Taaperoille tekemistä vauvalomalla

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kaikki hyvät vinkit ovat tervetulleita seuraavanlaiseen ongelmaan:



Olen jäämässä äitiyslomalle odottelemaan kolmannen lapsemme syntymistä. Vanhemmat lapset jäävät kotiin parin viikon äitiysloman jälkeen, ovat nyt päiväkodissa (loppuraskaudessa on ilmaantunut hiukan terveysongelmia ja on uhkana jopa joutua sairaalaan vuodelepoon).



Tytöt ovat 4½ ja 3-vuotiaita. Sain heille päiväkerhopaikan 2 x viikossa 3 h kerrallaan ja ajattelin sen olevan riittävää aktiviteettia kotihoidon ulkopuolella.



Nyt kuitenkin sairaslomani aikana testailtiin pari päivää kotonaoloa ja se ajoi minut aivan hulluuden partaalle! Kuvittelen että tämän hetkinen väsymykseni ja huonovointisuuteni simuloivat hyvin tilannetta, kun kotona on pieni vauva, eikä vanhempien lasten kanssa ole koko aikaa ole mahdollisuutta puuhastella ja/tai vahtia haukkana heidän tekemisiään.



Joukossa nimittäin tyhmyys tiivistyy ja tuloksena on a) ihan kiva leikki joka päättyy kauheaan riitaan lopputulemana se, että tytöt ovat toistensa tukassa kiinni b) tyttöjen mielestä ihan kiva leikki ilman riitaa, joka tovin kuluttua alkaa äidistä kuulostaa hiukan liian hiljaiselta ja yleensä leikki onkin sitten jotain tyyliin vesileikki parketilla c) " Kuolen tylsyyteen" valitus kun ei oo mitään tekemistä eikä ketään leikkikaveria (sisko ei tietenkään näissä tilanteissa kelpaa).



Onko siis päiväkerhojen lisäksi jotain muuta järkevää, päiväsaikaan järjestettävää toimintaa leikki-ikäiselle? Mieluiten sellaista johon tuon ikäiset voi viedä ja jossa ei tarvitse olla itse mukana toiminnassa (kun siis on se vauvakin). Jos kuulolla sattuu olemaan Jyväskyläläisiä niin täsmävinkkejäkin saa antaa, mutta myös ihan vaan ideat ovat tervetulleita - voin sitten kaivaa niiden toteutusmahdollisuuksia jostain itse :)



Myös kohtalotovereiden lohduttavat sanat auttavat :) Enkä nyt siis halua kuulostaa siltä, että sysään isommat siskokset muualle hoitoon jotta saan olla vauvan kanssa rauhassa, vaan ajattelen lähinnä noiden leikki-ikäisten tarvetta saada puuhaa ja leikkiseuraa.

Kommentit (1)

Vierailija

Saatan sohaista muurahaispesää, mutta silläkin uhalla...



Oletko miettinyt vaihtoehtoa, jossa isommat lapsesi a) olisivat päiväkodissa puolipäiväisenä esim. 3 pv/vko (jossain kunnissa on myös päiväkodeissa ryhmiä, jotka toimivat n. 8 - 13 periaatteella) tai jopa b) kokopäiväisinä esim. 3 pv/vko? Tällöin jo heidän olemassa olevia rutiinejaan ei tarvitsisi rikkoa kokonaan ja he saisivat tutussa ympäristössä ja tuttujen kavereiden kanssa leikkiä yms.



Huomiota kannattanee kiinnittää myös pukemiseen, riisumiseen ja kuskailuun kuluvaan aikaan. Eli pahimmassa tapauksessa et ehdi käydä sen 3h:n aikana kotona kuin kääntymässä.



Empä varsinaisesti tainnut auttaa. Olkoot kasvattajat kuitenkin mitä mieltä hyvänsä, mutta omien havaintojeni perusteella useimmat sinun lapsiesi ikäiset lapset tarvitsevat _tekemistä_ ja paras ratkaisu sen järjestämiseksi on silloin se, joka on helpoimmin järjestettävissä. Ainakin aluksi, jolloin vauvan unet ovat mitä sattuu ja sitä energiaa ei muualle ylenpalttisesti ole. Kun vauvan syntymän aiheuttama pöly on laskeutunut, niin _aina_ voi arvioida tehtyjä ratkaisuja uusiksi ja muuttaa niitä tarvittaessa.



Voimia sinulle, toivottavasti löydät teidän perheelle sopivat ratkaisut.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat