2v8kk pojan uhma...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Onko kenelläkään sama tilanne tai joskus ollut kuin meillä on nyt melko kauan ollut. Poikamme 2v8kk kiukuttelee joka asiasta, mikään ei passaa ja mitään ei usko kun sanotaan mitä ei saa ja saa tehdä. Vaatteiden pukeminen, syöminen, ulkona oleminen, lelujen keräys, nukkumaanmeno jne, kaikki on yhtä tahtojen taistelua. Tyyliin minä itse, eiku äiti, eiku isi, eiku minä... Ja jos jokin asia ei mene niinku poika tahtoo niin sitten on yhtä huutoa ja kiukuttelua, eikä tätä tapahdu pelkästään kotona vaan ihan missä vaan ja milloin vain. Olemmeko ainoat jotka ovat tässä tilanteessa? Onko keinoja tälläiseen? Olemme mielestämme jo kokeilleet kaikkea mahdollista, mutta mikään ei tunnu tehoavan. On yritetty puhua pojan kanssa asiasta ja kyselty, että mikä tympii, miksi kiukuttelet. On lahjottu. On laitettu " jäähylle" . On kielletty jokin asia, josta pitää. MIKÄÄN EI TEHOA! Tuntuu vaan, että päivä päivemmältä menee pahemmaksi. Meillä on myös 2kk vanha tyttö ja ajattelin, että saattaa johtua siitäkin kun on tullut uusi perheenjäsen, mutta tätä hommaa on kestänyt varmaan miltei puoli vuotta ja loppua ei tunnu näkyvän. Saa kyllä huomiota osakseen, mutta jos silmä edes hetkeksi välttää niin ollaan tekemässä pahuutta.

Onko kenelläkään ollut samanlaista? Onko hyviä ideoita miten tästä selviytyis yli? Ottaisin ilomielin kommentteja vastaan! =)

Kommentit (7)

Vierailija

Meidän eilen 3v. täyttänyt poika koki uhma-heräämisen loppukesästä. ;D On aika rauhallinen ja herkkä poika ollut pienen ikänsä, mutta nyt löytyy välillä ruutia. Ei kuitenkaan tuittuile joka asiasta, lähinnä uloslähtö+pukeutuminen aamulla takkuaa. Lisäksi tietty muutkin seikat aiheuttavat joskus erimielisyyksiä, mutta ei niistä säännöllisesti pulttaa.



Meillä tepsii (kuten moni aiempi kirjoittajakin on näitä vinkkejä jo tarjonnut :)



- vanhempien rauhallisuus. väsyneenä (toinen poika 6kk) en jaksa aina olla kärsivällinen, on vaikeampi odottaa poikaa tai siirtää hänen ajatuksiaan johonkin muuhun juttuun... tästä aasinsilta-->



- siirrämme pojan huomion uloslähdöstä tai vaatteiden pukemisesta johonkin muuhun. juttelen vaikka mummin ja ukin tulevasta vierailusta jne. ja kun siinä ohessa vaatteetkin menevät päälle (jos menevät helposti) niin KEHUN ja halin, otan syliin. Jos illalla kovin tekisi pojan mieli rellestää ja rauhoittua jo täytyisi niin keksin jonkin hiipimisleikin... iltapissille hiivitään ja samalla voi vaikka laulaa kolme iloista rosvoa -laulua. Yritän kehua siis ja löytää monesta asiasta positiivista. Kun tuo ei-sana lipsahtaa niin monta kertaa suupielestä..



- eli huomio. sylitän poikaa niin kuin puolivuotiastakin. välillä esikoinen itse hakee syliä, jolloin lasken vauvan lattialle (jos sylissäni) ja otan esikoisen rutistukseen. ;D



- aiemmin joku kirjoittikin johdonmukaisuudesta. Ei varmaan kannata olla monta eri keinoa " rangaista" , jos löytyisi se yksi tehokas ja johdonmukaisesti toistuva. Meillä alussa oli käytössä jäähy ja nyt ei tarvitse kuin ehdottaa. Tietää mitä jäähy on ja valitsee toisen vaihtoehdon.



- emme ristiriitatilanteissa juuri neuvottele (jälkeenpäin voi hetken jutustaa tapahtuneesta) vaan tarjoan KAKSI vaihtoehtoa: puetko itse vai pukeeko äiti, usein ottaa tuon itse-vaihtoehdon, olen vieressä ja tarjoan apua kun ei itse kuitenkaan ihan kaikki pukineet mene päälle.



Tuuli Matinsalo kertoi joskus vuosia sitten jossain naistenlehdessä vaateradasta. Mekin tätä olemme kokeilleet, uutuudenviehätys kun katosi niin ei aina toimi. Mutta joskus kuitenkin. Eli vaatteet pukemisjärjestyksessä ripotellaan vaikka olohuoneesta eteiseen, tulee leikkimieli matkaan ja taistelutahto saattaa kadota matkanvarrelle, tai jo reitin alkumetreillä.



jaksamisia meille! välillä on niitä päiviä, että on vain puettava ja toinen kiukkuaa sylissä.. huhhuh! Onneksi ei kovin usein. :) Ja koetan aina muistuttaa itselleni että itsenäistymistään poika vain teutaroi, kokeilee mihin itse pystyy jo ja mihin tarvitsee äitiään.. on ollut sellainen äidinpoika että itsenäistyminen pikkuhiljaa on ihan toivottavaa.. :)



Mukavaa syksyä!

Vierailija

mä laitan nyt muutaman ajatuksen, vaikka mun poika on paljon nuorempi, kuin sun (1,9v.) Meillä pojalla uhma alkanut jo vuoden vanhana ja koko ajan kasvaa. Poika omaa erittäin kovan tahdon. Välillä pärjään paremmin ja välillä huonommin tässä tahtojen taistelussa. Mutta olen huomannut että mitä enemmän jaksan etsiä ovelia kiertoteitä ja hoitaa asiat ilman kovaa komentamista ja käskemistä, sitä paremmin asiat sujuu. esim. jos vain vien pojan pyllypesulle kantaen, siitä tulee show, mutta jos jaksan houkutella ja odotella hieman ja kannustaa mukavilla asioilla, niin menee rauhallisesti pesuhetki. Jos ei tahdo nukkumaan, ajetaan muka autoilla pikkuhiljaa kohti makuuhuonetta ja yhtäkkiä poika huomaa että ollaankin sängyn päällä ajamassa. Kun puetaan... hmm.. tässä eniten vaikeuksia... tänään otin yöpuvun syliini ja pyysin poikaa syliin lukemaan kirjaa. Siinä kirjaa lukiessa sujautin vaivihkaa yöpuvun päälle. Tää on tosi työlästä ja välillä tympivää, mutta tehoaa meidän poikaan parhaiten. Toki on tilanteita, joissa joutuu toimimaan ripeämmin ja komentamaan, mutta eihän sitä huutoa aina jaksa kuunnella...



sekavia ajatuksia, mutta toivottavasti jotain ideaa sait..

Vierailija

ja uhma on arkipäivää perheessämme. Meillä tulee myös kiukkukohtauksia ihan mistä asiasta tahansa ja välillä kiukuttelulle ei oikein näytä olevan mitään syytäkään. Teki niin tai näin, aina pojan mielestä väärin. Seuraavat asiat ovat kuitenkin meillä helpottaneet uhmakohtauksia:



- annamme pojalle riittävästi huomiota. Esim. hoitopäivän jälkeen en yritäkään keskustella miehen kanssa päivän tapahtumista vaan keskitymme poikaan. Kun hän on saanut riittävästi huomiota, unohtaa hän meidät vanhemmat ja lähtee omien leikkiensä pariin.



- nälkäisenä ja väsyneenä uhmaa on enemmän eli pyrin siihen, ettei poika pääse liian nälkäiseksi/väsyneeksi. Esim. hoitopäivän jälkeen ihan ensimmäisenä on ruoka. Laitan ruoan aina edellisenä päivänä valmiiksi. Samoin pidän kiinni tarkoista nukkumaanmenoajoista.



- pojan kanssa neuvotellaan paljon. Meille tulee riitoja esim pukeutumisesta, ja yleensä kysyn pojalta haluaako hän pukea itse vain haluaako että minä puen ja poika siis tekee itse päätöksen. On yleensä tyytyväinen, kun saa itse päättää asioista.



- jos itse hermostun, poika hermostuu. Siksi yritänkin aina pysyä rauhallisena (vaikeaa minulta) ja keskustella pojan kanssa lempeästi ja sopuisasti. Se on auttanut.



Toivottavasti näistä oli apua.

Vierailija


Kiitokset kaikille vastanneille. Täytyy vain yrittää näillä vanhoilla ja monesti kokeilluilla konsteilla pärjätä uhmaikäisen kanssa. Ja onneksihan tämä uhma ei toivottavasti ole pysyvää... Vaikka sitä tempperamenttia löytyykin...

Vierailija

Tosin meillä pippurinen pikkuneiti, 2v7kk. On vaikea erotella mikä meillä on varsinaista uhmaa, minä neidin oma tempperamenttiä ja mikä toisena lapsena olemisesta. Meillä on kolme lasta ja tämä neiti on keskimmäinen ja uskon, että näillä tempuillaan, kiukuttelullaan ymv. hakee myös osittain omaa paikkaa.

Meillä ei myöskään oikein mikään mene niinkuin toivoisi. Yleensä aamu alkaa huutamalla ja jos alkaa huutamalla, niin samaan tahtiin se jatkuu.

Uskoisin, että jos pystyisinkin keskittymään häneen yksinomaan, kuten esim. esikoiseen aikanaan, olisi tilanne aivan toinen. Pystyisin toiminnallani ennaltaehkäisemään tulevat huutohepulit ymv. sillä uskon kovasti siihen, että riittävä määrä huomiota tekee tehtävänsä. Tällä hetkellä on vain nyt niin, että isompien kanssa minun on vaikea puuhata erikseen oikein mitään. vauva vie oman aikansa ja olen välillä oikeesti niin puhki, että pakko huilata hetki, että jaksaa vetää peruskuviot läpi. Koitan kuitenkin ajatella positiivisesti joka päivä ja lähteä liikkeelle pikku asioista ja antaa isommille lapsille hippusellisen huomiota enemmän kuin edellisenä päivänä.

Niinpä, uhma varmaan jossain vaiheessa laantuu/vaihtuu toisen ajanjakson uhmaksi, mutta meillä ainakin tulee toi tempperamentti aina säilymään ja vaatimaan ihan erilaisen toimintatavan, kuin isosiskon taikka pikkuveljen ollessa kyseessä.

Voimia teillekin!

Vierailija

Aiheestasi on täälä viime aikoina ollut usein jotakin, selaa aikaisempiakin.



Toki olet uhmakkaan ja itseppäisen lapsesi kanssa yksin, meillä tismalleen sama tilanne poika 2v9kk. Mutta nyt näyttää helpottaneen, huh,huh, teettihän se töitä!



Sisko nyt 8kk, joten sisarus rakkauskin on löytynyt, kun ovat oppineet kikattamaan yhdessä. Tosin äidin/isän silmä ei voi vieläkään välttää, koska aina voi poika keksiä jotakin NEROKASTA!



Olemme noin puoli vuotta harjoitelleet tiukkaa, johdonmukaista jäähymenettelyä. Nyt jäähy kestää jo noin 3min. Tämä pitkä jäähy tehoaa. Tosin neuvottelu mahd. poijalla vieläkin on, jos rike on ollut vaatimattomampi ja anteeksi pyyntö voisi riittääi. Mutta mikäli rike on ollut toistuva.. usein kielletty, poika tietää, että jäähy kestää noin 3min ja siitä ei tingitä. Eli toisin sanoen silloin äitiki on TOSI vihainen ja tarvii myös itselleen pientä hengähdy hetkeä.



Nyt saattaa riittää, että kysyn pojalta kiellon jälkeen, että " haluatko jäähylle" , eli sitäkö tavoittelet, niin poika saattaa siihen jo lopettaa tingin tekemisen.



Toi ainainen " ei" on myös päivittäinen seuralainen. Olen vain tehnyt niin, että pojan mielipiteitä ei kuunnella, esim: ulos lähdöstä, sisään menemisessä, lelujen keräämisessä, pissalla käymisessä, yms,,,, pakollisessa. Eli jos olemme jotakin tottuneet tekemään (päivärytmin mukaan) tai se on tehtävä niin se silti tehdään, vaikka väkisin. Onhan se hankalaa kun joutuu huutavaa poikaa pihalle raahata, mutta usein se kuitenkin on niin, että hetken päästä ei poika sitten halua sisälle takasin, vaikka olikin jo ruoka aika..heh..hassua, mutta totta.



Olen itsekin miettinyt, että se neuvottelu lapsen kanssa ei ole meidän juttu, koska poika on niin itsepäinen, että ei sitä neuvottelemalla saa yhtään minnekään. Meillä myös kokeiltu lahjonta, kiritys, yms, mutta toimivin on kun minä päätän ja poika tottelee. Ulkona voidaan sitten leikkiä pojan haluamia leikkejä.



Näiden lisäksi olen järjestänyt äidin ja pojan yhteistä aikaa pävittäin. Lisäksi käymme yhdessä jumpassa ja teemme usein jotakin, ilma siskoa. Poika on tohkeissaa tästä.



WC käynntejä verten käytetään palkintona tarraa, että saa tarran jos käy hienosti pöntöllä itse. Joskus saa tarran palkinnoksi kun käyttäytyy hienosti ja nyt on itse jo oppinut sitä vaatiakkin, jos on ollut nätisti.. eli ei mikään tyhmä jätkä, vaikka äiti luuli, ettei poka vielä semmoisesta ymmärtäisi mitään (siis nätisti olemisesta varsinaisesti).



Lykkyä tykö, kyllä se uhma helpottaa, mutta itseppäisyys ei!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat