Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Taidan saada selkääni nyt, mutta ärsyttää tälläiset naarasleijonat!!!!!!!

Vierailija

Tulkaapa muutamaksi päiväksi kokeilemaan elämää energisen lapsen kanssa.



MInulla on 3-vuotias tyttö, joka todella koettelee äitiä: heittää ulkona hiekkaa, vie leluja... Sisällä kiusaa pikkusisarustaan. Ja voitte uskoa, että puutun_aina lapsen touhuihiun. Ja sitten se päivä onkin pelkkää puuttumista, toisinaan. Hyviäkin hetkiä mahtuu joukkoon, onneksi. Muuten tätä ei jaksaisikaan.



Mutta uskallan sanoa, että teillä rauhallisempien lasten vanhemmilla ei ehkä ole käsitystäkään esim. siitä tunnemylläkästä, jota tälläisen lapsen kanssa eläessä kokee jatkuvasti. Ilot ovat isoja, surut suuria. Ja se on, totta vieköön, rankkaa!!!!!!!!!!!!!



Lapseni ollessa vauva, kauhistelin itsekin näitä " riiviöitä" , enää en tee sitä niin paljoa. Tietysti voi olla vanhempia, jotka eivät puutu, koska eivät halua saada sitä ryöppyä niskaansa, joka siitä väistämättä tulee.



Minä en lapseni kiukkua pelkää, ja sitten minua onkin monesti katsottu kieroon, kun raahaan täysiä huutavaa ja raivoavaa lastani pois. Ne katsojat ovat usein näitä helkutin naarasleijonia, jotka sitten taas jurputtavat täällä palstalla, jos en niin tekisi!



Lapset ovat lapsia ja hiekkalaatikot paikkoja opetella elämistä. Arempien on opittava pitämään puoliaan ilman sitä naarasleijonaansa ja vilkkaiden on opittava ottamaan muut huomioon.



Ja nyt sinne hiekkalaatikolle tästä, katsomaan, miten tänään sujuu.



P.s. Muistakaa antaa näille viikareille positiivista palautetta pienimmästkin! He kuulevat niin paljon negatiivista muutenkin..

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

minun lapseni on muuten luonteeltaan sellainen, että jos hän huomaa jostain asiasta tulevat kovaa palautetta (Esim. hiekkiksellä töniminen), niin sitten sitä tehdäänkin kahta enemmän. Eli aina se " toisto" ei ole hyväksi.



Meidän toistoa on nykyisin se, että lähdetään pois koko tilanteesta ja paikasta.



ap.

Vierailija

Kirjoitin itsekin täällä viime viikolla tunnemylläköistäni ja siitä, miten suuttumiseni 3,5-vuotiaalleni saa minut välillä ihan kyyneliin asti.



Ulkopuolisten, perhettä tuntemattomien on helppo sanoa, mitä temperamenttisen lapsen vanhemman pitäisi tehdä missäkin tilanteessa. Ei sillä, etteivätkö nämä neuvot voi joskus olla ihan hyviäkin, mutta aina ei näin ole.

Vierailija

Mutta haluaisin tuoda esille toisenkin asian. Olen ns. rauhallisen lapsen äiti ja saan kuulla jatkuvasti kuinka minulla on niin helppoa lapseni kanssa ja kuinka en tiedä kasvatustyöstä mitään, kun lapseni on niin " kiltti" . Ei se asia ihan näinkään ole: poikani on mm. tavattoman itsepäinen ipana, ja yhteentörmäyksiä kyllä sattuu. Miten niin en siis tiedä kasvatuksesta mitään? Onko lapseni saanut käytösmallinsa kenties äidinmaidossa? Mutta sosiaalisissa tilanteissä hän on siis ns. kiltisti ja leikkii rauhallisesti. Kukaan ei voi oikeasti tietää, millaista toisten kasvatus tai elämä on. Eiköhän siis olla kaikki ihan sulassa sovussa keskenämme siellä hiekkalaatikolla. Pysyy naamakin rypyttömämpänä kuin ei kurtistele ja paheksu joka asiaa.

Vierailija

osittain olet oikeassa. Valitettavsti tytölläni on " kiusanhenkinen" luonne. Toivottavasti kasvatus ja aika tekevät tehtävänsä ja hän oppii elämään sen kanssa.



Toisaalta hän on kiva ja fiksu tyttö, avulias ja lempeä. Ota näistä tenavista selvä. ;)



ap.

Vierailija

mukavaa, että näin paljon on kohtalotovereita.





Olisi kiva saada nämä " riiviöt" samalle hiekkikselle, niin voisivat ottaa mittaa toisistaan! ;))



ap.

Vierailija

Ja te jotka hyökkäätte heti kimppuun, oletteko pysähtyneet miettimään että lapset ovat jo luonteeltaankin erilaisia, ei kaikki ole aina kiinni vajavaisesta ja huonosta kasvastuksesta. Oma poikani 3,5 vuotta on mahdottoman vilkas ja meillä on hyvät käytöstavat opittu hankalamman kautta kuin monella muulla. Toisille lapsille riittää kun sanot kerran että siihen vesilammikkoon ei mennä ja jo käännytään takaisin, meillä kaikilla ei ole yhtä helppoa. Eikä meillä ainakaan kyse ole rakkauden ja rajojen puuttumisesta.

Eli ymmärrystä hiukan myös sinne hiekkalaatikolle, ennenkuin myhäillään että on tuossakin taas epäonnistunut äiti kasvatuksessa.

Maailma olisi hiukan parempi paikka jos jokainen pitäisi huolta enemmän omista asioistaan kuin naapurin! Eikö?

Vierailija

Meillä on kaksi lasta. Toinenjo 7-vuotias ja toinen täytti juuri 5.

Kasvatusmetodit jne molemmille samanlaiset. Esikoinenkin on vilkas ja eloisa, mutta ollut aina (ja on edelleen) erittäin hyvä käytöksinen ja kiltti. Tottelee vieraitakin eikä koskaan ole kiusannut ketään (en ole nähnyt tai kuullut palautetta), mitä nyt pikkukveljeään joskus, joka normaalia sisarusten välistä nahistelua.

Kuopus on myös vilkas ja eloisa. Kotioloissa ja omalla porukalla ollessa osaa käyttäytyä vaikka kokeileekin rajoja paljon. On ollut tälläinen jo vuoden vanhasta lähtien. Päivähoidossa poika on oikea riiviö, kiusaa muita ja sotkee leikkejä. Tästä on puhuttu kotona, mutta mikään ei mene perille. Lupaa aina muistaa, mutta lupaukset unohtuu...

Lapsi on juuri sellainen kauhukakara joita aina kauhistelin. Silti hän osaa olla ihana, hellä ja halailevainen. Muistaa kiittää ja pyytää anteeksi, tästä hoidossakin kehuttu.

Kuitenkin käytös on huonoa silloin kun minun " valvova" silmä välttää.

Mummolassa ollessaan, ilman vanhempia, kiusaa sitten isosiskoaan yms.

Hoitotädit ovat sanoneet, että lapsen ollessa yksin heidän kanssaan tai ihan pienessä ryhmässä on käytös ihan toisenlaista ja riehumisesta ja kiusaamisesta ei tietoakaan.

En tiedä mitä tämän asian kanssa tekisin. Kasvatettu on lapset samalla tavalla, toinen vain on täysin erilainen.

Vierailija

...Perheen esikoinen (ja toistaiseksi ainokainen, tiedä vaikka sellaiseksi jäisi kun on niin kovapäinen ;D) on todella jukuri pian 2 ja puolivuotias tyttö. Uhmaikäkin on, totta, mutta pitkin matkaa (tätä yheistä kasvatus- ja kasvamismatkaamme :D) olen saanut huomata, että helpolla emme pääse. Rajat on, ja niistä yritetään pitää kiinni, mutta meillä ne eivät todellakaan löydy ensimmäisellä, toisella, kolmannella eikä vielä viidennennelläkymmenennelläkään toistolla. Välttämättä.



Tyttö on ilmeisen älykäs, normaalisti kehittynyt lapsi, puheen ymmärryksessä ja kuulossakaan ei ole vikaa, emmekä me vanhemmat ole mitään lepsuja ja uusavuttomia kasvattajia. Monenlaisia konsteja on ollut käytössä kasvatusoppaista ja neuvolan ja tuttujen neuvoista lähtien aina omaan maalaisjärkeen saakka, mutta silti joudun aina silloin tällöin huokaamaan. " Miksi oi miksi ei voi tyttömme olla samanlainen kuin naapurin Pekka, tottelevainen ja kiltti lapsi!" . Hän on silti ihana; villi, aktiivinen, nauravainen, rohkea, sosiaalinen, ystävällinen. Ei mätki muita lapsia, ei riistä leluja käsistä väkivalloin. Silti ei ole harvassa se kerta, kun puistosta lähdetään itkevän ja kiukkuavan lapsen kanssa, kun hän ei jatkuvista toistoista huolimatta tottele vaan lähtee juoksemaan tielle päin, kiipeilee sellaisiinkin paikkoihin, joihin on kielletty kiipeämästä... Kiipeillä ja remuta ja juosta lapsi saa, ei siitä ole kyse, vaan siitä, että lapsen on opittava tottelemaan vanhempien kehotusta pysähtyä ja opittava ymmärtämään kiellot :(.



En voisi kuvitellakaan lähteväni tämän lapsen kanssa kaupungille kävelemään " käsi kädessä" , kyllä keskustareissuilla lapsi on joko rattaissa turvavöissä tai sitten valjaissa (joissa sitten heittäytyy dramaattisesti maahan pyörimään). Huonoja kokemuksia on myös siitä, että kokeillaan " luottaa lapsen omaan viisauteen" eli juoksijaa ei komennetakaan heti takaisin tai että lapsen luotetaan kävelevän vanhempien vieressä jalkakäytävällä... Onneksi noista on selvitty säikähdyksellä.



" Kilttejä" (en pidä tämän sanan käytöstä, sillä eihän minun lapseni suinkaan " tuhma" ole) lapsia en missään nimessä pidä nynnyinä tai nössöinä, enkä heidän äitejään ylisuojelevina. Sen sijaan otaksun, että heillä on todellakin oma, luontainen, erilainen temperamenttinsa, synnynnäinen tapa reagoida asioihin ja ärsykkeisiin.



Jokaiselle muiden lapsia kummeksuvalle suosittelen lämpimästi psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa " Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys" . Jokaisen oman erityisluonteen ymmärtäminen saattaa auttaa ymmärtämään paremmin myös itseään ja omaa lastaan, suvaitsevaisuuden lisääntymisen lisäksi :D



Minun lapseni voi siis olla se, jonka villiyttä leijonaemo kauhistelee, tai minun kieltoni ja komentamiseni puistossa ;D



Terveisin Tinuri ja villi tytär

Vierailija

Esikoiseni on kuin unelma, ja tosiaan häpeillen tunnustan, että luulin " kaiken olevan vain kiinni kasvatuksesta " . Kuopuksemme taas on sellinen menijä, että vauhtia ja vaaratilanteita riittää pikin päivää.



Sivut

Uusimmat

Suosituimmat