Arjen pyöritys rasittaa - muita myös?

Vierailija

Olen kurkkua myöten täynnä pyykinpesua, ruoan laittoa, siivousta...loputonta työsarkaa josta loppua ei näy. Lapsia on vain yksi, tosin huonouninen ja pieni, joka tarvitsee äitiään paljon. Lapsen isä käy töissä ja on vähän väsynyt hänkin. En ole ikinä pitänyt itseäni uusavuttomana töiden organisoijana ja olen tosi nopea, mutta nyt tuntuu etten millään saa mitään aikaan. Touhuan kyllä paljon lapsen kanssa päivisin ja ikävä kyllä öisinkin joutuu heräämään jatkuvasti. Vaikka toistelen itselleni ettei se haittaa että kotityöt eivät ikinä valmistu muista projekteista puhumattakaan, en vain pääse irti ajatuksesta että enemmän tehoa ja aikaansaavutuksia pitäisi irrota.

Tekemättömät hommat muistuttavat itsestään jatkuvasti

Mikähän minussa on vikana?

Kommentit (5)

Vierailija

Juuri tänään itkua tihrutin itsekseni kun tuntuu että kaikki päivät vaan häviää johonkin, kaikki hommat koko ajan vaiheessa, läheskään kaikkea ei saa tehtyä niin hyvin kuin haluaisi ja nyt viime aikoina lisäksi ei enää jaksaisi tarttua mihinkään, en jaksa suunnitella tulevien päivien ruokia saati sitten laittaa niitä, en jaksaisi enää siivota enkä pestä pyykkiä, en jaksaisi mitään.. ja minäkään en pidä itseäni minään uusavuttomana ruikuttajana vaan päinvastoin olen (ainakin ollut) tosi tehokas ja aikaansaapa ihminen. Blääh. Ja yksi lapsi vaan minullakin.

Vierailija

Just haukuin miehen, kun ei KOSKAAN auta pyykin kanssa: ei koneen latauksessa, ei levittämisessä, kuivien poisotossa ta kaappin laitossa. Valittaa kyllä, jos ei ole puhtaita kalsareita KORISSA, ei löydä niitä edes puhtaana narulta. Olenkin lopettanut pesemästä häne pyykkiään, huomatkoon ite, mikä homma siinä on. Suosittelen samaa muille.



Meillä on astianpesukone rikki ja nyt on vielä tiskauskin kotityönä.



Ja koti on aivan sekamelskassa.....arghhhh!!!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat