Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Huono suhde- mikä avuksi...?

Vierailija

Meillä on pieni lapsi ja suhteemme on jo pitkään ollut aika huono. Suurin ongelma on se, että emme löydä keskusteluyhteyttä olenkaan. Mies ei ole koskaan tehnyt aloitetta keskstellakseen mistään (no ehkä raha-asioista joskus) ja kaikki ongelmammekin ovat jääneet vaivaamaan, kun ei yhteistä ratkaisua ole tullut mihinkään. Samoin mies suhtautuu esim kotitöihin- jättää vain tekemättä, vaikka herkkänä hetkenä mitä olisi luvannut. Kun yritän saada tätä puheyhteyttä toimimaan mies on joko ihan hiljaa vaan tai sitten on aikansa hiljaa ja alkaa sitten syytellä ja haukkua mua.

Ongelmamme ei ole varmaankaan harvinainen- mutta mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Itse en enää tiedä- en osaa toimia toisin.

On tosi ahdistavaa, kun yhteistyö ei toimi.

Kommentit (14)

Vierailija

Ja SITTEN katsonut miten mies reagoi. Miehet kun on NIIN erilaisia kuin naiset. Heille seksi on ihan eri tasolla tärkeää kuin meille. Mies joka saa kotona riittävästi seksiä, on paitsi harvinaisuus, myös perheen elämään osallistuva mies!

Vierailija

Suhteenne kuulostaa ihan tyypilliseltä suomalaisperheen tilanteelta, jossa on pieni lapsi. Siksi minusta ero ei todellakaan ole mikään ratkaisu, koska seuraavan miehen kanssa tullee todennäköisesti ihan samanlaisia ongelmia. Teillä on kuitenkin lapsi yhdessä ja varmasti rakkauttakin vielä, onhan sitä aikaisemmin selvästi ollut kun olette lapsenkin hankkineet!



Sinun pitäisi nyt opetella vähän miesten logiikkaa. Meidän naisten tapa selvittää asioita on puhuminen. Miehillä useimmilla se on ongelmien ratkominen yksin ja omassa päässä. EI puhuminen.



Se missä me naiset valitettavasti usein teemme väärin, on kuvitella, että se olisi myös miehelle helpoin ja tärkein tapa. Näin ei todellakaan ole! Me olemme hyvin erilaisia kuin miehet, ja reagoimme luonnostaan aivan erilaisella tavalla. Siksi mies ei koskaan aloita keskustelua, koska se ei ole hänen tapansa käsitellä asioita. Mieti vaikka miten miehesi käyttäytyy miespuolisten kavereidensa kanssa. Autoista, armeijasta, työstä tai vaikkapa urheilusta jutellaan, jotka meille naisille tuntuvat usein aika pinnallisilta asioilta. Milloin olet kuullut miesten keskenään puhuvan suhteista, tunteista tai vaikka peloista? Kyllä he niistäkin puhuvat´, mutta usein vasta pohdittuaan ongelman ytimen ja ratkaisun, saattavat mainita lauseella tai kahdella, ja se siitä. Sitten jatketaan taas kampiakseleista. Ymmärrätkö?



Sinulla on turhautunut olo kun olet jo monta kertaa sanonut hänelle mikä vaivaa, ja mikään ei muutu. (esim. ne kotityöt). Mies taas turhautuu, kun hänen ei anneta rauhassa vastata. Hän on vasta miettimässä vastausta kun sinä jo pommitat seuraavalla ja sitä seuraavalla kysymyksellä. Hän haluaisi sanoa jotain, joka ei johtaisi riitaan, mutta ei ehdi. Sinä vaan jatkat ja hän ahdistuu enemmän. Ilmankos hän sitten on vaan hiljaa ja lopulta suuttuu turhauduttuaan tarpeeksi, ja alkaa haukkua sinua. Hyökkäyshän on paras puolustus.



Eli: anna miehelle aikaa. Paljon aikaa. Yritä jutella, MUTTA: muista myös itse kuunnella! Sano asiasi yksinkertaisesti ja aloittamatta sanoilla " Mikset sä koskaan..." tai " Pitääks sun aina..." Sano mieluummin " Haluaisin puhua yhdestä asiasta sitten kun sulle sopii" ja pitäydy siinä yhdessä asiassa. Muista myös valita sanat niin että ne eivät kuulostaisi häntä alentavalta tai syyttävältä. Suuri osa miehistä on hyvin herkkiä ja syyllistyy tosi pienestä. Kerro yksi asiasi yksinkertaisesti ja sitten ole hiljaa ja odota mitä mies vastaa. Anna hänelle aikaa. Sano, että ei tarvitse vastata heti, vaan että hän palatkoon sitten kun on valmis. Muista myös, että miehelle voi kestää päivänkin, ennenkuin hän on miettinyt sanottavansa päässään valmiiksi sellaiseen muotoon, että hän voi vastata. Kirjoita vaikka miehelle ja pyydä häntä palaamaan asiaan kun hän on valmis.



Ei ole vitsi ollenkaan että miehillä on putkiaivot ja meillä naisilla tippaleipäaivot. Me voimme käsitellä montaa asiaa yhtäaikaa, kun taas miehet keskittyvät yhteen asiaan kerrallaan.



Tsemppiä!

Vierailija

Mutta ero tuntuu tosi vaikealta- pelko pärjäämisestä ja suru lapsen elinpiirin hajoittamisesta.

Lisäksi mietin, että onko niitä paljon kummempia ukkoja missään...? jos eivät ole tuppisuita niin sitten käyvät vieraissa jne...Onko joku eronnut tällaisesta syystä??

Vierailija

Suhteemme alkuaikoina mieheni oli pajon nykyistä kiinnostuneempi olemaan kanssani ilman sen kummenpaa tekemistä. Nyt hänen näyttää olevan tosi hankalaa luopua mistään tai vähentää omia menojaan. Mihinkään avioliittoneuvojalle häntä ei saa, mutta en tiedä kauanko jaksan häntä katsella. Vähemmän minulla olisi kotihommia ilman häntä ja luultavasti enemmän omaa aikaa, mikäli hän ottaisi lapsen välillä luokseen.

Vierailija

Nyt kissa kunnolla pöydälle. Sanot miehelle, että meidän on pakko ruveta puhumaan asioista, lapsen takiakin jo pelkästään. Älä heti pakota vastaamaan ,mutta sano että esim. illalla tai huomenna haluaisit puhua aiheesta x.



Jos mies ei suostu mistään puhumaan kanssasi niin kannattaa miettiä miksi haluat elää sellaisen ihmisen kanssa...

Vierailija

onko toimivan avioliiton salaisuus se, että on löytänyt huomattavasti keskivertoa kehittyneemmän miehen vai se, että nainen tyytyy ääliöön ja saa tyydytyksen siitä että tuntee olevansa miestään fiksumpi ja hallitsevansa miestään. No tietenkin se perinteinenkin että nainen nostaa miehen jalustalle ja luulee ettei ansaitse parempaa kuin typerän miehen pikkuruinen maailmankaikkeus. Vai onko niitä fiksuja miehiä ihan oikeasti jossain????`?

Vierailija

viisaasti valita. Mutta sitten tullaankin tähän peruskysymykseen, että onko todella niin että eläessään miehen kanssa elää jonkun kivikautisessa luola-olotilassa herkkyyttään kaikessa rauhassa vaalivan " lapsen" kanssa? Joka voi herkkyydessään tehdä mitä vaan kun naisen sen sijaan pitää paitsi huolehtia niiden lasten sosiaalisten taitojen kehittymisestä, myös viisaasti ja paljon energiaa kuluttaen vaalia näitä miehen ominaisuuksia? Ja mies vaalii sitä omaa napaansa kun on niin hauras ja ahdistuu velvollisuuksista keskustelemisesta?

Mitäs sitten jos se nainenkin on hauras ja herkkä ja tarvitsisi viisaita sanoja ja nimenomaan sitä keskustelua voidakseen hyvin?

Ymmärrän nimittäin hyvin miehen ahdistumisen keskusteluvaatimusten edessä ja huomaan, että se on hänelle vaikeaa. Mutta milloin on se hetki kun minäkin saan huomiota sellaisena kuin olen, ja sellaista mitä tarvitsisin...? Onko utopiaa ajatella että kumppanuuus olisi molemminpuolista toisen vaalimista?

Minun mieheni on saanut olla ihan rauhassa viikkokausia- kun on toivonut saavansa olla auhassa. Ja tässä uneliaassa olotilassa hän varmaan haluaisi nuokkua koko loppuikänsä- kun minä vielä pyytettömästi vaalisin hänen herkkyyttään. Mut olen niin kauhea akka että mulla on lapsi, kotityö, ansiotyö, ystäviä, huoli omastakin hyvinvoinnista. Ja siksi haluaisin jotain JAKAA myös mieheni kanssa.

Vierailija

ja ihmettelen samaa että mistä se keskusteluyhteys löytyisi. Ei tietenkään eroa keskustelun puutteen takia, vaan siksi että on vakavia ongelmia ja erimielisyyksiä jotka lakaistaaan maton alle puhumatta.



Minäkään en haluaisi erota lapsen takia, mutta olen alkanut ajatella että kylmä parisuhde, riitely, ja ahdistunut äiti eivät nekään voi olla hyväksi lapsen kehitykselle.



Menemme lopulta perheneuvontaan keskustelemaan. viimeinen toivo. Tai ehkä on jo myöhäistä, olen jo aika katkera tästä syyttelystä ja halveksunnasta ja siitä että kaikki ongelmat kaadetaan minun päälleni ja syykseni. Mutta kai se on velvollisuus yrittää vielä vähän.

Vierailija

Mies ehdotti tänään seksiä. Useati olen asiasta loukkaantunut ja kertonut etten pidä siitä, että ainoa asia millä minua lähestytään on seksi. Teemme molemmat vuorotyötä ja yhteisiä vapaahetkiä on vähän. Sanoin että sieltähän se taas tuli, ensimmäisenä on seksi mielessä, muuten ei voi yhteistä aikaa viettää. Miehelläni on pari-kolme aikaavievää harrastusta, minä en juurikaan harrasta mitään kodin ulkopuolella. Minua loukkaa se, että hän usein haluaa mennä harrastuksiinsa myös yhteisinä vapaapäivinämme. Lapsen hoitoajat ovat myös etupäässä minun työvuoroihini sidotut. Välillä mieskin on vapaallaan lapsen kanssa kotona.

Mies perustelee menemisiään sillä, ettei halua kököttää vapaita vain kotona ja jos kysyy minulta mitä voitaisiin tehdä, en keksi mitään. Eli hyvin usein minä jään lapsen kanssa kotiin ja hän lähtee jonnekin. Jos yritän asioista keskustella mieheni hyvin äkkiä loukkaantuu ja sanoo ettei jaksa puhua, koska häntä vain syytellään ja kaikki mitä hän sanoo käännetään häntä vastaan. Sitä en todellakaan tarkoita. Vaikka kuinka yksinkertaisesti yritän hänelle sanoa mistä en pidä ja mitä haluan, ei tunnu menevän jakeluun. Onko hyviä neuvoja?

Vierailija

Tuli tuosta viestistä 11 mieleen se, että on tosiaan loukkaavaa se ettei toinen halua rakentaa sitä yhteistä todellisuutta. Jota on kuitenkin tavallaan luvannut perhettä perustaessaan. Kun sehän vie tosi paljon aikaa luoda yhteiset tavat sun muut. Ennen on varmaan ollut tässä suhteessa helpompaa, vihtoehtoja on ollut vähemmän ja on ollut kunnia-asia rakentaa itsenäinen perhe. Tänä päivänä on kunnia-asia rakentaa itsenäinen oma napa. Ja seuraukset ovat kyllä perheiden ja lasten kannalta surulliset.

Vierailija

aina tuosta että naisen pitäisi opetella miesten logiikkaa- ja kuitenkaan mieten opettelemisista ei ole mitään puhetta se, että ajattelevatko naiset olevansa jotenkin miehen yläpuolella? Vai voisiko olla niin että biologisesti ajateltuna näin onkin?

Hämmentävää.

Uusimmat

Suosituimmat