Mitä on rakkaus?

Vierailija

Minulla on ollut elämässäni yksi mies, eikä muita tule olemaankaan (ellei sitten kuolema meitä erota).



Seurustelumme alku oli aika hankalaa, minä olisin tahtonut pistää poikki. No, en sitten kuitenkaan pistänyt ja vähitellen alkoivat epävarmuuden tunteet hälvetä, ja rakastumisenkin tunteita tuli. Se ei kuitenkaan ollut ihan sellaista kun olin joskus kuvitellut - olin kuvitellut kaiken sujuvan kuten kirjoissa tai elokuvissa, että ollaan korvia myöten hullaantuneita, eikä toisessa näe mitään vikaa.



Nyt olemme olleet yhdessä yhteensä viisi vuotta, enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman miestäni, vaikka en oikeastaan koskaan mitään kauhean suurta tunnekuohua ole kokenutkaan. Luulen rakastavani häntä.



Kuulostaako tutulle, vai onko teillä muilla ollut huumaavia rakastumisen hetkiä ja kokemuksia, niin kuin kirjoissa ja leffoissa? Milloin voitte sanoa rakastavanne jotain miestä? Vai olisiko tämäkin asia sellainen, että jokainen tuntee sen eri tavalla?

Kommentit (11)

Vierailija

Rakastuminen on vasta alku jollekin, josta ajan myötä voi kehittyä rakastamista.



Rakastunut haluaa olla toisen kanssa koko ajan, jakaa kaiken. Rakastunut näkee asiat usein vaaleanpunaisten silmälasien läpi, toisen virheet tuntuvat mitättömiltä.



Rakastava ymmärtää, että kaikki tarvitsevat omaa tilaa. Rakastava näkee toisen virheet realistisemmin, mutta on oppinut hyväksymään ne.

Vierailija

Aihe kiinnostaa minua, olisi kiva kuulla vielä muidenkin kokemuksia!!



Kiva kuulla, 3, että jollain muullakin on samanlaisia kokemuksia!!! Kun tuntuu että tosi moni muu aina puhuu siitä ihastumisvaiheesta...

Vierailija

Nuorempana olin pariinkin kertaan pitkässä suhteessa, jolloin luulin että tämä on nyt sitten sitä rakkautta. Ajattelin aika lailla samoja ajatuksia kuin sinä ap. Muutimme yhteen, elimme arkea yhdessä ja kaikki oli " ok" . Joskus syvällä sieluni sopukoissa mietin, että mitä se mahtaa olla se rakkaus, joka vie jalat alta? Että tätäkö se on, josta kirjat kertovat ja jota lauluissa muistellaan? Olin kuitenkin sitoutunut suhteeseen tosissani, molemmilla kerroilla, ja sanoin ääneen rakastavani. Näin jälkeenpäin ajatellen kuvailisin tunteitani tuolloin hyväksi kumppanuudeksi, mutta ei se rakkautta minun puoleltani ollut, eikä miehenkään.



Vasta päälle kolmekymppisenä tapasin sen, joka lienee Elämäni Rakkaus. Hän tuli elämääni täysin odottamattomalla hetkellä kesken vauhdikkaan sinkkuelämäni ja hänen myötään kaikki muuttui, koko elämäni, minä, kaikki. Tämän miehen kohdalla ruumiini, vartaloni, sieluni tiesi paljon ennen kuin itse ymmärsin että tätä miestä rakastan. Tämä tuli ilmi esim. valtavana pakkona kirjoittaa tuntemuksiani ylös, valtavan voimakkaita tuntemuksia, ja joita en ollenkaan heti ymmärtänyt.



Rakkauden tunne on sydämessäni vieläkin, vaikka emme enää olekaan yhdessä. Se on sellainen lämmin, kaiken voittava ja kaiken kattava tunne. Valtava voimakas ja suuri tunne. Yhteenkuuluvuus, se että kohtelee toista hyväksyvästi, kannustavasti ja kunnioittavasti vaikka tilanne olisi mikä, vaikka riita päällä. Se että arvostaa toisen läsnäoloa elämässään joka päivä eikä pidä mitään itsestään selvyytenä. Sellainen koko rinnan ja sielun täyttävä hyvänolon tunne, jonka voimalla tuntuu että voi kohdata elämässään mitä vain.



Jopa sen, että tiemme erosivat. Elämä on yllätyksiä täynnä ja rakkaus voi muuttaa muotoaan. Rakkaani huomasi, kuunneltuaan itseään rehellisesti, että hän ei enää rakastakaan minua samalla tavalla. Jälleen: kunnioitus ja arvostus. Hän ei halunnut kuluttaa minun aikaani, kun huomasi että hänestä meitä ei ollut tarkoitettu toisillemme. Se on rakkaudessa pahinta, että emme voi valita kehen rakastumme, emmekä sitä hetkeä kun rakkaus katoaa. Eron jälkeinen aika oli todella rankkaa elämänkoulua minulle, läpikävin syvät vedet ja mustat tunteet, mutta selvisin kuiville ajan kanssa ja ystävien tuella.



Ja nyt olen vain kiitollinen siitä, että sain elää tämän rakkauden. Se antoi minulle niin paljon, muutti koko maailmankatsomukseni. Tämän miehen myötä minusta tuli se, kuka minä olen. Ja vieläkin antaisin vaikka leikata käteni irti jos se häntä jollain tapaa auttaisi, vaikka olenkin mennyt elämässä eteenpäin ja tiedän, että emme koskaan palaa yhteen. Olen seurustellutkin hänen jälkeensä toisen kanssa. Mutta toivon sydämestäni ja haluan että hän on onnellinen, se on kaikkein tärkeintä, vaikka se tarkoittaakin että hän on jonkun muun kanssa onnellinen. Se on vähän vaikeaa kestää, mutta minusta se on oikein.



Eli mitä se rakkaus sitten on? En oikein osaa sitä selittää, mutta tunnen sen... Minusta rakkaus on ennen kaikkea arvostusta ja kunnioitusta, kaikessa. Rakkaansa eteen tekee melkeinpä mitä vain ja haluaa, että tämä on onnellinen. Rakkaus antaa ja menee oman onnen edelle. Rakkaus on myös intohimoa, kosketusta, jaettu ilo, yhteinen salaisuus. Silittävä käsi, kuuma suudelma, turvallinen olkapää, kannustava selkääntaputus, eteenpäin potkiva voima. Läsnäoloa ja jakamista. Samaan suuntaan kulkevat askelee ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Rakkaus ruokkii, kasvattaa, jakaa elämänkokemukset yhdessä. Rakkaus hyväksyy ja kannustaa. Rakkaus antaa olla oma itsensä ja antaa luottamusta, että juuri minä, omana itsenäni olen tärkeä.





Vierailija

Sellainen asia mua vaan joskus mietityttää, kun välillä saattaa tuntea jotain vetoa toista miestä kohtaan, vaikka en IKINÄ pettäisikään miestäni. Mieheni ei ole ihan suoraan omaan miesmakuuni, ulkonäön suhteen, ja jos törmään sellaiseen mieheen, joka olisi, saatan tuntea voimakastakin vetoa häntä kohtaan.



Mut eiköhän se ole niin että se ruoho näyttää aina vihreämmältä siellä aidan toisella puolella... en mä kuitenkaan oikeasti miestäni vaihtaisi :) Mekin ollaan muuten teinistä asti olleet yhdessä, eikä mulla ole muita suhteita takana kuten tulinkin jo sanoneeksi.



ap.

Vierailija

Yleensä aiheesta puhutaan vaan niistä hyvänolon tuomista kikseistä.Mulla on kaksi kaunista ja kahelia lasta sekä kaunis ja viisas vaimo enkä koskaan ole voinut niin pahoin kun kuvitellessani heille tapahtuvan jotain pahoja juttuja.Eli kyllä se rakkaus myös yrjöttää.

Vierailija

Itse koen vahvasti rakkauden ja rakastumisen eron siinä, että rakastuneena kuvittelin etten voisi elää ilman miestäni. Nyt tiedän, että eläisin hyvin ilman häntä ja olen hänen kanssaan silti - nimittäisin tätä rakkaudeksi. Koen, että rakkauden siteet ovat kasvaneet niin vahvoiksi, että ne joustavat huomattavasti pidemmän matkan kuin alussa. Yhteinen lapsi tietysti poitää meidät aina yhdessä, jopa kuoleman yli. Koen, että aviomies on ainoa sukulainen, jonka olen saanut itse valita, siis ystävän aj sukulaisen parhaat puolet yhdessä!

Vierailija

Ja kyllä tiedän rakastavani miestäni, vaikken koskaan ole ollut häneen sillä tavalla hullaantunut että olisin esim. pitänyt häntä " täydellisenä" tms. Mulla jäi se ihastumisvaihe kokonaan väliin :)

Vierailija

Kyllä minä silti rakastan miestäni ja haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, vaikkei tämä mitään satua olekaan. Toiset kokevat tunteet eri tavalla, enkä usko kummassakaan tavassa olevan mitään väärää :-)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat