Kuka kuljettaa lapsen terapiaan, kuka maksaa kuljetuksen?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015


Vähän on ristiriitainen olo taas. Erityislapsemme oli taas sairaalan seurantajaksolla viikon ja oli kuulemma edistynyt loistavasti... kivahan se, että tulee hyviä uutisia, mutta....



Lapsellamme on tähän mennessä ollut puheterapiaa ja toimintaterapiaa, joita on haettu kelan kautta, mutta kela ei ole niitä myöntänyt (valitukset vetämässä ties missä). Siitä syystä terapiat ovat järjestyneet (tai " järjestyneet" ) sairaalan maksusitoumuksella. Tähän mennessä puheterapeutti on käynyt päiväkodissa ja toimintaterapeutille lapsi on viety itse päiväkotipäivän päätteeksi erikseen sovittuina aikoina (toimintaterapeutille käyvät vaihtelevat ajat, jotka olemme pystyneet sovittamaan kalenteriimme).



No, nyt tuli sitten kylmä suihku niskaan. Lapsi on kuulemma edistynyt " niin hyvin" , että puheterapia ei ole enää perusteltua päiväkotikäynteinä, mutta hän tarvitsee silti puheterapiaa... Niinpä meidän pitäisi itse omalla ajalla (ja kustannuksella) kuskata lapsi puheterapiaan.



Puheterapeutti on niin työllistetty, ettei hän voi ottaa lasta milloin vain eikä ainakaan iltaisin. Hän siis haluaa, että lapsi käy puheterapiassa säännöllisesti samaan aikaan keskellä päivää joka viikko. Puheterapeutin vastaanotto on 20 kilometrin päässä kotoamme ja 15 kilometrin päässä päiväkodista, meillä ei ole autoa ja julkisia käyttäen usean vaihdon avulla matkaan menee tunti. Työpaikaltani matka päiväkotiin kestää myös tunnin. Jos siis veisin lapsen keskellä päivää itse puheterapiaan, niin siihen menisi viisi tuntia joka ikinen viikko! (tunti työpaikalta päiväkotiin, tunti päiväkodista puheterapeutille, tunti terapiassa, tunti takaisin päiväkotiin ja tunti takaisin työpaikalle). Lisäksi käytännössä eskari-ikäinen lapsi joutuisi olemaan poissa eskarista (ja myöhemmin koulusta?) yhden melkein kokonaisen päivän joka ikinen viikko - ja sekö sitten on perusteltua, kun kyseessä on muutenkin oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi?



Mutta ei kuulemma voi mitään!!!???? Voiko tämä ihan oikeasti mennä näin? Onko minun edes teoriassa mahdollista saada töistä yksi päivä viikossa melkein kokonaan vapaaksi puheterapiaa varten? Kuka sen maksaa (kunta maksaa minulle suurempaa tuntipalkkaa kuin puheterapeutille)? Mitä järkeä koko hommassa on? Eikö mikään taho oikeasti voi maksaa lapselle vaikka taksikuljetusta terapiaan? Ja sitäpaitsi terapeutin matkakulujen maksaminen tulisi halvemmaksi kuin taksikyyti! Otanko yhteyttä sairaalan johtoon, kelaan vai kunnan johtajiin?

Kommentit (11)

Vierailija

Kela korvaa sairauden tai terapioiden takia tehdyt matkakustannukset ja teidän tapauksessa on perusteltua käyttää taksia. Kyllä KELA korvaa matkakustannukset, vaikkei ole KELAn itsensä maksamaa terapiaa (vrt annetaanhan sitä fysio yms terapioita yksityisissä laitoksissakin ja terveyskeskuksessa ja silloinkin matkat maksetaan).

Ei nyt ehkä kannata ihan oikeusasiamiehiä ajatella...

Meidän autistinen lapsi käy kahdessa eri terapiassa, joista toisen kustantaa KELA. Mutta molempien taksikyydit menee KELAn piikkiin. Vuotoinen maksukattohan on, muistaaksen 157 euroa. Se tulee kyllä pian täyteen (ainakin teidän kilometreillä)

Vierailija

Meillä 5 v lapsen kuskaus toteutetaan siten, että minä vien yleensä toiseen suuntaan ja aina sama taksi tuo siten lapsen pois. Näin mulla menee mahdollisimman vähän työaikaa ja kuulen kuitenkin terapeutinkin kommentit. Mutta tuo sama taksi ja sama kuski on kyllä ihan ehdoton.

Vierailija

Mutta mitä sitten neuvoisin tekemään. Rullaa joka ikinen mieleesi tuleva taho.... Hae oikeuksiasi myös oikeusasiamiehen kautta....



Kyllä meillä auttoi se että kun oikeusasiamies lähti kyselemään juuri vastaavassa tilanteessa että miten lapselle taataan asianmukaiset palvelut niin ratkaisumalli ei todellakaan ole se että vanhemmat joutuvat kohtuuttomien valointojen eteen toimeentulo/lapsen kuntoutus.



Ota yhteyttä myös sosiaalitoimeen koska vaikka ne eivät ehkä enimmäisenä tule mieleen niin sieltä kuitenkin saataisi löytyä ihminen joka osaisi neuvoa....



Sairaalaan pitää ehdottomasti ottaa yhteyttä ei hyvin toimivaa ja tuloksia tuotavaa kuntoutusta SAA jättää kesken....



Mitä sitten kouluikäisen puheopetukseen tulee niin usein sen tekee joko erityisopettaja puheterapeutin ohjeitten mukaan tai puheterapeutti joka käy koululla....ainakin näin pitäisi olla.....



Voimia taistele! En voi muuta sanoa kuin että yritä!

Vierailija


Soitin aiheesta sairaalan sosiaalihoitajalle, joka oli sitä mieltä, että kela todennäköisesti suostuu " korvaamaan" matkat ainoastaan julkisen kulkuneuvon mukaan, jolloin saattaja olisi tietysti välttämätön ja omavastuun jälkeen mitään korvattavaa ei juurikaan jäisi... Tietysti tuota taksia voi yrittää, mutta käytännössä se menisi siten, että joutuisimme itse tilaamaan, sopimaan ja maksamaan taksin ja jälkikäteen anomaan kuluja kelalta, joka voi ihan hyvin tehdä myös päätöksen että taksia ei makseta ja kulut jäisivät meille...



No - sosiaalihoitaja lupasi selvitellä ja soittaa sitten takaisin.



Tuli muuten mieleen, että jos kulut korvataan taksin mukaan, niin sitten ne varmaan korvataan myöskin oman auton käytön mukaan... olemme kuskanneet lasta toimintaterapiaan koko vuoden, onko toimintaterapian matkakuluja mahdollista anoa kerralla koko vuodelta, koska kilometrikorvausten mukaan laskettuna summa taatusti ylittää tuon 157 euroa?





Suututtaa tämä juttu ihan älyttömästi sikälikin, että vielä vuosi sitten lapsi kävi päiväkodin viereisessä rakennuksessa kunnallisella puheterapeutilla, joka oli todella hyvä ja pätevä ja lapsi tykkäsi käydä siellä. Terapiaa sai tältä terapeutilta kuitenkin vain 20 kertaa vuodessa, joten sairaalasta meitä painostettiin siirtymään kelan terapeuttiin, joka voisi käydä päiväkodissa (etu lapselle, kun on yhteistyötä päiväkodin kanssa) ja jolta terapiaa saisi 50 kertaa vuodessa. Epäröimme, koska edellinen terapeutti oli todellakin hyvä, mutta lopulta painostuksen alla suostuimme vaihtoon.



No, sitten kävi niin, että kela hylkäsi terapiahakemuksen ja vasta taistelun jälkeen saimme sitten maksusitoumuksen sairaalalta. Olemme joutuneet tappelemaan terapeutin kanssa terapioiden ajankohdista, sairaalan kanssa terapian määrästä ja siitä, että se on voinut tähän saakka olla päiväkodissa ja lisäksi ensimmäinen terapeutti osoittautui todella onnettomaksi tapaukseksi (ei kerta kaikkiaan osannut työskennellä lapsemme kanssa). Lopulta terapeutti on vaihtunut kaksi kertaa (eivätkä nämä terapeutit ole läheskään yhtä hyviä kuin se kunnallinen), lapsemme inhoaa nyt puheterapiassa käyntiä kun se aikaisemmin oli viikon kohokohta, terapiaa saakin luvatun 50 sijasta vain 35 kertaa tänä vuonna ja ensi vuonna ehkä vain 25 kertaa ja sitten tämä kuljetushässäkkä, jonka vuoksi terapia uhkaa loppua kokonaan... Kaiken kaikkiaan luulen, että lapsemme olisi edistynyt vielä paljon paremmin kun olisi saanut jatkaa alkuperäisellä terapeutilla.



Ehdin jo ottaa selvää siitäkin, voisimmeko siirtyä takaisin kunnalliseen puheterapiaan, mutta entinen terapeutti ei ole enää samassa paikassa töissä eikä lapsemme muutenkaan pääsisi enää samaan paikkaa terapiaan, koska hän oli erityispäätöksellä " väärän alueen" terapeutilla. Oikea kunnallinen terapeuttimme olisi sekin yli 10 kilometrin päässä päiväkodista.

Vierailija

Pölypilvi:

Lainaus:

Otanko yhteyttä sairaalan johtoon, kelaan vai kunnan johtajiin?




Voithan toki ottaa yhteyttä vaikka kaikkiin tahoihin, kaikki keinothan ovat sallittuja, jopa lain nimissä ;) Sitten ehdottaisin ottamaan myös yhteyttä johonkin sinua " lähellä" olevaan kansanedustajaan kirjeellä/s-postilla.



Yhden tuttuni lapsen terapiaan järjestyi tällä tavalla määrärahaa suorastaan odottamattomalta taholta. Ehkä teilläkin joku järki koittaisi?

Vierailija


Minä kun olen ymmärtänyt, että Kelalla kriteerit oman auton käytölle ja taksille ovat samat. Jos siis kulut korvataan oman auton mukaan, niin silloin ne korvattaisiin myös taksin mukaan (kas kun kela ei voi velvoittaa ketään hankkimaan tai käyttämään omaa autoa).



Pointti on siis käsittääkseni se, voiko mennä julkisilla kulkuvälineillä vai tarvitaanko henkilöauto - ihan sama, onko se sitten taksi vai oma auto.

Vierailija

No sitten meille korvattaisiin ilmeisesti myös taksi.

Aivan sama.

Mutta tosiaan kertaakaan 3v kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi oman auton käyttöä. Olen aina hakenut kaikki matkakulut oman auton käytöllä ja kaikki on mennyt läpi. Vaikka olisin sitten käynyt 15km päässä tk:n päivystyksessä illalla, tai Helsingissä Lastenlinnassa, johon olisi itse asiassa helpompi kulkea junalla. Mutta tosiaan aina on oman auton käyttö korvattu mukisematta. Meillä maksukatto on täysi aina helmikuussa kun kuukaudessa tulee 4-10 matkaa.



Taksin tai oman auton käyttöönhän voi saada erikseen luvan. Mutta en tiedä miten toimii, kun itse olen aina vain hakemukseen merkannut oma auto ja enempää sitä ei ole kyselty.

Vierailija

Terapeutilta tarvitse todistuksen käyntipäivistä, ja hän rastittaa ruudun " oma auto" " julkinen " jne. Jos on rasti oma auto niin korvaus tulee sen mukaan. Ja meillä ainakin ei ole tarvinntu aina edes ko todistuksia, koska toiseen suuntaan reissu on taksilla ja taksi kyllä itse huolehtii todistuksen ja laskuttaa suoraan KELAa, eli mä en pelaa rahan kanssa lainkaan. Mä olen sitten vaan samoista päivistä esittänyt omat kilsakorvaukset ja koska pieni lapsi kyseessä, on itsestään selvää, että oma auto tarviotaan.

Alkuperäiselle vielä, että hae nyt heti ihmeessä toimintaterapiasta kilometrikorvaukset. Terapeutilta vaan käyntipäivät ( tai teet itse paperin, jossa käyntipäivät) ja terapeutin nimi alle. KELAn kuponkiin sitten tiedot ja pankkitilin nro jne. KAnnattaa heti hakea, joa lopuvuodesta taksi alkaa kuskailemaan (onpahan maksukatto täynnä). Periaatteessa 6 kk takautuvasti, mutta ainahan voit koittaa vuoden alusta, jos eivät maksa niin ei voi mitään, mutta ainakin yritätät vuoden alusta.

Vierailija

Meillä ainakin korvataan oman auton käyttö. Matkakulut tulee hakea 6kk kuluessa niiden syntymisestä.



Itse kuskaamme poikaa puheterapiaan 60km päähän kotoolta. Olisi oikea unelma jos päiväkotiin saisi puheterapeutin, mutta täällä ei mahdollisuutta ole, ei edes naapurikunnista löydy terapeutteja :(



No poika on nyt 2,5v käynyt tuolla 60km päässä ja terapeutti on ihana. jA terapia on kelan korvaamaa.



Itse lähden aina klo 14 koulusta ( joudun siis joskus olemaan jopa 4 oppitunnilta pois. koulu kun kestää joskus klo 18 asti ) kun vien pojan puheterapiaan. Ajan ensin tunnin päiväkodille, otan pojan kyytiin ja ajan tunnin terapeutin luokse ( ihan eri suunnalla kun kouluni, vaihtelu virkistää ;) ), odotan tunnin poikaa kahden muun lapsen kanssa ja ajan taas tunnin kotiin, olemme klo 18 kotona.



En usko että ainakaan meillä taksia kela korvaisi, mutta voihan sitä kokeilla jos ei omista omaa autoa.

Oman auton käytöstä ei ole koskaan tarvinnut meillä tapella. Aina on mennyt niin terapia kun sairaalareissutkin läpi omalla autolla. Johan siinä säästää kaikkien aikaa hirveesti, kun ei tartte aikatauluja kytätä ( ainakin täällä maalla, kaupungissa voi tietenkin päästä yleisillä paremmin ).



Meillä tuo matkakatto täyttyy 2 kuukaudessa ja loppuvuoden matkat on sitten ilmaisia. Juuri tuli 4:ltä sairaalareissulta takaisin 90 euroa. Toki ennen tuota täyttymistäkin saa sen yli 9 euron menevän osan takaisin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat