Noista onnistuneista uraäideistä vielä...

Vierailija

Onhan se mahdollista onnistua. Oma äitini on tästä esimerkkinä. Teki työrupeamansa johtotehtävissä vetäen merkittäviä projekteja ja lisäksi oli mukana kunnallispolitiikassa sekä järjestötoiminnassa valtakunnallisella tasolla. Myös isäni oli keskitasoa vaativammassa työssä toimitusjohtajana (tosin pystyi vaikuttamaan paljolti työaikoihinsa).



Äitini kuoli 50-vuotiaana syöpään. Vasta in memoriameja lukiessani ja surunvalitteluja vastaanottaessani tajusin miten monessa äitini oli ollut mukana ja miten suuri vaikutusvalta hänellä oli ollut moneen asiaan.



Mutta. Kuolinvuoteellaan hän puhui vain yhdestä asiasta. Siitä miten häntä harmittaa ja kaduttaa, että ei meidän neljän lapsen kanssa viettänyt enemmän aikaa. Mikään maallinen saavutus ei ollut sen menetetyn ajan arvoinen.



Noihin aikoihin asti (äitini kuollessa olin valmistunut ja työskennellyt vuoden verran) suunnittelin luovani uraa ja yhdistäväni sen mahdollisesti lapsiperheen elämään sitten jonakin päivänä. Suunnitelma muuttui. Nyt vuosia myöhemmin kun esikoiseni muutaman kuukauden ikäinen olen jo vuosia valmistautunut kotiäitiyteen/hankkimaan vähemmän vaativan 8-16 (mikäli osa-aikaista ei ole saatavilla) työn. En halua samalla tavalla katua valintojani myöhemmin elämässäni kuin äitini.

Kommentit (6)

Vierailija

niin paljon kuin sinun äidilläsi) kadu yhtään töissäkäyntiä, politiikkaa, muuta yhteiskunnallista toimintaa. Oli silti äiti meille ja oli aina läsnä tavalla tai toisella. Isäkin kävi hyvässä työssä, mutta nyhjäsi vapaa-ajan kotona eli siinä mielessä oli kotirintaman pystyssä pitäjä.



Ja mua ei harmita pätkän vertaa, että äitini oli ja on edelleen menestyjä. Vaikea kuvitella, että lahjakas ihminen supistaisi elämänsä kotiin ja ainakin mun äiti kyllä ajattelee lapsia tauotta ja sen me tiedämme.



Tällä palstalla vaan tuntuu, että kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva toiminta leimataan virheeksi, kaduttavaksi asiaksi jne. Minusta avauksesi alkoi ihan kivasti, mutta päätyi siihen samaan av-mammailuun kuin kaikki muutkin!



Vierailija

Jari Sinkkosen kirjaa " Leikkiä vakavilla asioilla" - siinä hän puhuu isyydestä, mutta lukiessa mieleeni juolahti myös uraäitiys - itse en oikein tiedä, mihin " kastiin" lukeudun, mutta työssäkäyvä, jatko-opiskeleva kuitenkin olen. Sieltä lainaus, joka mietitytti itseäni - haluaisinko itse kenties todeta sitten joskus toisin:

" On myös joukko miehiä, jotka asuvat lastensa äidin kanssa samassa taloudessa, mutta joita lapset näkevät aivan liian harvoin. Menestyttyään urallaan he antavat 50- tai 60-vuotisjuhlahaastattelun, jossa kertovat asioiden menneen yleisesti oikein hyvin, mutta " perheelle on jäänyt ihan liian vähän aikaa" ."

VAIKKA tuossa puhutaan miehistä, niin pelottavan lähellä on tilanne myös naisilla, vaikka kuinka yrittäisi olla täysillä lasten kanssa niinä hetkinä, kun vapaa-aikaa on.

Toisaalta - aina voi katsella taaksepäin elämäänsä, miettiä mitä tekisi toisin. Jospa pystyisikin katsomaan taaksepäin ja miettimään sitä, missä teki onnistuneen ratkaisun. Täydellisesti kun ei joka asiassa ja joka saralla voi onnistua.

Vierailija

Itsekin tunnen paljon vanhempia ihmisiä, ja monet (ERITYISESTI MIEHET!!) katuvat sitä, etteivät olleet enemmän lastensa kanssa kun lapset olivat pieniä. Toki lapsiin voi saada hyvän kontaktin vaikka on täysillä työelämässäkin, mutta se on yleensä aika vaikeaa.

Vierailija

Vaan hoiti lapsia ja kotia. Kannusti meitä lapsenlapsia hankkimaan kunnon koulutuksen ja oli vähän vihainen, kun saimme lapsia " liian nuorina" , hänen mielestään olisi pitänyt tedä sitä uraa ja lapsia sitten joskus myöhemmin... Ja heti mammaloman jälkeen oli käskemässä takaisin töihin.



Minäkin siis olen sitä mieltä, että ikinä ei ole loppujen lopuksi tyytyväinen (täysin) valintoihinsa. Aina joku asia jää vaivaamaan. Minä olenkin päättänyt, etten tee mitään päätöksiä. Elämä tuo mitä tuo. Nyt on yksi lapsi ja 8-16 työ, mutta en tiedä mitä tulevaisuudessa. Olenko kotiäiti vai teenkö uraa? Se kotiäiti voi katua, ettei ikinä kokeillut omia rajojaan työelämässä, uraäiti taas vähäistä aikaa lasten kanssa, normaalia päivätyötä tekevä haikailee sitten vaikka matkustelun puutetta tms.

Vierailija

Jos sinulla on joskus edes pienenä sivuajatuksena käynyt päässäsi ajatus siitä, että loisit uran, mietit luultavimmin menetettyä uraasi kun sen aika koittaa.

Tämä ei ole mikään ilkeilykirjoitus, eikä uhkaus tai ennustus, vaan ainoastaan sen pohjalta syntynyt ajatus, että ihminen ei koskaan tunnu olevan täysin tyytyväinen siihen mitä on saanut. Aina pitäisi saada jotain enemmän; parempi työ, enemmän rahaa, yksi lapsi, se toinenkin lapsi, ihan riippuen siitä mitä kulloinkin puuttuu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat