Syysvauvan syntymäkertomus

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Vempsun syntymä



Jo edellisellä viikolla minulla oli ollut säännöllisiä supistuksia 5-10 minuutin välein useampana iltana, ei kuitenkaan selkeästi kivuliaita. Säännölliset, kivuliaat supistukset alkoivat keskiviikkoiltana klo 23.00. Soitin aamupuolella Kätilöopistolle ja kysyin ohjeita ¿ neuvoksi tuli jatkaa kärvistelyä kotona siihen saakka kunnes puhuminen supistusten aikana tuntuisi mahdottomalta.



Tähän pisteeseen ei seitsemän tunnin jälkeen oltu vielä päästy, mutten jaksanut/uskaltanut jäädä odottamaan koko ajan kivuliaammaksi muuttuneiden supistusten kanssa kotiin. Lähdimme taksilla Kätilöopistolle, jossa todettiin, että homma on täysin alkutekijöissään. Sain petidiiniä. Tarkoituksena oli, että saisin kerättyä voimia tulevaan pitkään koitokseen, lääke myös mahdollisesti edistäisi synnytystä. Yritimme nukkua n. 3h synnytyssalissa (tuolloin ei ollut vielä tungosta), mutta eihän se avautuminen siitä edistynyt puhumattakaan, että olisin nukkunut.



Huvittavaa kyllä, kätilö ehdotti, että menisimme kotiin tekemään jotain kivaa esim. harrastamaan seksiä. Sen verran kivulloinen olin jo tuossa vaiheessa, että eipä moni muu homma olisi voinut olla kauempana ajatuksista. Iltapäivällä istuin suihkun lattialla 2h, mikä lievittikin supistusten aikaista kipua ihanasti. Kävelemään en halunnut lähteä, koska olisi tuntunut omituiselta pysähtyä säännöllisin välein voihkimaan ihmisten ilmoilla. Kivut kovenivat iltaa kohti ja kahdeksan maissa en enää halunnut jäädä kotiin. Otimme siis taas taksin ja tällä kertaa ero aamuiseen matkaan olikin huomattava, paruin jo vakuuttavasti aina rautatiekiskojen yli pompittaessa :).



Pettymys oli melkoisen valtaisa, kun klo 22.00 todettiin kohdunsuun auenneen 12h aikana vain sentillä! Enää en kuitenkaan halunnut lähteä kotiin ja valtaisa virhearviointi se olisi ollutkin. Pääsimme miehen kanssa tarkkailuhuoneeseen, jossa vauvan sydänääniä mitattiin. Parin tunnin kuluttua kätilö huomasi käyrässä laskun supistusten aikana (hyvä että huomasi, anturi ei ollut oikein paikoillaan ja jälki epäselvä) ja siirryimme synnytyssaliin tarkemmalle laitteelle.



Tästä eteenpäin olinkin sitten makuulla, käyrää otettiin koko loppuajan. Olin onnistunut myös oksentamaan ja alkoi heikottamaan siinä määrin, etten uskaltanut kokeilla ilokaasua, jonka tiesin aiheuttavan osalle ihmisistä pahoinvointia. Pyysin kivunlievitystä ja kätilö laittoi alaselkään akvarakkulat kello yhdeltä aamulla, mikä todella helpotti polton tuntumista selässä ¿ mahapuolella tuntemus jäi entiselleen. Rakkuloiden laittaminen sattui jonkin verran, mutta tuntemus oli lievä verrattuna siihen, että ne tosiaan helpottivat tässä vaiheessa jo yli vuorokauden jatkuneisiin kipuihin. Stydimpää kivunlievitystä ei ollut luvassa, koska tässä vaiheessa oli jo mahdollista, että mentäisiin keisarinleikkaukseen. Itse en tosin tätä hahmottanut.



Lääkäri laittoin alakautta sydänäänten mittaajan suoraan vauvan päähän. Kuva selkeni sen verran, että vähän ajan kuluttua vauvilta otettiin myös verinäyte päästä alakautta. Tämä gynekologinen tutkimus pelotti etukäteen ja halusin miehen vierelle pitelemään kädestä. Mieskin oli jo valvonut melkein koko edellisen yön ja oli vaipunut todellä syvään uneen, kätilökin sai vähän aikaa sitä herätellä. Onneksi myöskään verinäytteen ottaminen ei ollut kivuliasta. Verinäytteestä ilmeni, että vauvan happipitoisuus oli laskenut ja päädyttiin keisarinleikkaukseen. Tästä homma etenikin varsin nopeasti.



Luotin hoitohenkilökuntaan täysin ja leikkauspäätös tuntui (itsekästä kyllä) helpotukselta. Olin aamuyön puolella jo miettinyt, miten pitkään jaksaisin avautumisvaihetta nopeudella 12h/sentti. Kun puudutukset alkoivat purra, siunailin vain kipujen loppumista. Pian pikku mies kurkisti mahan eteen pingotetun kankaan yli äitiä ja isiä ja sitä Jumalan ihmettä sitä on ihmetelty siitä lähtien. Poika syntyi perjantaina 30.9 klo 3.30.



Leikannut lääkäri totesi heti leikkauksen jälkeen, ettei vauva olisi selvinnyt alatiesynnytyksestä. Lapsivesi oli melkein lopussa ja vihreää. Vauvan kaulan ympärillä oli napanuora ja pää synnytystä ajatellen huonossa asennossa. Ilmeisesti tämä aiheutti sen, ettei synnytys edennyt normaalissa tahdissa.



Huolimatta rankasta synnytyksesta ja hieman hitaasta toipumisesta koko hommasta jäi positiivinen mieli. Nyt toivon, että toipuisin itse pian niin paljon, ettei tarvitsisi enää arkailla omaa liikkumista.



Minea23&poitsu

Kommentit (2)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat