Minkä ikäisenä siirrytty yksiin päiväunii?????

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä poika täyttää parin viikon kuluttua 1-vuotta ja tähän asti hän on nukkunut kahdet päiväunet. Aamupäiväunet noin klo 9-11 ja iltapäiväunet noin klo 14-16. Päivittäin ajat ovat tietenkin hieman vaihdelleet, mutta periaatteessa unet on nukuttu tosi säännöllisesti. Nyt aivan viime päivinä on kuitenkin tullut todella suuria muutoksia unitahtiin. Välillä aamupäiväunet jäävät kokonaan väliin ja nukkumaan mennään vasta lounaan jälkeen noin klo 11:30. Tällöin unet jäävät myös ainoiksi ja illat ovat vähän väsyneitä. Toisinaan taas aamu-unet on aivan pakolliset ja ilman niitä ei pärjättäisi.



Mua kiinnostaisikin tietää, että missä iässä muiden lapset ovat siirtyneet kokonaan yksiin päiväuniin? Meilläkin se saattaa olla pian edessä, mutta vielä minusta tuntuu ettei meidän poika olisi siihen valmis. Kokemuksia???

Kommentit (14)

Vierailija

ja syynä siihen, että miksi siirryttiin yksiin päikkäreihin, oli täydelliset yöhulinat :-( Alkoi tökkimään ja kun koetettiin sitten siinä pikku hiljaa yksiä päikkäreitä, niin alkoi yötkin rauhoittumaan taasen. Ja siitä lähtien on sitten nukuttu yhdet päikkärit (nyt ikää kohta neitosella 1 v. 8 kk) ja hyvin on mennyt (yötkin -yleensä ;-) ).

Vierailija

Siinä 1 v iässä poika jätti toiset unet pois, muutama viikko meni ja jaksoi säännöllisemmin odottaa päiväunia lounaan jälkeen. Sanoisin, että 1 v 1 kk iässä rytmi oli jo " täysin" se, että päiväunet lounaan jälkeen puoliltapäivin. Joskus ennen sitä vielä nukahti esim. 10.30 ja nukkui 12:sta - ja tällöin poikkeuksellisesti syötiin lounas vasta unien jälkeen - normaalisti se syödään 11.00. Mutta vaikka nukahtikin ennen - toisille unille en enää saanut.



Illat olivat joskus pitkiä odottaa - iltapuuro 19.00 ja siitä tunnin sisällä sänkyyn. Me kävimme usein päivällisen jälkeen rattailla kävelyllä - poika ei näin iltasella kyllä sinne nukahtanut - odotti jotenkin iltaa. Mutta pieni lepohetki leikin keskellä teki ihan hyvää.



Aamuisin sen sijaan on ollut paljon lähempänä tuo nukahtaminen - jos on oikein vauhdikas aamu ja esim. tulemme perhekerhosta kotiin lounaalle autolla - sinne meinaa kyllä nukahtaa vieläkin. Ei aina, mutta esim. tänään...

Vierailija

Mutta kenties asiaa edesauttoi se että tyttömme on jo 1½ kk vanhasta lähtien nukkunut lähes 12 tunnin yhtämittaiset yöunet. Päivisin on siis todella virkeä ja nukkuu yhdet päiväunet, kestoltaan 1-2 tuntia.

Vierailija

Meillä kävi iltapäiväunille nukuttaminen tosi tuskaiseksi tuossa noin 10kk:n iässä ja sitten taas yöunille nukuttaminen oli hankalaa, kun toiset päikkärit venyi myöhemmäksi. Meillä siirryttiin jo silloin yksiin uniin. Aluksi tyttö oli aina " vanhaan uniaikaan" väsynyt, mutta nukuttaminen helpottui merkittävästi ja tyttö tottui parissa viikossa uuteen rytmiin. Meillä loksahti jotenkin päivärytmi silloin muutenkin paikoilleen, kun saatiin lounas ja päikkärit sovitettua peräkkäin.

Vierailija

Aloitti silloin tarhan ja hänen piti alkaa elää tarhan rytmiä. Nukkuvat siellä yhdet päikkärit 12-14.00. Oisinhan mä voinut pistää sen toisille päikkäreille heti ku tullaa tarhasta kotii, mutta helpompaa on ollut ku on ollut hereillä ja hyvinpä tuo on uuteen rytmiinsä tottunut. Nukkuupahan yöunet paremmin.



(nyt reilu 1v 3kk.)

Vierailija

Meillä 1v 1kk nukkuu kahdet unet vielä. Ekat on 11-12 ja toiset menee yleensä 16-17 välille, mutta ei ole haitannut 20.00 yöunille menoa ainakaan vielä. Välillä ollaan valvottu klo 13 eteenpäin ja menty klo 19 yöunille, mutta on se aika rankkaa. Olen pitänyt klo 17 rajana toisille unille, jos yli sen menee, jätetään ne väliin ja venytetään 19 asti.



Kai meilläkin pian yhdet unet on edessä. Muutama kuukausi on ollut vähän hakemista, mutta ei kuitenkaan vielä yksillä pärjättäis.



Mukavaa syksyä, jännää tää taaperoiden kanssa elely. Ei oo mikään päivä samanlainen :)

Vierailija

ja nukkuu edelleen kahdet unet.Kerrallaan nukkuu noin 1-1,5h. Yöunet kestää 10-11h ja niille alkaa noin klo 22. Olen muutaman kerran yrittänyt joskos pärjäis yksillä unilla, mutta huonolla menestyksellä. Seuraava yö on tosi levoton.

Vierailija

Moi vaan Kaisa74! Meillä tyttö alkoi just tossa vuoden ikäisenä nukkuu pääasiassa vain yhdet unet. Toi on just se vaihe, kun yhdet unet on liian vähän ja kahdet liikaa. Elikkäs kannatta kattoo tilanteen mukaan ja varmaan parin kuukauden sisällä tilanne tasaantuu ja lapsesi pärjää yksillä päikkäreillä. Ja jos illat tuntuu tuskaisilta, niin voi muksun voi huoletta laittaa yöunille siinä seiskan jälkeen...näin meillä on ainakin toiminut hyvin. Aamulla herätään kyllä jo puol seiskan ja kasin välillä.

Vierailija

ja parisen kuukautta ollaan pääsääntöisesti nukuttu yhdet päiväunet. Nyt kun on ollut parisen viikkoa hoidossa ja kaikki on uutta ja touhua riittää niin saattaa välillä illansuussa ottaa tirsat jotka eivät onneksi myöhäistä yöunillekäyntiä.

Vierailija


Siinä yhden vuoden iässä meilläkin vaihdettiin yksiin uniin. Usein illan ohjelma piti sitten valita niin, että lapsi jaksaa tarpeeksi pitkään pysyä hereillä. Esim. iltapäivällä neljän jälkeen ei uskallettu enää lähteä kävelylle, ettei lapsi nukahda vaunuihin ja unirytmi sekoitu.



Pitää tuossa vaiheessa vain vähän kuulostella minkälainen päivä on meneillään. Siitä se nukkumisrytmi sitten tasaantuu.

Vierailija

Meillä tyttö nukkui aamupäiväunet n.11-13 ja kävi toisille unille vasta neljän nurkilla ja nukkui sinne seiskaan. Oli siis järkevää siirtyä yksiin pitkiin päiväuniin. Nyt menee nukkumaan n.12.30 ja nukkuu 2½-3½ tuntia.

Vierailija

Nyt nukutaan vaan yhdet päiväunet ja niitä posotetaan semmoiset kolme tuntia yleensä 13.00-16.00. Aikaisemmin nukkui kahdet kahden tunnin päiväunet. Siirsin yksiin uniin sen jälkeen, kun jouduin kärräämään tosi pitkään iltapäiväunille ja ne alkoivat olla niin myöhään että häiritsivät jo yöunia.

Vierailija


Toisille unille nukutus oli niin tuskasta että pakko oli jättää ne pois.Aluksi oli väsyitkua ennen päikkäreitä ja illalla ja melkein 2kk meni että rytmi alko toimimaan hyvin..

Vierailija

Se tapahtui ihan itsestään. Oltiin parina päivänä menossa just iltapäikkäreiden aikaan ja huomattiin että ei tämä poika taida enää kaivata unia ja siihen ne sitten loppuivat ja hyvin meni.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat