Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä olette opettaneet pojillenne tappelemisesta ?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (5)

Vierailija

Tämä on meillä ollut periaate ja sen pohjalta myös toimitaan. Eli lyömisestä tulee aina rangaistus, vaikka pikkuveli olisikin sen ns. ansainnut (4-vuotias osaa olla toooosi ärsyttävä ;-)) Meidän ekaluokkalainen ei tosin ole juurikaan muita läiminyt tai töninytkään kuin veljeään ja vanhempiaan, varsinaisissa kavereiden välisissä tappeluissa hän ei ole tietääkseni ollut.



Nyt koulussa on ollut joitain nahinoita muiden välillä ja poika on niistä kotonakin kertonut. Olen aina kommentoinut, että tappelijat ovat minusta hölmöjä ja kysellyt että mitä seuraamuksia tappelusta oli (sattuiko ketään, tuliko jälki-istuntoa, lappuja kotiin...) Viimeksi yksi vanhempi afrikkalaistaustainen poika oli kiusannut yhtä pojan luokkalaista, ja silloin yritin miettiä myös miksi tuo kiusaaja toimi niin.



Joskus kuitenkin tuntuu että meidän aikanamme suhtaudutaan poikien tappeluihin vähän turhan dramaattisesti, tai ainakin me äidit ja naisopettajat teemme niin. Mun mies on tapellut lapsena ties kuinka usein, eikä todellakaan ole väkivaltainen luonne näin aikuisena. Hän on joskus sanonut että useimmat pojat joutuu joskus tappeluun, ja parempi kai silloin on puolustautua kuin heittäytyä maahan potkittavaksi. En tarkoita että pitäisi hyväksyä tappeleminen tai käskeä lyömään takaisin, vaan että asiaan voisi suhtautua jotenkin luontevammin eikä aina niin saarnaavasti. Esim. monissa vanhoissa lastenkiirjoissa pojat tappelee vähän väliä, sitten paikataan haavat, pyydetään nyreästi anteeksi ja jatketaan kavereina. Minusta sekin käy ihan hyvästä elämän mallista: joskus tulee suutsupäissään tehtyä typeryyksiä, mutta ei se koko maailmaa kaada.

Vierailija

Hän on kuitenkin useimmiten valmis siirtymään toiseen hommaan ärsyttävän siskon läheltä.



Kerran kerroin tämän " vitsin" pojalle:



- Mistä urheilulajista on paljon hyötyä, jos joutuu tappeluun?

Poika arvuutteli nyrkkeilyä ja miekkailua, mutta hänen silmänsä ihan syttyivät riemusta kun vastasin:

- No 100 metrin pikajuoksusta tietenkin!



Sitten naurettiin. Hän arveli, että jos joku toinen haluaa tapella, niin itse ei tarvitse kuitenkaan.



Periaatteessa hän siis tiedostaa tämän mahdollisuuden.. Arkielämässä ei aina mene tietenkään näin - sisarusten kanssa on aina jotain vireillä...

Vierailija

Olen huomannut että nyt vasta eskarilaisen pojan kohdalla olen ollut todella tiukka siinä ettei hän tappelisi toisten kanssa. Kaikkeen lyömiseen, tönimiseen ym. suhtaudun todella kielteisesti. Pojalla vielä tiukemmin kuin pikkusiskolla. Jotenkin yritän alitajuisesti kasvattaa pojasta sellaista miestä joka ei löisi (kumma kun tuollainen ajatus pyörii jo nyt takaraivossa - tosin lapsuudessani väkivaltaa oli perheessä). Olen huomannut olevani paljon tiukempi tuossa fyysisessä tappelussa kuin moni muu vanhempi jo pienestä lapsesta pitäen. Pojan kasvaessa aiheesta on helpompi keskustella ja siitä miksi toiset lyövät ym. ja mitä silloin pitää tehdä. En halua opettaa poikaa hyväksymään väkivaltaa tai kiusaamista myöskään ympäristössään. Nytkin näistä aiheista on käyty keskustelua kaveripiirin tapahtumien vuoksi. Meillä on opeteltu mitä tunteita tietyt tapahtumat pojassa aiheuttavat ja yritetty pukea sanoiksi nuo tunteet, sekä opeteltu eri tunteiden ilmeitä ym. Yhdessä on keskusteltu kaveripiirin tapahtumista ja kyselty poikamme tekemisiä ja keskusteltu sitten mitä hänen olisi pitänyt tehdä ja toimia ja mitä hän olisi voinut sanoa.



Tähän taustaan nähden voisi sitten kuvitella että puutun kaikkeen riitelyyn tiukasti. Varsinaiseen kinasteluun ja sanasotaan ja huutoon en suhtaudu niin tiukasti (jossei ole selkeä kiusaamistilanne). Sisarukset saattavat keskenään tälläistä harrastaa välillä enemmänkin. Kavereiden kanssa näitä tulee vähemmän. Jos tuntuu ettei kinastelu mene ohi, niin saatan ehdottaa ratkaisua riitaan.

Vierailija

Kuulin yhden poikamme kaverin äidiltä että pari hänen poikansa " kaveria" ja meidän poikamme kavereita oli kiusannut hänen poikaansa mm. sylkenyt päälle. Ajattelin että jotain oli ollut koska kyseistä kiusattua poikaa ei ollut hetken aikaan näkynyt. Juttelin sitten asiasta poikamme kanssa ja selvisi että hän oli ollut joskus vieressä katselemassa kun kaveri(t) oli kiusannut tätä toista.

*Aloitimme siitä että hänen pitää kertoa kotona myös jos näkee jonkun kaverin kiusaavan toista (aiemmin oli puhuttu vain mitä tehdä jos joku kiusaa häntä ja että siitä on kerrottava kotona). Selitimme että jotta hän voi vapaasti leikkiä kavereiden kanssa meidän pitää pystyä luottamaan siihen että hän kertoo asiat kotona ja että tälläinen asia on kotona kerrottavia asioita.

*Sitten puhuimme siitä kuinka kurjalta tästä kiusatusta kaverista tuntuu (empatiakyvyn herättämistä) ja kysyimme pojaltamme miltä hän luulee kaverista tuntuneen.

*Puhuimme myös siitä ettei kaveria ole enää sen jälkeen näkynyt, eikä poikammekaan ole päässyt leikkimään hänen kanssaan (tämä siis vaikuttaa suoraan myös poikaamme). Kerroimme että kaveri saattaa pelätä myös häntä ja kaverista voi tuntua että hän oli kiusaajien puolella, koska ei tehnyt mitään.

*Varmistimme ettei hän pelkää kiusaajia (ovat kyllä hänen hyviä kavereitaan) ja sanoimme että ensi kerralla tai jos kiusaavat jotain, niin käskee kiusaajien lopettaa.

*Ja jos kiusaajat eivät lopeta, niin sanoimme, että lähtee itse pois kiusaajien luota. Yritimme selittää että menee kiusatun " puolelle" ja lähtee leikkimään vaikka hänen kanssaan tai sitten tulee kotiin.

*Sääntönä pojalle olisi ettei leiki sellaisen kanssa joka kiusaa jotain (oli se häntä itseään tai jotain toista). Selvyydeksi selitimme, että jos kiusaaja(t) osaavat leikkiä nätisti, niin silloin heidän kanssaan leikitään (ei siis jälkikäteen tilanteen selvittyä enää jäädä kiinni " vanhaan" asetelmaan). Kaikkien kanssa siis leikitään, kunhan eivät kiusaa toisia.



Tästä siis juteltiin pari iltaa kotona.

Vierailija

Eskarin aikaan tässä(kin) asiassa otettiin tiukat linjat käyttöön (holding, rangaistukset esim. karkkipäivä pois tms.), eli piti olla asian kanssa todella ehdoton. Kyllä nyrkit vieläkin tulevat esille, mutta vähemmän. Pojilla tuntuu olevan ikään kuuluvaa leikkimielistä kisailua, pientä nyrkittelyä, potkaisua, minkä näkee olevan pelkkää leikkiä.



Mutta periaatteenamme on väkivallaton linja. Huutaa ja kiukuta saa. Jotenkinhan paha olo on saatava ulos, ja melua mahtuu tähän maailmaan.



Insinööriäidin kommentti jäi kiinnostamaan:> Pojan kasvaessa aiheesta on helpompi keskustella ja siitä miksi toiset lyövät ym. ja mitä silloin pitää tehdä. En halua opettaa poikaa hyväksymään väkivaltaa tai kiusaamista myöskään ympäristössään. Nytkin näistä aiheista on käyty keskustelua kaveripiirin tapahtumien vuoksi. Meillä on opeteltu mitä tunteita tietyt tapahtumat pojassa aiheuttavat ja yritetty pukea sanoiksi nuo tunteet, sekä opeteltu eri tunteiden ilmeitä ym. Yhdessä on keskusteltu kaveripiirin tapahtumista ja kyselty poikamme tekemisiä ja keskusteltu sitten mitä hänen olisi pitänyt tehdä ja toimia ja mitä hän olisi voinut sanoa. > Pystytkö tarkemmin erittelemään eteesi tulleita tilanteita...?

Uusimmat

Suosituimmat