Ikuinen elämä, taivaspaikka, loppu?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Täytyy nyt laittaa tästäkin aloitus, asia kun on askarruttanut mieltä enemmän ja vähemmän kautta aikain :D. Taas tämä tuli mieleen tuosta " tuhve" n maailmanloppuketjusta.



Minulle henkilökohtaisesti on ollut aina todella vaikeaa ymmärtää, mitä itua on " ikuisessa elämässä Taivaan riemuissa" . En kertakaikkiaan näe siinä mitään tavoiteltavaa, että elämä jatkuisi loputtomiin ja loputtomiin, oli kyse sitten millaisesta autuudesta hyvänsä. (Ajatuskin harpunsoittelusta kammottaa, hih.). Toisaalta, jos sitten ajattelen käsitettä Helvetti, ymmärrän varsin hyvin krisittyjen toiveen taivasosuudesta ;D. Itse en usko lainkaan Helvettiin ja Taivaaseen, ja syvästi ihmettelen, miksi kristinuskon Armon Jumala olisi moista paikkaa luonut?



(Sivuhuomautus; oletteko kuulleet, että edellinen Paavi Johannes Paavali II olisi antanut seuraavan lausunnon: " Ei ole olemassa fyysistä paikkaa nimeltä helvetti, vaan helvetti on se, kuinka kaukana ihminen tuntee olevansa Jumalasta." Tämän lauseen vuoksi useat uskovaiset sanovat edesmenneen Paavin käryävän helvetin tulessa... Tässä yksi linkki, jossa tekstiä aiheesta: http://www.aarrgghh.com/no_way/noHell.htm )



Vaikka omien kokemusteni ja muistojeni vuoksi uskon syvästi jälleensyntymiseen, ajattelen elämien kiertoa oppimisena, jonka [b]jälkeen[/b] persoonallinen minuutemme katoaa, sulaudumme jälleen osaksi kokonaisuutta, emme ole enää erillisiä. Se taitaa poiketa kuitenkin aika paljon esimerkiksi kristinuskon tai islamin Paratiisista?



Toinen asia mitä olen pohdiskellut on ateistinen ajatus ihmisen kuolemasta kaiken loppuna. Minua tuo ajatus ei kummastuta eikä pelota yhtään, minusta se on hyvinkin lohdullinen ajatus! Että kuoleman jälkeen olisi vain ei-mitään, unohdus. Elämä jatkuisi kuoleman jälkeen vain läheisten muistoissa ja ehkä tekemiesi tekojen kautta niiden seurauksissa, geenit jatkaisivat elämää jälkeläisissä. Itsekin todennäköisesti ajattelisin näin, jollei minulla olisi perusteltua syytä uskoa toisin :D.



Nyt sitten vilkasta keskustelua Taivaasta, Helvetistä ja itse kunkin kuolemanjälkeisen uskomuksista ;D!

Kommentit (7)

Vierailija

Minä oikeastaan en osaa kuvitella taivasta, minkälainen se on. Sen täytyy olla jotain, missä ei aika-käsitettä tarvita ja missä aika kuluu, vaikka mitään ei tehtäisikään.



Tuon ajatuksen, että helvetti on ikuista eroa Jumalasta, olen kuullut ennenkin. Se saattaa olla sitäkin, jolloin vain tajuaa, että enää ei elä rakkauden kanssa tai rakkautta ei enää ole tämän ihmisen ympärillä.

Vierailija

En tosiaan tiedä, mitä tapahtuu kun kuolee. Periaatteessa kai pitäisi arvella, että vain lakkaan olemasta, mutta ei meikeläisen järjenjuoksulla siihen oikein pysty:D Eli tyydyn siihen, etten tiedä. Saman aion kertoa lapsille, jahka joskus kysyvät.



Jos nyt jotain voisi toivoa... olen kuullut joskus, että ennen kristinuskon tuloa suomalaiseen perinteeseen kuului uskomus, että kuolleet menivät jonkinlaiseen aineettomaan ja ajattomaan tilaan, jossa heillä oli mahdollisuus olla yhteydessä eläviin. Heiltä kysyttiin neuvoja jne. Minusta tuo kuulostaa varsin mukavalta.

Vierailija

Kiitos Tinuri!



Olen taivasosasta hyvin pitkälle samaa mieltä kuin Tinuri.



Olen mietiskellyt ajatusta kuoleman lopullisuudesta. Se kun sotiin energian häviämättömyyden lakia vastaan, joka taas mielestäni perustelee jälleensyntymää. Ateistit kai ovat Einsteinin kanssa samoilla linjoilla näissä thermodynamiikan laeissa, mutta sitten on se porukka, joka uskoo, että kaikki vain loppuu. Pim! Lamppu sammuu. Mutta sehän on siis tieteellisestikin mahdotonta.



Mehän olemme hyväksyneet maailmankaikkeuden alkupisteeksi ns. " Big Bangin" , jota voidaan kutsua aivan hyvin vaikka luomistyöksi. Jokinhan energian laittoi liikeelle. Mutta: kun siinä samalla syntyi yhtä paljon antimateriaa kuin materiaa. Ja antimateriaa syntyy koko ajan, mutta kukaan ei tiedä, MISSÄ SE ON?



Mitäs jospa jossakin on anti-maailmankaikkeus, jonne meidänkin energiamme menee muututtuaan antimateriaksi. Siis eräänlainen varasto, jossa olemme anti-sitä, mitä nyt olemme. Voisihan sitä nimittää vaikka taivaaksi.



Jos vaikka elämme energian kierrossa niin kauan, kunnes olemme läksymme oppineet (jälleensyntymä), ja lopulta muutumme/valaistumme antimateriaksi, joka livahtaa sinne " taivaaseen" eli rinnakkais-maailmankaikkeuteen. Sillä jonnekin se antimateria koko ajan livahtaa... Mutta mistäs sitä energiaa sitten tulee lisää, jos se ei koskaan häviä...??



Juu, tämä on oikea maalaisjärjen herkkupala. :) :)



Vierailija

kosmomamma:

Lainaus:


Olen mietiskellyt ajatusta kuoleman lopullisuudesta. Se kun sotiin energian häviämättömyyden lakia vastaan, joka taas mielestäni perustelee jälleensyntymää. Ateistit kai ovat Einsteinin kanssa samoilla linjoilla näissä thermodynamiikan laeissa, mutta sitten on se porukka, joka uskoo, että kaikki vain loppuu. Pim! Lamppu sammuu. Mutta sehän on siis tieteellisestikin mahdotonta.


Itse en näe tässä mitään tieteellisesti mahdotonta. Mutta tämä riippuu varmasti siitä, miten näkee elämän, tai siis että kokeeko että on olemassa sielu, elämänvoima tms. mikä tekisi elävästä olennosta elollisen. Vai onko kyse vain näennäisen sattumanvaraisesti järjestäytyneistä molekyyleistä, joiden liike tuottaa sähköä ja lämpöä ja joka tekee elävät olennot eläviksi... Kun ihminen kuolee, niin eihän hän mihinkään katoa. Elintoiminnot loppuvat kyllä, mutta muuten ihminen jää ihan samassa tilassa jäljelle - poislukien se mahdollinen sielu. Energia ei häviä, se vain muuttuu toiseen muotoon. Ihmisen kropasta tulee (palamis)energiaa. Tai kukkasia (tosin hajoaminen on palamista ja kukkasia tulee vasta sitten kun ihmisen kroppa on hajonnut ja muuttunut mullaksi). :)



Sitten, jos on olemassa sielu, elämänenergia tms., niin sitten toki joudutaan miettimään, että mitä sille tapahtuu. Voiko se muuttua joksikin muuksi energiamuodoksi, esim. lämmöksi, vai säilyykö se sellaisenaan. Jos se " hajoaa" vaikkapa lämmöksi ja lakkaa siten olemasta, niin energia säilyy silti. Jälleensyntymään tai kuolemanjälkeiseen elämään uskovat ovat ehkä enemmänkin sillä kannalla, että se energia ei muuta muotoaan miksikään vaan jatkaa vain matkaansa, joko täällä maan päällä tai sitten jossain muualla.



Itselläni ei ole kovin tarkkaa käsitystä siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Voi tapahtua mitä vain, voi olla että synnymme uudestaan, menemme paratiisiin, sulaudumme johonkin suurempaan voimaan, lakkaamme vain olemasta. Se on kaikki jotain sellaista, mikä selviää vasta sitten kun kuolemme. Minua henkilökohtaisesti ei pelota kuolemassa mikään muu kuin se, että entä jos sitten vielä pystyy muistamaan kaiken entisen ja " elää" ikuisesti ja joutuu suremaan kaikkia menetettyjä rakkaitaan. Mutta en oikein usko tähän. Sekään, että lakkaisimme vain olemasta, että ei olisi olemassa mitään ikuista sielua tms. ei pelota, koska silloinhan kaikki loppuu siihen kuolemaan. Pelkään kyllä jossain määrin kuolemaa siinä mielessä, että en tahdo kuolla vielä, koska lapseni on vielä niin pieni (ja toinen vielä mahassa) ja miehelleni, vanhemmilleni ym. jäisi niin kova ikävä. En siis pelkää itseni puolesta, en usko että kuolema sinänsä on paha asia, mutta siis en halua, että ihmiset jäisivät suremaan minua. Olisi vielä niin monta vuotta, jotka voisimme viettää yhdessä.



En tiedä, ehkä jälleensyntymä tänne maapallolle kuulostaa kaikkein lohdullisimmalta ajatukselta. Silloin voi ajatella, että tapaa vielä joskus kaikki ne omat rakkaansa, vaikka heitä ei tunnistaisikaan enää sitten " uudessa elämässään" . :) Joku paratiisikin voisi olla ihan kiva, mutta eikö siellä kävisi tila pikkuhiljaa aika ahtaaksi, jos kaikki ihmiset ahtautuisivat sinne? ;) Ja entäs ne ihmiset, joilta on esim. puoliso kuollut ja jotka ovat sitten rakastuneet uudestaan? Olisiko heillä siellä paratiisissa sitten oma pieni boheemi kommuuninsa, jossa uusi ja vanha puoliso elelisivät sulassa sovussa..? ;)

Vierailija

Kivasti olette pohtineet ja kirjoittaneet tässä ketjussa :) Minä allekirjoitan sitten tuon Tinurin ateistille antaman version ;) Eli minulle kuolema on kaiken loppu, mutta se ei todellakaan pelota. Se tarkoittaa sitä, että pääsee rauhaan, ei tarvitse enää tehdä mitään. Tai no, lannoittaa vaikka kukkasia :D



Minulta on joskus kysytty, miten lohduttaa sellaista, jonka omainen on kuollut, mutta joka ei usko mihinkään jumalaan. Olen kertonut juuri noista Tinurin mainitsemista asioista. Minun elämäni jatkuu juuri läheisteni muistoissa ja heidän sydämessään, siellä olen olemassa niin kauan, kuin muistoni on olemassa, enkä enempää kaipaakaan. En todellakaan haluaisi elää ikuisesti, kyllä tämä yksi kerta riittää.

Vierailija

En oikein parempaakaan fraasia keksi sille, mikä on buddhalaisuuden harjoittajien tavoite, siis se valaistuminen. Ei-takertuminen, olevan ja ei-olevan ymmärtäminen.



Uskon jälleensyntymään, melko lailla samoin perustein kuin Tinurikin. Me olemme täällä oppimassa täydellistä myötätuntoa ja rakkautta kaikkea olevaa kohtaan. Kuulostaa melko mahtipontiselta, mutta yksilötasolla nuo ovat kuitenkin tavoitettavissa olevia asioita. Niin kauan kun takerrumme olevaan: materiaan, toiseen ihmiseen, aatteisiin, mihin tahansa, synnymme tänne uudestaan ja uudestaan.



Karmamme eli menneet tekomme sanelevat tulevan elämämme. Karma ei ole buddhalaisuuden mukaan mikään kirjanpitojärjestelmä, jonka perusteella räätälöidään seuraava elämä opetuksineen ja rangaistuksineen, vaan ihminen on taipuvainen jatkamaan sillä polulla, millä on ennenkin tallannut. Siis ahneet ja itsekkäät polkevat muiden oikeuksia edelleenkin ja anteliaat ja epäitsekkäät jatkavat hyviä tekojaan. Vasta sitten, kun ihminen oivaltaa takertumisensa ja ryhtyy tarkkaavaisemmaksi, hänen on mahdollista kääntää karmansa toiseen suuntaan.



Sitten joskus, kun olemme täydellisen valaistumisen tilassa, meidän ei ole enää tarvis syntyä uudelleen, koska emme enää takerru elämään. Huomatkaa, sekin on tietyllä tavalla valinta, sillä on valaistuneita, jotka haluavat syntyä uudelleen opastamaan ja auttamaan muita.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat