Hyvä mies, ihanat lapset mutta silti onneton...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen kolmen lapsen äiti. Mieheni on ihana vasuunsa kantava isä. Hoitaa kotihommia siinä missä minäkin, hoitaa lapsia jos minulla on menoa tai olen töissä eli monessa asiassa unelmien mies. Mutta vaikka kuin on ihana katsella kun hän leikkii lasten kanssa ja tekee kaikenlaista niin tunnen että itse suhteesta en saa mitään irti. Tunne alkaa olla toivoton.

Miehelläni on aina ollut vaikeaa näyttää tunteensa ja näin kauan olenkin yrittänyt ymmärtää mutta jossain vaiheessa se tunne, että yksin yrittää huoltaa suhdetta keksimällä kivaa tekemistä ja mukavaa ohjelmaa ja paljon pieniä yllätyksiä saamatta vastakaikua tai iloiset ideani tyrmätään siltä istumalta, on vallannut mielen.



En tiedä enää mitä tehdä... Päiviä tulee jolloin olen aamusta asti täynnä intoa enkä jaksa odottaa että pääsen töistä kotiin viettämään aikaa perheen kanssa ja kun sitten ehdotan jotain ja se vastaanotetaan tylsistyneellä murahduksella niin meneehän siinä maku.



Näistä asioista ollaan puhuttu tuhat ja yksi kertaa mutta lupaukset ja sovitut positiivisen ajattelun päivistä(utopistista)toimivat sen päivän ja sitten se siitä... sekavaa mutta jos jollain samoja tuntemuksia niin olisi kiva kuulla miten sinä niistä selviät.



Piristystä kaipaan... =/

Kommentit (5)

Vierailija

Mun mielestä sun kannattais arvostaa ja rohkaista miestäsi niissä jutuissa missä toimii niin hyvin. Kuulostaa kaikinpuolin hyvältä ihmiseltä. Siis itsekin varmaan toivot, että sut hyväksytään sellasena kuin olet, joten hyväksy hänet myös omana itsenään. Mä oon huomannut että kun arvostaa ja rohkaisee, niin siitä saa positiivista vastakaikua mistä voi sitten itse nautiskella... :) Kaikki ei ole äkkinäisiä tyyppejä ja työpäivän jälkeen valmiita toteuttamaan kaikkia ideoita. Siinä mielessä mun mies on samalla linjalla... :) Me on sovittu niin, että mä varoitan ideoistani vähän etukäteen ja myös hyväksyn, ettei hän halua laittaa suunnitelmia uusiksi kaikkien ideoiden vuoksi... on kyllä muuttunut vuosien aikana spontaanimpaan ja rennompaan suuntaan. No, ideoiden tullessa saatan lähettää tekstarin tai soittaa töihin, että voisitkos ajatella tällasta illaks tms. Monesti se auttaa jämptiä ihmistä ajattelemaan asian etukäteen. Mulla meinas aluks mennä hermot, kun aina oli tympeä kaikkiin äkkinäisiin ideoihin, mutta meinas miehelläkin mennä hermot, kun luuli saavansa rauhallisen koti-illan ja vaimolla olikin ohjelmaa suunniteltuna koko illaksi hänenkin varalleen... siis keksikää tekin molemmille sopivat keinot suunnitella yhteistä aikaa, niin että olis kaikilla hauskaa... :)

Vierailija

mistä puhutte. Luulisin, että olette menettäneet " yhteyden" kumppaniinne, ja tunne saattaa hyvinkin olla molemminpuolinen...



Suosittelisin parisuhdekurssia tai vastaavaa, missä ihan oikeasti kuuntelisitte toisianne. Kuunteleminen, ja etenkin oman puolison kuunteleminen, on yllättävän vaikeata, vaikka ei niin luulisi!

Vierailija

minulle tuli mieleen, että jos mikään ei tunnu miltään vaikka kaikki on tavallaan hyvin: ikäkriisi - tässäkö tämä kaikki on?



Minulle ei tulisi mieleenkään yrittää raahata miestäni jonnekin jos tiedän ettei hän pidä siitä, suhdettamme hoidamme juttelemalla ennen nukkumaanmenoa ja joskus viikonloppuisin käymme yhdessä kävelyttämässä koiraa. Mieheni lukee mielellään ja rukkaa tietokoneita, itse tykkään pyöriä kirppareilla ja kyläillä. Ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä, siinä on molemmilla tilaa hengittää.



Kaikkea ei voi saada. Oma mieheni ei ole varakas eikä romanttinen mutta on kaikkea muuta mitä voi vaan toivoa.

Vierailija

Valitettavasti en oikein osaa piristää, mutta on helpottavaa nähdä toistenki olevan samassa tilanteessa. Meillä tätä on jatkunu jo 16 vuotta. Välillä menee " loistavasi" , jos itse en välitä tuosta puhumattomuudesta. Toisinaan ,tosipaikan tullen, kun kaipaa tukea, niin meinaa järki lähteä tuon toisen tunneköyhyyden kanssa. Nyt on sellainen vaihe, että en haluais vähään aikaan nähdäkään puolisoani.

Pelottaa vaan välillä kovastikin, kun alkaa olla itse siinä pisteessä, että vois vaihtaa maisemaa ainakin hetkeks. Ja varmasti vaihtaisinkin, jos lapsia ei olisi. Muuten suhteemme on kaikin puoli hyvä. Olemme toistemme parhaita kavereita jne. Kotitöistä, raha-asioista ja lastenkasvatuksesta ei tarvi tapella ja harrastamme kaikkea yhdessä.

Tai pikkuhiljaa vois jo puhua menneessä aikamuodossa... Vielä kun saisi toisen näyttämään edes hetkellisesti tunteensa tai edes antaisi jotain viitteitä mitä milloinkin sen mielessä liikkuu.

Sokkona on vaikea rinnalla suunnistaa. Siksi kait sitä täällä nettisivuillakin surffailee ja etsii kohtalotovereita kun kaikesta puheesta ja kirjoittelemisesta ei ole koskaa ollut pitempiaikaista apua.

Tätä on kait sit vaan kestettävä....???

Vierailija

kanssani. Raha-asiat, kauppa-asiat ja lastenhoitoasiat puhuu ja joistain uutisista, lehtijutuista ja tv-ohjelmista. Mitään spontaania keskustelua ei koskaan ole. Hän ei halua, pysty ollenkaan puhumaan. Jos kysyy ajatuksia tai mielipiteitä, niitä ei ole. AIna tunnen vain häiritseväni ja kiusaavani häntä. Mä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, kun yritän iloisesti jostain puhella. Hän ei koskaan innostu mistään mun mielestä kivasta, ei aloita kevyttä juttelua, ei halua vieraita, ei halua mennä mihinkään missä olis muita ihmisiä, joiden kanssa joutuu puhumaan... Saati sitten, että puhuttais jostain tunteista.Mä en meinaa jaksaa tällaista mykkyyttä! Mieheni änkyttää, ja tää kaikki kuulostaa tietenkin sitä taustaa vasten todella epäreilulta, että vaadin ja odotan, että hän alkaisi puhumaan. Olen myös ehdottanut, että hän hoitaisi tätä ongelmaa. Mutta mitään ongelmaa ei hänen mielestään ole.

Sit kun tunnen itseni taas ihan torjutuksi, niin raivostun, mikä on eirttäin paha meille kaikille.Tänään päätin lopettaa kaiken puhumisen, ei sitten puhuta edes arkiasioista, kun ei mistään muustakaan voi koskaan puhua. Ollaan hiljaa. Totaalisesti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat