Pulloruokituilla lapsilla on läheisempi suhde isään.

Vierailija

Väitän että lapsi jota ei syystä tai toisesta ole imetetty vaan on pulloruokinnassa, saa aiemmin läheisemmän suhteen isäänsä. Isä pystyy osallistumaan lapsen hoitoon täysipainoisesti eikä äidin tarvitse " omia" lasta itselleen.



Meillä lapsi syntyi sektiolla, ensimmäisen elin tuntista sai olla isänsä kanssa. En voinut imettää joten lapsi oli pulloruokinnalla. Isä pystyi ruokkimaan lasta ja olemaan vauvan kanssa paljon enemmän, heräilemään yöllä ja ottamaan ihan erilailla vastuuta.



Nyt lapsi täyttää vuoden. Pystyn huoletta lähtemään yksin liikenteeseen eikä tarvitse hetkeäkään miettiä miten lapsi ja isukki pärjäävät. Mies viettää paljon aikaa lapsen kanssa ja osallistuu 100% lapsen hoitoon työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin. Tottakai hänkin käy välillä vapaalla, teenhän minäkin niin.





Onhan toki silläkin osuttaa asiaan että löysin itselleni hyvän miehen joka on hyvä isä lapsilleen.



Mutta väitän että pulloruokinta lähensi isää ja lasta entisestään.





En toki tällä tarkoita ettei rintalapsella voisi olla isäänsä läheisiä välejä, mutta pulloruokitulla lapsella välit ovat varmasti läheisemmät ja vauva ja isä löytävät nopeammin toisensa.

Kommentit (14)

Vierailija

Ja niinhän sen täytyy väkisinkin olla, jos sinua uskoo.

No, pääasiahan on, että vauvalla on läheinen suhde johonkuhun turvalliseen aikuiseen.

Vierailija

Toista kaksosista imetin ja toiselle annoimme pullosta. Sanoisin, että yhtä läheisiä ovat molemmat lapset isänsä kanssa ja myös itseni kanssa. Vaikka toiselle annoimmekin pullosta maitoa, niin kyllä minä häntä silti enemmän syötin (sanotaanko 70 % kerroista).



Eiköhän muutenkin riipu siitä miten aktiivinen isä on muuten lasten kanssa. Meidän lasten isukki on tosi paljon mukana ja tekee paljon lasten kanssa ja niin on ollut alusta saakka!

Vierailija

Mies piti vielä sen ns. isäkuukauden ja oli kolmisin kaksosten kanssa kotona heidän ollessaan noin vuoden vanhoja. Kyllä teki hyvää isälle. Oppi todella hyvin pyörittämään arkea ja laittamaan lapsille ruokaa. Nykyisin pyörittää yhtä hyvin arkea ja lastenhoitoa kuin minäkin. Tekee miehille hyvää ! Ja lapsilla on todella lämpivät välit myös isään.

Vierailija

oli alusta asti isänsä tyttö



keskimmäistä imetin ja hän huusi 7 viikkosesta kun edes näki isänsä kun niin vierasti



tämä kolmas kyllä tykkää kenestä vaan mut äidin syli paras ja häntä imetän.

Vierailija

eikä hetkeäkään tarvinnut miettiä, pärjäävätkö. Tottakai pärjäsivät.



Kuopuksemme nelikuukautinen ja imetetty, pärjää hänkin isän kanssa. Voin olla pois sen verran kuin on tarvista. Jos on kyse pitemmästä poissaolosta, lypsän maitoa. Tunnin poissaolojen vuoksi (lenkillä käynti) en lypsä.



Kotona en kulje mieheni perässä katsomassa, osaako hän hoitaa lastamme tai pärjääkö hän itkevän lapsen kanssa. Totta kai pärjää, kun annan pärjätä. Ainoastaan kuopuksen syöttäminen on minun yksinoikeutta, muut hommat lasten kanssa tekee se, joka ehtii.



Sen läheisempiä välejä kuin esikoisella ja miehelläni on, ei voi olla isällä ja lapsella, joten en allekirjoita väitettä, että pulloruokitulla lapsella läheisemmät välit isäänsä kuin imetetyillä.



Kyllä minä olen sitä mieltä, että on enemmän miehestä itsestään kiinni se, millaiset välit hänellä on lapseensa. Ja tietty äidistä sen verran, että luottaa miehensä taitoihin isänä ja antaa lapselle ja isälle sitä yhteistä aikaa.



Niin, esikoista täysimetin 6kk. Sama suunnitelma kakkosen ja tulevien kohdalla.



Vierailija

noussut yöllä heitä ruokkimaan ja muutenkin he ovat isää vierastaneet kun minä olen hoitanut heidät pääosin.

Mutta minä olenkin ilmeisesti siitä erilainen että en ole laiska niin kuin pulloruokkijat yleensä. Hehän jättävät imettämättä vain siksi että ei tarvitse lasta edes syöttää vaan saavat antaa senkin asian isälle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat