Puheenaiheet leikkipuistossa

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei! Olen tämän syksyn käynyt paikallisessa leikkipuistossa 3-vuotiaan poikani ja pikkuvauvani kanssa ja ihmetellyt seuraavaa asiaa: tuntuu, että ei oikein voi puhua muusta kuin lapsista. Toki se on luonteva puheenaihe tuollaisessa ympäristössä, mutta juttelisin mielelläni myös muista asioista, lasten kanssa kun saa muutenkin olla ihan tarpeekseen. Erityisen hankala aihe tuntuu olevan työssäkäynti. En enää viitsi kysyä mitään asiaan liittyvää, kun tuntuu, ettei yhtään kiinnostaa. Nihkeästi vastataan, kun kysyy, missä joku on töissä (silloin kun ei siis ole kotona lasten kanssa) ja kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut kysymään vastavuoroisesti minun töistäni. Minulle on sinänsä ihan sama, onko joku siivooja tai lääkäri, mutta tuo äidin rooli näyttää joillekin olevan niin vahva, että mitään muuta ei sitten elämässä olekaan. Itse olen ollut lasten välissä pari vuotta töissä ja työ on tärkeä osa identiteettiäni, siksi ehkä siitä ihan mielelläni juttelenkin. Olenkohan ihan outo? Mitä muut ajattelette asiasta?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Samaan asiaan olen törmännyt minäkin.

Tosin itse olen ollut iloinen siitä, että puheenaiheet liikkuvat vain ja ainoastaan lapsissa...kerron vähän tarkemmin.



Kun aik. kotipaikkakunnallani menin puistoon esikoiseni kanssa, puhuin paljon kaikesta maan ja taivaan väliltä kuten: työstäni, avioliitostani ja myös tietty lapsista. Eräs ihminen, jolle puhuin kertoi aremmatkin jutut eteenpäin jne. Juoru muuttui aikanaan, joten sain myöh. kuulla itsestäni mitä ihmeellisempiä juttuja. No, tulin tästä kokemuksesta erittäin varovaiseksi. Muutimme uudelle paikkakunnalle, aloimme puistoilla ja nykyään juttelunaiheet tuttujen kanssa puistossa liikkuvat tutusti ja turvallisesti vain lapsissa. En juurikaan kysele muiden asoista, kertovat jos haluavat kertoa ja vähitellen ehkä voin tutustua johonkin äitiin enemmän. Mutta itse olen todella varovainen, enkä enää niin sinisilmäisesti luota ihmisiin.



Muutaman ystävän olen nyt ½ vuoden aikana saanut, joiden kanssa puhumme työstä, parisuhteesta jne. siis kaikesta. Ja muuten, olen kasvatusalalla ja ehkä (alitajuisesti) en juurikaan puhu työstäni, koska pelkään muiden sanovan " hui, tuon opettajan lapsetkin tekevät noin tai noin..." (Poikani ovat melko vilkkaita tapauksia) No, tämä voi olla joku kieroutunut ajatus päässäni, mutta en juurikaan puhu omasta työstäni kuin ihmisille jotka tunnen paremmin.

Vierailija

et ole lainkaan outo-tai sitten meitä on kaksi!

Olen huomannut saman,sallittuja puheenaiheita tuntuu olevan vain tyyliin:kurahousujen vettäpitävyys tai oman lapsen taidot.

Olen joskus koittanut jutustella muutakin mutta tuntuu että minut on leimattu uteliaaksi,jos kyselen jotain.Aivan outoa! Äideillä ei tunnut ainakaan meidän puistossa olevan paljonkaan yhteistä (siis muilla elämänaloilla) tai sitten ei vain haluta tutustua toisiin.

Puistossa minä yritän usein jutella kaikkien kanssa muutaman sanasen ja välillä tuntuu kuin olisin itse puistotätinä siellä.Täytyy kai lopettaa hyvän sään aikana..

Vierailija

Hippunen:

Lainaus:


Itse olen ollut lasten välissä pari vuotta töissä ja työ on tärkeä osa identiteettiäni, siksi ehkä siitä ihan mielelläni juttelenkin. Olenkohan ihan outo? Mitä muut ajattelette asiasta?




No omasta puolestani sanoisin, että tällä hetkellä työ tuntuu varsin kaukaiselta asialta, ja siksi ei se kiinnosta myöskään puheenaiheena (ennen lapsen syntymää olin hyvinkin työorientoitunut ja kunnianhimoinen, jopa liialliseen stressaantumiseen asti, ja ehkäpä juuri siksi tämä elämänvaihe ilman työpaineita tuntuu erityisen mukavalta eikä töitä tee mieli muistella juuri nyt).



Ei minusta ole outoa, jos jollekin työ on vanhempainvapaankin aikana tärkeä osa identiteettiä, erilaisiahan me ihmiset ollaan varmaan tässä(kin) asiassa.

Vierailija

Joten musta olis kyllä mukava tutustua puistossa muihin äiteihin, jos vaikka voisi ystävystyä. En vain osaa aloittaa keskustelua edes noista lapsista :-( Jos joku alkaa keskustella niin mielelläni keskustelen ja jos jutellaan muustakin kuin lapsista niin aina parempi.

Vierailija

Meillä puistossa suurin piirtein kartetaan muita ja voi itku kun on monilla vaivautunut olo kun meidän sosiaalinen neiti menee uusia kavereita katsomaan sinne äärimmäiseen nurkkaan minne joku on lapsensa kanssa linnouttautunut..Itse en ole mitenkään puhelias ja en höpise kenen kanssa tahansa mutta jos päivästä toiseen samat mammat käy puistossa niin olisi se nyt kiva että joskus voisi sanan vaihtaa muutenkin kuin pakosta.Meillä monella ne pakolliset kyselyt että kuinka vanha on ja vieläkö käyttää esim, vaippoja.Onneksi puistossa on stten muutama vakkari mamma joiden kanssa voi sitten jutella ummet ja lammet..meillä muuten isät viikonloppuisin ovat puheliaalla päällä ja enemmän kai sitä on näitä isiä joiden kanssa sitten puhelee ihan mistä sattuu =)



Moni on sanonut kun olemme kysyneet että miksihän puistossa ei käy juurikaan ketään niin muutama sanonut etteivät viitsi sinne tulla ilman toista aikuista kaveria ja toiset taas ei halua silloin tulla puistoon kun siellä on muita lapsia ja aikuisia.

Vierailija

Vaikka joillakin tuo ammatti-identiteetti on osa itseä, niin ei välttämättä kaikille. Voi olla että leikkipuistossa kotona olevat äidit tuntevat yhteisöllisyyttä toisiin kotona oleviin äiteihin ja työasiat tuntuvat kaukausilta ja jotenkin " lokeroivilta" ja erottavilta asioilta. Moni ei ehkä niin arvostetussa ammatissa oleva äiti ei ole kovin halukas kertomaan ammattiansa ehkä mielikuvien ja statuksen vuoksi mitä se hänessä itsessä herättää (ei siis merkitystä ettei toinen välttämättä koe sitä samallalailla).



Itse olisin halukas joskus juttelemaan myös päivän tapahtumista ja politiikasta, mutta tähän ei kyllä vastakaikua tule. Kyllä ne paikalliset (kulmakunnan) asiat taitavat olla päällisemmäisenä keskustelussa. Jonkun verran olen itse kysellyt toisilta äideiltä heidän kotonaoloaikaansa (hoitovapaan pituutta ym.), sekä työpaikan sijaintia (työmatkan pituutta ja lasten hoitopäivien pituutta). Eli kyselyni koskevat siis asiaa lasten näkökulmasta. En ole niinkään enää kysellyt ainakaan ensimmäisenä mitä kukakin tekee, tosin sitäkin olen saattanut kysyä sitten kun työpäivien pituudesta ja työpaikan sijainnista ja matkoista on ollut ensin puhetta.



Arvatenkin omasta nimimerkistäni voisi olettaa että työidentiteetti on osa minua... No pikemminkin se oli enemmänkin tarkoitus kertoa " putkiaivoisuudesta" ja viitata insinöörivitseihin.

Vierailija

samalla tavalla miten itse ajattelee että työ on aika kaukainen asia.Näin kun sitä on vaan ollut kotona (nyt 4v) niin ei siitä työstä osaa puhua mitään kun ei siellä ole ollut.Itse myös ajattelen että nyt hoidan lapsia täysipainoisesti ja sit kun lähden taas töihin alkaa taas uusi elämänvaihe ja taas löytyy uusia puheenaiheita.

Ja näin kun sitä on kotona hoitamassa lapsia niin ne lapsen asiat on tosi tärkeitä ja haluaa kuulla miten toiset hoitaa asioita ja niistä voi saada vinkkejä.

Toinen puoli taas on että on kiva olla aika anonyymi puistoissa eli en kaipaa joistakin ihmisistä mitään sydänystäviä vaan ainoastaa pientä juttelu seuraa päivän piristykseksi.

Vierailija

Nyt ollessa osa-aikasena töissä, koen sen olevan kyllä henkireikä, kun saa jonkun kans jutella lapsista. Tuntuu taas, että työpaikalla jotkut ihmiset kattoo kieroon, jos puhun lapsista. " Pomon" mielestä olen ollu näköjään muutenki jo liikaa äitiyslomilla ja hoitovapailla.

Vierailija

että sitä välillä niin toivoo että oispa joku mun hyvä kaveri samaan aikaan raskaana, ku mä niin yhdessä sitten voitais käydä puistoissa ym. mutta sitten tuleekin vastaan välimatkat ja vähintäänkin lasten erilaiset rytmit, joiden takia tapaaminen vaikeutuu.

Siks ois hienoa oikeen ystävystyä jonkun kanssa puistossa niin vois sopia tulevansa samaan aikaan ja ois aina juttuseuraa!

Vierailija

kimpale:

Lainaus:


Toinen puoli taas on että on kiva olla aika anonyymi puistoissa eli en kaipaa joistakin ihmisistä mitään sydänystäviä vaan ainoastaa pientä juttelu seuraa päivän piristykseksi.




Minustakin on kiva jutella ihan tyhjänpäiväisiä puistossa niiden ihmisten kanssa, koska ei minulla mitään muutakaan yhteistä heidän kanssaan ole kuin lapset. Olen scifi-fantsuhörhö omituisessa ammatissa jota ei tee mieli selittää joka hitsin päivä, harrastan harvinaista taistelulajia, olen pakana... Yhteisiä eivät ole edes raskausjutut, adoption kautta kun on tyttömme tullut. Muutamaan kertaan olen tehnyt sen virheen, että olen ottanut jonkin näistä asioista puheeksi, ja päätynyt pitämään puolen tunnin esitelmää tai puolustelemaan ratkaisujani tai selittelemään elämääni. Puhun siis nykyään niistä asioista, mistä kaikki puistossa olijat tietävät: haalareiden kosteussuojauksista ja päiväunien pituuksista. Se pitää ihmiset oikealla etäisyydellä.

Vierailija

Hoitovapaan aikana en halunnut työasioita ajatellakaan; halusin antautua uuteen elämäntilanteeseen ja vanhemmuuteen. Ehkä syynä oli myös työpaikkani: olen työssä lastenosastolla sairaalassa, eikä niitä asioita tosiaankaan tehnyt mieli ajatella. Eikä sen alan asioista jutellakaan.



Mutta toki ympärilla oleva muu maailma kiinnosti. Minä taas olin ihmeissäni, kun työssäolevat ystävät eivät tienneet kaupungin kulttuuririennoista mitään...:) Näin unohtui työn luoma kiire...

Vierailija

ja kesken on vieläkin... Opiskeluaikana tein kyllä muutaman viikkotunnin töitä alaltani, mutta en koskaan ole varsinaisesti ollut työelämässä enkä ole varma haluanko pitkään aikaan mennäkään... Ehkäpä olet törmännyt puistossa samanlaisiin huono-omatuntoisiin ikuisopiskelijoihin kuin minä...

Vierailija

Mulla on vähän samanlaiset mietteet kun edellisellä kirjoittajalla. Työ tuntuu aika kaukaselta asialta ja nyt on kiva vaan olla kotona lapsen kanssa ja tilapäisesti unohtaa kaikki työstressit ja -mietteet. Tietty tosiaan kaikki eivät ole samanlaisia ja ymmärrän, jos jotkut tykkäävät puhua töistäkin. Lisäksi tuli mieleen sellainen, että kaikki eivät välttämättä ehkä pidä niin paljon työstään, että haluaisivat jutella siitä äitiyslomalla/hoitovapaallakin.

Vierailija

mutta yhteistä aihetta on munkin mielestä hankala löytää. Toiset tuntuu olevan niin täysillä äitejä (eikä siinä ole mitään vikaa) ettei muusta tee mieli edes puhua. Mä haluisin puhua jostain muusta. Joskus törmää johonkin samanhenkiseen äitiin, jonka kanssa keskustelu kulkee ja sillon aikakin oikeen lentää.

Ehkä meitä vaan on niin monenlaisia ja puistoja, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, niin paljon ettei ne samanlaiset aina kohtaa.

Vierailija

Tunnustan, että aika usein ne keskustelut meikäläisenkin kohdalla typistyvät näihin lapsijuttuihin ; ). Mutta osin musta ihan luonnollista, koska leikkipuistossa kuitenkin se lapsi on siinä hyvin aktiivisesti mielessä (ainakin mulla) vielä kun tosi rakkaan sorttinen, huomionkipeä ja sellainen muksu, joka muiden lastenkin kanssa leikkiessä hakee aktiivisesti aikuisten ihmisten ja ennen kaikkea minun huomiota ja tukea sekä vauhdikkaana muksuna tarvitsee hyvin aktiivista kaitsemista ja " perässä juoksua" .. En siis välttämättä oikeasti " osaa" tai kykene tilanteessa muusta puhumaan.



Mutta yleisesti ottaen olen kyllä tosi lörppö ja muista hyvin kiinnostunut. On tullut opittua vähän " haistelemaan" niitä kanssa kaitsijoita ja opittua etsimään sitä sopivaa aallonpituutta. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua puhua esim. työstä/opinnoista. Sitä on yksinkertaisesti voinut joutua tekemään/joutuu tekemään niin paljon, että ko. aihe pursuu korvista ulos ja mieluummin puhuu ja keskittyy leikkipuistossa siihen oleellisimpaan eli lapsiin : ) (tai muihin asioihin) ja nauttii niistä. Kaikki eivät myöskään tykkää/halua keskustella keskeneräisistä asioista. - Vaikka aika monelle mm. opinnot ovat jääneet kesken lapsentultua.. niin jotenkin sitä vissiin unohtaa, ettei ole ainut.



Kannattaa ehkä aloittaa varovasti jutteleminen lähellä olevista asioista, lapsista.. ja vaikka siitä hauvasta, joka nuuski aitaa leikkipuiston vieressä? Siitä sitten liipata muihin aiheisiin varovasti? Eläimet ovat monille helppo aihe jutustella. Monet kun niistä tykkäävät ja monilla niitä on. Aika moni tykkää niistä jutustella (vaikka sitten naapurin omasta, jos ihan omaa ei ole). Ihanan turvallinen aihe.



Päivät leikkipuistossakin voivat olla yllätyksiä täynnä. Tulee usein iloittua, että irrottautuu hetkeksi rupattelemaan tai oikein keskustelemaankin muiden vanhempien kanssa :). Niitä yhteisiä intressejä tai muuten mielenkiintoisia aiheita, kun voipi löytyä mitä yllättävimmiltä tahoilta, kun unohtaa ennakkoasenteet sinne kotio eikä viitsi aliarvioida muita kanssapuistoilijoita : ).



Mutta jotkut eivät yksinkertaisesti halua jutella - syystä tai toisesta johtuen. Siinä vaiheessa, kun toinen ei edes naurahda toilailtuasi jotain muksujen kanssa ja puhistessasi siinä vieressä mukamas kauhistuneena kannattaa ehkä tyytyä vain ohimennen tarjoamaan pienen hymyn ja puistosta poislähtiessä iloiset hei heit!



Pst. Ethän unohda tervehtiä iloisesti minua ja muksuani puistoon tullessakaan?!



Aurinkoisiin ja sateisiin puistoreissuihin hymyjä jaellen



- Tiina -

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat