Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Anna-lehdessä oli juttu uraäideistä ja lasten ja uran

Vierailija

yhdistämisestä, olivbat vaan kaikki esimerkit eronneet ensimmäisen tai ekan kahden lapsen jälkeen.



Tietääkö kukaan onnellista esimerkkiä siitä, että uran ja perheen voisi nainen onnistuneesti yhdistää. tarkennetaan vielä, että uralla tarkoitan tässä vähintään johtotason hommia ja lapsia voisi olla ainakin kaksi. ja mieskin vähintään saman tasoisissa hommissa kuin vaimo eikä niin että mies on vaikka ollut kotona.



Voiko se todellisuudessa onnistua vieläpä onnellisesti?

Sivut

Kommentit (61)

Vierailija

Eikä juuri yhtään moraalisaarnaajaa joukossa.

Koko ketjun luettuani olen yhä varmempi siitä, että miehen asenne vaikuttaa tässä asiassa todella paljon. Tällä hetkellä on menossa sellainen kulttuurinen murros, että osa miehistä on vielä isiensä sukupolven kannalla (miehen kuuluu saada maata sohvalla kun nainen tekee kotityöt) ja osalle suht. tasapuolinen osallistuminen kodin ja lasten hoitoon on itsestäänselvyys. Minulla on onni olla naimisissa jälkimmäistä lajia edustavan kanssa. Tulevaisuudessa ensin mainitut tulevat jäämään muinaismuistoiksi, veikkaan ja toivon!

Vierailija

lokeroisi minut uraäidiksikin. Mies tekee myös ns. johtotason hommia. Kotityöt kaatuvat aikalailla minun niskaani, mutta muutoin arkea pyöritetään yhdessä. Illat ja viikonloput puuhastelemme perheenä, eikä niitä iltaan sijoittuvia ns. edustustehtäviä hirmuisesti ole, sillä yritämme molemmat niitä aktiivisesti välttää. Lapset otetaan rietoihin mukaan: näyttelynavajaiset ym. ovat tuttuja muksuillemme ja käytöstavat hallussa. Yhteinen aika on pyhitetty lapsille, eivätkä he vielä äidin ja isän kiireitä ole huomanneet. Työt päättyvät aina jommalla kummalla klo 16 eli nuorempikin lapsista on kotona 16.30 mennessä. Kun lapset nukahtavat alkaa töiden tekeminen kotona eli teitokoneen ääressä istuminen: tätä jatkuu noin yöyhteen. Onneksi selviämme välillä yöunilla. Yksikään iltamme ei pääty ilman yhdessä vierekkäin kylkimyyryssä olemista. Näin me miehen kanssa jaksamme, ja saamme toisistamme voimaa - rakkaudestamme. Tukiverkkomme on olematon, mutta rakkaudella pärjäämme ja jaksamme. Kotityöt hoidan silloin, kun lapset nukkuvat tai leikkivät ulkona kaveriden kanssa, ruuankin laitan yleensä edellisenä iltana.



Lapsia on kaksi, vanhempi heistä on kohta yhdeksän ja nuorempi eskari-ikäinen. Nyt odotan kolmatta. Aion viettää pitkän äitiysloman ja ehkäpä vuoden hoitovapaata. Näin en ole ennen tehnyt. Onneksi talous on turvattu.



Olen siis ns. uraäiti, mutta omasta mielestäni ehdottomasti lasten ehdoilla pitkälle arka pyörittävä, turvallinen äiti, jolla on aina aikaa kumartua pienen puoleen ja kuunnella, lukea, satuilla ja välittää. Parisuhde on vahva ja olemme ns. tavallinen, onnellinen perhe.

Vierailija

Mikset vain kertonut tilannettanne ja jättänyt loppukaneettia kateellisista kirjoittamatta?

Muut tuntuvat kykenevän ottamaan jutun asiallisesti.



Vierailija:

Lainaus:


Vain kateelliset uskovat että meidän avioliitto ei kestäisi kuolemaan saakka




Vierailija

olin töistä yhteensä 1v 7 kk:tta pois ja palattuani töihin sain suoraan ylennyksen. Meillä mieskin on samantasoisissa hommissa, tosin vähemmän alaisia. Homma toimii ihan hyvin, tulen töihin aamuyöstä ja teen töitä niin, että olen kotona viimeistään klo 16. Meillä on kotona hoitaja ja käy siivooja. Ilman heitä en pärjäisi. Suostun tekemään yhden yönylityömatkan kuukaudessa, ja siinä olen pysynyt.



Meillä puolison kanssa on hyvä avioliitto, vaikka yhteistä aikaa ei juurikaan ole. Matkustelemme paljon yhdessä, kaikki vapaa-ajat ulkomailla koko perhe, se on meidän tapa latautua. Mieheni tukee minua ja minä häntä, keskustelemme paljon työhön liittyvistä asioista.



Mutta kyllä minulla on kokoajan todella paha mieli siitä, että en ehdi olla lasteni kanssa riittävästi. Viikonloput ovat sylissäni ja tappelevat huomiostani. Kyllä olisi ihana olla kotiäiti mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia ratkaista.

Vierailija

On oikeastaan hämmästyttävää, että näin on. Kysehän taitaa tässä ketjussa kuitenkin olla ihmisistä, jotka molemmat tekevät paljon töitä ja ovat kohtalaisen kokeneita ja yleissivistyneitä ihmisiä.



Mielestäni kyse on todennäköisesti siitä, että rakastumisen alkuaikoina ei ole laitettu hommia tasan, vaan on tehty ihastuksissaan miehelle asioita valmiiksi. Ne ovat pieniä juttuja, mistä tällainen kulttuuri perheeseen alun perin muodostuu.



Minä en ole mm. koskaan silittänyt mieheni paitoja tai ommellut nappeja, hän tekee sen itse. Yritti kyllä alussa sälyttää nämä työt minulle, mutta ystävällisesti kieltäydyin ja opetin miten homma toimii. Nyt ei edes antaisi minun koskea paitoihinsa;-)



Edellinen on vain esimerkki, mutta voisin luetella näitä kymmeniä.



Muistakaa, että koskaan ei ole myöhäistä alkaa sopia kotitöistä, edetkää pienin askelin ja perustellen. Nalkutus ja riita ei auta.



T: 25

Vierailija

Minä olen ollut kotiäitinä kohta 10 v, enkä varmaan enää pääsisi omalle alalle töihin. Perustin pari vuotta sitten oman yrityksen, jota olen lasten kasvaessa pyörittänyt kotoa käsin. Töitä teen 4-5 t päivässä ja tienaan ihan kivasti, mutta eihän tämä mikään " ura" ole. Minä teen myös lähes kaikki kotityöt yksin, aiemmin tein ihan kaikki. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että yritystoimintani laajentuu kodin ulkopuolelle ja vähän pelottaa, että miten saan mieheni tekemään kotitöitä ja tuskin hän edes osaa tehdä niitä. Mies on kyllä kiltti ja ymmärtäväinen, mutta silti pelottaa, että miten lähtee sujumaan. Hän kannustaa minua kovasti laajentamaan yritystäni, mutta pelkäänpä, että hän ei tajua mitä se merkitsee koko perheelle.



Useimmat ystäväni ovat uraäitejä, suurin osa on kyllä pysynyt naimisissa, mutta suuria vaikeuksia on ollut melkein kaikilla. Lisäksi ainakin kaksi ystävääni on kokenut todellisen burn outin ja masennuksen ja olleet pitkillä sairaslomilla ja kuntoutuksissa. Syyksi he ovat sanoneet, että paineet menestyä uralla ja hoitaa lapset ja koti hyvin kasvoivat vain liian suuriksi.

Vierailija

Mutta paljon riippuu myös miehen perusluonteesta. Jos mies on huomioon ottava, kiltti ja auttavainen luonteeltaan, hän ei pysty laiskana katsomaan vierestä kun vaimo puurtaa yksin.



Meillä on molemmilla vaativat akateemiset työurat, pitkät työpäivät ja lapsia on kaksi. Nykyään mieheni tekee kotitöitä jopa enemmän kuin minä. Ruuan laitto ja vaatteiden silitys sekä imurointi ovat täysin hänen vastuullaan, ja vaippoja hän on vaihtanut huomattavasti enemmän kuin minä. Ja hän ei lapsuudessaan kotonaan aikanaan joutunut tekemään yhtään mitään kotitöitä. Heillä kotona kävi kotiapulainen/siivooja kaksi kertaa viikossa puunaamassa talon lattiasta kattoon ja äiti laittoi kaikki ruuat. Mieheni on kotoisin aidosta " macho-maasta" eteläisestä Euroopasta Välimeren rannalta - eli tausta/kotikasvatus ei aina ratkaise sekään asiaa puoleen tai toiseen.



Vierailija:

Lainaus:


Mieheni ei todellakaan ole joutunut tekemään YHTÄÄN MITÄÄN kotonaan ja sen kyllä alussa huomasi. Nykyään on minusta yllättävän ahkera. Luonteesta varmaan johtuu sekin. Ehkä jotkut miehet ovat vain sikoja tai ilkeitä etteivät tajua, että kotityöt kuuluvat yhtälailla heillekin?




Vierailija

Miksi, ette uraäidit hanki kotiapua kotiinne? Jos taloudessa on 2 uraa luovaa ihmistä, niin tienestien pitäisi kyllä kestää siivoojan?



Mies teki ennen todella vaativaa hommaa: pitkät päivät, myös yö, viikonloppu, pyhä töitä. (Vastuullaan laitos, joka pyörii 3-vuorossa). Lasten syntymän jälkeen vaihtoi hommia. Nyt pystyy tekemään enemmän 8-16 ja itse säätelemään milloin hommia tekee.



Itse olen asiantuntija tehtävissä. Teemme molemmat paljon kotihommia. Mies on enempi remonttireiska, minä hoitelen pyykkäys+ ruuan laitto hommia. Me ulkoistimme ekana siivouksen. Ja heti kun löydän sopivan kotiavun, niin palkkaan sellaisen. Kävisi vaikka kerran viikossa pyykkäämässä ja laittamassa parin päivän ruuat.



Meillä ei nimittäin toimi tuo yövuoron teko kotona. Nukun mieluummin, kun teen yöt töitä. Haluan myös nähdä sukua ja ystäviä! Ja mitä iloa niistä vaativimmista hommista ja palkankorotuksista on, jos ei voi rahojaan käyttää mihinkään. (No tietysti voishan ostaa isomman auton, asunnon ja minkkiturkin, mutta me satsaamme mieluummin joustavaan arkeen.)

Vierailija

jolla on edelleen sama mies ja 3 lasta. Sitä en tiedä, miten heillä menee, mutta em. nainen on toimitusjohtajatasolla. Tosin on jo nyt yli 50 v. ja lapset vanhempia, mutta siis on onnistunut etenemään ja pitämään perheen kasassa.



Itse tavoittelen vähän samaa luulen. Olen ollut nykyisessä työssäni (ja valmistuneena) reilu 5 v., josta 1,5 v. äitiys- ja hoitovapaalla ja nyt toisella äitiyslomalla. Mies on ollut myös tässä hoitovapaalla. Olemme molemmat akateemisia, meillä on vakkarityöt asiantuntijatasolla (=ts. olemme molemmat työssä, jossa vastaamme itse omasta kentästämme, mutta varsinaisia alaisia ei ole). Suunnitelmissa on, että tämän toisen lapsen jälkeen mies jää taas hetkeksi kotiin, minä jatkan opintojani, minkä jaksan/ehdin/viitsin, etsin mahdollisesti uusia työtilaisuuksia (ja käyn tietty töissä).



Mulla vain ei ole mikään pakkomielle nousta johtavaan asemaan alle 35 -vuotiaana, vaan lapset hoidetaan isommiksi ja sitten katsotaan, mihin rahkeet riittävät. Ja kun tuolla nykyisellä palkallakin elättää neljän hengen perheen (tosin ei nyt ruhtinaallisesti, mutta ihan siedettävästi kuitenkin), vaikka toinen meistä olisikin hoitovapaalla. Olen kuitenkin saanut jo nykyisestä työstäni sen verran hyvät suhteet/meriittiä, että en tavallaan joudu aloittamaan tyhjän päältä, kun taas töihin menen kuin ehkä tilanteessa, jossa on valmistumisen jälkeen jäänyt kotiin esim. 5 vuodeksi tms. Että katsotaan nyt. Ja saattaa olla, että tekee mieli tehdä vielä se kolmaskin napero, jolloin suunnitelmat edelleen muuttuvat.



Niin juu, minulla siis on mies, joka on aina tukenut opiskeluissani/työssäni ja jolla on myös ns. oma elämä em. saralla. Ja kuten kirjoitin, olemme voineet molemmat olla lasten kanssa kotonakin. Meillä on myös isovanhemmat, jotka hoitavat lapsia tarvittaessa. Ihan kahden keskistä aikaa ei kyllä miehen kanssa paljon ole, mutta kellä lapsiperheellä ihan vilpittömästi ja käsi sydämellä on? Lasten kanssa kyllä touhuamme paljonkin yhdessä ja ihan tätä normaalia arkea. Tietty on helppoa sanoa näin, kun on toistaiseksi kotona... Ei siis mitään valittamista.



Vierailija

eikös se tuore euro-äitikin juuri mainostanut, että molemmat isovanhemmat hoitavat lasta tarvittaessa, myös isä on mukana kuvioissa nimenomaan auttamassa, ja lapsi välillä hoidossa parlamentin vieressä..



Toinen sitten on se, että kaikkea ei voi vaatia itseltään: kotiäitiyttä ja mahtavaa uraa.. Itse odotan itseltäni ainakin liikoja juuri tuon kotihoidon suhteen ja sitten samalla kaipaan töihin.. Ei kai se kuitenkaan niin pahaa olisi laittaa lasta vain hoitoon. Itsehän sitä itselleen kaikki rajat asettaa.. Toisaalta kuitenkin haluaa olla lapsen elämässä läsnä



Yksilapsisia, eronneita, menestyviä äitejä: Tarja Halonen, Satu Hassi, Heidi HAutala...

Vierailija

ja siellä todettiin, että vaikka lähes kaikilla perheellisillä uraihmisillä on alkuperäinen tarkoitus se, että kunhan pääsee tiettyyn asemaan ja saa tietyn tasoisen elintason, niin sitten sitä aikaa ja resursseja riittää perheelle...käytännössä näin ei vain ikinä käy. Se ura tulee ja vie lähes kaiken mahdollisen ajan.



Itse asiassa tarkistin sen jutun, niin sellanen henkilö kuin Olli-Pekka Ruuskanen on tehnyt aiheesta väitöskirjankin ja kertoo asiasta näin:



" voisi kuvitella että uran kehittyminen ja tulotason nousu antaisi perheelle lisää resursseja, jotka voitaisiin muutta lisääntyneeksi vapaa-ajaksi. Käytännössä näin ei ole, vaan tutkimusten mukaan tulotason noustessa suomalaisissa kotitalouksissa vanhempien yhdessä viettämä aika lyhenee... Sen sijaan että ura olisi resurssien hankintaa perhettä ja elämää varten, perhe ja elämä muuttuvatkin resursseiksi, joiden kustannuksella edistetään uraa."





No juu. Itse tiedän pariskunnan, joka on keskenään ihan haistattelu tasolla, mutta pysyvät naimisissa ja samassa taloudessa, koska muuten joutuisivat kummatkin tinkimään liikaa omista uristaan lasten takia. Eli kumpikaan ei halua yh:ksi eikä lapsia liikaa kontolleen, ja niinpä elävät sitten tuollaisessa kuviossa, jossa molemmilla on myös useita sivusuhteita ja muuta kakkaa.





Itsekin olen kyllä työssäkäyvä ja jossain määrin urasuuntautunut ihminen, mutta pidän kyllä varani ja mieluummin elän vaikka vähän vaatimattomammin, kuin edes suurimmaksi osaksi työlle.

Vierailija

Mielestäni ei ole kyse vanhanaikaiset miehet - uudenaikaiset miehet -jaosta, vaan olen vakuuttunut, että meidän kaikkien pojistammekin tulee toisista kotitöitä tekeviä ja toisista niistä laistavia miehiä, riippumatta siitä miten lapsuudenkodissa meneteltiin. Se on jotenkin niin syvällä itse kunkin persoonassa... (Naisissakin on niitä, jotka pyrkisivät mieluummin laiskottelemaan, mutta jotenkin heidän on kuitenkin pakotettava itsenä niihin töihin, edes pakollisimpiin. En edes ymmärrä kuinka se tapahtuu mutta aina se kuitenkin on nainen...)





Ensimmäinen ohje, jonka antaisin sitoutumista harkitsevalle naiselle: tarkkaile todella miehesi intoa, taitoa ja kykyä tehdä kotitöitä. Jos niitä ei tunnu olevan, unohda koko mies, sillä arkielämä on täynnä kotitöitä ja jos niiden jako ei suju, elämä on naiselle yhtä helvettiä...







Nimim. kokemusta on

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat