Voiko vauva oikeasti tottua johonkin???

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Aina jaksan ihmetellä sitä kun tällä palstalla kovasti kysellään et " mitä tehdä ettei vauvani vain totu siihen ja siihen.." . Mitä sitten jos vauva " tottuu" johonkin asiaan joksikin aikaa. Tottukoon minun puolestani. Muutaman päivän tai viikon kuluttua kuitenkin on taas uudet kujeet ja opit, koska se vauvan kasvaminen ja kehittyminen on niin nopeaa.

Jotkut äidit saisivat mennä hiukan itseensä ja alkaa ajatella vauvaansa hieman enemmän. Olen kuullut tarinoita vauvoista jotka jätetään jo parin päivän ikäisenä yksin pimeään huoneeseen eikä edes mennä paikalle vaikka vauva itkee! ETTEI VAAN TOTTUISI! Tai yleensä itkee missä vain niin ei mennä heti paikalle.

Vauva oppii kuitenkin sen perusturvan juuri silloin alussa eikä hänellä ole ketään muuta kuin vanhemmat varsinkin äiti jonka jo ihan pieni vauva tunnistaa hajun perusteella.

Pitää opetella kuuntelemaan vauvaa. Sillä ei ole muuta keinoa ilmaista itseään kuin itkeminen ja " elehtiminen" . Samaa kieltä ei puhuta pitkään aikaan vaavelin syntymän jälkeen. Äitikin pääsisi helpommalla jos viitsisi tutustua lapseensa.

Itselläni on poika 8,5 kk ja omasta mielestäni olen osannut tulkita hänen viestejään aika hyvin aika varhaisessa vaiheessa koska OLEN hänen kanssaan.

Yksi asia vielä mitä monet äidit eivät tunnu muistavan/tietävän: Vauva yleensä toimii ikään kuin etukäteen. Esim. jos maitoa kohta tarvitaan lisää, vauva ikään kuin vaatii sitä itkemällä. Silloin äipän aivoissa pitäisi tapahtua jotain ja maitoa tulee lisää siis muutaman päivän viiveellä.

En toki tarkoita että asiat olisivat näin yksiselitteisiä. Itsellänikin on ollut mutkia matkassa, mutta aika moneen ongelmaan on löytynyt jälkikäteen yksinkertainen selitys (useimmiten muksula on huutanut ilmavaivojaan, ummetustaan tai jotain siltä väliltä tai ihan pelkästään läheisyyden tarvettaan).

Maalaisjärki ja äidinvaisto kunniaan!

Kommentit (6)

Vierailija

Tsirppa, onneksi kaltaisiasi taidokkaita ja neuvokkaita äitejä vielä on!



Loistavaa, että osaat tulkita lapsesi viestejä niin hyvin ja ihan vain sen ansiosta, että olet hänen kanssaan. Meillä muilla kun ei ole tapana viettää aikaa lastemme seurassa. Emmekä me suotta " viitsi" tutustua lapseemme, kuten ihan oikein arvelit. Mitä niitä itkun syitä pohtimaan - kuten itsekin sanoit, jos johonkin tottuu, niin " tottukoon minun puolestani" . Vai mihinkäs se vauva saikaan sinun mielestäsi tottua? Ihanko kaikkeen?



Ai mutta sehän olikin niin, että täytyy kuunnella lapsen viestejä. Noh, koliikkikuuntelua kestää semmoiset kolmesta kuuteen kuukauteen, meillä kesti neljä, mutta onneksi " uudet kujeet ja opit tulevat muutaman päivän tai viikon päästä" . Kyllähän sen aikaa jaksaa odottaa ja kantaa huutavaa kääröä Tosiäiti. Ja ympärivuorokautisesta itkustakin Tosiäiti toki erottaa nälän, kakan, kivun, väsyn ja sylin tarpeen. Kunhan vain kuuntelee. Eikö?



Asenteesi on kohdallaan! Kertoisitko vielä, miksi poikamme itki elonsa ensimmäiset neljä kuukautta ja seuraavan kolmen kuukauden ajan valvoi yöt? Minä en osaa varmaksi sanoa, mutta jos sinä viitsit, niin höristäisitkö korviasi tänne päin ja kuuntelisit lapseni viestejä, sillä sinussa tuntuu olevan ainesta.

Vierailija

hyviksi kokemillaan tavoilla. Monet vauvat oppivat rauhoittumaan ruualla, jolloin he aikuisinakin nukahtavat ruuan jälkeen (niinkuin minä).

Tutilla tupakoimaan oppineethan jo tiedetään.



Vauva voi myös virheoppia:oppia, että äidin peokasta ilmettä seuraa helpotus sopimattoman ruuan tarjoilemisen lopettamisena ja nälän helpottavan rintamaito/erikoisvatsikeannoksen tullessa. Tästä opista on paljon haittaa myöhemmässä elämässä.



Vauva voi myös oppia, ettei hänen hätäänsä helpoteta millään tavalla eli oppia, että huutamalla avun pyytämisestä ei ole hyötyä.





Yleensä terve aikuinen pystyy muuttmaan käytöstään, kommunikaatiohäiröstä kärsivillä on virheoppiminen jo tapahtunut ja kivulla ja nälällä perillemennyt oppi jää helposti pysyväksi, eikä sen käyttäytymisen muuttaminen aikuisiässä ole helpooa.

Vierailija

En minäkään ihan päässyt kärryille Tsirpan aloituksen tarpeellisuudesta. Olen minäkin monesti itsekseni miettinyt joitain kysymyksiä, vastauksia ja kirjoituksia ylipäänsä tällä aplstalla ja tullut siihen lopputulokseen, että meitä äitejä on todella moneen junaan ja kaikki tekevät kuten lastensa kohdalla parhaiten näkevät. Eli ap:n perimmäinen tarkoitus oli purkaa kiukkua ja kyllästymistä " tyhmiä" (huom. kärjistys, tiedän) äitejä kohtaan, koska he eivät tajua tehdä kuten hän itse tekee.



Itse lisäisin, että minullakin oli NIIN selkeä käsitys jo ennen oman lapsen syntymää, mitä lapsen kanssa pitää milloinkin tehdä, miten toimia, mikä on hyväksi ja mikä pahaksi. Olen lastentarhanopettaja ja siten kasvatuksen ammattilainen. Annoin ohjeita ja tuin vanhempia kasvatuksessa. Sitten syntyi esikoiseni ja huomasinkin tienneeni aika vähän ennen, mutta oman lapsen kautta tiesin jo todella paljon enemmän, lähes kaiken. Lapsi on ollut helppo tapaus. Sitten syntyi toinen lapsi ja huomasin taas, että en oikeastaan esikoisen jälkeen vielä tiennytkään vastuksia kaikkiin asioihin, mitkä liittyivät hoitoon ja kasvatukseen. Lapsi oli niin erilainen kuin esikoinen, suht helppo hänkin mutta aivan erilainen. En voinut käyttää samoja toimintatapoja ja ratkaisuja, jotka toimivat esikoisella. Toki nyt taas tiedän enemmän kuin ennen lapsia tai esikoisen jälkeen, mutta EN KAIKKEA, en tiedän mikä on hyväksi jollekin muulle.



Joten hyvä Tsirppa, minulla tuli aivan omat vanhat ajatukseni mieleen kun luin tekstiäsi. Ekan " suht onnistuneen" vauva-ajan jälkeen sitä on melkoinen besserwisser ja ällistelee muiden ongelmia ja taitamattomuutta vauvojen kanssa. Varmaan jokainen tekee parhaansa oman lapsensa eteen, reagoi itkuun ja tahtoo lapselle hyvää. Älä ala arvostelemaan muita ja heidän heikkouksiaan. Jokaisella meillä on omat kompastuskivemme, jopa meillä kaikista taitavimmilla ;-)

Vierailija

Yhdyn edellisiin vastaajiin ja lisään vielä olettaman, että tsirpalla on varmaan yksi lapsi... ?



Tää viesti on muuten juuri niitä, mitä EI pitäisi edes koneelle tullessaan avata, ellei ole huumorituulella.

Vierailija

Mutta mielestäni kirjoituksesi on aivan turhan hyökkäävä ja yleistävä. Ei kaikki äidit ole kuvailemiasi, vaan useimmat kyllä ymmärtävät vauvan tarpeet, niitä kuuntelevat ja niihin vastaa.



Tuohon tottumisjuttuun kai voisi sanoa sen verran, että on varmasti sellaisia juttuja joihin yksi äiti ei toivo lapsensa tottuvan ja toisella taas toiset jutut. Entäs sitten jos näin on? Miksi se sinua niin häiritsee? Jokainen meistä toimii omalla tavallaan ja se on vain yksinkertaisesti hyväksyttävä.



Olen mie itekin monesti miettinyt, mihin on kadonnut maalaisjärki näissä vauva-asioissa, mutta luulisin sen johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että äiti on hyvin yksin ja epävarma nykyään. Ennen oli laajat turvaverkostot, nykyään pienemmät, kun asutaan esim. eri paikkakunnalla kuin isovanhemmat tai lähimmillä ystävillä ei ole lapsia, joilta kysellä :) Sitten kysellään " tyhmiä" keskustelupalstoilla, koska muualta sitä tietoa ei niin nopeasti saa.



Pitää myös muistaa, että ohjeita ja neuvoja satelee etenkin esikoisen äideille joka suunnasta, ja neuvoloissakin annetaan hyvin erilaisia ohjeistuksia. En yhtään ihmettele, että itsekin olin alussa aivan sekaisin, varsinkin kun otetaan huomioon se, että synnytyksestä toipuminen kestää, väsymys painaa ja hormonit on sekaisin. Tällaisessa mielentilassa ottaa herkästi itseensä ja uskoo niitä kaikkia epärealistisiakin neuvoja sen takia, että haluaa olla maailman paras äiti ja tehdä kaiken oikein. Kestää kuitenkin aika kauan, että se äidinvaisto sieltä heräilee, tai ei se minulta ainakaan tullut ihan tuosta noin vaan. Piti siis opetella tämäkin asia -itsensä kuunteleminen!



Joten suvaitsevaisuutta tässäkin asiassa. Aina ei voi ratkaisuillaan tai toimintatavoillaan miellyttää muita, eikä tarvitsekaan. Toiset haluaa mennä täysin vauvan ehdoilla, toiset taas ei. Semmoista se on nyt ja on aina ollut ja tulee aina olemaan :)



Vierailija

Ei se mitään haittaa, jos se on hyväksi koko perheelle. Ei tottumisen tarvitse olla negatiivinen asia.



Meillä esim. nyt 6kk vauva on oppinut nukahtamaan itsekseen ilman maitopulloa/rintaa 5kk iässä, ilman nukuttamista ja heijausta ym. vain jokellellen itsekseen tyytyväisenä pinniksessään ja näpräten sekä ottaen tuttia suuhun. Välillä taas käyn katsomassa, jos komento makkarista kuuluu, ja annan itse tutin, jos se peiton alla piilossa tai tippunut sängyn alle ja sanon " hyvää yötä, kauniita unia" ja peittelen.



Samoin meillä on opittu nukkumaan yö ilman maitoa, kun lopetin vain yötarjoilun 5kk iässä. Olin vieressä ja lohdutin ja annoin tuttia, silitin, mutta maitoa en antanut. Näin ekat yöt, itkuakin oli pari ekaa herätystä oikein kunnolla, ja sitten onkin riittänyt, kun kerran pari yössä annan tutin jos itkee tuttiaan. Välillä nukutaan koko yö.



Esikoisen kanssa imetin pitkään yöllä, heräsin 5-10 kertaa parhaimmillaan (pahimmillaan) rintaa antamaan, kun esikoinen oli 5kk-8kk iässä. Kunnes imetys oli lopetettava leikkaukseni ja lääkitykseni vuoksi ja sitten tulikin unirauha, kun tyttö ei huolinut maitopulloa, vain tutin ja lopen alkoi nukkumaan öitä heräämättä sitä kautta.



Nukuttamista esikoisella jatkettiin vieressä köllöttämisen muodossa yli kolmivuotiaaksi. Nyt emme aio sellaisia tapoja opettaa toiselle, totuttaa siis siihen. Eli " totuttaa" voi huonoihinkin tapoihin, jotka väsyttävät perhettä ja niin ei aina tarvitse olla. Lapsi voi aivan tyytyväisenä nukahtaa itsekseenkin ja nukkua yön ilman maitoa, tai mitä se uusi tapa sitten onkin. Tai nukkua ilman tuttia, eli siitä myös meillä " totutellaan" eroon viim. ennen 3v ikää, todennäköisesti jo ennen 2v ikää. Esikoisella luovuttiin unitutista pari viikkoa ennen 3v ikää, ja kyllä se hyväksi oli lapselle silloin viimeistään tutista luopua. Hyvin sujui ekan yön iltanukahtamisen jälkeen ja kiva oli mennä päiväkotiin ilman unituttia, kun muillakaan 3-5v ryhmässä ei ollut unituttia. Eipä " haukuttu" vauvaksikaan sitten.



Kaikenlaiseen elämässä saa ja pitääkin tottua, riippuu asiasta. Lyömiseen tai haukkumiseen ei saa eikä pidä tottua, mutta huomioimaan muita ihmisiä kyllä. Se on uhmaikäiselle kova pala, kun itse ei saa aina kaikkea ja tehdä mitä vaan huvittaa, vaan muutkin lapset ja ihmiset on huomioitava. Tottumista on monenlaista.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat