Miten lääkäri käyttäytyy todetessaan ultrassa kuolleen/vammaisen sikiön?

Vierailija

Olen miettinyt, että millä lailla se tilanne oikein menee. Toteaako vain kylmän rauhallisesti, että tämä vauva on kuollut tai vaikkapa, että tällä vauvalla ei ole aivoja? Vai miten se tilanne oikein menee?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

ja kertoi sitten minkä kokoisia sikiöt noilla viikoilla ovat. Sen jälkeen kertoi meidän sikiön olevan huomattavasti pienempi ja koska siihen ei saada elonmerkkejä, näyttäisi nyt siltä että se on menehtynyt. Yritti vielä hetken tökkiä, mutta totesi tilanteen näyttävän pahalta, ikävä kyllä.



Kysyi sitten haluammeko oman kätilön paikalle. Pahoittelivat sitten yhdessä tilannetta ja kertoivat jatkotoimenpiteistä. Kertoivat kuinka suuri osa raskauksista päättyy keskenmenoon ja että syynä useimmiten kromosomihäiriö, että lapsi oli niin sairas ettei olisi pystynyt elämään. Korostivat ettei syy ole missään tapauksessa meidän ja että kyseessä lähinnä " huono tuuri" millä ei ole vaikutusta seuraaviin raskauksiin. Toivottelivat voimia ja halasivat molemmat.

Vierailija

ja sitten painelee ovesta ulos ja jättää odottamaan kahdeksikymmeneksi minuutiksi... ja sitten tulee toisen lääkärin kanssa ja mutisevat kymmenen minuuttia yhdessä ja sitten kertovat miten asiat ovat.

Vierailija

Esim meille: Niskaturvotusta on 4.5 mm, eli selvästi enemän kuin pitäisi olla. Jatkotutkimuksena suosittelisin lapsivesipuktiota. Lapsellanne on 70 % riski kromosomivian suhteen. Lopuilla tervekromosomisilla saattaa olla sydänvika n 5 % riskillä. varataan ensi viikolle aika punktioon.

Vierailija

Meille Luojan kiitos osui kohdalle ehkä maailman empaattisin lääkäri joka ultrasi... Jotenkin jo aavistimme ettei kaikki ollut kunnossa kun ultrasi ja ultrasi, viimein sanoi niin empaattisella äänellä että " olen todella pahoillani, mutta nyt näyttää siltä että pikkuinen on nukahtanut ikuiseen uneen..." Vasta sitten uskalsin itsekin katsoa ruutuun ja siinä se rakas makasi, kyljellään eikä sydän sykkinyt eikä liikkunut vaikka kuinka toivottiin ja rukoiltiin...



Itkuhan siinä tuli molemmille eikä se kovin kaukana tainnut olla lääkäriltäkään kun kerrottiin että miltei kolme vuotta yritettiin ja että menetin isänkin vasta vähän aikaa sitten...



Mutta surun takana täytyy jossain olla hitunen onneakin, se vain antaa odottaa itseään hiukan...



Jaksamista kaikille jotka ovat kokeneet samaa...

Vierailija

Sitten vain alkoi esittelemään erinäisiä vaihtoehtoja, jäädäkö heti sairaalaan vai odottaa, että alkaa tulemaan itsekseen jne.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat