Auttakaa - en jaksa enää..

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

En tiedä enää minne purkisin kaiken pahan oloni, mutta alkaa tulla pää vetävän käteen.. Olen rv 37 ja en ole viikkoihin nukkunut kunnolla. Nyt menee jo niin, etten yhtä kokonaista tuntia saa yöhön ja olen ihan rikki fyysisesti ja henkisesti. Joka paikkaa särkee ja käveleminen alkaa käydä mahdottomaksi kipujen takia. Olen näistä neuvolassa yrittänyt puhua, mutta sanovat, että tästä vaan kivut pahenee ja koeta ottaa rennosti.. Rennosti miten, kun ei pysty kääntymään, nousemaan, kävelemään, hengittämään ja supistelee pienimmästäkin ponnistuksesta! Lääkäri kehoitti jo pari viikkoa sitten pysymään lähiseudulla ja välttämään matkustamista minnekään, kun kohdunkaula hävinnyt ja synnytys saattaisi alkaa milllon tahansa. Olen yrittänyt miehelle puhua, että pysyisi lähistöllä jo, mutta ei. Reissaa jatkuvasti ja nytkin aamulla läjti taas 300km:n päähän. Ei muutenkaan oikein jaksa olla tässä mukana. Jotenkin tuntuu, että kun näkee miten kipeä olen, pakenee, kun ei kestä katsella sivusta. Ei sanonut aamullakaan halaistua sanaa tai koskettanut, kun lähti. Veti vaan oven kiinni perässään, vaikka tiesi, että olen kieriskellyt koko yön helvetillisten kipujen kanssa.

Eilen sille sanoin, että tämä ois ollut kuitenkin kovasti lyhyt aika vähän auttaa ja tukea tämä loppuraskausaika ja yrittää pysyä kotona, mutta siitäkös veti herneen nenään. Harrastukset ja omat menemiset on niin tärkeitä. Tekee ensin pitkää päivää duunissa ja lähtee sitten harrastamaan omia juttujaan. Kun tulee kotiin, sanoo olevansa ihan poikki ja lysähtää tuijottamaan tellua.

Tuntuu yksinäiseltä. En pääse täältä kotoa minnekään, kun en pysty liikkumaan, joten alkaa seinät kaatua päälle. Ollaan muutettu tänne vasta, eikä mulla ole täällä tuttuja, joille voisin näitä purkaa. Miehen sukua on täällä, mutta eivät taitais ymmärtää, jos heille yrittäisin soitella. Heillä kun on kaikilla kovin hyvä kuva miehestäni..

Nyt vaan tuntuu,etten enää jaksa ja kaikenlaiset tyhmät ajatukset pyörii päässä. Miten minä tämmöseen tilanteeseen olen joutunut? Tyhmyyttä ja naiviuttani kait. Eikä olla kumpikaan mitään teinejä, vaan itse yli kolmikymppinen ja mies jo 45.

Mielessä pyörii vaan ajatukset siitä, ettei tarvis enää yhteenkään aamuun nousta, vaan tulis salama ja tappas. Ei vaaan jaksa.. Anteeksi, että tänne tätä puran, mutta jos jollakin löytyis jokin sana, jolla jaksais loppuun asti raskauden. Itse en näe valoa missään. Itken vaan sydämen irti.

Kommentit (10)

Vierailija

Noista syistä. tosin käynnistelevät aikasintaan vasta 38. mutta kumminkin.



Ja neuvolan on puututtava tuohon, koska tuo voi olla alkusoittoa synnytyksen jälkeiselle masikselle..

Eli äippäpolille hus.. ja puhut sie4llä koko tunneskaalan läpi. ja sanot ettet tosiaankaan jaksa. etkä kaunistele tai tyydy kohtaloon vaan vaadit apua ilmoita ettet lähde pois sairaalasta ennenkuin saat apua.



Ei ne sillon oikeestaan voi muuta tehä kuin auttaa.

Vierailija

JOS neuvolan täti tai neuvolan lääkäri ei tee lähetettä, yritä saada lähete ihan sama keltä lääkäriltä vain. Jos lähetettä ei mistään tipu, ota suoraan yhteyttä sairaalaan. Todennäköisesti toteavat sinulle niin kuin joillekin muillekin, ETTÄ MIKSI IHMEESSÄ SINUA EI OLE LÄHETETTY JO AIEMMIN!



Oireilet todella kovasti fyysisesti ja se on syönyt myös henkisen jaksamisen. Yritä jaksaa päästä sairaalan kirjoihin. Apua vaivoihisi ja myös nukkumisongelmaasi on saatavilla. Ei ole ihme jos alkaa tulla " hassuja" ajatuksia mieleen, jos on jo aivan piipussa. Mutta jos jossakin vaiheessa jaksat, niin käy kertomassa täällä kuulumisia, miten pärjäät ja miten ottivat sinut vastaan.

Vierailija

Tänään on aika muuttaa asioiden kulku:



menet synnytyssairaalaasi ja kerrot nukkumisvaikeuksistasi: jokainen synnytyslääkäri ymmärtää että et jaksa sen paremmin synnyttää kuin iloita ihanasta vastasyntyneestäsi tuossa kunnossa: saat unilääkettä muutaman yön makoisiin uniin joko sairaalassa tai kotosalla. Ennen 38 viikkoa ei lapsen turvallisuuden vuoksi voida synnytystä käynnistää, sinun hyvinvoinnistasi kuitenkin pitää huolehtia!!!



Tuota vauhtia kun valvominen jatkuu, seuraa vaan riitaa ja kohta et tykkää koko vauvastakaan:



Tänään synnäriin päivystykseen, mars, mars.



terkuin ellu

Vierailija

Toivottavasti asiat järjestyy noin kun edellä ovat neuvoneet - että saat esim. jotain lääkettä mikä auttaa nukkumaan. Sen lisäksi haluan sanoa, että - miten paljon apua saatkin - pidä huoli itsestäsi niin hyvin kuin suinkin nyt osaat ja voit. Hellimistä sä tarvit! Eli jos jossain asennossa on helpompi kuin toisessa, ole siinä. Jos joku tekeminen tai tekemättömyys tuntuu hyvältä henkisesti tai fyysisesti, niin tee sitä. En tiedä miten se onnistuu jos koko ajan sattuu, mutta musta voit nyt keskittyä täysillä itseesi, omaan hyvinvointiisi ja jaksamiseesi. Kaikki muu huolehtiminen on toisarvoista. Jos saat omaa oloasi yhtään kohennettua edes pienillä valinnoilla, niin anna mennä - nyt kaikki mitä voit tehdä omaksi hyväksesi, koituu hyväksi myös lapselle. Puhutaan kuitenkin vain muutamasta viikosta, niin arkirutiinit ja velvollisuudet voi unohtaa hyvällä omallatunnolla siksi aikaa että pikkuinen on maailmassa ja teillä alkaa elämä sujua.

Voimia ja enkeleitä!

Vierailija

Minulla oli sama tilanne kun odotin poikaamme toissa kesänä. Oli kovat supistukset jo kauan ennen synnytystä ja valvoin niiden takia yöt. Välillä lähdettiin synnärille kun tuntui että nyt se tulee. Lopulta rv 40+1 olin jo aivan poikki. Menimme taas synnärille kun luulin että lapsivettä alkoi tihkua. Synnytys käynnistettiin ja syyksi lääkäri laittoi äidin uupumus. Eli. koeta jaksaa vielä viikko, pari. Käynnistys on rankka juttu ja synnytyssupistukset ihan eri luokkaa kuin ns. normaalissa synnytyksessä ( kokemusta on, odotan viidettä lastani). Mutta, jos uuvut täysin, et jaksa synnyttää . Minullakin ponnistusvaihe pitkittyi, kun kohtukin oli jo niin väsy niihin suppareihin, joita oli jo ollut pari kuukautta.



Mitä mieheesi tulee, niin en voi kuin olla todella surullinen sun puolestasi. Tiedän kokemuksesta, että miehet ovat joskus (?) aika itsekkäitä ja jotkut tajuavat tilanteen vakavuuden vasta kun sillä ns. lyödään päin naamaa. Itsekin itkin eilen synnytysja keskenmenopelkoa jne. ja mies tokaisi että hae apua joltakin asiantuntijalta. Minulla on ihan hyvä miess, mutta häneltäkin puuttuu hienosäätö näissä ihmissuhdeasioissa. Lisäksi miehet useinn pelkäävät katsoa avuttoman kun toiseen sattuu. Miesten työt ja kiireet ja harrastukset ovat aina tärkeämpiä, muka. Minä meilläkin olen pois töistä kun poika on kipeä, vaikka ansaitsen paremmin ja työni on mielestäni vastuullista. Mutta, minulle lapsi menee edelle.



Tuskin tämä sinua lohduttaa. Olet todella masentunut. Koeta sinnitellä.Soita neuvolaan. En voi muuta sanoa. Koeta puhua miehellesi miltä sinusta tuntuu. Synnytys on elämän isoimpia asioita ja sen pitäisi olla teillä nyt etusijalla. Kyseessä on ihmiselämä! Ainakin harrastuksia voisi nyt karsia. Voimia.

Vierailija

Kuulostaa hirveeltä. Asiaa ei ainakaan paranna yksin kotona istuminen. Entäs puhelut kavereille? Nekin on tietysti niin pian ohi. Jospa lähtö synnärille tulis pian. Mulla ei ollu viimeksi tollasia kipuja, mutta myös yksin kaikki päivät. Miehesi on kyllä TOD. ajattelematon, kun noin tekee. Aikuinen mies.

Koeta jaksaa ajatella, että tässä on kyse enää parista viikosta. Sinuna kyllä soittaisin synnärille tms. ,että kipu on sietämätön. En tiedä, voiko asialle vielä tehdä mitään.

Vierailija

Syötte jotain hyvää ja katotte leffoja ja keksitte jotain muuta kivaa. Eikö vaikka luontaistuotekaupasta sais jotain rauhottavaa joka auttais tohon nukkumiseen? Ja jos muu ei auta niin lääkäriin vaan yhteys! Kyllä nyt luulis että jotain antaisivat että saat nukuttua. Jaksamisia! Onneksi kohta sinulla on ihana vauva sylissä. Olet jo näin pitkälle jaksanut... vähän aikaa vielä...

Vierailija

Vai oletko saanut lääkettä univaikeuksiin? Varmasti kivut ja säryt vievät sinulta mehut pois, mutta kyllä uni on kuitenkin niin tärkeää ihmiselle, että sen puute tekee kyllä mielipuoleksi ja ajatukset alkavat väkisinkin kiertämään kehää. Itselläni on ollut univaikeuksia nyt vasta muutaman päivän ja alan olla henkisesti ihan loppu tähän jo nyt! Ja minulla kuitenkin tukiverkosto toimii. Mies käy töissä lähellä ja sisko on ollut täällä nyt viikon auttelemassa vanhempien lasten kanssa jne.



Todellakin niin kuin joku täällä sanoikin, niin miehesi voisi nyt kyllä tukea sinua enemmän. Oletteko kunnolla puhuneet tilanteesta? Nyt olisi kyllä palaverin paikka, sillä tulet toki tarvitsemaan miehesi tukea myös myöhemmin vauvanhoidossa yms.



Sano vielä neuvolassa tilanteesi. Älä pelkää näyttää tunteitasi siellä, jos sinua esim. alkaa itkettää, niin itke, tajuavatpahan selkeämmin, että olet todella rasittunut tilanteesta. Kyllä heidän tehtävänä olisi nyt tehdä kaikki mahdollinen, että sinä jaksaisit. Onhan se vauvankin etu.



Tsemppihaleja täältä ja voimia,

t.Sinisiipi rv41+3









Vierailija

Olen pahoillani tilanteestasi, se kuulostaa tosi rankalta. Onneksi sua supistaa, jospa pääsisit jo pian synnyttämään niin pääset osasta vaivoista ja nukkuminenkin helpottuu, vaikka tottakai vauva vaatii silloin osansa yöstä. Pystyisitkö käymään vaikka hierojalla tms., voisit rentoutua vähän?



Ajattelin, että pahinta on varmaan odottaa puolison tukea ja pettyä joka kerta kun ei sitä saa. Voi olla, että muutos ja sitoutuminen on hänelle vaikeaa ja pahaa pelkään, että sama tahti voi jatkua vauvan syntymänkin jälkeen. Saatat olla aika yksin vauvan kanssa. Vauva tarvitsee kuitenkin sinua ja hyvin jaksavana vielä. Mistä muualta voisit saada apua kuin mieheltäsi? Onko siellä kodinhoitajaa tai vaikka jotain lastenhoitopalveluja?



Mutta kuule, sä oot selvinnyt tänne asti, selviät kyllä edelleenkin. Pahinta olisi nyt tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Jälkikäteen nämä ajanjaksot näyttävät lyhyiltä, vaikka nyt tuntuukin ikuisuudelta. Tee pieniä valintoja ja ratkaisuja parempaan suuntaan.



Kaikkea hyvää toivoen, Maja33 rv 22+4

Vierailija

Jokaisenhan tilanne on aina omansa,eikä niitä voi verrata.Mutta kun minulla oli kaikkein kurjinta,aloin lueskella täältä näitä toisten juttuja ja itsekkin kirjoitella.Nyt täällä tulee käytyä monta kertaa päivässä.Minulla ainakin pahimman keskellä auttoi,kun luki mitä ongelmia toisilla on.Huomasi,että en ole ainoa niin henkisien kuin fyysisten kipujeni kanssa.Ja kun nämä hormoonit kun herkistävät vielä,niin että asiat tuntuvat puolta kamalemmilta.

Jotenkin tuntuu,että miehet varmasti pelkäävät meitä raskaana olevia.Koitetaan muistaa,että tämä on heillekkin jännittävää ja pelottavaa aikaa.Tässä vaiheessa tukea tarvitsisi ,jos koskaan,muttase koskee molempia tulevia vanhempia.

Itse aloin ajattelemaan,kun mies ei aina jokaiseen valitukseeni ottanut mitään kantaa,että jos se vastaavasti olisi samanlainen esim.jonkin sairauden kanssa,niin kyllä sitä itsekkin kyllästyisi aika äkkiä kuuntelemaan jatkuvaa voivottelua.Tänne onneksi voi surkutella niin paljon kun haluaa.Purkautuminen helpottaa.

Mun edellinen mieskin oli aina sellanen,että kun olin kipeä ja olisin tarvinnut apua,niin se hädissään pakeni paikalta.Nykyinen koittaa kyllä vähän enemmän auttaa,on myös sanonut että tulee paha olla kun näkee minun kärsivän.Mun mielestä miehet pakenee pahoja tilanteita usein ja se kai meidän on ymmärrettävä.

Tulipas siinä nyt höpöteltyä,kirjoitin varmasti lähinnä itselleni,muistuttaakseni näistä asioista.

Todella toivon,että jaksaisit jotenkin vielä sinnitellä siellä tuskan keskellä.Voimia!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat