Koliikkivauvan äiti haluaisi toisen lapsen, mutta pelkää.

Vierailija

Hyvää iltaa!



kamalan kova vauvakuume kun ihana esikoinenkin on jo 2 vuotta. Hän oli kuitenkin koliikkivauva ja minulla on kamalat traumat tuosta ajasta - edelleenkin! Pelottaa, etten osaa hoitaa mahd. tulevaa vauvaa ja pelkään kuollakseni koliikkia. Voimat menivät. Kohtalotovereita?

Kommentit (4)

Vierailija

Nyt pikkuveli 3 kk, ja myös hän on ajoittain ollut itkuinen, ei kuitenkaan koliikkia. Alusta asti olin kuitenkin tietoinen, kuinka " paha" ja vaikea tuo koliikki voi olla, joten toista odottaessa ei oenää ollut ruusuista kuvaa vauva-ajasta, vaan vauvan tuloon suhtautui realistisemmin. Muutenkin vauvan itkuun suhtautui rennommin kuin ensimmäisen kanssa..



Tosin on mustat muistot vielä esikoisen ajoilta mielessä ja niinpä meillä lasten ikäeroa onkin 4,5 vuotta. Eli uskon kyllä että aika auttaa.. ja realistisuus. Yht´äkkiä huomaakin että itkut vähenevät. Myös esikoinen vaatii oman aikansa, joten uuden tulokkaan jokaiseen itkuun ei samalla tavalla hypätä, kuin esikoisen.

Vierailija

mutta jostain kumman syystä olen päättänyt uskaltaa ja toinen syntyy huhtikuussa. Minä uskon selviäväni nyt paremmin kuin ekalla kerralla, vaikka koliikkivauva syntyisikin, koska olen jo kerran nähnyt sen, että koliikki menee ohi ja lapsesta voi kehkeytyä ihan tasapainoinen :) En usko, että olen kakkosen kanssa niin hätääntynyt kuin esikoisen kanssa olin.

Vierailija

Poika nyt vuoden ikäinen ja sisarus tulossa,kaikesta huolimatta!! Itkut menee ajallaan ohi, vauva kasvaa ja koko ajan helpottaa. Olen onnellinen tästä toisesta vaikka vähän kyllä mietityttää onko tämäkin itkuinen...mutta nyt ainakin tiedän mitä se on ja tiedän myös että yhdessä mieheni kanssa me siitä tulemme selviämään!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat