Nyt tarvittais APUA 2,5kk rikkonaisiin öihin!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Eli onko mitään tehtävissä. Vauva heräilee KOKO AJAN! Pisimmät unijaksot ovat 2h mutta yleensä 30min-1 tunti, sitten herätään. Kyse ei ole mistään tiheän imun kaudestakaan, sillä poika ei kuitenkaan syö läheskään joka kerta enkä yritäkään. Useimmiten vain potkii, huitoo, inisee ja kun menee katsomaan hymyilee ja juttelee jne. Eli ei vain nuku!



Kateellisena lueskelen kun muiden tämänikäisten vauvat jo nukkuu monta tuntia putkeen. Meillä pisin unijakso pitkään aikaan noin 2 tuntia. Päivällä nukkui vaunuissa 3h ja parit puolen tunnin unet eli ei mielestäni paljoakaan.



Viime yönä poika nukahti yöunille klo 1, heräsi syömään 1.30 (!), nukahti 2.15, heräsi 4.15 ei suostunut syömään mutta nukahti lopulta n. 5, heräsi 5.45 ei syönyt, pakollinen vaipan ja vaatteiden vaihto kun pissat oli tullut läpi, no hereillä olikin sitten melkein 7, suostui hiukan syömäänkin. Uusi herätys heti 7 valvoi puoli tuntia ja nukahti n. 7.30, heräsi ennen 8 ja sen jälkeen nukkunu vartin herännyt jne.



Äiti on vähän väsynyt, samoin isi. Isi valvoo pojan kanssa aina unille menoon asti ja antaa yhden syötön pullosta, minä sitten loppuyön. Ei tästä kyllä muuten tulisi yhtään mitään.



Mutta siis nyt todella kaivataan vinkkejä että mitä tehdä? Yövalo pidetään himmeänä eikä vauvan kanssa seurustella yöllä. Onko muilla ollut tälläistä ja koska/miten alkoi helpottaa?

Kommentit (7)

Vierailija

Ensiksi onnittelen suuresti vauvasta. Tätä me olemme odottaneet ja arki on raskasta, mutta ihanaa... Meidän poju on 10 kuukautta nyt ja nukkuu vieläkin tosi heikosti yöt, menee nukkuun 21.00 ja herää sit 23-24 ekan kerran syö tällöin sit nukkuu 3-5 ja tällöin herätään huutaen, ei syö kuitenkaan on jonkun tunnin hereillä ja sit nukutaan noin 8 asti. Ja varsinkin tuo viimeinen pätkä on levoton.

Meillä poika nukkuu minun vieressä, mies nukkuu toisessa huoneessa että jaksaa käydä töissä. Mä kyllä nukun tosi hyvin nuo välit ja herään heti jos poika nousee istuun yms sängyssä. Meillä selittyy osaksi nuo yöt vilkkaudella ja hampaiden tulolla. Meillä poika lähti liikenteeseen 6 kk:sena ja nyt yritetään jo kävellä.

Kuinka teillä nukutaan päivällä? Onko säännöllistä unta silloin ja pitkää pätkää`?

Mä ainakin olen huomannut et kun päivällä nukkuu hyvin niin yötkin menee vähän paremmin.



Toivottavasti jaksat, ja onko teillä lähistöllä sukulaisia jotka voisi edes viikonloppuna tulla teille tai ottaa vauvan yökylään että saisitte nukkua?!

Meillä poika oli ekan kerran yökylässä yksin just tuon ikäisenä, toki olimme olleet äitini työnä jo monta kertaa siihen mennessä. Asuimme silloin vielä eri paikkakunnalla.



Mandy ja poitsu 10 kk:tta



Ps: Meillä hoidoista tietävät ja tietämättömät kyselevät koko ajan et koska tulee toinen, mut en ole siihen rumbaan vielä enkä ehkä koskaan valmis.



Vierailija


Anna Wahlgrenin kirjasta opittu. Laita vauvan sängyn viereen vaunut. Jos vauva nukkuu vatsallaan (kuten meillä) ei tarvita muita kommervenkkeja, mutta jos kyljellään tai selällään niin olis hyvä olla valmiina kapalossa, ettei pääse heilumaan kädet ym. Illalla laitat normaalisti nukkumaan. On muuten tärkeää, että on pimeää/hämärää huoneessa. Heti kun vauva herää, siirrät hänet vain vaunuihin, jos vatsallaan niin peitto päälle. Sitten työnnät vaunuja edes takaisin reippaalla työnnöllä. Ei tarvitse kävellä, sen verran vain työnnät mitä käsi antaa periksi. ÄLÄ puhu mitään äläkä sytytä valoja. Jos itkee kovasti niin voit välillä sanoa rauhallisesti vaikka: ei mitään hätää, nyt nukutaan... Meillä tämä konsti on auttanut kolmessa yössä viimeistään. Ja minä ainakin teen sen myös lapsen parhaaksi, en vain oman itseni vuoksi. Tuossa iässä vois varmaan syödä kerran yössä. Tämä auttaa ainakin mulla myös sitten kun jättää kokonaan yösyötöt pois. Meillä todennäköisesti sitten kun alan antaa lisäruokaa, velliä tms. (n 4-6 kk)



Ja tämä oli minun tapani, muitakin varmasti löytyy. Toivottavasti on apua.

Vierailija

Meillä poika nyt 7,5 kk ja rikkonaiset yöt alkoivat 4 kk iässä. Eli tuohon 4 kk ikään asti öisin syötiin 1-2 kertaa. Mutta sitten yhtäkkiä tahti tiivistyi ja nämä viimeiset 3kk on menty 5-10 herätystä yössä. Rinnan syönnin poika lopetti 3kk paikkeilla. Yksi unikoulu pidettiin heinäkuussa eli kun heräsi yöllä niin yritettiin ensin saada poika rauhoittumaan muulla keinoilla kuin maidolla, hyssyttelyllä , tutilla, vedellä,kuitenkin mahdollisimman vähäeleisesti. Meillä viikossa alkoi tulla tuloksia ja nukuttiinki taas jonkun aikaa 1-2 heräämisellä. Unikoulussa oli meillä ainakin tärkeää se että iltarutiinit toistuivat aina samalla tavalla ja nukkumaan meno aika oli aina sama. Nyt poika menee nukkumaan klo. 8-9 joka ilta. Se siis jäi meille unikoulusta tavaksi.



Toisaalta teillä on vielä ikä sellainen, että en tiedä onnistuuko rytmittäminen vielä kovin hyvin, mutta ainahan voi yrittää. Pienet ovat niin erilaisia toiset valvottavat toiset ei. Kannattaa kuitenkin koittaa ottaako vauva esim. tuttia tai rättiä lohduksi yöllä ja näin ollen syöntikerrat vähenisivät ja saisitte nukkua paremmin.



Nyt ollaan kuitenkin taas 2kk valvottu ja yksi hammas tuloksena. Poju ei vielä ryömi tai konttaa joten yö unet eivät ainakaan sen takia ole katkonaisia että olisi liikkeelle lähtenyt. Nyt kun olin jo asenneitunut että meillä ei vain nukuta, niin poju onkin viimeiset 5 yötä nukkunut 2-3 yöheräämisellä eli onkohan se vain aikansa kutakin ja sit se helpottaa.Ja yökylään kannattaa viedä jos siihen on mahdollisuus. Meillä poika ollut 4 kertaa yökylässä mummulassa ja hyvin on pärjännyt ja me on saatu nukutuksi. Ainahan se ikävä vaivaa kovasti, mutta väsyneet vanhemmatkaan ei ole aina hyväksi vauvalle, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa. Tiedän tunteen kun on liian väsynyt ja tuntuu ettei jaksaisi vauvansa kanssa aina silmät ristissä leikkiä ja naurattaa.



t.äiti

Vierailija

kun yöimetykset lopetettiin noin 7kuisena. Sen jälkeen esikoinen oppinut nukkumaan pitempiä pätkiä ja vuosikkaana jo veteli 10 tunnin öitä putkeen ja pitkät unet jatkuu edelleen (nyt 2 v 5kk).

Pikkukakkonen (1 kk) seurannee veljensä jälkiä ja jo nyt heräilee luvattoman paljon öisin eli vähintään kahden tunnin välein. Eli totean vaan, että jotkut vaavelit vaan heräilee *zzzzzzzzzzzzzz*

Meillä myös mies valvoo ekan pätkän yöstä vauvan kanssa (klo21-01), muuten tästä ei tulisi yhtikäs mittään!

Vierailija

Meillä oli just viime yönä nuo vaunut loppuyöstä käytössä kun olin ensin ajanu miehen sohvalle. Kun toinen heräsi niin heijasin uneen tämä siis ihan aamusta vasta mutta olen ennenkin kokeillut ja toimii yleensä.



Onpa kurja kuulla että monilla tälläiset yöt vain jatkuvat ja jatkuvat. Kyllä semmoinen yksi pätkä edes 3h unta olisi ihan kiva :) Siis ilman tuota pulloakin. Onneksi mies on ollut suostuvainen ottamaan tuon " iltavuoron" vaikkei itsekään niin kovin paljon ehdi nukkua, 5-6h.



Mandy_D Juu kyllähän tätä on kovasti haluttu :) mutta kaikkea pitää keksiä mikä helpottaisi meidän elämää ja jaksaisi paremmin. Meillä myös poika menossa yökylään viikonloppuna. Onneksi syö hyvin pullosta mutta saa nähdä nukummeko me ikävältämme. Me emme ole vielä miettineet lähdemmekö yrittämään lisää lapsia, synnytyssalissa tosin sanoin ettei ikinä, mutta onhan tuo niiiiiiiin ihana kuitenkin :)

Vierailija

Pitää sulle ihan vastata....



Meillähän oli hieman samaa ongelmaa ja vieläpä niin että Siiri itkeskeli illat ja me kanneskeltiin häntä vuoron perään...



Kunnes tajusimme että hän haluaa omaa rauhaa.. juu eipä käynyt mielessä kun kaikki oli koko ajan neuvomassa että halikaa ja kanniskelkaa ja ottakaa viereen nukkumaan...



Nykyään kun iltaininä alkaa noin klo 20-21 Siiri viedään omaan huoneeseen omaan sänkyyn ja yleensä siellä vähän aikaa silmät kiinni kierii ja pyörii mutta kun koti rauhoitetaan ja valot sammutetaan niin max puoli tuntia menee kun tyttö nukkuu. Jos itkee niin sitten tietysti mennään apuun laittamaan tuttia jne mutta yleensä se auttaa. Huutamaan ei yksin jätetä pientä. Me yleensä vielä miehen kanssa valvomme myöhempää... Siiri herää vielä yleensä ainakin kerran pyörimään ja hyörimään mutta annamme hänen olla rauhassa ja käymme vain tutia laittamassa ja silittämässä jos inisee. ja näin nukahtaa taas uudestaa jonkin ajan päästä.. kyllä Siirikin saattaa vaan yksin siellä hymyillä ja jokeltaa mutta kun ei ole mikään hätä niin annamme hänen olla. ja näin on illat ja yöt rauhoittuneet... yölläkään en enää herää joka ähinään kun Siiri nukkuu omassa huoneessa. yöllä syödään noin 3-5 tunnin välein, yleensä 3 kertaa yössä.



Kyllä meillekin oli aluksi tämä vaikeaa ja oli huono omatunto kun itse olimme hereillä ja kuulimme kun Siiri siellä oli hereillä. olisi aina tehnyt mieli otaa hänet seurustelemaan meidän kanssa ja jos niin teimme niin kohta alkoikin itku... eli VIRHE... ja tuntui pahalta laittaa vauva omaan huoneeseen noin pienenä mutta nyt sekä Siiri että me vanhemmat nukutaan paremmin ja Siiri sekä minä olemme molemmat aamulla toisillemme parempaa seuraa hyvin nukutun yön jälkeen...



Tähän huonoon omatuntoon auttoi kun luin vauvan hoito ja kehityskirjoja ja tajusin, että vauva tarvitsee omaa rauhaa ja nukahtaa kun on tylsää...eli kaikki virikkeet pois... ainakaan mitään mobilea tms ei kannata laittaa sänkyyn jos vauva ei nukahda helposti. koeta jaksaa pari viikkoa pitää yllä selkeää päivä-yö rytmiä, eli yöllä kuuluu olla tylsää ja vauvan kanssa ei seurustella eikä valoja laiteta vaikka hän olis hereillä... menee jonkin aikaa kun Onni sen sisäistää mutta varmasti ennemmin tai myöhemmin... itse voin ainakin sanoa että minusta tuntui vielä kk sitten että Siiri ei opi ikinä nukkumaan öitään ja kas vai...nyt nukkuu hienosti 12 tuntia (välillä tietysti syödään..)



Lukaise vaikka Dorothy Einon; Lapsen hoito ja kehitys -terve, tyytyväinen ja tasapainoinen lapsi-



Tuo kirja rauhoitti ainakin minua....





savoska ja Siiri 3,5 kk

Vierailija

En tiedä vieläkö muistat minua, mutta onnittelut joka tapauksessa lapsesta!!! Pääsit ilmeisesti vihdoin laparoskopiaan.....



Minun lapsukaiseni on nyt jo 1v6kk. Emma nukkui vauva-aikana ensimmäiset kuukaudet mallikelpoisesti, sitten 4kk tienoilla alkoi heräillä ja heräillä.... Tilanne paheni jossain vaiheessa niin, että heräsi 15 minuutin välein läpi yön. (eli monta kymmentä kertaa yön aikana).



Enpä osaa varsinaista poppaskonstia antaa, jokainen vauva kun on yksilöllinen. Voit toki kokeilla, josko jostain näistä olisi apua:



-ota lapsi viereesi nukkumaan, tämä on ainakin itsellesi helpompaa, kun ei tarvitse nousta ylös joka kerta kun lapsi huutaa...

-unipussi - jos et raaski ostaa, kokeilepa tehdä itse, on todella helppoa.

-kehto/kantoliina pinnasänkyyn riippumatoksi.

-pimennä yöllä lapsen huone kokonaan, aamulla vedä verhot auki ja tee näin ero yölle ja päivälle.

-kokeile laskea huoneen lämpötilaa hieman, viileämmässä ihmiset tunnetusti nukkuvat paremmin.

-taustamusiikki, esim yöklassista tms taustalle hiljaiselle soimaan.

-tutti, tyydyttää imemisen tarvetta. (tosin meidän lapsi ei sitä huolinut koskaan, vasta nyt pitäisi saada leikkeihin tuttia)

-maitohappobakteerit ja kunnon röyhtäytys/ilman pumppaaminen ennen nukkumaanmenoa. Voipi ilma kiertää masussa ja valvottaa.



Tuon ikäiselle ei voi vielä kokeilla mitään unikouluja, joten toivottavasti yöt jossain vaiheessa rauhoittuvat. Emman yöt rauhoittuivat siinä vaiheessa, kun luovuin yömaidosta. Imetin pitkään ja Emma vaati sitten tissiä myös yöllä. Nykyisin herää 1-2 kertaa yössä, mutta eipä enää välitetä. Nukkuu lastensängyssä, joka on meidän sängyn vieressä. Kapuaa yöllä herätessään äidin ja isin viekkuun nukkumaan ja jos tulee jano, osaa jo itsekin löytää vesipullon vuoteesta.



=) Millainen

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat