*** *** SUNNUNTAITA HELMIKUISET *** ***

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

En löytänyt viikonloppupinoa joten aloitin sitten uuden. Nähtävästi kaikilla on ollut tohinaa viikonloppuna (kuten myös täällä) joten pinoa ei siksi ole löytynyt.



Me ollaan vietetty rauhallista viikonloppua, käytiin eilen tilaamassa vaunut, Teutonian Prestige Sport -mallia. Jännittyneenä sitten odotellaan milloin ne saa hakea :)



Mahassa käy myllääminen, tänään ollaan varsinkin oltu kovin aktiivisia. Ei varsinaisesti potkuja ole sadellut, mutta hirmuinen kääntyminen masussa käy. Ihankuin mikään asento ei olisi oikein mukava.



Meidän vauva on aamu-uninen, ei millään tahdo saada liikettä aamusella aikaan. Kun aamupala on syöty niin sitten alkaa liikettäkin ja potkuja tulla. Yöllä ollaan rauhallisia, paitsi jos menen liikaa vatsalleni niin silloin kyllä heti herätellään, että vaihdapas mamma asentoa.



No, nyt pitää vielä nauttia sunnuntain jämistä ja lähteä vaikka pienelle kävelylenkille.



Aurinkoista viikonlopun loppua kaikille!!



Sasuliini ja hajuherne 23+2

Kommentit (6)

Vierailija

Hei! Esikoisen laskettu aika 22.2 ja nyt vasta " ilmoittaudun" helmimammoihin. Olo ollut ihan hyvä ja potkujakin satelee erityisesti iltaisin. Mutta asiaan... Oletteko vielä ostaneet vaunuja? Mitä merkkiä olette suosineet ja miksi? Suositteletteko kovaa vai pehmeää kantokoppaa? itse olen vielä " hieman hukassa" kun ei ole noita käytännön kokemuksia. Olisi kiva jos neuvoisitte hieman.

Vierailija

Mä olen huolestunut joka kerta ku luen näitä pinojamme, kaikille satelee potkuja ja liikkeet tuntuu oli sitten kyseessä eka toka tai neljäs. Kaikille paitsi mulle, onkohan kaikki kunnossa?? Mä olen oikeasti yrittäny kuulostella mut en mä vaan tunnista mitään selkeitä potkuja!!! En ees tiiä mikä on sen vauvan liikkumista ja mikä on sit vaan jotain nippasuu. Mul on nyt pari päivää viillelly noihin nivusiin, vallankin oikeelle, tosi pahasti, välil nii ettei oikei voi hengitellä syvään.

En tajua mikä on, onneks huomena on neuvola.



Onko oikeesti " tervettä" etten mä tunne kunnon potkuja ja viikkoja on kuitenkin jo 21+4?? Auttakaa ny joku.



Vierailija

Oot varmaan kävässy jo rakenneultrassa vai..? Ja kaikki oli ok? Sehän on varmasti hirveen yksilöllistä tunteeko niitä potkuja vai nou... Jotkut ovat varmaan herkempiä tuolta sisältä silleen. Ja sehän riippuu siitäkin kuinka päin se vauva tykkää potkiskella(jos selkärankaan päin, ni ei tietty tunnu niin helposti). Mulla taas ongelmana, että asukki rupee aina riehumaan kun yritän käydä nukkumaan. Ja jos on vähänkään pissahätä, ni se jopa SATTUU välillä. Ihan varma futari tuolla kasvaa, en muuta keksi... Ja tuntuu ne nykyään välillä seistessäkin(eli töissä jne.), pelottaa oikeesti tulevat viikot tän " kauhukakaran" kanssa. Enkä oo keksiny mitään keinoa millä saada rauhoittumaan. Se vaan innostuu jos rupeen silittelee masua ; " jipii, äiskä leikkii mun kanssa!"

Ja vasempaan häpyluuhun särkee KOKO AJAN. Ihan pyllystä. Toivottavasti menee ohi, eikä vain pahene. Muuten on kyllä sairasloma edessä aika pikaseen.



h.h. rv 20+3

Vierailija

Ensin tervetuloa joukkoon nasu-äiti. meillä la 23.2 ja toinen tulossa. Kyselit vaunuista , juu hyviä käytettyjä kyllä löytyy jos on tuuria ja jaksaa niitä etsiä. me ostettiin tän vuoden mallia olevat emmaljungan yhdistelmärattaat croswayt pehmemällä kantokopalla, pehmeästä kantokopasta saa myöhemmin lämpöpussin. esikoisella oli yhdistelmät siis erikseen vaunukoppa ja ratasosa = olivat liian tilaa vievät ja painavat ! Jokaisellahan on eri tarve vaunuille joten mieti mitä ominaisuuksia tarvitset.



Täällä masuun ei uutta, supistelee edelleen niin että eilenkin illalla piti vetää ihan henkeä sohvalla ollessa... ja selkä ( tekis mieli noitua ) siis jalat menee alta joka päivä, en tiedä mikä tuonne hermoon painaa mut kipeetä tekee ! Ens viikolla neuvola ja toivottavasti saan apua !!



kaikille helmille hyvää sunnuntaipäivää ! pitää lähteä kyläilemään kun vielä jaksaa...





Minkki ja Oskari 20+4

Vierailija

Itselläni on laskettuaika 10.02. ja olen jo ostanut rattaat. Ostin Emmaljungan hyvät perusrattaat Pelastusarmeijan myymälästä. Vaunut vaikuttavat lähes käyttämättömiltä, joten minulla kävi tuuri! Hintakin oli alle satasen. Halusin vain muistuttaa, että aina ei ole välttämätöntä ostaa uusia rattaita vaan hyviä ja ehjiä käytettyjäkin löytyy!

Vierailija

Täällä voidaan ihan ok. Mies vain lähti nyt kauas pois työhön.... ja olo on vähän haikea. Oikeesti yllättävän paljon haikea! Me siis nähdään kyllä jo kahden viikon päästä viikonlopun ajan ja sen jälkeen kolmen viikon työn jälkeen on aina viikon loma. Surkeeta.... vaikka itseppähän tämän ratkaisun teimme ja vain puoleksi vuodeksi...



Mutta vaunuista. Minulle on tulossa nyt kolmas. Ekalla meillä oli käytetyt Emmaljungan yhdistelmät, jotka toimivat autottomalla äitillä oikein loistavasti. Niissä oli pehmeä kantokoppa johon iso esikoinen mahtui varmaan kaksi kuukautta... Sen jälkeen pehmustin vaunut aina lampaantaljalla (oli siis talvi!) ja laitoin vauvan äitiyspakkauksen pussiin ja tuulisuojan päälle.



Tokalle ostettiin sitten uudet Teutoniat kun oltiin viime syksynä Saksassa. Halusin ehdottomasti kovan kopan jotta vauva mahtuu siihen pitkään. Olen ollut tyytyväinen ostokseen. Nyt 9 kk vanha vauva ei tietenkään siihen enää mahdu, mutta koppa toimi tosi hyvin matkasänkynäkin. Ostettiin matkoille vielä matkarattaat joista sai selkänojan kokonaan alas ja niitä oon pitänyt autossa mukana aina.



Nyt kun tämä kolmas on tulossa niin taas on vaunuostos edessä... Täytyisi löytää kaksostenvaunut ja nyt ostan kyllä käytetyt jos vain löydän jostain. Ajattelin että nukutan tuon isomman, sitten jo 1 vuotiaan, matkarattaissa ulkona kun on kerran tottunut nukkumaan ulkona. Niihin vaan pitää ostaa lämpöpussi. Vauvan laitan kovaan koppaan vaunuihin. Kaksosten vaunut tartten jokatapauksessa jos johonkin haluan lähteä kahden kanssa....



Nyt pitää laittaa esikoiselle iltapalaa, ennenkuin alkaa kertaamaan huomisiin kokeisiin...



Mymmeli rv 22 tasan!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat