Kantoliinaemot -pärjääkö ilman vaunuja?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Haluaisin kovasti alkaa käyttämään kantoliinaa tulevan vauvamme kanssa, mutta kun vaunutarjouksia satelee ympäristöstä, niin tiedustelisin, että oletteko te muut liinailijat hankkineet myös vaunut vai oletteko pärjänneet ilman niitä?

Kommentit (14)

Vierailija

Hesassa (ja Espoossa ja Vantaalla) on ainakin hyvä omistaa rattaat jos meinaa julkisilla liikkua paljon. Sisko raahaa vaunuja junassa ja bussissa vaikka vauva on liinassa koko ajan HKL:n takia (koska ilmaiseksi saa liikkua julkisilla ainoastaan rattaiden/vaunujen kanssa) mikä on todella tyhmää. Junassakin olisi paljon vähemmän tungosta jos siellä ei joka eteisessä olisi neljiä rattaita vaan osa vauvoista olisi liinassa mutta minkäs teet :(. Tuo kertalippu on kuitenkin 2 euroa ja seutulippu 3,4 euroa, pitemmän päälle iso lovi kotihoidontuesta, eli rattaat kulkevat mukana vaikka sitten tyhjinä :(

Vierailija

Meillä ollut lainassa ja kovassa käytössä rintareppu, mutta on myös vaunuja. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ilman vaunujakin pärjäisi, ellei sitten halua nukuttaa lasta ulkona. Meillä se ei onnistunut, sillä tyttö on ollut huono nukkumaan päiväunia, ja ollut helpompi tyynnyttää muualla kuin vaunuissa.



Itse olen huomannut, että vaunut on kivat kauppareissuilla ja pitkillä ulkoiluilla, kun ei tarvitse lapsen lisäksi kantaa kauppakasseja tai retkieväitä ja vauvan tavaroita. Mutta kyllä nääkin siis sujuu ilman vaunuja. Mielestäni vaunut eivät siis ole välttämättömät, mutta joissain tilanteissa kyllä helpottavat elämää.

Vierailija

meillä vauva nukkuu aina muutaman tunnin päikkärit vaunuissa ja totuuden nimessä täytyy sanoa, etten joka päivä jaksaisi ulkoilla niin kauan, vaikka tekisihän se hyvää minullekin. Kun bussilla ja kävellen on enimmäkseen liikenteessä, niin minusta on turvallisempaa lähteä liikkeelle vaunut mukana. jos päivä venähtää pitkäksi, niin täytyy voida laskea lapsi pois sylistä, mulla ei ainakaan selkä kestä monen tunnin kantamista ja siinä samalla puuhailua. monesti kyllä kaupungilla lapsi on liinassa ja kaikki muut tavarat vaunuissa, mutta tämäkin jo helpottaa menoa. tosin meidän tyttö tykkää nukkua vaunuissa kun on pienestä asti niissä nukkunut ja on aikas helppo vaavero muutenkin.



ja suuremmissa kaupungeissa pääsee bussissa ilmaiseksi vaunujen kanssa. sitä iloa odotin koko teini-ikäni ja nyt otan siitä kaiken ilon irti, vaikkei aina ehkä jaksaisikaan vaunuja raahata.

Vierailija

Ainahan kaikki tietysti riippuu niin paljon teidän tilanteesta, liikkumistottumuksista ja ennen kaikkea siitä lapsesta. Ja onhan se aika ihana ajatus, ettei ole vaunut eteisessä tai muualla jatkuvasti tukkeena. Toisaalta varsinkin siinä tapauksessa, että autoa ei ole tai sitä ei pahemmin käytetä, vaunut/rattaat saattaa minunkin mielestä tulla tarpeeseen. - Oltiin muuten senkin kerran varmasti aika kuvauksellinen näky, kun kävin torilla ostamassa pihakukkia... Kotimatkalla läpi keskustan: vaunujen alakorissa pari 10 kilon multasäkkiä, itse vaunuosa kuin liikkuva kukkalaatikko (varmaan parikymmentä pihakukkaa) ja sitten se tuhiseva käärö siellä liinan uumenissa vain jalat näkösällä. (Ja tämä kaikki muutama vuosi sitten, jolloin liinat eivät vielä olleet mikään tavanomainen esitys katukuvassa.)



Noh, vaikka lapsia onkin meillä paljon kannettu, välillä itselläni kuitenkin tulee sellainen olo, etten haluaa jatkuvasti jotakuta ihan ihoon kiinni. Silloin on myös kiva vaihtelun vuoksi päästä vaunuilla/rattailla liikenteeseen. - Ai joo, ja meillä ei kaikkia lastenvahteja/kummeja/pappoja jne voi päästää liinan kanssa liikenteeseen, eivätkä varmaan lähtisikään. Eli jäisi ulkoilut ulkoilematta.

Vierailija

Meillä äytetään paljon sekä liinaa, että vaunuja. Vaunut ovat mielestäni mukavammat mm. reippaalla kävelyllä, helteellä, liukkailla keleillä jne. Näin syksyllä on mukava lähteä lapsi liinassa, rauhalliselle kävelylle luontoon. Pidempää 5-10 km reipasta kävelylenkkiä en sensijaan jaksaisi joka päivä lapsi liinassa tehdä.



Menna+poika 6 kk

Vierailija

Lisäksi olen kyllä käyttänyt vaunuja, koska ainakin minusta on mukavampi käydä kaupalla vaunujen kanssa, kun siellä alakorissa ostokset tulevat kätevästi kotiin - liinaillessa joutuu kantamaan niitä kauppakasseja kädessä. Nyt kuitenkin alkaa vauva olla kohta kävelyikäinen, eli en ole aikonut ostaa rattaita lainkaan, vaan ajattelin kävellä taaperon kanssa ja kantaa liinassa, kun pikkuinen ei enää jaksa. Katsotaan nyt, miten käy...

Vierailija

meillä on vauva 4 kk ja olen pärjännyt pelkällä liinalla.



vaunuista säästetyt rahat aion käyttää kantotakkiin. Keksis vain muínkä ostaa. Lisäksi talveksi liukuesteet!!!

Vierailija

Hyvin pärjää ilman vaunuja. Mulla on vauva liinassa ja kun esikoinen väsähtää, niin heitän Ergolla selkään. Ei ole vaunuja tarvittu ja kun esikoistani siellä yritin alkuun makuuttaa, niin itkuksi se aina meni. Niin ja eihän miljardit Afrikkalaiset ja Intialaisetkaan millään vaunuilla mitään tee... Talven tullen on hyvä tehdä fleecestä kantoliinailukaulurit sulle ja vauvalle ja omistaa iso takki (tai jos mies on isompi kokonen, niin pölliä miehen takki täksi talveksi) ja sitten vaan hyvää matkaa...

T.2 lastaan liinassa kuskannut äiti

Vierailija

ja olen saanut muutamia vastauksia siihen suuntaan että ilman vaunuja pärjää tai ainakin että vaunut on jääneet tosi vähälle käytölle kun on liinailtu. Itselläni ei ole kokemusta kun vauva on vielä mahan sisäpuolella :)

Me tulimme mieheni kanssa siihen tulokseen että vaunuja ei hankita kun aiotaan käyttää vain liinaa. Nyt ollaan kuitenkin alettu katsoa jotain kirpparivaunuja ihan vain siitä syystä että saisi vauva nukkua ulkona päiväunia. Itsestäni tiedän kuitenkin etten niin paljon ole päivittäin ulkona kuin mitä lapselle olisi hyväksi. Saisi sitten raikasta ilmaa edes unien ajan, jos sitten vaunuissa lainkaan viihtyy. Kuitenkin liikkumiset kodin ulkopuolella edelleen on tarkoitus hoitaa vain liinaillen. Kovasti ihmettelyjä ollaan kyllä kuultu ja varmaan tullaan kuulemaan lisää kun vauva tulee.

Ei siis omaa kokemusta mutta toivottavasti rohkaisee yhtään se että olen saanut myönteisiä vastauksia samaan kysymykseen.



minttukukka+masuvauva 35+5

Vierailija

liinaa käytetään lähinnä kun ollaan liikkeellä, kyläilemassa tai kaupoissa.



Teen päivittäin pitkän lenkin vaunujen kanssa (päiväunien aikaan), samaa ei ehkä tulisi tehtyä lapsi liinassa.



kumpaakaan en siis antaisi pois.

Vierailija

...ei ole ollut vaunuja, eikä ole rattaita (lapsi on nyt yli 1-v. ja painaa noin 10 kg).



On mielestäni tosi kätevää liikkua vauvan/lapsen kanssa liinaillen, tietysti painavien ruokakassien kantaminen lapsen lisäksi on tosi työlästä.... Mutta koitamme tehdä miehen kanssa työnjakoa niin, että hän tuo painavat ja enimmät tavarat, ja me lapsen kanssa vain semmoiset mitä välttämättä tarvitaan esim. lounaalla. (Pelkkiä kauppareissuja varten voisi olla tietysti semmoinen perässävedettävä ostoskassikin, mutta ei ole tullut sitäkään hankittua).



Lapsi on ihan pienestä asti nukkunut myös päiväunia liinassa. Pikkuvauvana ei tehnyt tiukkaakaan pitkätkään päiväunet liinaillen (ja samalla itse sai teholiikuntaa :), nyt sitä kyllä jo vähän harkitsee että käykö esim. ruokakaupassa, jos yhtään vaikuttaa siltä että lapsi on väsynyt ja voi nukahtaa liinakyytiin... :) (hän herää takuuvarmasti jos tulen sisälle kesken unien, eli mieluummin annan nukkua kunnon päiväunet liinassa).

Vierailija

vaan liina ja rattaat(sellaiset kevyet, nelipyöräiset, joissa saa selkänojan alas ja kuomuakin on). Itse tykkään liinailla vauvan kanssa kaupunkireissuilla, se on jotenkin mutkattomampaa, kun ei tarvi miettiä hankalia ovien availuja, tungosta, rappusia tms. ja on ihanaa, kun ei ole kenenkään tiellä... Mutta jos otan esikoisen(2v) mukaan, niin silloin melkein tarvii ottaa rattaat mukaan, ja silloin laitan usein vauvelinkin samoihin rattaisiin pötköttään (esikoinen istuu rattaiden säädettävällä jalkalaudalla...)

Esikoisella käytössä olleet yhdistelmävaunut kököttää nyt ihan turhan panttina eteisen nurkassa, ja ne harvat kerrat kun olen niitä nyt kokeillut, niin tuntuvat tosi painavilta ja kömpelöiltä nykyiseen systeemiin verrattuna... Mutta hyvä puoli niissä oli kyllä se tilava alaosa...Mutta onneksi liinaillessa voi laittaa repun selkään, niin ei tarvi kauppakasseja käsissä kantaa.

Summa summarum, suosittelisin sijoittamista joihinkin kevyisiin rattaanrötköihin, ihan varmuuden vuoksi.

Vierailija

Nuru77:

Lainaus:


Hesassa (ja Espoossa ja Vantaalla) on ainakin hyvä omistaa rattaat jos meinaa julkisilla liikkua paljon. Sisko raahaa vaunuja junassa ja bussissa vaikka vauva on liinassa koko ajan HKL:n takia (koska ilmaiseksi saa liikkua julkisilla ainoastaan rattaiden/vaunujen kanssa) mikä on todella tyhmää. ...Tuo kertalippu on kuitenkin 2 euroa ja seutulippu 3,4 euroa, pitemmän päälle iso lovi kotihoidontuesta, eli rattaat kulkevat mukana vaikka sitten tyhjinä :(




Se, että vaunujen kanssa pääsee ilmaiseksi ei muuten ole mikään " alennus" lapsiperheille, vaikka jotkut niin kuvitteleekin, vaan ihan turvallisuussyistä ei tarvi rattaiden kanssa lähteä maksamaan ja jättää vauvaa sinne - minusta ei siis ollenkaan tyhmää. Vai jättäisitkö itse vauvasi mielellään yksin maksun ajaksi? Siskosi siis käyttää kyseistä helpotusta väärin - hänhän voisi aivan hyvin mennä maksamaan lapsi liinassa, kyllähän rattaat yksin sen aikaa pärjäisivät. Muutenkin ahtaissa busseissa ärsyttää tuhottomasti tollaiset siivelläeläjät, jotka turhaan vie sen vaunupaikan niiltä, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Käsittämättömän itsekästä.



Sitä paitsi jos viitsii opetella käyttämään matkakorttia, hinnat ovat alhaisemmat, nuo ovat vain käteisellä maksettavat hinnat.

Vierailija

me asutaan pienellä paikkakunnalla maalla ja esim. kaippaan on pitkä matka eikä meillä ole autoa. en varmana jaksaisi kantaa sekä lasta että ostoksia kovin pitkää matkaa, joten kauppareissulla rattaat on kätevät. myös jos matkustellaan vaikka junalla, ja on paljon kantamuksia niin rattaisiin saa kivasti pakattua vauvan lisäksi muutakin tavaraa. meillä kulkee reissussa omat vaipat mukana, ja jo ne yksistään ottavat aika paljon tilaa.



tietty sitten toisinpäin on paljon paikkoja mihin liinan kanssa pääsee mutta vaunuilla ei. me ulkoillaan aika paljon tuossa lähimetsässä, jossa osa poluista kulkee pitkospuita pitkin. aika turha olisi yrittää rattailla. samaten tykkään vaatekauppaan tms. ottaa lapsen liinassa. yleensä nukahtaa siihen rintaa vasten ja minä saan vapautuneesti penkoa ja katsella.



siispä riippuu ja riippuu. jos me asuttaisiin ison kaupungin keskustassa tai jos meillä olisi auto niin en usko että vaunuilla olisi käyttöä. tietty jos halvalla tai ilmaiseksi saa, eikä säilyttäminen ole ongelma, niin eipä vaunuissa mitään varsinaista vikaa minun mielestä ole, vaikka liinassa onkin mukavampi lasta kuljettaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat