**TAMMIKUISET keskiviikkoon**

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (9)

Vierailija

Voi elämä tätä ihmisen eloa ja oloa, esikoinen 1,5 v. päätti herätä tänään jo puoli kuus, joten jokseenkin on nyt tältä mammalta veto veks. Työpaikalle on raahauduttu, tosin oli aika tuskaa taas tänä aamuna esikoisen hoitoon kärrääminen kun tuli matkan aikana useampia suppareita. Päätäkin meinaa särkeä, tahtoo kotiin nukkumaan...



Tällä viikolla olis enää yks tavallinen työpäivä, perjantaina meillä on työpaikan syystapahtuma toisella paikkakunnalla n. 200 kilsan päässä, ihan kivaa vaihtelua jos vaan olonsa puolesta jaksaa. Tarkoituksena olis ajella jo huomenna esikon kanssa mummulaan, joka on puolimatkassa. Poitsu jää mummun muruksi ja mä ajelen sitten perjantaipäiväksi sinne työpaikan jutskaan. Kun nyt sais tässä vaan vähän paremmin nukuttua, että jaksais.



(.) Masussa tuntuisi kaikki olevan hyvin, epäilen että masukas olisi pää alaspäin, koska liikkeet on tuntuneet viime päivinä tosi ylhäällä. Vieläpä tuo ehtii ja mahtuu tietysti pyörimään. Esikoinen oli n. rv 30 paikkeilla hetken perätilassa, mutta kääntyi sitten itsekseen oikein päin. Aika mojovia potkuja tuo pikkuinen jo saa aikaiseksi, mielenkiintoista olis kyllä tietää minkäkokoinen kaveri siellä pötköttää. Todennäköisesti jossain vaiheessa tulee kuitenkin syystä tai toisesta käyntiä äitipolille, joten siellähän saa sitten painoarvion. Vatsa on kuitenkin mielestäni jo tosi iso, esikoisen masukuvia katsellessa mulla oli mielestäni silloin tän kokonen vatsa rv 30 paikkeilla. Miten isoksi tää tästä tammikuuhun mennessä vielä paisuukaan...



Pitäis kai yrittää tehdä jotain töitä, ihana olis päästä pihalle raikkaaseen ilmaan kun tuntuu että happi loppuu täällä toimistossa. Täytyy vähän säätää tota ilmastointia jos auttais.



Todella väsyneenä

Suffis rv 26+1

Vierailija

Heippa,



työmatkalta palattu ja nettipimennosta päästy... Oli rankka reissu, paljon kävelyä ja lyhyitä yöunia- masuasukkikin taitaa olla aika väsy kun on tänään liikkunut melko laiskasti. Lentäminen jännitti, mutta meni ihan kivasti, lentosukat oli jalassa ja vesipullo mukana.



Tää päivä on kyllä menny melko tehottomissa merkeissä mut aattelin sen saalia itselleni....



Mukavaa viikonjatkoa kaikille!



Rosa rv 27

Vierailija

Enää ei tämä raskaus menekään niin hyvin kuin tähän asti olen itselleni uskotellut. Ei puhettakaan enää 100m pitemmistä kävelylenkeistä! Paine alapäässä ja supparit ja KIPU alkaa sitä pitemmillä matkoilla olla ihan sietämättömiä! ...vähän meinaa huolestuttaa! Parin tunnin päästä olis onneksi neuvolalääkäri ja sitten saa kuulla tuomion, onko paikat alkanut aukeamaan = makaamista, vai yhäkö ne on pysynyt kiinni ja kiinteinä...Voi kun toivon tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa =/



Toivottavasti teillä muilla menee paremmin!

Lääkäriin lähtöä odotellen,

Marissa & Vaavi 25+1

Vierailija

Jos taas kirjoittais itsekin eikä vain lue muiden kirjoituksia.

Tänään oli lääkärineuvola, muuten kuului ihan hyvää mutta kohdunsuu punoitti ja otti streptokokkinäytteen. Jos se on positiivinen sitten antibiootti kuurille ja toinen ennen synnytystä. Mutta ei pitanyt tilannetta huolestuttavana. Paikat olivat kiinteät ja kiinni. Sf-mitta otettiin nyt eka kerran ja se oli 23, eli keskikäyrän yläpuolella. Vauvan syke oli 150 ja liikkeitä tuntui. Pissa ym mittaukset olivat ok. Painoakaan ei ollut tullut yhtään.



Viimeviikon perjantaina sain äitiyspakkauksen, toppis oli kieltämättä hieman oudon värinen, mutta eiköhän se käyttöön oteta ensisyksynä. Vauvalle olen ostanut 62 senttisen puvun henkkamaukalta. Pian pitäis alkaa miettimään turvaistuin kysymystä, käytetty vai uusi, jalustalla vai ei.



Olo on ollut muuten ihan hyvä kun vain pääsis liikkeelle. Nivusista tai jostain alamahasta ottaa kipeää kun kävelee. Tukivyö auttaa ehkä jonkin verran, mutta ei poista kipua kokonaan. Unettomia hetkiäkin olen alkanut kokemaan öisin vessareissun jälkeen, tylsää olla hereillä yli tunninkin ja kääntyillä ja huokailla sängyssä. Onneksi ei tarvitse töihin mennä, kun olen työttömänä.



Hyviä oloja muille tammimasuille toivottaa Unelma ja vauvi rv 25+4





Vierailija

Remonttikin on hyvässä vaiheessa ja ensi viikolla taitaa päästä jo lastenhuonetta ihan sisustamaan kun on tapetit seinillä ja listat kiinni.



Nyt on ollut jotenkin kauhen pitkä väli näissä neuvoloissa (5 viikkoa) ja alkaa hermot mennä kun olisi kaikenlaista kysyttävää terkkarilta. No, ensi viikolla on lääkärineuvola.



Työmotivaatio heikko, mutta onneksi sain näin loppuviikolle yhden ihan kiinnostavan hiukan kiireellisen homman tehtäväksi, niin on ollut pitkästä aikaa mukavampaa kuin aikoihin.



Uutena oireena näyttää olevan turvotus. Iltapäivällä sekä kädet että jalat alkaa olla ihan pökkelöt. Yritän muistaa juoda, mutta se yksin ei näytä ihan riittävän.



Oho, nyt pitää kiiruhtaa bussiin. Heippa huomiseen.



Maggy rv 25+4

Vierailija

Nyt on sitten ratkaistu se häävaateasia. Ostin mustat suorat housut ja sitten semmosen väljän mallisen paitiksen. Saa luvan kelvata, ja juhlakaluillekin olen jo ilmoittanut etten kauheesti nyt panosta tohon vaatepuoleen, saan kuulema kumminkin tulla. ;D



Onpa kiva kuulla, että joku on päässyt eroon selkäkivuista kun itsellä nämä tuntuu vaan jatkuvan. Ei ole kivaa, mutta kyllä tässä pärjää kun ottaa rauhallisesti ja antaa miehen siivota kotona. =)



(.):ssa kaikki ennallaan. Napa ei oo vielä pullahtanut ja tuskin pullahtaakaan kun on sen mallinen kun on eli kuoppa johon menee puol sormea. Saas nähdä...



Nyt päikkäreille ja sitten päivän touhuihin käsiks. Aurinkoista syyspäivää kaikille masukkaille! -J ja Röllimaha- 25+1

Vierailija

Enpä oo pariin päivään tainnu kirjotella.



Joku kirjotteli juhlavaatteista, en vaan ehtiny kommentoida siihen pinoon. Jos tietää, että mammajuhlavaatteille ei ole käyttöä sen yhden juhlan jälkeen, niin musta on ihan turha pistää rahojaan sellaseen. Mustat suorat housut on kyllä ihan hyvä hankinta (on sitten siistit housut esim. työpalavereihin ym mahdolliseen muuhun mihin ei viitti mammahaalareissa mennä :) ), mutta juhlapaitoja löytyy tavallisistakin vaatteista. varsinkin tänä syksynä on tosi kivoja paitoja kaupoissa, jossa helmat on sillei viistosti pitkiä, niin ylttää vähän masun päällekin. Ja tavallisten vaatteiden puolelta voi löytää myös joustavaa kangasta olevan kivan mekon! Mä oon molemmissa raskauksissa ollut nyt häissä ja tässä raskaudessa vielä kastajaisissa. Häihin kumpiinkin sain kaverilta tosi kivan velour-mekon lainaan! Nyt oli siis lokakuun häät, ja viimeks joulukuun häät rv 36. Kannattaa kysellä kavereilta olisko mitään lainata, kaikki varmasti ymmärtää sen, että tässä tilassa on turha satsata kalliisiin vaatteisiin. Ja jos ostaa ns. normaalipuolelta vaatteen, sille on käyttöä myöhemminkin. Tai no, jos on kovin myötäilevää mallia, niin meikäläisellä siihen kyllä menee aikaa, että sellasen kehtaa päälleen laittaa....Mulla kun ei imetys todellakaan vieny kiloja...Just kun alko kehdata käyttää tiukkoja vaatteita, toinen ilmotti tulostaan =)



Mulla on tosiaan nyt jotenkin tukala olo. Maha on koko ajan kireenä, ei laukea ollenkaan ja välillä vihlasee ilkeesti. Meinaa huimata vähän. Oon ollu tän viikon ihan tosi väsy, voisin vaan nukkua mutta eihän se onnistu kun töissä käy ja on tuo esikoinenkni olemassa...No, jospa tää tästä! Tiedän kyllä, ettei tää vielä mitään, pahemmat ajat edessä...Onneksi selkä on kunnossa vihdoin!



Töissä motivaatio vaan huononee....Mulla on siis kaks työpistettä, ja toisessa oli eilen kriisipalaveri, työsuojelu puuttuu tiettyihin asioihin siellä ym. Ja toisessa jäi lähin esimies jäi pitkälle sairaslomalle, ja sijainen ei tajua mistään mitään. No, tää sairaslomalainenkin oli sijainen, joten alkusyksyn on menny häntä perehdyttäessä hommiin, ja nyt kun alkoi jotenkin sujua, tulee taas uus...Ja kun itekin olin kuukauden sairaslomalla, joten tää yhdistelmä on nyt aikamoinen...Mä en jaksais nyt tämmösiä, mut minkäs teet. Ihan varmasti, jos muuten kaikki menee hyvin, jään marraskuun lopussa viimestään sairaslomalle, eli 2 viikkoa ennen ä-lomaa....Oon luvannu itelleni, että sinne asti täytyy vaan jaksaa...



No joo, valitus loppuu tähän. En ees muista enää pitikö kommentoida jotain...



Kölli rv 26

Vierailija

Taivas on pilvinen, mutta muuten on hyvät mielet. Pohdin josko jaksaisin lähteä uimahalliin, uiminen kun tuntuu tällähetkellä taivaalliselta, kehokin tuntuu niin kevyeltä että.Toisaalta mietin verenpaineitani, ne kun ovat aika alakantissa,90/48 ja urheilu+saunominen laskevat niitä lisää.Välillä kyllä pyörryttää ja heikottaakin aikalailla, mutta en haluaisi " vammautua" moisen asian takia. Onko vinkkejä millä paineita voisin nostaa. Salmiakkia en voi paljoa syödä, kun makea tökkii ja lakritsi tekee ilmavaivoja.Vochyä olen koettanut juoda, mutta ei sitäkään määräänsä enepää voi kitata.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!:)

rv.tasan 27

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat