Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

kieltävät lapsiaan leikkimästä lapseni kanssa, että lapsellani on diagnoosi, pahentaako se tilannetta entisestään?

Pihapiirissä on sattunut ja tapahtunut, ei kuitenkaan mitään vakavaa, mutta lapseni kanssa aiemmin leikkineet lapset eivät saa enää leikkiä.



Iso lapsiryhmä lällättelee lapselleni ja tämä ärtyy entisestään lisää ja saa syitä niskoilleen muidenkin kolttosista. Yksi entinen hyvä kaveri puolusti lastani ja nyt hän mennyt tuohon samaan ryhmään ja käyttäytyy samalla tavalla, eli ei enää hyväksi kaveriksi. :(



Tietenkään ei voi pakottaa ketään kaveriksi, mutta miksi pitää tökkiä ampiaispesään?



Miten saan lapseni itsetunnon kasvamaan?, kun joka päivä lohdutan, ei pääse leikkeihin ja koulussakin nämä samat lapset pitävät huolen lapseni maineesta.



Olen ihan puhki, onneton ja väsynyt. En jaksa uskoa hyvään tulevaisuuteen. Naapureiden kanssa selvitellään lapseni tekoja ja maksellaan rikkoutuneita tavaroita. Vastaavasti lapseeni kohdistuneet haukkumiset ja lyömiset torjutaan ja ovi paiskataan kiinni tai minulle karjutaan päin naamaa: " ole hiljaa vaan, sinun lapsesi on kaikista pahin"

Myöskään meillä muiden hajottamia tavaroita ei korvata, tuntuu ihan kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi.



Verhotkin pitää olla kiinni ikkunoissa, ettei lapseni näe muita iloisena lekkimässä ja kirmaa anelemaan pääseekö mukaan, usein kuuluu tuttu vastaus, ei saada leikkiä sun kanssa jne.



Osaako kukaan lohduttaa tai sanoa, että onko tälläisillä lapsilla mitään valoa tunnellissa??

Tämän lisäksi on monia ketkä haukkuvat meitä huonoiksi kasvattajiksi, minulla on vatsahaava kun suren ja pitäisi jaksaa. :(

Onneksi minulla on myös niitä ystäviä, jotka lohduttavat ja ymmärtävät.

mutta kysyn täältä onko kohtalotovereita ja miten olette selvinneet ja miten lapsenne jaksaa kun hänet syrjäytetään vaikean piirteensä takia?



Sivut

Kommentit (24)

Itseäni ainakin " helpottaisi" saada tietää ja varmaan suhtautuisin ymmärtäväisemmin. Osaisin sitten myös neuvoa lapsia suhtautumaan leikeissä ja muissa vähän eri tavalla.

Ei tilanne tuosta ainakaan pahemmaksi voi muuttua!

Minä en ole ollenkaan varma siitä, auttaako se, jos kerrot lapsesi diagnoosista. Onpa täälläkin av:llä vähän väliä tosi ilkeitä kirjoituksia, joissa äiti-ihmiset väittävät " tietävänsä" , että adhd johtuu huonosta kasvatuksesta ja lapsen kärsimistä traumaattisista kokemuksista :=(



Mutta kuten joku tuossa sanoikin, niin onneksi FIKSUT ihmiset ymmärtävät, ettei adhd:n kaltaisia neurologisia häiriöitä aikaansaada kasvatuksella (vaikka kasvatuksella vaikutetaankin niiden oirehtimisen asteeseen jossakin määrin) ja ettei diagnoosi tipu pelkällä mutu:lla.



Upeaa, että sentään koulun suhteen voitte olla rauhallisin mielin.



Mutta todella ikävää, että lapsesi itsetuntoa nakerretaan tuolla tavalla kaveripiirissä. Tuo vain - ikävä kyllä - on yhä monen erityislapsen osa! Isoilla paikkakunnilla on erityislapsille harrastepiirejä (jos lapset ovat sen verran selviä erityislapsia, että saavat diagnoosin, väliinputoavat rajatapaukset ovat heikoimmilla!)



Pienillä paikkakunnilla ei tuollaisia välttämättä ole. Löytyisikö mitään apua vaikkapa adhd-liiton sivuilta, siis vinkkejä siitä, mistä löytäisitte vertaisryhmiä ja harrastuksia lapsellenne?



Jos ja kun lapsesi on ulkona, kuulostaa siltä, että sinun olisi hyvä olla itse mukana valvomassa leikkien etenemistä. Jos lapset kokevat aikuisen läsnäolon kiusallisena, voisitko mitenkään valvoa tilannetta vähän etäämmältä? Vaikeaahan se on ja pitää tehdä hommia myös muun perheen/kodinhoidon parissa, mutta tuota valvontaa on pakko monien erityislapsien kohdalla jatkaa pidempään kuin ns. normaalilasten.



-as-pojan surullinen äiti-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luultavasti ihan ensimmäisenä minä kävisin kertomassa naapureiden vanhemmille diagnoosista, lisäksi hankkisin infolehtisiä siitä mitä ad/hd on ja kertomisen yhteydessä antaisin sellaisen.

Sitten odottaisin, että lapsi menee pihalle ja tilanne pamahtaa päälle. Menisin pihalle ja pyytäisin lapsia kuuntelemaan ja kertoisin heille rehellisesti ja kaunistelematta, että meidän XX on tälläinen, koska hänellä on tietty sairaus ja sitten kuinka riitatilanteita voidaan välttää ja myöskin sen, että lapseni haluaisi olla kaveri heidän kanssaan, muttä tämän sairauden takia se on hänelle vaikeaa. Yrittäisin vaikkapa demota asiaa jotenkin.

Ennen mitään näistä toimenpiteistä keskustelisin lapsen kanssa onko hänestä ok, että muut saavat tietää.

Pahimmassa tapauksessa mikään ei muuttuisi, parhaassa tapauksessa pihalta saattaisi löytyä edes muutama kaveri, jotka haluaisivat kokeilla olla kaveri.

Harrastus olisi tietysti hieno lisä.

Vierailija:

Lainaus:


riitatilanteet lähes kokonaan. Lapseni ei pulise luokassa, mutta paikallaan pysyminen on vaikeaa.

Ymmärrys ei riitä, se on totta, siksi kysynkin neuvoa, auttaisikohan lääkitys yhtään??



ap




Ystäväni lapsella on tuo ad/hd. Muuta en oikeastaan tiedä, kuin sen mitä sivusta olen seurannut ja jakanut ystävän kanssa tämän äärettömän rankan asian.



Tämä poika meni ensimmäiselle luokalle pienryhmään. Luokassa 8 oppilasta 3 opettajaa. Poika ei meinannut millään oppia lukemaan ja oli erittäin aggressiivinen. Joskus hänen koulupäivänsä loppui lyhyeen, kun opettajat eivät kertakaikkiaan pärjänneet hänen kanssaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista keskittymistä ja ensimmäinen lukukausi meni ystäväni " tapellessa" opettajien kanssa ja yrittäen pitää poikansa kuitenkin tuossa ryhmässä.



Poika on erittäin liikunnallinen ja menevä, joten keskittyminen sai hänet usein raivon valtaan. Hän oli pelottava jopa aikuisten mielestä, joten ymmärrän jos muut lapset pelkää. Sitten pojalle aloitettiin tuo ritanol? lääkitys ja se auttoi. Poika oppi lukemaan heti ja nyt pärjää erittäin hyvin koulussa. Riitatilanteita tietenkin tulee, mutta lapsi kuitenkin saadaan rauhoittumaan.



Ihanaa on kuitenkin näin sivustaseuraajana huomata, että poika on perusluonteeltaan todella ihana, hän on älykäs ja hyvä monissa liikunnan lajeissa. Ja se, etten hänen sairauksestaan tietäisi, niin ikävä kyllä, luulisin hänen olevan vain todellinen riiviö. Onneksi tiedän, joten osaan suhtautua tähän lapseen paremmin. Tsemppiä sinulle, teet arvokasta työtä lapsesi kanssa ja muista, että hänen sairautensa ei tee hänestä huonompaa, kerro se myös hänelle itselleen. Toivotaan, että naapuruston vanhemmat ymmärtää kertomasi jälkeen paremmin ja jos ei , niin suositteisin minäkin muuttoa. Ei varmasti ole mukava olla yksin pienestä pitäen.

Mielestäni kannattaisi ehdottomasti kertoa diagnoosista ja oireista ym. Mitä enemmän faktoja on tiedossa sitä helpompi asiaan on suhtautua. Ratkaisevassa asemassa ovat vanhemmat ja miten he kertovat asiasta lapsilleen.

että rehellisyys olisi aina parasta. Itse osaisin suhtautua neutraalisti ja ymmärtäväisesti mutta valitettavasti aikuisista löytyy myös ymmärtämättömiä ja sivistymättömiä yksilöitä jotka pelkäävät kaikkea erilaisuutta ja jopa voivat pelätä " sairauden" tarttumista. Ja näin ollen kieltää lapsiaan leikkimästä.



Voivat jopa ymmärtämättömyyttään kertoa sairaudesta/diagnoosista lapsilleen jotka alkavat lällättelemään ja pitämään poikaasi kummajaisena/ jollakin tavalla vajaankykyisenä. Itse välttäisin kertomasta diagnoosista.

13, lääkityksestä voisi olla apua. Meillä on lääkitys (Concerta, ritalinista ei ollut apua), mutta sitä ei ole käytetty toukokuun jälkeen ja keskusteltuani opettajan ja lääkärin kanssa, tulimme siihen tulokseen, että lääkitys aloitetaan vasta, jos tilanne huononee. Eikä ole toistaiseksi huonontunut.



Poika (7v) on kiltti ja paljon rauhallisempi kuin useat luokkatoverinsa, joilla EI ole diagnoosia. Meillä tuo levottomuus ilmenee ainoastaan siinä, että ei jaksa keskittyä tehtäviin, vaan hänen pitäisi välillä saada liikkua...

Helpottaa oloa kun kuulee, etten ole ainut.

Meillä taas opettaja ja avustaja tekee erittäin hyvää työtä lapseni kanssa. Ehkä kun on tuo diagnoosi, niin osaavat suhtautua ammatillisesti.



On vaan niin surullinen ja voimaton olo, kun tietää ettei voi tämän enempää tehdä hänen hyväkseen ja voimia pitäisi riittää muillekin sisaruksille ja koko perheelle.



Kaikenlaista on kokeiltu ja aiemmin leikit sujuivat hyvin. Sehän on selvä kun tuntitolkulla leikkivät niin aina voi jotain sattua. Siihen ei tarvita kuin yksi hetki, kun tulee riitaa. Aikuinen pitää olla koko ajan ohjaamassa ja vahtimassa, muuten mopo pääsee karkuun.



ap

Paljon voimia sinulle ja koko perheelle. Erityislapsen asema ei ole koskaan helppo, millään paikkakunnalla. Toivottavasti saatte asiantuntevaa apua ongelmiinne.

Suosittelen viemään lapsesi johonkin liikunnalliseen harrastukseen.Siellä asaa purettua sitä liika energiaa jota adhd lapsilla on.Ja levottomuus vähenee,siellä myös saa uusia ystäviä ja nämä pihan kurjat unohtuvat.Harrastuksen myötä itsetuntokin kohenee.

Voimia vaatii adha lapsen kasvatus mutta ajan kanssa se rauhoittuu ja mieli tasaantuu.

Tämä ehkä auttaa heitä ymmärtämään lapsesi käytöstä paremmin, kun nyt he tuntuvat vain pitävän häntä ilkeänä/tuhmana ja kurittomana tms.

eihän se tarvitse olla sinä, se voi olla miehesi, kaverin isä, toisen kaverin äiti. Jos kertoisit vanhemmille mikä on ongelma, he ymmärtäisivät miksi lapset tarvitsevat valvovaa silmää.



esimerkiksi se voi olla että jos kaverukset ovat naapurin pihassa leikkimässä, äiti on siinä puutarhahommissa tai haravoimassa, tai isä korjaa autoa tai pyörää ja pitää samalla poikia silmällä.



Jos tämä ei onnistu, kaverit pitäisi aina kutsua teidän pihaan ja jommankumman teistä olla vaikka muiden lasten kanssa siinä saatavilla ja vähän valvomassa.



varmaan kukaan ei ihmettelisi jos yhdellä lapsella on vähän tiukemmat säännöt kotona. Ainahan niitä löytyy joita äiti ei päästä yksin naapurustoon vaikka muut saa mennä. Parempi pieni nössön maine kuin ei kavereita ollenkaan. ehkä kavereille ei tarvi kertoa, mutta heidän vanhemmilleen jos voivat osallistua. Ja raportoida siinä vaiheessa kun poika pitäisi hakea kotiin siltä päivältä.

Kertokaa rehellisesti tilanne ihmisille. Ei tarvitse pelata mitään peliä- ymmärtämättömiä ihmisiä on aina (ja usein paljonkin), mutta omaa oloasi helpottaaksesi; ihmiset elävät yhteisössä jossa on tarkoitus elää yhdessä. Ja jokainen ihminen vaikuttaa yhteisön elämään- joka ei tätä tajua- muuttakoon onnekin erämaahan elämään- asuinyhteisö kuuluu yhtä lailla lapsellesi kuin muillekin. Etkä sinä voi mitään sille, mitä luonto tekee- esim. persoonallisuuden piirteille, sairauksille jne.

Minun lapsillani on yksi adhd- ystävä. Ihmettelin ensin joitakin hänen piirteitään- sitten kuulun muilta että hänellä on tämä " ominaisuus" . IHmettelen mikseivåät vanhemmat ole kertoneet sitä itse- vaikka olemme paljon tekemisissä- koska olisin voinut ymmärtää heidän lastaan jo heti alussa paljon paremmin. Vanhemmat eivät edelleenkään ole sanoneet mitään, mutta minä tiedän miten lasten leikkejä kannattaa ohjata. Eikä minulla ole mitään tätä lasta vastaan. Päinvastoin. ja lapsenikin pitävät hänestä. Eivätkä tiedä mitään mistään adhd;sta.

diagnoosia ei vielä ole. Aspergerin syndroomaa/adhd:ta epäillään. TÄhän asti kaikki, myös opettajat koulussa, ovat olleet sitä mieltä, että me olemme vain poikkeuksellisen surkeita kasvattajia, että lapsi saa kotona aina tahtonsa läpi ja että meillä todennäköisesti on jotain sosiaalisia ongelmia esimerkiksi alkoholismin tai perhevälkivallan muodossa. Vaan kun ei ole. Ja kun me olemme yrittäneet ihan tosissamme kaikkia käytössä olevia laillisia keinoja. Kyse ei ole pelkästä liiasta energiasta, vaan myös sosiaalisesta epävarmuudesta: Lapsi pärjää pienryhmässä mutta ei enää isommassa. Hän samaan aikaan pelkää hirveästi ja hakee hirveästi sosiaalisia kontakteja. Olisi tärkeää että hän saisi leikkiä toisten kanssa pienemmällä porukalla, sillä hän tosiaan kaipaa ikäistää leikkitoveria, mutta mitä enemmän on lapsia, sitä varmemmin jotain menee pieleen. Jos on pienemmällä porukalla tai vain kotiväen kesken, kaikki menee ihan mallikkaasti, eikä sitä levotonta koheltajaa näy missään.



Jos joku diagnoosi tulee, olen ajatellut kertoa tärkeimpien leikkikavereiden vanhemmille, mutten ehkä kuitenkaan koko luokalle. Ihan siksi,e ttä tietäävät vähän, miten suhtautua JOS jotain sattuu. Jos vanhemmat eivät sitten enää anna leikkiä lastensa kanssa, niin eipä noista lapsista todennäköisesti pidemmän päälle hyviksi leikkikavereiksi olisikaan.

talo pitäisi myydä, lasten vaihtaa koulua jne. Mutta sen päätin, jos joskus muutetaan, naapureita ja samaníkäisiä lapsia ei tarvitse naapurustossa olla.

Tyttöni luokalla on adhd-poika, joka on hyvin levoton sekä tunneilla että välitunneilla. Aikaisemmin kaskin lastani vain ymmärtämään ja antamaan asian olla. Nyt on kuitenkin luokassa jo ihan kunnon tappeluita, jotka ovat aikaansaaneet ihan murtumiakin lisäksi poika on välitunneillakin niin keskittymiskyvytön, että aiheuttaa vaaratilanteita. Tyttäreni ja hänen ystävänsä putosivat viime viikolla tasapainoilutelineeltä, koska tämä poika halusi jonossa seuraavaksi. Tyttäreni ystävä sai aivotärähdyksen pudottuaan päälleen.



Minun on hyvin vaikea suhtautua asiaan enää ymmärryksellä, koska vaara-tilanteita tuntuu olevan päivittäin. Lisäksi pojan jatkuva puhe häiritsee tunneilla jo muutenkin levotonta luokkaa, joten oppiminenkin alkaa olla niin ja näin.



Poikaa itseään en syytä. Ihmettelen vain miksei pojalle taistella avustajaa, joka osaisi hillitä tilanteita.

riitatilanteet lähes kokonaan. Lapseni ei pulise luokassa, mutta paikallaan pysyminen on vaikeaa.

Ymmärrys ei riitä, se on totta, siksi kysynkin neuvoa, auttaisikohan lääkitys yhtään??



ap

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat