Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

mitä mieltä tällaisesta käytöksestä:

Vierailija

siis miehen puolelta



- iivaa, pilkkaa ja naurua jos teen jonkin virheen tai en muista jotain (on osin opittua käyttäytymistä kotoa)

- jatkuva nalkutus, naputus ja minun tekemien asioiden seuraaminen ja kommentointi (paskallakaan ei saa käydä ilman ettei sitä tiedettäisi ja kommentoitaisi)

- jos olen pyytänyt apua sitä ei saa ja siihenkin liitetään jokin pilkka mukaan. Itse uskon vastavuoroisuuteen ja olen kovasti pettynyt, kun minun tekemiä tekoja ei koskaan muisteta tai lasketa ja toisaalta myös se, ettei oma-aloitteisesti voi tehdä mitään tai ottaa riskiä, ettei tästä ehkä saakaan mitään takaisin

- meidän perheen asioita hoidetaan lapsuuden perheen kanssa

- miestä kyllä pitää auttaa (ja tykkäänkin ystävällisesti auttaa toista jos apua nätisti pyydetään) mutta tämä ei toimi vastavuoroisesti.

- jos kerron jotain itsestäni se otetaan vastaan syytöksenä miestä kohtaan

- ai niin on minut leimattu jo hulluksikin,

- kaikki ongelmat ovat vain minun omia (esim. anopin puuttuminen meidän elämään!!) ei miehen, anopin tai meidän yhteisiä



Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

ja se vasta pelottaakin, tai se juuri on tämän kaiken epävarmuuden takana. Toisaalta tiedän myös sen, että maailmassa on (jossain) järkeviä ja hyviäkin miehiä...



Vierailija:

Lainaus:


Toisen muuttamisleikit eivät kanna kovinkaan pitkälle.




Vierailija

Kotonaan on koko elämänsä kuunnellut kuinka hänen isä väheksyy, pilkkaa ja ivaa sekä halveksii hänen äitiä ja vaikea kai sitä on tuollaisen miehenjörön tajuta, että kaikkialla ei toimita näin! Tästä aiheesta on keskusteltu miljoona kertaa, käyty parisuhdeterapiassa ym. Mieheni ei kyllä koko aikaa ole tuollainen mutta kyllä hänen on helppo aina huomauttaa ilkeään sävyyn jostain mun mokasta. Mies ei oikeastaan pysty sanomaan mitä positiivista juuri koskaan, ei siis todellakaan sano mua kauniiksi tms. Sen sijaan saattaa kysyä, että olenko lihonut ym. Sanon sille aina, että tuo ei ollut asiallista ja se pyytää anteeksi. Itse olen myös huonoista oloista kotoisin ja mulla on omat henkilökohtaiset vammani. Mulla on kyllä enemmän henkisiä resursseja muuttaa omaa käytöstä. Me kinastellaan aika usein koska mä en kuuntele arvostelua ja kyllä itsekin aika herkästi arvostelen. On meillä hauskaakin! Mieheni on mielettömän hyvä isä lapselle. Mä olen harkinnut joskus eroa mutta olen kuitenkin päätynyt siihen, että haluan olla mieheni kanssa. Kyllähän se vituttaa kun pitää toistaa idiootti- isänsä mallia mutta kyllähän tuo kuitenkin yrittää ja on tsiljoona kertaa parempi kun isänsä. En tiedä löytäisinkö itselleni enemmän mua arvostavan miehen. Ongelma liene se, että en itsekään arvosta itseäni vaan olen lapsesta saakka tottunut kuuntelemaan arvostelua joten ehkä mä alitajuisesti suorastaan haluan tuollaisen miehen. Mitenkään tossun alla en ole, päinvastoin. Hyvä ukko toi kuitenkin on vikojensa kanssa!

Vierailija

sen miettiminen ei nyt paljoa auta, hyvä kuitenkin kun tiedän sen mahdollisuuden. Mieshän on leimannut minut hulluksi ja olenkin nykyään aika tasapainoton, tiedän siis miltä tuntuu kun sanotaan toista hulluksi, joten ei tällaisista asioista voi toisen kanssa keskustella asiallisesti " ootkohan narsistinen, kun tässä olisi näitä piirteitä?"



tässä on ilmeisesti sama peli kuin pettämisessä, että uuden mahdollisuuden voi antaa, mutta sitten pitää tajuta lähteä...

Vierailija

Miehesi tuskin tulee muuttumaan. Hän on kasvanut kireässä ja syyttelevässä ilmapiirissä ja noin tiukkojen tapojen karistaminen on miltei mahdotonta.



Jos olisin ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, että mies käyttäytyisi noin minua kohtaan, niin asettaisin kylmästi rajat miten ihmisarvoani kohdellaan. Jos mieheni ei arvostaisi minua tuon vertaa, niin ottaisin eron. En missään nimessä haluaisi lasteni kasvavan tuollaisessa ilmapiirissä! He kärsisivät jopa enemmän kuin sinä ja lopulta käyttäytyisivät kuin miehesi, samalla kärsien omasta käytöksestään.

Vierailija

olennainen seikka tässä on se, että mies on muuttanut käyttäytymistään todella paljon, MUTTA minä olen hyvin loukkaantunut ja hämmentynyt tuollaisesta käytöksestä.. En tiedä mistä se tulee ja meneekö se minnekään. SIIS PÄÄSEEKÖ NOISTA EROON LOPULLISESTI??



Osa käytöksestä tulee kasvatuksesta ja perheestään, joissa osaa noista käyttäytymispiirteistä pidetään " luonteena" siis jonain jota ei voi hirveästi muuttaa. Esimerkiksi yksi seikka jota en kirjoittanut on pettymyksen sieto. Aika usein pienetkin pettymykset ilmaistaan tässä perheessä välittömästi ja syy yritetään saada jonkun muun niskaan.. Itse taas pystyn mielessäni käsittelemään pienet pettymykset ja unohtamaan ne nopeasti...



Sivut

Uusimmat

Suosituimmat