Ei tuu yliopisto-opinnoista mitään... ei kerkee/jaksa lukea lastenhoidon lomassa :-(

Vierailija

Kotiäitinä siis oon... TAHTOO AMMATIN!!! Identiteettikriisiä pukkaa... Mihin ammattiin vois kouluttautua lyhyehköllä kurssilla tai vähäisellä " pänttäämisellä" . Oppisopimuspaikkoja on turha tältä paikkakunnalta hakea, ei oo eikä tuu....

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Jos uravaihtoehdot ovat tyyliin kirjallisuustiede tai sitten " joku, mistä saa nopeasti ammatin" , niin et ole tainnut oikein pohtia, mitä haluaisit tehdä. Mikset voi laittaa lapsia vaikka osapäivähoitoon ja opiskella tehokkaasti sinä aikana?

Vierailija

Reilun vuoden ikäinen on vauva ja tässä samalla hoidan yliopisto-opintoja. Hoitoapua on jonkin verran tarjolla, onneksi. Ajan käytön suunnittelu on kyllä tärkeää. Huomasin, että itselleni oli apua, kun saa jättää hommat levälleen ja jatkaa sitten siitä, kun seuraavan kerran on aikaa. Jos välissä kerää kaikki paperit ja kansiot pois ja sitten pitäisi taas muutaman tunnin päästä jatkaa... niin pakkaa jäämää, on niiiiin rasittavaa levittää kaikki uusiksi ja aloittaa. Palkitsen myös ahkerasti itseäni jokaisesta suoritetusta koulutehtävästä :D



Minustakin tuntuu, ettei ala ole oma, mutta olen vakaasti silti päättänyt paperit saada. Yritän lukea sivuaineina kaikkea mielenkiintoista. Lukea osia kerrallaan, aineita joista aina kulloinkin innostun. Mulla on jäänyt aikoinaan yksi koulu kesken ja töistäkin lähdin kesken kaiken... joten vähän tuo mies ja sukulaiset alkaa vihjailla :( Tuntuu, ettei uskalla enää vaihtaa alaa, pitää vaan rakentaa tuota koulutusta nyt viisaasti.

Vierailija

Alussa kun aloin opiskelemaan (lapsi oli ihan pieni, vajaa vuoden) opintojani ja yliopistoon pääsyä hetkutettiin sukulaiselta toiselle: äiti oli ylpeydestä sykkyrällä ja samaa oli isoisäkin... " Että pienen lapsen kanssa jaksaa" . Joopa joo - sinnittelin pari vuotta ja sitten kaikessa hiljaisuudessa homma lopahti. Aloitin jotain uutta... Vielä jaksettiin innostua: " ehkei se ollut sun ala" . Joopa joo - sama juttu, ainut että nyt sinnittelin vielä vähemmän aikaa. Kolmannet opinnot (verkossa humanistisia nämä) ohitettiin melko kepeästi, eikä kukaan edes enää huomannut kun nekin jätin kesken. :o/ Muutama muu lyhyt kurssi tuli vielä niiden perään, joissa edelleen olen, mutta huonolla menestyksellä.

Enkä opi mitään tästä oravanpyörästä! Taas olin viittä vaille hakemassa ammattikorkeaan yhteishaussa, mutta sain itseni jättämään ajatuksen - ainakin vuodeksi... Sieltähän se haku nimittäin taas pian tulee keväällä eteen kummittelemaan. Never ending story... Toivottavasti tästä joskus kuitenkin tulee jotain... Sen nimittäin tiedän, että aika toivoton tapaus olen muiden silmissä kunnes jonkun saan kunnialla suoritettua loppuun - oli sitten vaikka kokkauskurssi työväenopistolla! ;o))

Vierailija

Malttia vaan, kyllä ne opinnot pikkuhiljaa saa kokoon, kun pitkäjänteisyyttä riittää. Minulla on kolme lasta, 7, 4 ja 2v, ja olen koko ajan opiskellut samalla kahta tutkintoa yo:ssa lasten ollessa kotihoidossa. Nyt valmistun molemmista, ja pienimmäinen täyttää juuri kolme. Työkokemusta on myös vähän ehtinyt kertyä siinä sivussa keikkahommista ym. Eli voi näinkin tehdä, mutta kyllähän tämä vähän itsekuria vaatii...



t. kokemusta on

Vierailija

Aloitin lukemaan pääsykokeisiin vauvan ollessa viisikuinen ja pänttäsin aina kun hän oli päiväunilla. Suuri unelmani toteutui kun pääsin yliopistoon!! Nyt kyllä huomaan että se syysväsymys alkaa jo painaa aikalailla, mutta tiedän olevani omalla alallani (kasvatustiede) ja se auttaa minua jaksamaan. Olen myös armollinen itselleni, enkä aseta hurjia tavoitteita tälle ensimmäiselle vuodelle, kun poika kuitenkin on vasta vuoden, eivätkä yötkään ole vielä kokonaisia. Opiskelen kun poika nukkuu päivällä ja jatkan miehen tultua töistä kotiin ja viikonloppuisin, jolloin saan työskennellä heti aamupäivästä.



Sinun tulisi nyt varmistua siitä, mitä haluat tehdä työksesi. Sitten alat miettimään opiskelumahdollisuuksia, olkoon koulu sitten toisenasteen tai yliopoistotasoinen. Tärkeintä olisi, että löydät " oman juttusi" , kyllä sitä motivaatiotakin sitten löytyy. Tai sitten heittäydyt hyvillä mielin vuodeksi pariksi kotiäidiksi, jossa on jo työtä kerrakseen. Asennoidut niin, että se on sinun tämänhetkinen ammattisi ja työsi, myöhemmin voit kouluttautua uudelleen. Ei tuloksettomasta opiskelusta ole iloa kenellekkään. Nyt vain annat ajan kulua, kyllä se oma juttu sieltä ajan kanssa löytyy:)

Vierailija

Täällä ihan samanlaista... Tuntuu, että lähipiiri ei jaksa uskoa mun ainaisiin opintosuunnitelmiin. Ja pahinta on, etten oikeastaan enää itsekään. Tai toisaalta hyvä ehkä niin. Jokavuotiset suuret suunnitelmat syyslukukauden alussa alkavat jo hävettää.

Itse olen myös lukenut muita aineita, mm. yhteiskuntatieteitä ja ammattikorkeakoulussakin kokeilin siipiäni. Mutta ei tästä taida mitään tulla.



ap

Vierailija

Minä opiskelin lapsenhoidon ohella uuden pätevyyden - entinenkin tutkinto oli, ja työkokemusta - mutta silti ei löydy mitään työtä nyt.

Vierailija

vaan otat aikaa pelkästään opiskelua varten! Minä olen vienyt lapsia tilapäishoitoon avoimeen päiväkotiin kerran, pari viikossa ja opiskellut sen ajan. Samoin opiskelen usein esim. lauantaisin, ja mies hoitaa lapsia. Näin se sujuu!

Vierailija

... jota kyseinen tutkinto ei ole töillä siunannut. On jo yli nelikymppinen ja kaikkensa yrittänyt, ja vuosien varrella mahdollisuutensa monin päin miettinyt. Entiset kurssikaverinsa yliopistolta kuulemma myöskin työskentelevät kuka leipäkonsulenttina ja kuka minäkin. Jonkin äidinkielen opettajan paikan hän joskus melkein sai, mutta siihenkin otettiin suomen kieltä pääaineenaan lukenut ihminen.



Jos näkee sen vaivan, että pienten lasten kanssa yrittää opiskella (kokemusta on), voi tuntua jälkeenpäin pahalta jos siitä ei koidu hyötyä (eli sitä peräänkuuluttamaasi _ammattia_).

Vierailija

Itse olen myös kokeillut opintoja vähän tasolla kuin tasolla - pääasiassa kauppatieteellisiä yliopistossa sekä opintosolla ja lisäksi erilaisia kielikursseja - niin ja verkko-opintoja myös yliopistotasolla (humanistisia tieteitä)... Mikään ei ota sujuakseen. :o(

Tämä opiskelu on minun kohdalla jo suoranainen farssi - kukaan ei enää ota tosissaan kun innostun taas uudelleen ja uudellaan jostain uudesta koulusta tai kurssista. Halu oppia ja kehittää itseä on kova, mutta en vain jaksa. :o( Joka kerta käy niin, että pikku hiljaa alan jättämään tapaamiskertoja ja luentoja väliin " kun on niin kiire" ja seuraavaksi jää tehtävät kotonakin ja lopulta olen niin paljon perässä, etten enää pysy perässä vaikka ehkä haluaisinkin ja löytäisin jostain uutta puhtia... Masentavaa! Niitä onnistumistarinoitakin on äideistä, jotka puurtavat tohtorin hattua kotiäiteyden ja ehkäpä urankin rinnalla, mutta minä en selvästi ole niitä ihmisiä. Joku ammatti sitä olisi kuitenkin pakko saada - tuntuu, ettei sitä ole valmis ihmisenä, jos ei mitään todella taida, eikä mihinkään ole todellista ammattitaitoa. :o/

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat