Synnytys-pelkoa,ihmetystä,paniikkia..

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Odotan ensimmäistäni ja viikkoja kasassa tasan 16. Alku oli hieman hankalaa, mutta nyt alkanut seestymään. Väsymystä ja pientä selkäkipua ollut, muuten ok. Tämä kaikki niin uutta ja ihmeellistä ja päivän kerrallaan mennään ja vieläkin tulee hetkiä, että yht' äkkiä tajuaa:mä olen OIKEESTI raskaana! Hassua, mutta on tää niin iso juttu. En ole pystynyt yhtään ajattelemaan sitten itse H-hetkeä, kammoan sairaaloita ja kaikkea kivuliasta, ja yksikin ilta alkoi vaan kaikki " kauhutarinat" pyöriä mielessä ja meinasi yö-unet mennä. Olen siis sivuuttanut asian " kaikki menee omalla painollaan aikanaan" -tyylillä. En halua kuulla ystävieni/tuttavieni synnytys-kertomuksia, ja pyydän olemaan kertomatta..heh.. Onko muilla tälläistä? Haluaisin kuulla HYVIÄ synnäri-stooreja, onko niitä..? ;) Synnytys ihan vieras asia, mutta kun tieto lisää tuskaa, en ole edes halunnut siitä sen ihmeempiä juttuja tms.. löytää. Onhan siellä kipulääkkeet, auttaako ne mitään? epiduraali? asento? Paikat repeää ja silti maailman naiset synnyttää, monet useampaan kertaan.. huh huh.. Tiedän että on synnytyspeloista kärsiville ryhmiä, mutta en usko niiden minua auttavan. En oikeastaan usko pelkääväni sitä, vaan on mahdotonta uskoa että SE on edessä sitten tuolla joskus..MINULLA!MINÄ SYNNYTÄN! Pilke silmäkulmassa tätä kirjoitan ja haluaisin mukavia vastauksia, kokemuksia ym..Ja tiedän kun kaikki sanoo että kipu ym. unohtuu kun se käärö on sylissä, mutta ennen sitä? onhan se synnytys läpikäytävä. ilokaasua? miksei voisi tehdä nukutuksessa tai kokovartalopuudutuksessa?? ;) Voikaahan paksusti, kirjoitelkaahan! T: eka 16+0

Kommentit (8)

Vierailija

Minulla on takana kolme synnytystä, joista ensimmäinen päättyi hätäsektioon vauvan sydänäänten heikkenemisen vuoksi. Itsekin jännitin ekaa synnytystä ja tein tarkat synnytyssuunnitelmat neuvolan opaskirjan kehoituksesta jännitystä lievittääkseni. Opetus oli hyvä kun synnytys ei sitten sujunutkaan ollenkaan niin kuin olin suunnitellut. Toisella kerralla lähdin synnytykseen vain sillä asenteella, että haluan tämän lapsen puskea itse ulos vaikka miten sattuisi tai muuta. Synnytys sujuikin sitten tosi ihanasti ja kestin kivutkin vain lämpimän suihkun ja kaurapussin avulla avautumisvaiheen loppuun. Sitten kun olisin tarvinnut puudutuksia olikin jo myöhäistä. Vauva syntyi kolmen työnnön jälkeen ja vaikka se sattui kamalasti, niin olin vain onnellinen siitä, että olin saanut ITSE synnyttää lapseni! Kolmas synnytykseni meni samoin kuin toinen vain kaurapussin avulla, mutta kesti vielä vähemmän aikaa ja oli siksi vielä ihanampi kokemus kuin toinen. Eli synnytys voi olla myös " mukava" kokemus, tärkeintä varmaan on että menet synnyttämään positiivisin mielin, ilman mitään selkeitä suunnitelmia ja yrität jännittää mahdollisimman vähän.

Vierailija

jokainen varmasti miettii enemmän tai vähemmän synnytystä... sehän on vaan luonnollista. paniikkia siitä asiasta ei kannata itselleen ottaa, koska se etenee kyllä omalla painollaan sit kun on sen aika.



itselläni on 7 kk ikäinen tyttö ja synnytys oli pitkä mutta itse ponnistusvaihe oli todella nopea. supistelut alkoi viikolla 37+4 ja seuraavana aamuna tyttö sitten syntyi. supistukset kesti koko päivän mutta liikkuminen auttoi ainakin minulla todella paljon. asuimme silloin reilun tunnin ajomatkan päässä sairaalasta ja lähdimme sinne hyvissä ajoin. huvittavinta oli kunne hoitajat olisi päästänyt minut vielä illalla sieltä kotiin, mut sanoin että mulla kun on näin kipeä olo niin en lähde minnekkään.. ja hyvä niin.. oltais pian tultu takaisin =)



kyllä kannattaa sit kokeilla kivunlievitystä. aluksi minulle oli apua lämmitetystä jyvä pussista joota mieheni piteli alaselän päällä, mutta kun supistukset muuttuivat voimakkaammiksi niin sit pyysin epiduraalin. sitä ei sit saatu laitettua (en saanu selkää tarpeeksi kyyryyn) niin antoivat sit toisenlaisen puudutteen. en nyt muissta sen nimeä mut kuitenkin se voimalla sain levättyä tunnin ja sit käynnistyi ponnistusvaihe. olin selälläni ja ei olis ollu puhettakaan ettäolisin enää siinä vaiheessa kokeillu jotain muuta asentoa =) ponnistusvaihe oli todella nopeasti ohi ja viimeinkin sain huokaista helpotuksesta =)



niin että ei sitä kannata enemmän murehtia. jos tulee jotain niin se on vain kuitenkin hetkellistä ja siellä on ammattilaiset sit auttamassa. kyllä minäkin välillä ajattelin että nyt en enää jaksa synnyttää, että nyt sanon kyllä sopimuksen irti, mut kun ajattelee vaan että ei tämä enää pitkään kestä ja että se on sit sen arvoista niin kyllä sitä sit sisulla jaksaa. ja sit kun sen pienen käärön saa siihen masulle niin ei sitä enää muista sitä kipua =)



kaverillani kävi aika ikävästi synnytyksessä ja s kertoi siitä mulle ennen mun synnytystä ,mut en osannu ottaa siitä sellaista paniikkia ja hyvä niin. jokaisella kuitenkin omanlaisensa . =) kyllä se siitä kun sitä ei vaan ajattele liikaa. keskity nauttimaan raskaudesta ja masun kasvusta =)

Vierailija

omasta synnytyspelostani ja siitä, kuinka onnellisesti kaikki kuitenkin päättyi alatiesynnytykseen (kokonaiskestoltaan 2tuntia 45minuuttia), mutta tarina hävisi johonkin " bittiavaruuteen" ...:(. Tyydyn nyt toteamaan vaan, että päätös on sinun. Tänä päivänä ei ketään pakoteta synnyttämään alateitse joskin sitä suositellaan viimeiseen asti. Onnellista odotusta sinulle! Ja luulen, että luontoäiti hoitaa asian tavallaan...

T:Maisa (äiti yhdelle lapselle ja toista odotellaan rv37+3 ja hyvällä sekä odottavalla mielellä menossa synnyttämään)

Vierailija

Tässä mukava synnytyskertomus:



Minä olen oikeastaan aina jollakin lailla pelännyt synnytystä. Lasten saaminen tuntui aina niin ihanalta ajatukselta, mutta aina tuli mieleen myös se, että pakkohan se synnytyskin on käydä läpi. Synnytyksessä pelkäsin aina sitä kipua, kun ei tiennyt millaista se olisi ja sitä, että menettää kontrollin täysin.



Kun sitten tulin raskaaksi, ei koko synnytysajatus enää tuntunutkaan niin pelottavalta. Ainahan se on jännittävää, kun ei tiedä mitä tuleman pitää eikä voi ennalta suunnitella sen kulkua. Mutta jotenkin pystyin koko raskauden ajan ajattelemaan asiaa niin, että " Kun sitä ei kerran pysty ennalta tietämään eikä suunnittelemaan, niin annan vain ammattilaisten eli kätilöiden yms. kertoa mitä pitää tehdä" jne. Olen myös sitä mieltä, että tuo asenne ei myöskään luo mitään paineita etukäteen synnytyksen kulun suhteen, joten myöskään pettymyksiä ei niin herkästi voi tulla.



Minulla synnytys alkoi rv 36 ja olin vesien menosta aivan innoissani. Siinä vaiheessa on se masu jo niin iso, että ajatuskin synnyttämään pääsemisestä tuntuu ihanalta. Ja onhan siinä tietysti se, että raskauden edetessä sitä yhä nopeammin ja nopeammin haluaisi tutustua siihen omaan pienokaiseen. Ymmärrän kyllä niitä, keillä on aivan kauhea synnytyspelko, enkä vähättele sitä yhtään jos tarvitsee sen hallintaan apua. Itse kuitenkin selätin pelon.



Synnytyskipu oli itselläni aivan toisenlaista kuin olin kuvitellut. Olin jotenkin kuvitellut sen sellaiseksi repiväksi tai piikikkääksi kivuksi, mutta minulla ne kivut olivat kuin kuukautiskipuja mutta miljoona kertaa voimakkaampina. Ja kivut tuntuivat lantiossa, lantionpohjassa ja selässä. Ja oikeastaan synnytyskivut poikkeavat täysin mistään muusta kivusta, sillä se kipu tuntuu vain supistuksen aikana ja on niiden välillä täysin tipotiessään. Eli olo on kuin ei mitään. Tietysti se vauvan matka synnytyskanavassa tuntuu ja jomottaa.



Kestin ilman kivunlievitystä muutaman tunnin niitä supistuksia, mutta sitten kokeilin ilokaasua. Siitä ei ollut minulle mitään apua, tuntui vain kuin olisi tullut äkkiä känniin! Sitten pyysin epiduraalin ja kaikki kipu oli tipotiessään! Ei mitään kipuja. Ainoastaan supistuksia ja kova ponnistamisen tarve. Sitten sainkin alkaa ponnistamaan ja 17 minuutin ahkeran ponnistamisen jälkeen maailman ihanin poika syntyi! =)



Eli itse synnytyksessä en tuntenut mitään kipua, vain kun pojan pää syntyi niin repesin hiukan ja se tuntui hetken pistävänä. Sanoinkin miehelleni ja kätilöille heti pojan synnyttyä että voisin synnyttää uudestaan vaikka saman tien!



Olin pirteä synnytyksen jälkeen, enkä tuntenut mitään kauheaa väsymystä. Kyllähän se kropassa tuntui, että jotain oli tullut tehtyä, muttei yhtään sellainen olo kuin olisi maratonin juossut - jota vertausta joku käyttää synnytyksestä.



Tulihan tarina! Toivottavasti saat jotakin irti tarinastani, ainakin sen, että nauti raskaudestasi äläkä turhaan stressaa etukäteen synnytystä, kun sen kulkuun ei viimekädessä voi kuitenkaan kauheasti vaikuttaa. Käyhän kertomassa sitten vauvan synnyttyä oma kertomuksesi. Tsemppiä ja hauskaa syksyn jatkoa!



Nalle ja poika 7,5kk

Vierailija

eiköhän näitä samoja asioita kaikki käy läpi tavallaan,kuka enemmän,kuka vähemmän..

samalla lailla kaikki pyörii päässä mullakin,vaikka neljättä odotan!

silti monesti tuntuu niin uskomattomalta että olen raskaana tai synnytys edessä hetkenä minä hyvänsä..jännittää ja pelottaa ja mitä milloinkin.on se niin iso asia kuitenkin!!

mutta täytyy sanoa että pelkästään positiivisia kokemuksia on synnytyksistä mulla;kaikki on mennyt hienosti.kyllähän se tietysti sattuu,mutta siinä on niin hetkessä kiinni ettei sitä edes kunnolla tajua.supistus kerrallaan..

sitten jo sekin helpottaa että tietää mistä se kipu johtuu;kuolema ei ole korjaamassa,vaan ihana pieni ihminen syntymässä. ;)

se tekee kivunkin jotenkin positiivisemmaksi.



kaksi olen synnyttänyt kokonaan ilman kivun lievitystä;silloin kun vasta olen kokenut lievitystä tarvitsevani,onkin jo pitänyt ponnistaa vauva ulos.mitään ei ehditty antamaan.

synnytysten jälkeen olen voinut hyvin,ei ongelmia istumisessa tai jalkeille nuosussa tms.

ja se olo on sen urakan jälkeen niin uskomaton!!ei siitä hetkeäkään pois vaihtaisi.



kyllä kaikki hyvin menee,luotat siihen ja itseesi!

tsemppiä!! :)



-nasuli ja masu 39+2



Vierailija


Mulla on takana kaksi synnytystä ja kolmas toivoakseni tulossa maaliskuussa :)



Kummastakaan edellisestä synnytyksestä minulle ei ole jäänyt mitään hampaankoloon. Ekalla kerralla pyysin ja sain epiduraalin, joka tosin auttoi vain aukeamisen ajan, ei enää ponnistusvaiheessa. Toisella kerralla olin hivenen myöhään liikkeellä (sairaalaan tullessa 8cm auki), enkä mitään kivunlievitystä ilokaasun lisäksi ehtinyt saamaan (vauva oli maailmassa 1.5 h sairaalaantulon jälkeen :). Mutta ei mitään pahaa sanottavaa, paitsi itselleni että olisin voinut skarpata sen sairaalaanmenon kanssa.



Kummallakaan kerralla en ole oikeastaan ajatellut koko synnytystä etukäteen juuri ollenkaan, aikaa vauvan kanssa kyllä sitten senkin edestä. Ekalla kerralla tämä oli tietoinen teko, tokalla asiaa ei juuri fiilistelemään ehtinyt muutenkaan. Ekalla kerralla muistan olleenkin enemmänkin ajatelleeni, että miten sitä kehtaa oikein pyöriä siinä alapää paljaana. No, tosi toimien tullen nämä ajatukset eivät enää mieleen tulleet vaan keskittyminen supistuksiin ja vauvan saamiseen ulos veivät kaiken huomion.



Minä allekirjoitan kyllä aivan täydellisesti väitteen, että kipu loppuu ja unohtuu välittömästi kun vauva on saatu ulos. Esikoisen kanssa keskustelin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen hyvän ystäväni kanssa puhelimessa ja hän kysyi juuri kivusta. Silloin en enää kyennyt palauttamaan mieleeni sitä, kuinka kipeää se kävi vaikka niin tiesin sen tehneenkin. Tilanne ei ole muuttunut, synnytyskipujen tuntemukset ovat kadonneet jonnekin ja se ei varmasti ole huono asia :) Siitä, oliko ekan kokemuksesta suurta hyötyä tokan kanssa, en osaa sanoa. Ehkä sen verran, että ei uhrannut aikaa nolostumisen miettimiseen ja tiesi tilanteen kestävän vain rajallisen määrän aikaa.



Joka tapauksessa olen luottavaisin mielin menossa kohti kolmatta synnytystä, toivoakseni osaan nyt ennakoida tarpeen lähteä sairaalaa kohti hivenen paremmin. Muutoin ajattelin elää tilanteen mukaan ja luottaa sairaalahenkilökunnan osaamiseen. Epiduraalin tarve täytyy katsoa sitten tilanteen ollessa päällä, muistan heti tosikoisen syntymän jälkeen sanoneeni miehelle ettei tämä kipu nyt ollut paljoa pahempi kuin mitä esikoisen kohdalla ennen epiduraalia. Ainakin tosikoinen tuli nopeammin ja lyhyemmällä ponnistusvaiheessa.



Tsemppiä synnytykseen!



MaalisPapu rv 17+1

Vierailija

omalta kohdaltani voin sanoa, että synnyttäminen ei ollut niin kauheeta kuin luulin.

mulla synnytyskammo kasvoi kun viikkoja tuli lisää ja 30 viikon jälkeen meni yöt monesti miettien, kuinka sairasta touhua se tulee olemaan! vaikka onkin oikeesti maailman luonnollisin asia. mua siis oikeesti kammotti ja pelotti ihan sairaasti! silti en kertaakaan puhunut asiasta neuvolassa, vaan päätin, että minähän pystyn synnyttämään jos kerta muutki.

niin se synnytys sitten yks ilta alkoi ja kesti seuraavaan iltaan asti. kipeäähän se kävi, ei voi kieltää, mutta hyvin kestin, paremmin kuin odotin.

ilokaasu auttoi. kivusta ei välittänyt, ihan kuin ois ollu humalassa. ja epiduraalinkin otin urheasti piikkikammoisena, onneks otin, vei kaikki kivut pois.

ponnistusvaiheessa väliliha puudutettiin, etten tuntenut repeämistä. oli kans hyvä homma.

kun vauva oli syntynyt, oli maailmanomistajan fiilis. niin ylpeä itestään..määhän pystyn mihin vaan!

toukokuussa ollaan menossa toista synnyttään, enää ei kammota, mutta tietenki jännittää. ilokaasua ja epiduraalin meinaan taas pyytää.

tsemiä kaikille elämänne mahtavimpaan kokemukseen!

Vierailija

Pelotti silloin ensimmäinen synnytys minuakin kovasti, on aika alhainen kipukynnys ja lähinnä aattelin siihen kipuun menevää pitkää aikaa siellä synnytyksessä, että kestääkö sen. Raskausviikkojen sitten lisääntyessä jotenkin rauhotuin ja ajattelin että kai aiihen jotain keksitään, jos ei kestä eikä hommaa enää voi peruuttaakaan. En voi sanoa, että olisi mukavaa ollut, enkä kyllä sitä unohtanut nyytin syliini saatuani enkä vähään aikaan, mutta ehkä se vähän rohkaisee, että uudelleen olen menossa (alle 2 v jälkeen), vailla mitään erityistä pelkoa. Ehkä nyt helpottaa jo juuri se mistä kirjoitit eli tietää vähän etukäteen miltä voi tuntua ja eniten se että tietää että siitä SUORIUTUU kyllä (epiduraalikin auttoi). Mä ainaki olin oikeesti ylpee siitä että moisesta selviydyin..



t. terttiina rv 30+6

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat