenttia ennen kouluikää.......... toivottavasti *haaveilee*

Vierailija

Olen kauhulla seurannut alle kouluikäisten harrastamista vielä päiväkotipäivän jälkeen. Hoitopäivä on lapselle täysi työpäivä ja jotenkin tuntuu todella hurjalle, että lapselle ei anneta senkään jälkeen rauhaa. Ilmeisesti vanhemmat käyvät työnsä vuoksi niin voimakkasti ylikierroksilla, etteivät edes huomaa kuormittavansa pikkuisiaan. Sitten tässä on vielä sekin kummallisuus, että monet vanhemmat kertovat väsyvänsä ainaiseen niin alle kouluikäisten kuin koululaistenkin kuskaamiseen harrastuksesta toiseen. Jotakin on ihan oikeasti pielessä.

Vierailija

Lapset siis kotihoidossa ja lapset itse valinneet harrastuksensa tai siis toivoneet. Meille sopii tämä järjestely, mutta jos lapseni olisivat päiväkodissa tuskin veisin heitä iltasella 2-3 kertaa viikossa iltaharrastuksiin! Kyllä jäisi 1 harrastukseen, koska lapset eivät jaksaisi / haluaisi mennä harrastuksiin ja olla erossa vanhemmistaan / toisistaan. Ja me vanhemmat emme haluaisi olla heistä erossa iltojakin. Näin ainakin luulen.



Pojalla kova hinku jalkapalloharkkoihin, mutta tarttee odotta vielä ainakin vuosi!

Vierailija

1. 8v, 1krt/vko jumppa,kuoro ja partio (koulussa)

2. 6½v 1krt/vko jumppa ja kuoro (eskarissa+hoito 5-7t/pv 6vp/kk)

3. 4v ei harrastuksia vielä (päivähoito 5-7t/pv 6vp/kk)

4. 9kk ( yksityinen hoito noin. 2krt/vko 4-7t/pv)



Itse siis opiskelen ja siksi hoitopaikat kaikilla. Itse olen myös harrastusten kannalla kun kyseessä on yli 5v lapsi. Erityisesti yksi liikuntaharrastus minusta on hyvä, että oppii terveelliset elämäntavat jo lapsena. Nykyajan lapset kun tuntuvat liikkuvan niin vähän. Ainakin meillä koululainen ei millään viitsisi edes reilun kilometrin koulumatkaa kävellä ja 4v välillä kysyy miksen hakenut autolla pk:sta, vaikka matkaa on n. 100m. =).



Itse olen ollut ns. kadulla maleksija nuori murrosiässä. Ja minulla ei ollut koskaan mitään harrastuksia. Asuin pienellä paikkakunnalla ja siellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään muuta tekemistä iltaisin, kun " lorvia kylillä" kavereden kanssa. Aloitin tupakoinnin 14v ja samaan aikaan oli eka " kaljottelu" kokemus. Näiltä myös minä toivon omat lapseni voivan säästää. Kuitenkin se kaveripiiri on se joka vaikuttaa, sille ei voi mitään. ja itse toivon, että harrastusten kautta löytävät itselleen " kunnon" kaverit. Ainakin haluan tarjota heille sen mahdollisuuden, että jokin liikunta, musiikki tai joku muu harrastus kantaisi hedelmää eteenpäin. Liika kuitenkin tässäkin liikaa ja varmasti jokainen meistä yrittää kasvattaa lapsestaan " kunnollisen" omien taitojensa mukaan. Viime kädessä, emme ehkä kuitenkaan voi tietää, miten tässä käy ja kuinka hyvin siinä onnistumme, oli harrastuksia tai ei.

Vierailija

TYtöt 4 ja 5v ja poitsu 11kk.

Tytöt kävi vielä hoidossa ollessaan jumpassa kerta viikossa mut jotenkin tuntui, että tuli aina niin kamala kiire töistä kotiin, ruokaa naamaan ja äkkiä äkkiä äkkiä jumppaan, et päätettiin lopettaa se kun vauva syntyi.

Nyt lapset siis kotona vielä ja käyvät 2x vko srk-kerhossa, 3 tuntia kerrallaan. Mun mielestä se on ihan riittävä " harrastus" tällä hetkellä. Kerta viikossa käytiin sählykerhossa, mut se ei oikein ollut tyttöjen juttu. Nyt ihan nautitaan tästä kotona olosta, pihalla touhuilusta, yhteisistä kävelylenkeistä, kirppisreissuista ja kavereiden luona kyläilyistä. Mun mielestä meidän päivät ja viikot täyttyy ihan ilman harrastuksiakin, välill jopa kiireeseen saakka! En siis kannata balettikerhoja, muskareita, telinejumppia, huilutunteja yms. vielä näin pienille lapsille.



Tuosta kun joku sanoi, että ne lapset joilla ei ole harrastuksia, majailevat steissillä (?) ja kaupungilla...

Jossain määrin olen samaa mieltä, mutta tässähän oli lähinnä kysymys pienten lasten harrasstuksista, ei teini-ikäisten vapaa-ajasta.

Varmasti teini-iässä vaikuttaa se harrastusten LAATU siihen, missä teini aikaansa viettää.

Mutta olen sitäkin mieltä, että jos perhe on tiivis, asioita tehdään yhdessä, leivotaan, retkeillään, pelataan, keskustellaan jne. toisin sanoen vietetään tavallista perhe-elämää yhdessä, ei niitä harrastuksia ehkä kaivata teininäkään - eikä niistäkään lapsista tule kaduillamaleksijoita! Eli kyllä se kaikki lähtee sieltä kotoa, ei harrastuksilla voi " suojella" ketään paheilta. Itse kilpaurheilua yli 10 vuotta harrastaneena voin todeta, että kuka pahoille teille haluaa, löytää tiensä sinne myös harrastuksien parissa. Valitettavasti.

No, tämä ihan aiheen vierestä, pahoittelen!



Vierailija

meillä lapset 4,5v, 2,5v ja 1v. Vanhin lapsista käy kaksi kertaa viikossa srk:n kerhossa (2,5-3h) ja lisäksi yhtenä iltana liikuntaleikkikoulussa (45min). Tämän lisäksi käymme koko porukalla perhekerhossa. Satunnaisesti uimassa.

Vanhin lapsemme haluaa liikkariin ja minusta se on hyvä, että saa liikkua ikäistensä seurassa, nimittäin tällä hetkellä meillä ei ole päivisin kovinkaan paljon samanikäistä seuraa ja on hyvä, ettei sisarusten tarvitse KOKO ajan olla toistensa kanssa. Tosin vuoden vaihteessa lapset aloittavat päiväkodin (4pvä/vko) ja olen miettinyt pitäisikö liikkari jättää. " ammattilaisten" mielestä kuulemma yhden harrastuksen voi päiväkodin lisäksi pitää. Olen ajatellut katsoa, kuinka tyttö jaksaa ja jos käy raskaaksi, liikkari lopetetaan.

Vierailija

että lapsen on saatava elää lapsuus rauhassa, ohjelmoimattomana. Ymmärrän, että kotihoidossa olevat lapset tarvitsevat ja haluavat jotain harrastusta, mutta päiväkodissa olevat eivät mielestäni tarvitse. Näen työssäni liikaa jo kymmenvuotiaina loppuunpalaneita lapsia, jotka suorittavat ja miellyttävät vanhempiaan ja ovat virikkeellistetyt uupumukseen asti. Jos varhaisvuosina on jo kokenut kaiken, miten mikään enää voi tuntua miltään? Jääkö silloin muuta vaihtoehtoa kuin vetää päihteitä, jotta saisi jatkuvalle virikkeelle totutetut aivonsa hiljaisiksi?



No, tahallani provosoin, yksilöitähän lapsen ovat, mutta mujeritan kanssa olen täysin erimieltä siitä, mistä mummojen potkijat tulevat. Olihan taannoin tutkimus, jossa todettiin urheiluseuroissa olevien nuorten käyttävän päihteitä useammin kuin muitten... Luovuustutkimuksesta mieleeni on jäänyt, että luovimmat ihmiset olivat niitä, jotka olivat lapsena eläneet vapaasti, kuljeskelleet mietteissänsä, havannoineet maailmaa ilman aikuisen jäykkää ohjausta. Harva heistä oli lapsena ollut ihmelapsi tai nero. Ei se, että on juossut kieli vyön alla lapsesta asti, varjele lapsiamme, vaan ajan puute, rakkaudettomuus, suorittaminen, pärjäämisen pakko ja kelpaamattomuuden tunne.



Oma lapseni on 2-vuotias ja kotihoidossa, eikä hän harrasta mitään ohjattua. Tyttö leikkii, laulaa, sotkee sormiväreillä, möyhentää muovailuvahaa, ulkoilee, pomppii, lukee, riitelee, halii ja -hyi minua- katsoo Teletappeja. Se riittää. Vaikka sekä minä että mieheni olemme muusikkoja, lapsen ei tarvitse soittaa. Jos hän joskus itse välttämättä haluaa, toki hänelle mahdollisuuden annamme, mutta toisaalta tiedämme alan armottomuuden, perfektionismin, työn kovuuden ja välillä ilottomuudenkin.



Jo sana " harrastus" , pitää sisällään sanan hartaus. Harrastus on lapsen itse valittava, oman mieltymyksensä ja intohimonsa mukaan, jotta hän voi tehdä sitä rakkaudella ja hartaudella.



Harrastus voi olla myös ohjelmoimaton elämä. Lapseni ehtii koko ikänsä olla kelloon sidottu suorittaja. Miksi äitinä sysäisin hänet kilpailuyhteiskuntaan ennen aikojaan? Nykymaailmassa pidän tärkeämpänä suojella lasta liialta informaatiolta ja hengästyttävältä viriketulvalta.

Vierailija

jatkuvasti. Sanoisin että ole ihan rauhassa kotona lastesi kanssa kun vielä noin pieniä ja nauttikaa että he eivät käy missään koska sit kun alkaa (omatahtoisesti) harkat olet niihiin aivan loppusluut muutamassa vuodessa. Mun isot lapset ovat nyt 13, 11 ja 10vee ja pikkuinen kohta 2v (hän pääsee sit johonkin kun itse osaa sanoa mitä haluaa, he). Vanhin ei harrasta mitään. 11v futista 3 kertaa viikossa ja oli vielä keväällä kilpajumppaa yhtä usein mut se nyt lopetettiin koska oli pakko valita ettei me seota täysin. 10v myös pelaa futista 3 kertaa viikossa eli taksina ajetaan lähes päivittäin enkä aina muista kuka olin menossa viemään tai hakemaan - ha. Oli ihanaa aikaa kun he eivät harrastaneet mitäään, vaikka onhan se kivaa seistä kentän laidallakin ja seurata pelejä. Alle kouluikäinen ei TARTVITSE mitään ylimääräistä varsinkaan jos on päivät hoidossa, eikä niin pieni voi vaatia ja valita mitä harrastaa vaan vanhemmistahan se lähtee. Kyllä ehditte vielä, älä stressaa...uskon myös että monille lapsille vielä tulee oireita siitä että liian paljon tekemistä lapsuudessa, mitä oireet sit lienee----odotellaan, kai joku sitäkin tutkii joskus...!

Vierailija

Meillä lapset 4v ja 6kk. Ja lapset ovat kotihoidossa. 4-vuotias käy kerhossa 2xviikossa 3 tuntia kerrallaan, lisäksi on liikuntaleikkikoulu ja muskari. Liikuntaleikkikoulu on siitä syystä, että lapsemme on ehkä hieman hitaampi oppimaan uusia motorisia taitoja ja ohjatussa lapsiryhmässä tuo oppiminen käy kuin leikiten. Kotona ja puistossakaan ei oikein suostu kokeilemaan jotain asiaa vaikka näytettäisi esimerkkia.

Muskariin vein tytön, koska pidän sitä hyvänä harrastuksena. Kuulostaa tosi kliseiseltä... No, jos lapset olisivat päiväkodissa, ei varmaankaan olisi edes aikaa eikä energiaa viedä ja käydä näissä harrastuksissa.



Tulevaisuudessa kuitenkin meinaan pitää kiinni siitä, että lapsilla olisi ainakin yksi liikuntaharrastus. Lajia saa vaihtaa ja me vanhemmat emme meinaa lajivalintaan millään tavalla vaikuttaa.

Vierailija

Meidän esikoinen (5v) käy kerhossa pari kertaa vkossa ja lisäksi tanssitunnilla kerran viikossa. Enempään en halua häntä/meitä sitouttaa, mutta toisaalta siitäkään en halua tinkiä. Olen jossain määrin samoilla linjoilla edeltäjän kanssa siitä, että kannattaa hankkia lapsille joku kiva henkireikä, jottei elämäntavaksi tule yleinen lorviminen. Silti en käsitä näitä nykyajan fudis- yms. treenejä, joissa juostaan kolme-viisi kertaa viikossa - liika on liikaa. Haluaisin harkita lapsillemme jotain itsepuolustusharrastusta sitten heti, kun se vain iän puolesta on mahdollista.

Vierailija

" Ei se, että on juossut kieli vyön alla lapsesta asti, varjele lapsiamme, vaan ajan puute, rakkaudettomuus, suorittaminen, pärjäämisen pakko ja kelpaamattomuuden tunne."



Tarkoitan tietenkin, ettei harrastamattomuus aja lapsiamme stadiin maleksimaan, vaan rakkaudettomuus, ajan puute jne.



Johtuukohan tämä ilmaisuni puutteelisuus siitä, ettei äitini vienyt minua vauvana sanataidekerhoon?

Vierailija

6v harrasti viimetalvena muskaria. Muuta meillä ei ole vielä ehditty.



sit 4 ja 6v olivat kerhossa molemmat 3v lähtien.



Tänä syksynä aloitettiin päiväkoti rumba enkä hirveästi ole kaivannut yhtään iltakuljetusta eivätkä lapsetkaan ole kyselleet. Eivät juurikaan halua lähteä kotoa kun ovat sinne päässeet.



Täällä on yhdessä paikassa lasten ja aikuisten jumppa samaan aikaan ja sinne olen ajatellut vääntäytyä 4 ja 6v kanssa kunhan ilmat vähän huononevat. Sinnekin lähinnä itseni takia mutta pojat voivat tulla mukaan jos haluavat.



Tulevaisuuteen oon haaveillut lapsille jotain musiikki ja liikuntaharrastusta mutta ei sellaista jossa pitäisi ravata alvariinsa. Itse oon partiolainen ja sekin olisi hyvä vaihtoehto

Vierailija

Olen taas sitä mieltä, että tänä päivänä tyrkytetään harrastuksia liikaa lapsille. Kohta varmaan saadaan lukea kun nämä -90 syntyneet (ensimmäiset näiden moni harrasteiden parissa olevat) saavat jo lukioiässä jotain burn out-oireita..



Minustakin tuo kerho on jo harraste. Voittehan käydä vaikka uimassa yhdessä kerta viikkoon. Sekin on jo harraste. Sitten kun lapset ovat kouluiässä ja itse haluavat ehkä kavereiden johdosta alkaa jotain harrastamaan on se eri asia. Silloin se lähtee jo lapsesta itsestään. Mutta niissäkin monet menevät liian pitkälle: on jalkapalloa 4 krt viikossa ja viikonloppuisin pelit. Hmmm...milloin lapsi lepää/lukee kouluun.



Eli älä turhaan stressaa, kyllä lapsesi vielä kerkiää harrastaa:)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat