Miten pärjäätte uhmaikäisen kanssa?! Apua kaivataan..

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä on viime viikkojen aikana elämä muuttunut melko rasittavaksi. Tytöllä (1v10kk) alkoi uhmaikä ja kaikki päivät on yhtä taistelua. Tuntuu että tämän äidin pinna alkaa olla melko kireällä..

Ei ole asiaa mistä tyttö ei saisi aikaan huutoa ja kiukkuamista! Syöminenkin on muuttunut niin kamalan hankalaksi, kaikki keinot pitää keksiä että neidin saa syömään jotain muutakin kuin puolikkaan leipäpalan. Kylpyyn pitäisi päästä monta kertaa päivässä, ja kun ei pääse niin heittäytyy lattialle huutamaan ja hakkaa päätä lattiaan..mikään ei auta, ei anna koskea itseensä ja puhetta ei kuuntele, huuto vaan yltyy kun yrittää lohduttaa. Muutaman kerran on auttanut kun vien omaan sänkyyn rauhoittumaan.

Se kiukkuaminen on ihan hysteeristä jos jossain asiassa ei saa tahtoaan perille, en tosiaan kohta tiedä miten selvitä noista kohtauksista. Ja niitä näkyy tulevan yhä useammin.

Miten te muut jaksatte ja selviätte näitten uhmaikäisten kanssa? Ei kaikkea voi antaa periksikään.. Mitä tehdä kun kohtaus iskee eikä puhe tai rauhoittelu tuota tulosta? Pitääkö vaan antaa huutaa..

Auttakaa tätä neuvotonta äitiä! On meillä tosin hyviäkin hetkiä, mutta nyt tämä uhma tuntuu niiiin rankalta.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Anna huutaa lapsi ei siitä hajoa. Aina ei jaksa, voi, ole järkevää neuvotella joten meillä on viety omaan huoneeseen rauhoittumaan. Yleensä lapsi on huutanut jonkin aikaa ja alkanut leikkiä kun on huomannut ettei äiti voihkikaan vieressä.



Uhmaikäinen kaipaa selkeitä rajoja koska häntä pelottaa itseäänkin tuo raivoaminen. Häntä pelottaa myös se ettei ole varma osaako ja haluaako päättää vaikka haluaakin ; ) Ei tietty osaa ajatella asiaa näin hienosti.



Tuota uhmaa kestää kuukaudesa pariin vuoteen ainakin meillä on ollut hyvinkin yksilöllinen tuo aika. Vanhimmalla meni varmaan parivuotta tuota ahdistuksen aikaa nuoremmilla meni nopeammin ohi. Olen ollut tiukka esim jos ollaan lähdössä sisälle sitten myös lähdetään vaikka äidin kainalossa huutaen. Huuto voi sitten jatkua puolituntia vielä eteisessä mutta oven voi laittaa lukkoon niin ei karkaa uudestaan ulos. Sitten pari päivää riittääkin vain uhkaus.



Joitakin asiooita lapsen kannattaa antaa tehdä ite vaikka tuntuukin että aikaa kuluu turhaan. meillä esim jokainen lapsi on ehdottomasti halunnut ottaa itse hammasharjan hyllyltä ja avata hammastahnan ja sehän kestää ja äidin hermot kiristyvät vaikka aivan suotta... Ja jos autat alkaa huuto ja kestää vielä kauemmin ; )



Meidän vanhin lopetti syömisen tuon ikäisenä suurinpiirtein vuodeksi. Aamu ja ilta puuron pakotin syömään päiväruokaa upposi haukku leivästä, kaksi makaroonia tai palaperunaa. No välipaloja ja herkkuja ei tippunut ja maitoa vain lasillinen/ateria jos ruoka ei laskenut. Muilla lapsilla on ollut tuon ikäisenä jotain tiettyjä ruokia jotka ovat esim. iltapalalla laskeneet helpommin kuten velli, kovaruisleipä, mätitahna leivänpäällä (tosi vähäsuolasta ;) ) jugurtti joten olen antanut myönnytyksen ja antanut niitä iltapalalla.



Vähän vanhemmalla voi lahjoa esim. jos syö päiväruuan kokonaan saa jäätelöpuikon. MEillä vanhimman syöminen lähti tällä käyntiin kun oltiin aikamoisessa patti tilanteessa kolmevuotiaana.



No onneksi tuo vaihe on ohimenevää ja meilläkin vanhin lapsi on jo 6v melko seesteinen fiksu nuorukainen joka yhä on kuitenkin tarkka syömisistään....

Vierailija

varsinkin jatkuvaan neuvotteluun, kieltämiseen ja siihen, että lapsi voi räjähtää ihan missä ja milloin tahansa. En edes enää muista aikaa ennen uhmaikää...



Lohdutuksen sanana se, että vaikkei uhma ihan hetkessä ohi mene (niitä kausiahan tulee ja menee), niin välillä on helpompaakin. Meillä on 2 v 8 kk ikäinen poika ja nyt on taas paha vaihe päällä, mutta oli kesällä vähän helpompaakin. Iän myötä kiukkukohtaukset muuttavat muotoaan ja yhä useammasta selviää neuvottelemalla. Mutta muistan kyllä sekin kauden, jolloin poika huusi hysteerisenä hakaten päätään lattiaan. Silloin olo oli aika neuvoton. Yritetään jaksaa näiden kiukkuilijoiden kanssa. Helpottaa, kun tietää, että tämä kuuluu ikään.



Vierailija

Pojalla nyt 2v4kk oli keväällä suurin piiretein saman ikäisenä oli samanlaisia tapoja.

Jos ei saanut tahtoaan läpi annoin huutaa rauhassa, katsoin vain vierestä ettei satuta itseään koska oli tapana hakata päätä seinään. Kun oli rauhoittunut niin selitin miksi ei saanut juuri teittyä asiaa (esim keksiä kaapista ennen ruokailua).

Pojalla on aina ollut kova oma tahto (tullut äitiinsä) ja kun ei osaa vielä puhua niin välillä tulee turhautuminen kun kukaan ei ymmärrä mitä hän haluaa.

Vierailija

Koita jaksaa, meillä helpotti kun 2 v tuli täyteen. Itse vaan yksinkertaisesti opin " sulkemaan" korvat hänen huutoraivarien aikana. Tein jotain ihan muuta ja hän raivosi vähän aikaa. Kun hän oli pahimmat höyryt päästänyt pois menin rauhallisesti hänen luokse ja otin syliin ja halasin. Silloin se loppui siihen paikkaan. Mutta heti raivarin alkuvaiheessa ei onnistunut, koska hänkään ei halunnut syliin ja se vain yltyi. Silloin se myös paheni jos menin hänen huutoon mukaan. (aina ei vaan pinna kestä).



Eli meillä tehosi tuo, että ensin raivot ulos ja sitten halittiin. Koita jaksaa, tiedän että on välillä tosi rankkaa. Nyt on helpottanut koska luulen raivarien olleen osittain sitäkin, kun ei osannut ilmaista itseään. Nyt on puhettakin alkanut tulla enemmän ja raivaritkin vähän helpottanu..huom! vähän..heh.

Vierailija

..tietysti :) Mukava kun on tullut vertaistukea ja saa lukea muidenkin kokemuksia.Onhan tämä rankkaa aikaa, mutta eiköhän se joskus helpota. Lisää neuvoja ja kokemuksia olis vielä mukava kuulla!

Vierailija

Meillä lapsi kyllä jo 4-v. ja hänellä on puheen tuoton vaikeus, joka varmaan lisäsi tuota lyömistä,puremista ja sylkemistä lähinnä isäänsä kohtaan (turhautuu ja suuttuu kun emme ymmärrä mitä hän sanoo). Tuosta vaikeudesta johtuen otimme ensin pehmeämmän linjan eli varoitimme häntä kahdesti jäähylle joutumisesta jos jatkaa tekojaan. Joutui aina myös kahden varoituksen jälkeen jäähylle. Tämä ei kuitenkaan auttanut sanottavasti, poika vaan jatkoi vanhempiensa kanssa ym. tekoja.



" Nanny" -ohjelmasta otimme sitten käyttöön nollatoleranssin eli heti tehtyään jotain em. tempuista joutui jäähylle (meillä parvekkeelle, ei vaaraa putoamisesta). Kun oli vähän aikaa huutanut parvekkeella (max. 2-3 min, kysyimme aikooko vielä jatkaa puremista tms. , jos vastaus oli ei, otimme hänet sisään ja sylittelimme ja kerroimme miksi hän joutui parvekkeelle. Jos uhma vielä jatkui, annoimme olla parvekkeella vielä muutaman minuutin kunnes poika sanoi ettei enää pure. Sitten sylittelyt ja keskustelu.



Auttoi todella hyvin, vaikka ensin epäilinkin ettei välttämättä tällainen TV-nanny osaa tilanteessamme auttaa. Jälkeenpäin tuntuu hassulta, että jatkoimme kahden varoituksen " varoittelulinjalla" melkein pari vuotta, kun tämä nollatoleranssi tuotti tulosta heti! Lapsethan ovat kuitenkin yksilöitä, joten eihän tästäkään menetelmästä voi mennä takuuseen, meillä tosin toimii loistavasti! Silloin tällöin poika vielä testaa meitä, nyt lähinnä tuolla syljeskelyllä, mutta loppuu taas heti kuin seinään välittömän jäähyn jälkeen.

Vierailija

Kun huomaan, että kohta alkaa lapsella kiukuttelukohtaus, niin yritän saada hänet jollain konstilla nauramaan. Jos hänellä on otsa rypyssä ja huuto alkamassa, niin irvistelen tai pyörittelen silmiä tms. ja nauran päälle. Näin yleensä saan hänet mukaan nauramaan ja siten unohtamaan koko jutun. Näyttää pöhköltä eikä varmasti ole mikään kasvatusoppaiden suosittelema tapa, mutta mitäs siitä, meillä se tepsii!



Toinen keino saada hänet nauramaan on sanaleikit ja hullunkuriset sanaväännökset, lapsi on tosin verbaalisesti lahjakas ja leikkii itsekin sanojen kanssa, ja naureskelee omille jutuilleen. Nykyisin meillä taidetaankin nauraa enemmän kuin kiukutella. On hauska huomata, kuinka lapsi itse myös yrittää ilahduttaa meitä hassuilla jutuillaan.

Vierailija

Eihän siinä muuta voi kuin katsoa ettei toinen loukkaa itseään ja antaa kiukuta. Tosin kannattaa miettiä mitä kaikkea haluaa kieltää ettei suotta joka asiasta " väännä kättä" . Sitten jos kiukku iskee, niin pitää vaan sitkeästi kiinni kannastaan, eikä annan periksi kiukuttelijalle.



Kun näitä taistoja käy riittävän monta niin lapsikin oppii ettei se huutaminen mitään auta. Kiukku menee siis nopeammin ohi ja jossain vaiheessa päästään jo keskustelemaankin asiasta.



Lohdutuksena voin kertoa että kun opitaan että huutaminen ei auta äidin pään kääntämiseen niin silloin saatetaan jo totella kerta komennolla.



Terveisin



Kaksosten äiti (--> kaksi saman aikaista uhmaajaa)

Vierailija

lopettamaan " sylkemisen" , mistä liene oppinut,tarhasta ehkä tai mistä minä tiedän..mutta jokatapauksessa " sylkee päälle" jos ei saa tahtoa läpi, se on minusta jotenkin niin kamalaa kun oma lapsi sylkee päälle:(

Onko muilla ollut vastaavaa,mitä tehdä kun äitiä ei enää uskota ollenkaan??

Vierailija

Tyttö täyttää ensi viikolla kaksi vuotta, ja kuvailemiasi huutoraivareita oli ehkä suunnilleen samoilla kohdin kuin teillä, ehkä vähän aiemmin. Meilläkin silittäminen, syliin ottaminen tms. vain pahensi tilannetta. Ratkaisin asian kutakuinkin samalla tavalla kuin edellinen vastaaja: hommailin lähistöllä tyynesti omiani, saatoin välillä käydä kysymässä " tuletko sylkkyyn?" . 5-10 minuuttia huudettuaan lapsi tuli joko oma-aloitteisesti tai ehdotuksesta syliin, sitten halattiin ja mietittiin, että kylläpä Maijaa harmitti. Tämä oli ainakin minulle myös ainoa tapa kestää raivarit suuttumatta itse!



Huutoraivarit menivät ainakin meillä ohi aika nopeasti (ehkä kuukaudessa). Uhma ei ole toki loppunut, mutta tuo hysteerinen selkä kaarella huutaminen on. Toivottavasti teilläkin helpottaa pian (tai ainakin tulee uudenlaista haastetta ;)!



Vierailija

Lapsella tuntuu olevan kiukkukohtauksessa itselläänkin " pallo hukassa" , ei tiedä miksi kiukuttelee ja helpottuu kun huomaa, että aikuinen asettaa rajat ja tunteet saa näyttää, vaikkakin rajansa kaikella. Yritän samalla opettaa, miksi jotakin ei saa tehdä jne.

Vierailija

Poikani on nyt 3-vuotias ja puolitoista vuotta on takana nyt uhmaa. Kaikki sylkemiset, ovien paiskomiset, tavaroiden rikkomiset on läpi käyty. On keskusteltu kahden eri erityislastentarhaopettajan kanssa ja nyt vasta alkaa valoa näkyä tunnelin päässä.



Poika ei ole koskaan saanut raivoamisellaan mitään läpi, mutta silti jaksaa sitkeästi vaan uhmata... Nyt olemmekin kääntäneet oman kelkkamme täysin. Poika on kuin ilmaa meille raivoamisen aikana vaikka tekisi mitä, emme vilkaisekaan, emme huokaisekaan, emme osoita minkään asteista huomiota raivon aikana. Heti kun tulee pienikin katko raivoamiseen käännymme hymyillen pojan puoleen ja kehumme liiotelluin äänenpainoin kuinka kivaa on että poika on taas hyvällä tuulella / rauhoittunut. Muutenkin kehumme häntä korostuneesti kun jokin asia sujuu hyvin ilman kiukkua.



Aluksi tämä " kuurous" hänen uhmaansa kohtaan sai hänet tekemään kahta kauheampia uhmatekoja, mutta nyt kun hän on todennut ettei huomiota heru millään muulla kuin toivotulla käytöksellä, on opit alkaneet mennä perille.



Mielestäni esim. tuo sylkeminen on nimenomaan huomionhakua - varma keino saada äidin huomio. Siksi onkin parasta jättää koko asia huomiotta vaikka sitten hammasta purren. Muutaman kerran jälkeen siihen menee lapselta mielenkiinto kun haluttua reaktiota ei syntynytkään.



Mihinkään neuvotteluihin ei lapsen kanssa myöskään kannata ryhtyä, myös neuvotteluun kulunut aika on voitto lapselle, eli puhdasta huomiota. Mieluiten annetaan huomiot luvallisesti ja vähän ennakoiden tilanteita, esim. 10 minuutin yhteisleikki ennen ruoanlaittoa takaa paremman rauhan ruoanlaiton ajaksi.



Eipä tässä muuta, päivä kerrallaan. Vielä emme ole päässeet tavoitteeseen, mutta toivoakseni koittaa joskus se päivä että poikamme on edes lähes yhtä hyväkäytöksinen kotona kuin mummolassa.



Vierailija

Itsekkin sain paljon apua ja uutta " voimaa" kestää meidän 1v7kk pojan kohtauksia.. Hauska kuulla , että se on ohimenevä ilmiö! Kun meinaa pinna välillä vahän venyä :)....



Kiitti vielä kerran kaikille :)

Vierailija

Mutta toisaalta ei ole mitään haittaa siitä, että antaa lapsen huutaa kiukkunsa pois. Meillä on tuttavaperhe, jossa aina yritetään " miellyttää" lasta. Eli jos esim. pihaleikeissä tulee uhmakohtaus kun äiti / isä kieltää jostain, alkaa loputon huutoshow. Vanhemmat ensin kieltävät ja sitten koittavat saada huudon loppumaan tyyliin: katso heikki, tuolla on orava, heikki mennäänkö keinumaan jne. Ja huuto jatkuu. Kohtaus menisi varmasti ohi nopeammin, jos annettaisiin huutaa vaan. Kyllä lapsen pitää tottua kuuntelemaan kieltojakin.

Tuosta ruokailutemppuilusta koittaisin kyllä päästä heti eroon. Ei mitään lahjontaa ym. leikkejä vaan pois pöydästä jos tarjottu ruoka ei maistu. Usko pois, tällä pääset kaikkein helpoimmalla pitkällä tähtäimellä.

Vierailija

Ruokapöydässä temppuilemiseen meillä auttoi parhaiten komento pois pöydästä, jos syöminen ei suju. Lapsellamme on hyvä ruokahalu, joten hänelle tämä oli todella kova kohtalo! Päästimme kyllä aina takaisin pöytään, jos lupasi syödä nätisti. Useimmiten myös muisti asian - ainakin sen ruokailun loppuun...



Nykyään ruokapöydässä temppuileminen tarkoittaa aina sitä, että maha on täynnä. Kun lapselle antaa vaihtoehdoiksi syödä nätisti tai sanoa kiitos ja poistua pöydästä, sanoo yleensä saman tien kiitos ja nousee ylös.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat