Keskiviikkoa huhtikuiset

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Mukava lukea eilisestä pinosta, että muutikin ovat jääneet tänne koukkuun. Voisihan tuon oman ajan vähän järkevämminkin käyttää. Täällä tänään sateinen päivä ja oma vointi lähes mainio, pikkuriikkistä kuvotusta vain ja päiväunetkin saa jäädä tältä päivältä. Kuopus tuolla tuhisee ja isompi rakentaa junarataa Suomesta Bankokin kautta Singaporeen, eli omasta huoneestaan pikkuveljen huoneeseen. Nyt kun vielä keksisi mitä laittaisi illalliseksi. Olen täysin frustroitunut ruuanlaittoon, aina jos yrittää laittaa jotain poikkeavaa niin kullan murut eivät syö ja itse olen aivan kypsä samoihin mössöihin. Miten olisi pinaattikeitto? Tuskin ihastuvat. Vauvalle en vielä ole ostanut yhtikäs mitään, itselleni yhdet väljemmät housut, sellaiset joilla on narukuja vyötäröllä ja kasvavat masun mukana. Vauva tuskin edes mitään uutta välttämättä tarvitsee, sillä tarvikkeita ja noita pieniä vaatteita on edellisten jäljiltä paljon hyväkuntoisiakin. Paitsi jos niin onnellisesti käy että tulisi tyttö, pääsisin vihdoin ostelemaan niitä söpöjä mekkoja. Maitoa ei minulta vielä tule, mutta nämä tyhjäksi louskutetut rinnat ovat vihdoin täyttyneet entisiin mittoihinsa. Mahakin saisi jo alkaa pullottaa niin voisi sitä ylpeänä kantaa. Huomenna tulee maagiset 12 viikkoa täyteen. Toivottavasti myös te muut voitte tänään näin mainiosti!

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

kyllä täällä jo vähän paremmin voidaan :) kuume on laskenut ja nenäkään ei tuhise enää yhtä pahasti, elämä voittaa jälleen!

rauhallinen aamukin on ollut, esikoinen leikkii huoneessaan ja nuorin tuossa jalkojen juuressa. ruuan tein jo aamulla aikaisin valmiiksi kun tarmoa kerran riitti.

siitä meilläkin on ongelmia kun ei jaksaisi samoja pöperöitä syödä päivästä toiseen mutta annahan olla tekemättä mitään uusia, lapset ei syö taatusti. alkaa ideat loppumaan...esikoisen nyt saa vielä maistamaan vähän mutta tätä toista ei niin millään.



ikäviä supisteluja on ollut parin päivän aikana aika tiuhaan, ei onneksi kivuliaita, mutta aina se huolestuttaa.



iloista päivän jatkoa kaikille :)



hope@ rv 15 ja jotain, en nyt taas muista...

Vierailija

Upea aamu taas. On kyllä ollut ihme syksy, lämmintä ja kaunista melkein joka päivä. Sääli, että iltaisin sitä melkein jämähtää kotiin, pitäisi nyt olla ulkona kun vielä viitsii.



Mulla myös vointi mitä mainioin ja vain vatsan kasvu paljastaa raskauden. Tosin toissapäivänä alkoivat liitoskivut :-( Eivät onneksi vielä pahoja ja selviän ilman Panadolia, mutta nukkumaanmennessä saa etsiä kauan asentoa jossa lonkkaan ei vihlo. Viime yönä tyttö vielä nukkuin tosi huonosti ja kömmin viereen tunniksi aamuyöllä. 130-senttinen sänky ei ole paras ratkaisu lonkkavaivaiselle ;-)



Mulla oli viime raskaudessakin jotenkin hellät lonkat, ja varsinkin loppuvaiheessa kun en voinut nukkua kuin kyljeltäni, tosi arat. Synnytyskipukin tuntui melkein pelkästään lonkka- ja reisiluissa. Tosi outoa. No, toivotaan ettei ole pahempaa tällä kertaa. Kaverini joutui kulkemaan kyynersauvoilla koko loppuraskauden kun liitokset tulehtuivat! Auts.



Hankinnoista: kaikkea löytyy pilvin pimein. Tosin jos tulokas on poika, jotain vaatteita joudun varmasti hankkimaan. Käytin tosin esikoisellakin tosi paljon mm. vaaleansinistä pienenä, joten ihan roosan varassa ei olla :-) Unipussin tilasin, sellaista meillä ei ollut ja ajattelin nyt testata. Turvakaukalo pitää myös hankkia, varmaan sellainen isofix-malli. Saakohan niitä isofix-pohjia kaksi - meillä kun on kaksi autoa?



pipsukka 15+4

Vierailija

Esikoisen syntyessä olin 33 ja nyt 35, eli ihan juniorisarjaa ei olla täälläkään. En tosin tiedä miten olisin edes voinut hankkia lapsia aiemmin, mieskin löytyi lähempänä tuota kolmeakympppiä. En kyllä koe olevani mitenkään vanha, kaveripiirissäni kaikki ovat hankkineet lapsia suunnilleen tässä iässä, osa vanhempinakin. Aika tyypillistä ainakin meidän akateemisten pääkaupunkilaisten keskuudessa!



Enemmän muakin hämmästyttää parikymppiset joilla on jo perhe ja talo - elämme selvästi ihan eri maailmoissa :-) Itse mietin siinä vaiheessa lähinnä, että mihin mennä opiskelemaan ja mitä laittaa illlalla baariin päälle....

Vierailija

Hei vaan Finnmar ja kumppanit, mullekin tuli tällä viikolla 31 täyteen, joten kai sitä voi vähitellen ruveta tituleeraamaan itseään aikuiseksi naiseksi:-) Se tuttu tarina minullakin; töitä on tehty ja akateemista tutkintoa pukkaa (toinen työn alla), ja kun tuo mieskin löytyi vasta muutama vuosi sitten. En ole oikein edes ehtinyt harmittelemaan " vanhuuttani" - minun kohdallani oikea aika vauvalle on juuri ja vasta nyt. Toivottavasti meistä itse kukin uskaltaa elää juuri niin kuin itse hyvältä tuntuu eikä kenenkään muun mittareiden mukaan. (Olen itse elänyt aika pitkään miettien mitä muut elämästäni ja valinnoistani ajattelevat, mutta en enää.)

Höh, menipäs syvälliseksi. Oikeasti mietiskelen tässä kauppaan lähtöä: meille tulee huomenna hervoton suurperhe kylään ja olen siitä vähän ahdistuksen vallassa. Ruokaa pitäisi laittaa ja huushollia vielä vähän siivoilla, ja vieraiden vastaanotto kaiken kaikkiaan näin työviikon päätteeksi tuntuu juuri nyt raskaalta ajatukselta.

Mukavaa iltaa kaikille,



toivottaa keittiöhengetär (hah!) Kisulainen

Vierailija

Tänne kuuluu ihan mukavia (meluisia); omat lapset ja ystävän kolme lasta (ovat mulla hoidossa) huutelevat ja kiistelevät tuolla alakerrassa, ja minä yritän sulkea korvani siltä melulta! =-) Pannari on paistumassa uunissa, joten alakerrasta kantautuu melun lisäksi myöskin hyvä tuoksu! Pannari on yleensä mun herkkua, mut nyt ei tee mieli yhtään.

MUTTA ette ikinä arvaa, mikä pieni ilon hetki mulla äsken oli!! Mun nimittäin teki hirveesti mieli päiväkahvia, ja jotakin pientä hyväskää sen kanssa, mut luulin toki että mitään ei ole. Noh, sit kun kaappeja hetken pengoin, niin löysin Pätkis-patukan keksikomerosta!!!! Olisin voinut pomppia ilosta! Ja vähän oli HYVÄÄ; minttuinen Pätkis ja kupillinen kaffia! Arjen pieniä iloja =)

Mä just tossa tajusin, et ennen seuraavaa neuvolaahan on käytävä labrassa.. Täytyy saada jotenkin järjestettyä, mut siirtyy kyllä viikolla eteenpäin, koska ensi viikko ollaan mummilassa lasten kanssa.



Nyt mun täytyy mennä tarksitamaan, että välipala ei pala uuniin. Ja sitä paitsi meluisa joukko on siirtynyt yläkertaan, joten en juurikaan kuule edes omia ajatuksiani..!



Touhukkaat TORSTAIN jatkot!



Tilda 12+4

Vierailija

Hei Finnmar ja AnnuM75 oletteko kokeilleet 30+ESIKOT - keskusteluotsikkoa, siellä on +30v ja vaan untuvikkoja vauva-asioissa.





t Kirsi 15+4 (la 3.4.)

Vierailija

Täällä kans yks muumio =) Eli viime viikolla tuli 30v täyteen ja esikoinen vasta massussa =)



Isukki sit eilen kertoi siskolleen kuinka hienot nimet on vauvalla keksinyt ja oli kyllä aika hellyyttävä seurata sitä kun se niin innoissaan kertoi. Mun mieheni ei ole ensinäkemältä mikään isällinen tyyppi mutta on kasvanut tähän aiheeseen todella hienosti =) Sit hän tunnusteli mun kohtua ja löysi sen ja se oli tietty riemukas tapahtuma =)



Oma olo on väsynyt, en edelleenkään saa nukutuksi vanhan selkävikani takia ja töissä en kovin montaa päivää jaksa tällä menolla. Istumatyö ei helpota vaikka venyttäs kuinka. Omenoita menee monta päivässä ja se onkin tän hetken uusin villitys =)



Iloista päivää kaikille!



Annu 14+4

Vierailija

ihanaa, että joku muukin on hajamielinen!

Soittelin tänään neuvolaan niistä mun suppareista ja masuvihlonnasta. Sain lääkärineuvola-ajan ensi tiistaiksi, katsovat ettei kohdunsuulla vaan ole tapahtunut mitään ennenaikaista edistymistä. En vaan haluaisi millään vielä saikulle, mutta tietysti jos tilanne vaatii niin ei muuta kuin vaaka-asentoon vaan.



Olisko uskaliasta pitää joku päivä huhtisten esittely kierros...ois kiva tietää minkälaisissa oloissa kanssasiskot elelee.



Pitkästä aikaa sai viimeyönä nukuttua kunnolla, esikoisella alkaa yskä jo onneksi laantua.



Huomiseen!

Vierailija

Viikonloppu lähenee, jipii!



Lapset meni isänsä kans saunaan jo edeltä, kerkee vähän aikaa rauhas (lue; hiljaisuudessa)ajatuksen kanssa pinoilla. Päivä mennyt kera pääkivun vieläkin. Kauankohan tätä kestää, vai pureeko ollenkaan toi koko kuuri? Sitä sopii ihmetellä.



Yöllisestä pissalla käymisestä, en ainakaan ole nukkunut vielä koskaan raskaana yhtäkään yötä käymättä vessassa. Tuntuu kun herää että räjähtää pian.Unetkin muuttuu kamalan tuskalliseksi varsinkin kun oot hörppinyt vähän illalla enemmän.



Oon samaa mieltä kun tossa ylempänä joku heitti, et ois kiva kuulla toisista jotain, esim. miten asuu, ikää, vähän missäpäin ym. Pikkasen yleistä, kun kaikista kehitää omanlaisen mielikuvan kuitenkin, nii kiva huomata miten lähelle menee. Meitä kun yhdistää vielä pitkään tämä odotus. Mitäs muut mieltä...?



Nyt saunaan ja pakko kai pian unten maillekin hiipiä, et jaksaa huhkia huomisen pitkän päivän täysillä vielä. Iso hali huhtikset!



Limo 15+3



Vierailija

Mulla meni aika kauan ehtiissä tän päivän sivua ku luulin tätä eiliseks pinoks... Sit aattelin et lukasempa vielä ton eilisen et onko tullu uutta juttuu sitte viime käynniltä :) No mutta löysinpäs kuitenkin tälle päivää pinon, hyvä hämäys!!!



Mun pitää myös tunnustaa jääneeni koukuun näihin sivuihin... Käyn lähes joka päivä lukemassa kuulumiset, joskus useampaankin kertaan. Mulla vaan monesti menee aika iltaan kun koneelle selviin nii en aina viittii enää kirjotella, näyttää huhtikset olevan enemmän aktiivisia aamulla ja aamupäivällä.



Joo, meille on tulossa kolmas, vanhemmilla ikäeroa 1v2kk ja nyt sit tulee n.1v8kk, ollaan miehen kans molemmat 23v, eli suht nuoria. Mut en minä kyllä koskaan oo aatellu tota ikää sen enemmän, saapa sitten vauvan nuorena tai vähän kypsemmällä iällä, se on aina ihana asia. En minä kauhistele että yli 3-kymmpinen ja vasta ekaa oottaa :) Meille tämä oli kuitenkin itsestään selvyys että lapsia saamme jo nuorena, mikäli niitä on tullakseen...



Huomenna ollaankin lähössä sit viikonlopuks reissuun, joten tod. näk. vasta maanantaina kurkin tänne seuraavan kerran.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua odotusystävät!!!

trv. daisy + vauveli 12+1

Vierailija

Ootko kokeillu ruokavalion tarkastamista ton hiivan takia? Monille on ollut apua hiivaisten ruokien ja juomien jättämisestä. Eli esim monet vaaleat leivät ynnä muut..



Mulle ei nyt kuulu oikeestaan mitään, eli ei siis olossa valittamista! Ruoka maistuu ja jaksan paremmin..



Anu rv 14+0

Vierailija

Aurinkoista torstaita kaikille!

Olen tässä pyörinyt netissä melkein koko päivän, kun en jaksanut raahautua luennolle (lintsaan siis - ai jai, mut kun ei jaksa..). Törmäsin näille keskustelusivuille katsellessani netissä mammamuotia. On ollut tosi mukava lukea muiden samoilla viikoilla olevien kokemuksia! Oon niin noviisi näissä nettijutuissa etten tiennyt tämmösiä keskusteluja olevankaan!

Itse olen nyt 14. viikolla (13+0) ja kuvotus ja yöllinen vessassa ravaaminen alkavat olla ohi. Tai no, ruuista oikein mikään ei vieläkään maistu, paitsi appelsiinit! Muutenkin on ihan hyvä olo, paitsi väsyttää kyllä välillä tosi paljon. Jotenkin tuntuu et joka toinen päivä on ihan mielettömästi virtaa ja joka toinen päivä ei jaksa mitään, hädin tuskin ulkona käymään. Tänään on väsypäivä. Mulla ois tossa projektikin, pitäis VIHDOIN lähettää häiden kiitos-kortit, jotka ovat roikkuneet jo heinäkuun alun häistä! Voi kauhistus! No tässä on ollut muutakin hommaa.. Me rakennetaan ja on ollut siihen liittyvää hässäkkää ja oon vaihtanut työnteon opiskeluun jne. Sit oon kyllä myös käyttänyt aikaani vaan vauva-haaveilemiseen ja lukemiseen ym. Odotan ensimmäistä, joten kaikki on uutta ja jännää. OK, mukavaa torstaita, ehkä käyn täällä toistekin!

Sannima 13+0

Vierailija

En ole tässä muutamaan päivän jaksanut kirjoitella mutta muiden kuulumisia olen kyllä käynyt lukemassa.Meilläkin oli tiistaina neuvola pitkästä aikaa...oli noin kuukausi väliä edellisestä kerrasta ja painoa oli noussut kilon,huh ei enempää kun näytän ihan tajuttoman kokoselta valaalta niin ajattelin sen olevan jotain isompaa nousua.Hemoglopiini oli laskenut sekin kun se aiemmin oli 144 niin nyt 133,mutta verenpaine pysynyt kutakuinkin samana.Ja nyt sitten kuulin pienokaiseni sydänäänet jotka olivat suunnilleen 160-170krt min tai jotakin sinne päin.Vointi on erittäin hyvä ja jatkan tässä odottelua koska möykky rupeaisi liikahtelemaan niin että minäkin sen tuntisin:)Iloista päivänjatkoa kaikille.



nekku11 & möykky 14+1

Vierailija

Kissankellolle: Olen Oulusta kotoisin ja asunut jo 9v Tampereella mut nyt huomaan että mulla on valtava ikävä sinne ja on niin ihana lukea kuulumisiasi kun tulee olo että kerrot tutuista paikoista =) Olen tulossa vasta jouluksi sinne mutta nyt jo ikävä on kova sinne kotikonnuille!



Kirsi10: kiitos vinkistä! Itse asiassa mä olen tässä 10 viikkoa jonka olen täällä palstalla pyörinyt miettinyt että mitä ihmettä se esikot-ryhmä on =) Täytyykin käydä siellä huutelemassa =)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat