Onko muita akaateemisesti koulutettuja työttömiä???

Vierailija

Mulla on akateeminen koulutus. Nyt olen ollut työttömänä puoli vuotta ja mitään kunnon duunia ei vaan tunnu löytyvän. Tähän asti olen ollut ns. pätkätyöläinen eripituisissa projekteissa.



Alkaa olla pinna kireällä. Turhauttaa olla kotona. Haluaisin ihan oikeasti töihin.



Onko muita akateemisia joilla on vaikeuksia löytää töitä?

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


työuraan kuuluvista taidoista. Tämähän on itsestäänselvyys. Olen muuttanut opiskelupaikkakunnalleni toiselta puolelta Suomea, enkä tuntenut täältä ketään. Olen kuitenkin aktiivisesti pyörinyt sosiaalisissa ympyröissä ja ystävystynyt monenlaisten ihmisten kanssa - sellaisessa vaiheessa, jossa en edes tullut ajatelleeksi, että tätä voisi kutsua verkostoitumiseksi tai suhteiden luomiseksi. On sitten ollut ihan positiivinen yllätys, kun toisista ympyröistä tuttu ihminen ottaa yhteyttä, jos on kiire saada joku sijaiseksi. Lyhyt työtehtävä poikii helposti uusia, jos työt hoitaa moitteettomasti ja on oma itsensä. Itsekin olen saanut joskus kiireisessä tilanteessa auttaa työnantajaa ja -tekijää löytämään toisensa.




On mullakin jotain kontakteja opiskelupaikkakunnalla, vaan enpä asu enää siellä vaan toisella puolella Suomea.



ap

Vierailija

Voisin tehdä jotain muutakin kuin koulutusta vastaavaa työtä, olla vaikka kaupassa töissä, mutta eihän ne ota sinne, kun ajattelevat että lähtee kuitenkin heti kun löytää sopivan paikan. Ja niinhän se tietty onkin, mutta voihan se joku muukin sieltä kaupasta lähteä jonnekin muualle.

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


työttömäksi pääsee kyllä vähemmälläkin koulutuksella.




Kiitos rohkaisusta. Onneksi saan tällä hetkellä edes hyvää ansiosidonnaista.

Vierailija

Itsekin asun Etelä-Suomessa. Ja olen hakenut avoimia paikkoja ja avoimilla hakemuksilla, soitellut perään jne. Parissa haastattelussakin olen ollut, mutta en vain ole saanut paikkaa. Aina olen ollut se " toiseksi paras" .

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Miehenä voin kertoa omasta kokemuksesta. Kyllähän se vituttaa kun jokainen duuni tuntuu menevän sivusuun. Vaikka nyt olenkin töissä niin parempaa etsitään. Eniten vituttaa se kuinka paljon työt menevät suhteilla tai haku on pelkkä muodollisuus. Tuntuu että joku johtavan henkilön suosikki on aina jo pedattu paikalle.




Joo,tuntuu olevan ihan liian yleistä tuo suhteilla pelaaminen. Ja valitettavasti itsellä ei ole vastaavanlaisia suhteita. Tai mitä nyt ne vähäiset aiemmista työkokemuksista.



Ja tuo on ärsyttävää että laitetaan paikka julkiseen hakuun vaikka siihen on jo valmiiksi olemassa joku katsottuna.

Vierailija

Jumalaton määrä (mietittyjä ja hiottuja) hakemuksia ja puhelinsoittoja. Kerran se sitten tärppää. Avoimet työpaikat ns. keskijohdossa ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, valinnat on usein tehty ajat sitten, erityisesti valtiolla (firmoissa käytäntö hiukan eri). Yritykset ovat nykyään tiukoilla, ketään ei saisi palkata, vaikka hommia olisi pilvin pimein. Pitää löytää joku rakonen juuri omalle osaamiselleen ja myydä itsensä firmaan, todelliselle osaajalle löytyy kyllä töitä. Mieti missä olet hyvä ja sano se. Tsemppiä kaikille työnhakijoille!

Vierailija

kun haku ei tuottanut tulosta (lähetin toista sataa hakemusta, haastatteluja oli noin 30 eikä tärpännyt koskaan) niin lähdin suorittamaan toisen tutkinnon (tradenomi). Ei paljon auttanut, tilanne käytännössä sama. Olen nyt todella alipalkatussa ja kamalassa työssä ja ahdistaa aika paljon:(

Vierailija

Sitten yllättäen sain viran, olin ' musta hevonen' , minut kutsuttiin haastatteluun kun eivät osanneet päättää jo aiemmin haastatteluun kutsuttujen joukosta ja sitten sain paikan. Olin ja olen vieläkin ihan äimänä. No, valtion leipä on kapea, mutta toivottavasti sitten edes se pitkä ja kyllä tämä 2550 voittaa peruspäivärahan ..

Vierailija

Olin vuosia aina määräaikaisena pätkäläisenä. Kun jäin äitiyslomalle ja aloin sen jälkeen etsiä duunia niin ei mitään...Laitoin kymmeniä hakemuksia, ramppasin jatkuvasti netissä etsimässä töitä. Työkkäristäkään ei tullut juuri ehdotuksia. Pääsin yhteen ainoaan haastatteluun ja pariin rekrytointifirmaan haastatteluun mutta siihen se sitten jäi. Kyllä itsetunto mureni. Meinasin jo lähteä kaupan kassalle kun ei näköjään muuhun ole. Mutta onneks sitten tulin raskaaksi eikä tarttenut enää pohtia moisia. Sama tilanne tietysti sitten kun alan taas etsiä duunia. Asun vieläpä etelä-suomessa että luulis nyt töitä löytyvän ahkeralle. En tiedä vaikuttiko työnsaantiin se että mulla oli vain yksi lapsi ja olin yli 30-v, aattleivat varmaan että tuo kohta on taas paksuna. Niinkuin olinkin...tosin tarkoitettua aiemmin kun niitä töitä ei löytynyt ja tuntu että jotain haastetta pitäs saada. Nyt onki sitte haastetta kahden muksun kanssa kotona. Tsemppiä työnhakuun.

Vierailija

oon reipas ja fiksu yliopisto-opiskelija (24v.) ja olen kissojen ja koirien kanssa hakenut osa-aika työtä.



n ymmärrä!! ei niin ei! hakemus ok, olen ok näkönen, muodikas, kohtelias,, menen paikan päälle käymään... suhteilla menevät kaikki perhanan paikat, kyllä v*tuttaa niin !" #¤¤" !#¤%#!¤!" !½" ½½" #!" ¤#%&#¤/%()/&=&%&#!!!!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat