Anoppi, anoppi...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Nyt on sitten välit anoppiin totaalisesti menneet!



Meillä on kesällä syntynyt vauva ja reilu 2-vuotias esikoinen. Vauva oli tosi itkuinen ekat kuukaudet, nyt tilanne on jo tovin ollut hyvä. Herää yöllä kerran tai kaksi syömään.



Mies nukkui esikoisen kanssa esikoisen huoneessa vauvan syntymästä lähtien. Esikoinen kun vielä heräilee joskus öisin niin ei herätä vauvaa. Mies kuitenkin alkoi olla totaalisen uupunut yöheräämisiin, sillä esikoinenpa alkoikin heräilemään jopa viisi kertaa yössä kun isänsä nukkui samassa huoneessa. Väsymys näkyi todella lyhyenä pinnana varsinkin esikoisen kohdalla. Huolestuin hänen käytöksensä muutoksesta ja mainitsin siitä hänen äidilleen.



Anoppi oli kertonut meidän tilanteemme työkaverilleen (ja kenelle muille lie, hänellä kun on tapana kertoa toisten jutut eteenpäin. Kertoo meillekin aina työkavereittensa, sukulaisten jne juttuja, vaikka emme edes usein tunne ko. henkilöitä...). Työkaveri on entinen sairaanhoitaja. Seuraavan kerran kun anoppi tuli käymään, ilmoitti, että esikoinen pitää viedä sairaalaan unikouluun ja miehen pitää saada nukkua yönsä. Näin oli työkaveri sanonut ja olipa tuo soittanut sairaalaankin. Jo tässä vaiheessa aloin nähdä punaista: esikoinen ei todellakaan tarvitse unikoulua ja mies ei enää nuku esikoisen kanssa vaan eri huoneessa yksin. Esikoinen muuten lopetti heräämiset kun sai nukkua yksin. Ei kuunnellut anoppi näitä selityksiä, jankutti vaan että sairaalaan vaan esikoinen unikouluun ja mies osastolle lepäämään. Huh! Sanoin, että olen tosi pettynyt hänen käytökseensä, ei kai meidän asiat kuulu muille ja eikö olisi kohteliasta esimerkiksi kysyä millaista apua ehkä tarvitsisimme eikä mennä omin päin selvittelemään asioita. Kun hän ei kaikenlisäksi edes tiennyt kaikkea asiaan liittyvää.



Anoppi suuttui tästä, että mitäs sitten apua pyydät. Ja en ole kuulemma antanut mieheni hoitaa lapsia, siksi ei niitä osaa hoitaa ja hermot menee. Tämä on vale, mies ei ole ikinä ollut innokas lapsenhoitaja, vaikka olen yrittänyt pakottaakin. Lisäksi olen kuulemma niin ärsyttävä ihminen, että nyrkki saa heilahtaakin. Tämä viimeinen oli viittaus siihen, kun kerroin hänelle, että mies on uhannut tinauttaa minua nokkaan, jos en ole hiljaa. Silloin sanoin anopille, että nyt riitti. Meille ei enää ole asiaa! Sanoi esikoiselle lähtiessään pois, että äiti ei enää anna mummin tulla käymään. Silloin jo sanoin, että häivy!



Onneksi mies on minun puolella tässä asiassa ja yhdessä kyllä selviämme, mutta surettaa lasten puolesta, että välit ovat nyt mitä ovat.



Olisiko pitänyt olla vain hiljaa? Mielipiteitä kiitos!

Kommentit (9)

Vierailija

On totta, että nyt olen todella katkera ja anteeksiantaminen tuntuu vaikealta, mutta jos aika tekisi tehtävänsä. Mielestäni olisi kuitenkin kohtuullista, että anoppi ottaa tässä tilanteessa ratkaisevan ensimmäisen askeleen.



Valitettavasti anopin sanomisten takia (että ansaitsen saada nyrkistä, en ole antanut miehen hoitaa lapsia, otti esikoisen mukaan riitaan) hänen välinsä mieheeni ovat poikki. Mies suuttui todella äitinsä sanomisista ja soitti hänelle tulenkatkuisen puhelun. Mies ei ymmärtänyt miten hänen äitinsä voi käyttäytyä tuolla tavalla, olenhan tavallaan vieras ihminen anopille. Eri asia olisi kuulemma ollut jos anoppi olisi sanonut noin omalle lapselleen. Anoppi oli muuten tokaissut ettei halua meidän pentuja (!) nähdäkään. Tähän kyllä myötävaikutti se, että mies kielsi tulemasta meille. Olihan tuo kuulemma käynyt oman äitinsä luona itkemässä, kun ei lapsenlapsiaan näe ainoita kun ovat.



Katsotaan mitä tuleman pitää. Tässä vihanpidossa anopin kanssa tulee mieleen kaikki vanhatkin jutut, jotka aikoinaan on painanut villaisella. Helppoa ei välien korjaantuminen tule olemaan, tuskin koskaan palautuvat ennalleen. Toivottavasti kuitenkin jonkinlaisiksi...

Vierailija

Anoppi halusi varmasti vain auttaa ihan vilpittömästi ja loukkaantui sitten kun painokkaasti siitä kieltäydyit. Lisäksi hän varmaan koki vähän syyllisyyttä poikansa käytöksestä ja tulkitsi kertomasi arvosteluksi hänen kasvatuksestaan ja yritti vierittää syytä sinun niskoillesi. Anna nyt pölyn laskeutua ja lämmitä välit anoppiin uudelleen, on ikävää jos lapsi menettää isovanhempansa aikuisten kinastelujen takia. Vaikka anopin kommentti nyrkistä olikin törkeä, sen voisi mielestäni kuitata turhautuneen ihmisen pikaistuksissa sanotuksi tölväisyksi, ja jättää se omaan arvoonsa. Kun olette yhteydessä, voit ilmaista hänelle mielipahasi asiasta ja kysyä että ei hän varmaan tarkoittanut mitä sanoi, jos hän on viisas ihminen niin osaa ottaa sanansa takaisin. Itselläni on myös anoppi jonka tiedän levittelevän asiat puolelle kaupungille, siksi en hänelle puhukkaan hänelle mistään sellaisesta joka on liian intiimiä joutuakseen muiden korviin...





Vierailija

Anopit ne nostaa välillä verenpainetta rankasti... =)



Itsellänikin oli vaihe, jolloin anoppi lopulta päästi suustaan pari asiaa liikaa ja minulta meni hermo. En käynyt sen jälkeen anopin luona puoleen vuoteen. Nykyisin kyläilen taas (tosin harvakseltaan) vaikka joskus se tuntuukin rankalta. Miehen ja lapsen takia kuitenkin yritän. Rankkaa se ei varmaan olisi, jos anoppi olisi pyytänyt anteeksi sanojaan, mutta sitä ei ole koskaan tapahtunut.



Mielestäni sinun anoppisi tarkoitti hyvää sillä, että oli kysynyt apua tilanteeseenne, mutta sitä hänen ei toki olisi pitänyt ilman sinun lupaasi tehdä. Ja siinä vaiheessa, kun huomasi, ettet halua etkä tarvitse moista apua, hänen olisi pitänyt osata perääntyä kiireenvilkkaa. Ikävää, että kävi just toisella tapaa eli että anoppisi valitsi hyökkäyksen.



Tuossa tilanteessa olisin itse hermostunut kahdesta asiasta: toinen on tuo, että anoppisi sanoi sinun olevan niin ärsyttävä ihminen, että saatkin saada turpaasi. Oh-hoh??? Kylläpä tuli sammakko! Mutta tosiasiassa olisin hermostunut vielä enemmän siitä, että anoppisi veti kaksivuotiaan riitaanne mukaan ja sanoi tälle, että " äiti ei anna mummin tulla käymään" ! Kaikkein eniten inhoan sitä, että kypsymättömät " aikuiset" vetävät pienet lapset riitoihinsa mukaan!!!



Kehotan sua nyt ottamaan etäisyyttä ja antamaan itsellesi aikaa. Tarvitset rauhoittumisviikon, -kuukauden tai -puolivuotisen. =) Sun ei tarvitse olla yhteydessä anoppiisi eikä pyydellä anteeksi. Mutta jos anoppisi itse ottaa yhteyttä, älä jatka riitaa vaan yritä olla avoimin mielin ja puhua asiat halki.



Mutta jos vaan pystyt, älä anna asian vaikuttaa lapsen ja isoäidin suhteeseen. Meillä hoidettiin asia niin, että mieheni kävi anopin luona lapsen kanssa kyläilemässä ja mieheni myös vei (omasta ehdotuksestani) lapsen välillä tarvittaessa anopille hoitoon. Eli vaikka mua raivostutti muutaman kuukauden koko anoppi, yritin antaa sen olla vaikuttamatta muihin suhteisiin kuin meidän kahden. Meillä myös minä olin se, joka otti askeleen ja meni lopulta anoppilaan visiitille, anoppi ei tehnyt eikä ole jälkeen tehnyt asiaa korjatakseen mitään. Eli jos ja kun sinä joskus saat sellaisen voiman, että koet voivasi astua sen tarvittavan askeleen, tee se, vaikka anopistasi ei siihen olisikaan. Viha ja kauna syövät lopulta vain sinua.



En saata aina ymmärtää miten vaikeita ihmissuhteet ovat. Voimia ap!

Vierailija


Anoppisi meni kyllä liian pitkälle :-(. Ihan hyvä että sanoit suorat sanat hänelle. En tiedä, ehkä hän tarkoitti alun perin hyvää, mutta käytös oli kyllä röyhkeää. Ei sinun pitäisi edes tarvita selittää teidän perheen ratkaisuja anopille! Ja todella röyhkeää anopiltasi ottaa aseeksi asioita joita olet hänelle luottamukselliseti sanonut.

Luulisi että lähiomaiset ovat sitä varten että voi joskus purkaa mieltään , valittaakin ja kertoa mieltä painavia asioita ilman että siitä tulee kamala rumba.

Hyvä että mies on sinun puolellasi. Toivottavsti hän ilmoitti sen myös anopille. Mutta ei kyllä kuulostanut ollenkaan hyvältä että miehesi joskus uhannut lämäyttää...



Sympatiaa ja toivottavasti anoppisi tulee järkiinsä ja rauhoittuu...

Vierailija

Todella harmillista!

Väsyneenä ja puolikuntoisena sitä hermostuu herkäsi ja riidan aikana tulee sanoneeksi usein sellaista mitä ei kuitenkaan loppuun asti tarkota. Aikuset näyttävät lapsilleen mallia myös siinä, että voi riidellä ja riidat voi sopia. Mikäli haluat voisit joskus (kun aika/ilma viilenee anopin ja perheesi välillä) koettaa keskustella anopin kanssa. Tosin aina ei sekään auta, jos anoppi ei halua tai sinä et pysty antamaan hänelle anteeksi hänen sanojaan/tekojaan.



Itselläni anoppi on todella ihana, aina en allekirjota todellakaan hänen mielipiteitään, mutta hän on niin omistauitunut lapsenlapsille, että ihaillen sitä. Välimme ovat hyvät ja keskustelemme yleensä vain sellaisista asioista, joissa olemme samaa mieltä. En halua pahoittaa hänen mieltään, joten koetan rakentavasti kertoa hänelle niistä asioista, jotka ovat olennaisia, lasten kannalta, esim. ruoka-aine allergiat, joita lapsillani piisaa.



Voimia ja jaksamista, kuitenkin oma perheesi on tärkein!

Vierailija

En ymmärrä miksi toiset anopit/omat äidit ovat kovia sekaantumaan lastensa asioihin aikuisiälläkin. Itse olisin toiminut aivan samoin sinun housuissa.



Anoppisi kuulostaa samanlaiselta kuin äitini. Aina puhumassa muiden asioista ja hänelle ei voi mitään sanoa kun jo puoli sukua tietää..



Anna tomun laskeutua ja mielestäni sinä et ole velvollinen ensin anteeksi pyytämään. Anoppisi pitää tajuta ettei tuollainen peli vetele ja hänen kuuluisi asia tajuta ja tulla pahoittelemaan käytöstään.

Vierailija

Välirikot on tosi kurjia varsinkin perheen sisällä! Hienoa, että miehesi on puolellasi, te olette kuitenkin tiimi.



Uskon, että anoppisi on vilpittömästi halunnut auttaa ja on miettinyt teidän parastanne. Hän on kenties pelästynyt poikansa muuttunutta käytöstä väsyneenä ja erityisesti hänen " tinttaus" uhkailuaan sinulle. Hän todennäköisesti kokee tästä kaikesta syyllisyyttä, niinkuin äidit niin usein, myös poikansa lapsenhoidon innottomuudesta, koska hänhän on pojan kasvattanut. Hän itse ei varmastikaan tunnista näitä tunteita, vaan ne ovat tiedostamattomia syitä hänen toimintansa taustalla.



Hänen toimintansa oli erittäin loukkaavaa ja epäkunnioittavaa, koska hän ei keskustellut asiasta teidän kanssanne selvittääkseen tilanteen tai teidän toiveenne. Parhaassa tapauksessa hän olisi voinut sanoa, että sairaanhoitaja-työkaveri voisi järjestää unikoulun sairaalassa, jos haluatte, ja jos ette itse sitä jaksa järjestää. Nyt hän oli päättänyt, mikä on teille parasta ja millä ongelma saadaan nopeasti pois näkyvistä.



Koska et ollut innostunut hänen ehdotuksestaan (kukapa olisi ollut sinun tilanteessasi?!!), hän koki ettet halua ongelmasta eroon. Hän ei pystynyt kuuntelemaan sinua kertoessasi, että asia oli jo ratkennut helpoin kotikonstein. Hän ei päässyt syyllisyydestään eroon ja alkoi syytellä sinua, todella loukkaavaa puhetta olikin.



Vaikka anteeksiantaminen anopillesi on nyt varmaan yksi vaikeimpia asioita, se kannattaa. Hän on loukannut sinua pahasti ja mielesi on varmasti katkera. Anteeksiantamattomuudella syövytät kuitenkin pahiten itseäsi, etkä pääse asiasta eroon. Voit antaa anopillesi anteeksi ilman, että hän pyytää anteeksi. Joka kerta kun asia palaa mieleesi, anna hänelle mielessäsi uudestaan anteeksi. Lopulta huomaat, että kokemasi loukkaus tuntuu yhä pienemmältä, ja alat nähdä anoppisi uusin silmin.



Jos/kun tapaatte, voit suoraan kertoa hänelle, miltä hänen käytöksensä sinusta tuntui. Ja sitten voit jatkaa sanomalla, että olet jo antanut hänelle anteeksi ja toivot, että jatkossa hän keskustelisi kanssasi enemmän ja antaisi teidän tehdä omaa perhettänne koskevat päätökset itse, ellette sitten erityisesti pyydä häneltä apua.



Hänellä on varmasti valtava ikävä lastenlapsiaan ja hän taatusti harmittelee koko episodia ajatellen, että hän halusi vain auttaa.



Anteeksianto on ainoa keino vapauteen ihmissuhdekiemuroissa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!



Vierailija

Meillä kun kuopus meinas ennenaikojaan tulla maailmaan, niin anoppi oli työkaveriltaan jo valmiiksi varannut käytettyjä keskosvaatteita....



Tuntien tämän immeisen aatokset niin tarkoitus oli vaan " hyvä" ...mut olis voinut odottaa että syntyy sitten keskosena.( Ja käytettyjä vaatteita vastaan ei minulla ole mitään(olen kirppisfani), mutta pikkukeskoselleni olisin kyllä halunnut itse hankkia vermeet.)

Vierailija

Työkaveri on entinen sairaanhoitaja. Seuraavan kerran kun anoppi tuli käymään, ilmoitti, että esikoinen pitää viedä sairaalaan unikouluun ja miehen pitää saada nukkua yönsä. Näin oli työkaveri sanonut ja olipa tuo soittanut sairaalaankin. Jo tässä vaiheessa aloin nähdä punaista: esikoinen ei todellakaan tarvitse unikoulua ja mies ei enää nuku esikoisen kanssa vaan eri huoneessa yksin. Esikoinen muuten lopetti heräämiset kun sai nukkua yksin. Ei kuunnellut anoppi näitä selityksiä, jankutti vaan että sairaalaan vaan esikoinen unikouluun ja mies osastolle lepäämään.



-anoppisi käytös riittää kunnianloukkaukseksi, hän sanoo selvsäti miehesi tarvitsevan mielisairaalahoitoa, sitähän osastolla lepääminen ilman eri selityksiä tarkoittaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat