te joilla vauvan lisäksi muitakin lapsia.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Miten ovat ottaneet tulokkaan vastaan?onko esikoisen käytös muuttunut vauvan tulon myötä?meillä ei hirveesti ole muuttunut.poika on 3,5v.itse olen todella omantunnontuskissa kun kaikki ei olekaan enää kuin ennen ja aikaa ei niin paljon ole esikoiselle ja ei jaksa.Vaikka todella paljon pystyn vielä viettämäänkin aikaa pojankanssa kun vauva niin pieni,mutta tuntuu niin pahalta jotenkin esikoisen puolesta.Haluaisin vaan olla hänen lähellä kokoajan niinkuin ennenkin.Normaalia?Olen jotenkin masentunut tuosta tilanteesta,että tätäkö tämä nyt on.Ja väsy tietysti lisää pahaa mieltä ja ajatukset hirveitä välillä.Esim.toivon että kaikki olisi niinkuin ennenkin ennen kuin vauva tuli yms.vaikka vauva toivottu, tuntuu etten haluakaan tätä.tuntuu hirveeltä edes ajatella noin.

Kommentit (4)

Vierailija

Meillä vauva nyt 8kk ja esikoinen 2v4kk. Alussa tuntui, ettei esikoinen ole kovin mustasukkainen, mutta pienellä viiveellä mustasukkaisuus nosti päätään ja lisäksi uhma on tällä hetkellä melkoinen. Silti olen tätä nykyä tasapainossa tämän kaksilapsisuuden kanssa, tuskin muistan aikaa ennen molempia lapsia. On ihana nähdä, kuinka erilaisia nämä meidän lapsosemme ovat ja seurata kummankin kehitystä.Esikoinen saa vauvalta parhaimmat naurut, kaikki mitä esikoinen tekee on vauvasta suunnattoman mielenkiintoista eikä pää millään meinaa keretä kääntyillä esikoisen liikkeiden tahdissa ja esikoinen puolestaan käy toivottamassa vauvalle hyvät yöt, halaa ja silittää päätä esim. lähtiessään isin kanssa ilman vauvaa kauppaan jne. Esikoisen leikkiessä huoneessaan hän nimenomaan vaatii myös aina vauvaa paikalle. Ja mitä siitä, vaikka joskus silitystä seuraa yhtäkkinen tönäisy tai vauvan ollessa esikoisen huoneessa vauva ei kuitenkaan saisi koskea mihinkään esikoisen leluun. Näkee jo nyt, että he välittävät toisistaan ja loput menee harjoittelun piikkiin, oppivathan sitten tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa, pitämään puoliaan jne.



Alussa oli kuitenkin vaikeampaa. Laitoksella olin ihan baby bluesin vallassa ja muistan ikuisesti sen hetken, kun esikoinen tuli ensimmäistä kertaa katsomaan vauvaa. Se ilme oli niin täynnä epäuskoa, poika näytti tosi vakavalta ja selvästi tajusi, ettei kyseessä ollut mikä tahansa vauva, vaan tämä oli tullut jäädäkseen. Sydäntäni rutisti ja aina, kun ajattelinkin esikoista, purskahdin itkuun. Kun tulimme kotiin, olin edelleen ihan hormonipöllyssä, istuin vauva sylissä lattialla, olin ihan vetämätön, katselin esikoista ja ajattelin, etten ikinä saa arkea sujumaan kahden lapsen kanssa. Pahimman vaiheen mentyä ohi vauva edelleen heräili öisin, olin väsynyt ja päivittäinen tappelu uhmaavan esikoisen kanssa tähän päälle sai minut ärsyyntymään (onneksi vauva on suunnattoman helppo).



Toivon siis, että teillä käy samoin kuin meillä eli että ajan myötä helpottaa. Kannattaa ottaa kaikki tarjolla oleva apu vastaan (meillä isoäiti hoitaa lapsia aina, kun vaan pyydämme). Itse tykkään ajatella, että sisarus on parasta mitä lapselle voi tarjota ja minulla on tästä myös omakohtaista kokemusta, sillä olen oman siskoni kanssa tosi läheinen ja veljeäkään en pois antaisi!

Vierailija

Minäkin olin aivan masentunut ja itkuinen, kun meidän " uusi vauva" oli noin parin viikon ikäinen ja mieheni palasi isyysvapailta töihin. Olin aivan epätoivoinen, kun ajattelin, että minun aikani vain ei riitä sekä vauvan hoitoon että 2,5 vuotiaan esikoisen kanssa olemiseen. Sitten ajattelin, että onhan tästä muutkin selviytyneet!



Vieläkin minusta tuntuu, että aikaa ja energiaa ei ole tarpeeksi molemmille, ja että esikoinen jää pakostakin vähän paitsioon. Aina tuntuu, että on imetettävä tai tehtävä ruokaa tai jotain muuta tärkeää, kun esikoisella olisi jotain asiaa tai hän haluaisi leikkiä.



Nyt kun vauva on 3 kk vanha, esikoinen ei enää ole niin mustasukkainen kuin aluksi. Ensin äidin päänahka oli melko kovilla, kun poika roikkui hiuksissa ym. Vierassohvassa meillä on kynän jälkiä, kun kerran imettäessäni esikoinen kaipasi huomiota jne. Nyt tuollainen käytös on vähentynyt, mutta edelleen huomaan, että joissakin tilanteissa isompi lapsista hakee enemmän huomiota kuin ennen. Esimerkiksi ennen häntä ei missään tapauksessa saanut syöttää ja nykyään taas melkein joka aterialla on syötettävä, että ruoka tulee syötyä.



No, eiköhän tämä tilanne tästä vieläkin tasaannu, kunhan kuopus on sen verran iso, että pääsee kunnolla seurailemaan ja ihannoimaan :) isoveljen touhuja.



Vierailija

ettei hän malttanut mennä illalla nukkumaan kaksosia seuratessaan.



Jos sinua väsytää syynä voi olla vaikkapa alkava flunssa tai vaikkapa hemoglobiini arvojesi lasku. Jos tunnet itsesi sairaaksi, käy lääkärissä. Pelkkä poskiontelontulehdus tekee olon hyvinkin voimattomaksi.



Jos vauva valvottaa eikä tunnu terveeltä, on myös syytä käydä lääkärissä. Epäilyskin vauvan sairaudesta, vaikeuttaa äidin jaksamsita hyvin paljon.



Jos perheen ruokavalio on muuttunut vauvan tultua kotiin, voivat muut perheenjäsenet saada allergisia oireita muuttuneesta ruokavaliosta.

Vierailija

ja hän on todella ylpeä ja innokas hoitamaan pikkusiskoaan (2,5kk) Esikoinen on siis tyttö myös. Mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt. Tosin nyt viime aikoina olen huomannut, että tytöllä on kauhea huoli aina jos lähden jossain käymään, että hänet jätetään. Kokoajan pitäisi olla mukana, vaikka menen vain ulkona roskalaatikolla käymään.



Olen eronnut esikoisen isästä (Huom!todella hyvissä väleissä, ollaan ystäviä edelleen), joten olen ruvennut miettimään, pelkääkö esikoinen jotenkin hyljätyksi tulemista nyt uuden vauvan myötä. Olen kyllä useasti sanonut tytölle ettei tarvitse pelätä, että äiti häntä hylkää tai jättää, ja että molemmat tytöt on minulle yhtä rakkaita ja tärkeitä. Yrittänyt joka välissä kehua kuinka reipas ja ihana isosisko hän on, ja muutenkin meillä hoetaan usein kuinka paljon rakastetaan toisiamme, halataan ja pusutellaan.



Itsellä vaan tahtoo olla paha mieli aika usein, kun päivisin ollaan täällä kotona " tyttöporukalla" , ja mies töissä, niin tulee liian usein komenneltua, tiuskittua ja korotettua ääntä esikoiselle. Ei tahdo olla aikaa leikkiä, pelata tms. kun vauva vaati osansa. Välillä jotenkin sokaistuu sille, että esikoinenkin on vielä niin pieni...sitä jotenkin pitää niin isona jo, vaikkei ole kuin 5v vasta. Välillä sortuu siihen, että ajattelee hänen olevan jo isompi ja vaatii liikoja (tee sitä, tuo sitä, vie sitä, taasko sinä..jne.jne)



Nyt olenkin päättänyt, että joka viikko otetaan esikoisen kanssa aivan kahdenkeskistä aikaa kodin ulkopuolella, jolloin käydään uimassa, syömässä tai vaikka " shoppailemassa" vain kahdestaan.

Vaikka itsellä usein huono omatunto siitä, ettei tarpeeksi huomioi esikoista, niin kyllä meillä silti lähes joka ilta luetaan kirjoja (iltasatuja) kahdestaan, päivisin leivotaan, tehdään ruokaa, siivotaan yhdessä ja kaikkea mitä nyt kodin normaali askareisiin kuuluu. Ehkä se vaan on oman pään sisälläoleva " ongelma" , että minusta tuntuu ettei esikoinen saa tarpeeksi aikaa, vaikka varmaan kyllä saa ja rakkautta. Eihän tämän elämän toki mitään extremeä tarvitse tuon ikäisen kanssa ollakaan.



Rupes jo itseäkin naurattaan..mikähän tämänkin aloituksen alkuperäinen aihe mahtoi olla. Väsyttää niin kauheasti, että liekö edes kirjoitin aiheen vierestäkään %))

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat