Kotirouvuus tai äitiys ei ole kenenkään ura!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kotirouvaksi voi jäädä -siis asumaan miehensä tulojen siivelle- ja äidiksi tullaan saamalla lapsi, muttei noista kumpikaan ole mikään h*lvetin uravalinta! Kylläpä naurattaisi, jos joku tulisi sanomaan, että " tein urani kotirouvana" tai vaikka lehdessä lukisi jonkun kohdalla, että " teki uransa viiden lapsen äitinä" . Entäs ne naiset, joilla oikeasti on ura. Jos he kaiken lisäksi ovat äitejä, niin onko heillä sitten kaksi uraa?



Kotiin voi jäädä hoitamaan lapsia, joko esim. hoitovapaalle tai sitten luopua urastaan ja jäädä kotiin miehen tuloille, mutta uravalinta se ei ole. Se, että päättää jäädä kotiin, ei tee tämän päätöksen seurauksesta uraa kenellekään. Tällä " kotirouvan ura" -logiikalla esim. työtön, joka päättää, ettei enää työnteko huvita ja voisi tässä vaikka kartella töitä, on valinnut työttömän/kotonaolijan uran. Vai onko se sitten luuserin ura?



Olen itsekin kotona lasten kanssa ja mies elättää perheemme. En silti ole tekemässä kotirouvan tai kotiäidin uraa, vaan tämä on perheemme yhteinen päätös. Opiskeluni ja urani on jäähyllä sen aikaa, kun hoidan lapsia kotona. Käytännössä ehkä hoitovapaan ajan tai hieman pidempään. Eihän opiskelukaan ole ura, vaan elämänvaihe. Joillakin joku elämänvaihe voi kestää vaikka koko elämän tai oikeammin eläkkeeseen saakka, joka sekin on elämänvaihe.



Johtopäätös: Kotirouvan tai kotiäidin uraa ei ole. Se, joka edellisen kaltaisella " uralla" väittää olevansa, tahtoo vaan epätoivoisesti kieltää sen tosiasian, että hänellä ei ole uraa, sen sijaan, että reilusti sanoisi olevansa kotona miehen tuloilla tai töistä katkolla lastenhoidon vuoksi.

Sivut

Kommentit (49)

Vierailija

Kirjoitit tuon avaustekstisikin, kuin se olisi absoluuttinen totuus!

Vähän rennompaa ja suvaitsevaisempaa elämänasennetta sinulle ja muutamille muille tähän ketjuun kirjoittaneille, kiitos.

Vierailija

Täällä Keski-Euroopassa kotirouvuus tai -äitiys on erittäin arvostettu ura,se on naiselle kunniaksi ja miehetkin näyttävät sen.Itse olen itsestäni hyvinkin ylpeä voidessani sanoa että olen kotirouva ja niin ovat muutkin tässä yhteiskunnassa.Sitä paitsi tuollaisia työnarkomaani äitejä,joilta tuskin liikenee aikaa lapsille katsotaan täällä paheksuen.

Vierailija

Se, että sinulle ei ole työtä (koulutustakaan?), ei tee elämänvalinnastasi uraa. Joku saattaa jäädä vaikka amiksen jälkeen pois kaikesta -kotiin makaamaan työttömyystuella- eikä se ole uravalinta, vaan elämäntapavalinta. Joskaan ei mitenkään kunniallinen.

Samalla tavalla kotirouvuus/kotiäityis on elämäntapavalinta, joko tietyksi ajaksi tai koko ajaksi ennen eläkettä.

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Sillä sehän juuri on minun ammattini,en ole edes missään kodin ulko puolella ollut töissä. Enkä tahdo mennäkkään ; ) Ongelmana on vain se että koti äitiyttä ei arvosteta tarpeeksi,kun nuorinkin täyttää kolmen ei rahaa enään tule.




Opettele hyvä nainen kirjoittamaan edes yläastelaisen tasoisesti. Ulkopuolella, ei ulko puolella. Mennäkään, ei mennäKkään. Kotiäitiyttä, ei koti äitiyttä, enää ei enääN.

Vierailija

En vihjaa. Kuten sanoin, kotiäitiys on elämänvaihe. Tosin se voi muuttua työnvieroksumiseksi, jos lapset ovat jo melko isoja ja heillä on omat menot ja mamma päättää jäädä miehen elätettäväksi, kun ei ole työtä mihin mennä tai edes välttämättä koulutusta. Silloin on helpompi lotisuttaa jäävänsä kotirouvan " uralle" , kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja koettaa " astua ulkomaailmaan" ja tehdä jotain itsenäistä.

Vierailija

Sinun kannattaa ottaa huomioon, että olen itse kotona hoitamassa lapsiani. Elämme mieheni tuloilla ja ne ovat sitä luokkaa, että voin jäädä halutessani kotiini kuinka pitkäksi aikaa tahansa, vaikka kotirouvaksi. Olenhan ollutkin jo reilut 5 vuotta. Pihistellä ei tarvitse. Lapsilisät menevät lasten tileille ja yhteiskunnan tukia emme saa, emmekä tarvitse. Että se siitä kateudesta.

Vierailija

Jos menet töihin niin viet lapsesi hoitoon. Mutta kun jäät kotiin niin hoidat lapsesi ja kaiken muunkin siinä samalla. Onhan paljon olemassa palvelijoita ja kodinhoitajia ja ihan samaa hommaa tekevät kuin kotiäiti. Vain sillä erotuksella että kotona ollessa ei saa palkkaa!!!

Vierailija

Itse miellän, että uraäiti tarkoittaa äitiä, joka todella luo uraa työelämässä. Alepan kassana oleva ei voi sanoa itseään uraäidiksi.

Vierailija

että jotkut naiset voivat ITSE NIIN HALUTESSAAN jäädä kotiin.

Myrkky oikein tihkuu viesteistä, ja sitten kun ei muita argumentteja enää(n) keksitä, voidaan puuttua kielioppiin....

Vierailija

tai SINUN miehesi pitää sinua koiraakin alempiarvoisena!

Kaiveleeko noin kovasti se, että on olemassa myös äitejä, jotka ovat ONNELLISIA kotonaolostaan, äitejä, joiden miehet ARVOSTAVAT puolisoaan, sekä perheitä, joissa rahalla ei ole ensiarvoisen suurta merkitystä?

Vierailija

Miksi naiset eivät hyväksy toisten naisten kotiäitiyttä,kun se miehille tuntuu olevan kunnia-asia jos vaimo haluaa/suostuu hoitaan lapset kotona.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat