Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Lapseni on 1,5 vuotta ja isän pitäisi olla kaikki illat tällöin kotona. Tosin jos isälle tulee iltameno, niin isovanhemmat saattavat päästä hoitamaan. Olisiko pitänyt kuitenkin kieltäytyä työmatkasta?

Kommentit (5)

Itse olen ollut pisimmilläni viisi päivää työmatkalla ja täytyy sanoa, että tiukkaa teki. Lapseni oli tuolloin puolitoistavuotias. Hengissä selvittiin, mutta vastedes suostun yhtä pitkiin matkoihin vain pakon edessä. Kaksi viikkoa olisi meidän perheelle ihan liikaa. Tosin se on sanottava, että kotona pärjättiin tosi hienosti. Isä ja poika selvästi lähentyivät tuona aikana. Mutta äidillä oli kurja olo, kun oma lapsi vierasti takaisin tullessa. Varaudu myös siihen, että palattuasi lapsi saattaa purkaa sinuun ikäväänsä kiukuttelemalla ja raivoamalla. Meillä lapsi sai mm. paluun jälkeisenä yönä parin tunnin mittaisen huuto- ja raivokohtauksen, jonka minä uskon liittyneen nimenomaan poissaolooni.



Poissaollessasi kannattaa pitää rutiinit kotona mahdollisimman normaalina, ne tuovat lapselle turvaa. Ja meillä koettiin tosi positiivisena isovanhempien apu. Lapsellekin toi lohtua, kun isän lisäksi oli muita rakkaita aikuisia ympärillä, vaikka äiti olikin poissa.



Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!

Tuo on kuule meidän perheessä ihan normaalia arkea, että isi on 2-3 viikon työmatkoilla vähintään joka toinen kuukausi useamminkin!!!



Ja äitikin on vähintään 2 kertaa vuodessa 1-2 viikon työmatkalla.



Kaikki sopeutuvat asiaan, kun on pakko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat