Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten osaatte suhtautua positiivisesti anoppiinne?

Vierailija

Mun on jotenkin vaikeaa eritellä anoppia ja omaa äitiäni/niiden roolia mun elämässä. En osaa ajatella neutraalisti anoppiani kohtaan, tää on tällaista viha-rakkaus-juttua koko ajan. Antakaa vinkkejä, miten oppisin suhtautumaan anoppiin jotenkin neutraalisti?

Kommentit (12)

Vierailija

Alkuun vissi ero oli se, että omalle äidille voi sanoa takaisin mutta anoppia kohtaan " pitää osaa käyttäytyä" . Mun oma oloni alkoi helpottumaan, kun tajusin vihdoin, että mun ei tarvii käyttäytyä jos sekään ei osaa. Liian monta kertaa jupisin jälkikäteen, että olis pitäny sanoa niin ja tehä näin, ja niinpä aloinkin rohkeasti sanomaan ja tekemään niin aina kun mieli teki pistää kampoihin. Suosittelen. Enää anoppi ja appi ei päästele niitä kaikkein pahimpia suustaan, kun tietää saavansa takas piikkejä. Pari kertaa on käyny niin, että kun anoppi on pistäny överiks niin ei olla käyty niillä ja oltu muutenkin kylmiä niiden suhteen. Edellyttää tietty, et mieskin on yhtä kypsänä ja mukana ajatuksessa.

Vierailija

Just kuulin, että tulee ehkä meille jouluks ja eka ajatus oli se, että joulu menee pilalle =(



Mä en vaan kestä sitä ja sen tyhmyyttä. Oon kuitenkin aina oikeestaan ihan kiltti sille.

Vierailija

Anoppi syyttää minua poikansa sairaudesta, eikä tajua mitään muutakaan. En enää jaksa puhua hänen kanssaan ja puhelut ovat loppuneet. Onneksi asuu kaukana, eikä ole pakko tavata useinkaan. Jos on pakko, en ole hänen talossaan yötä, enkä muutenkaan ala keskustelemaan kummempia.



Minä yritin kyllä ja aluksi anoppi vaikutti mukavalta. Juttelin ja auttelin keittiössä. Enää en jaksa keskustella, mutta voisin kai minä tiskikonetta täyttää ja pöytää kattaa jne., kun olisi hyvä syy pysyä poissa olohuoneesta anopin luota.

Vierailija

Tai se on jo niin huonossa kunnossa, että joudutte käymään katsomassa sitä jossain sairaalassa. Enkä sano tätä ähäkutti anopille -mielessä. Ihmiset ei vaan yleensä osaa arvostaa ihmissuhteita ennen kuin ne on menettänyt.

Vierailija

ja pidin sitä sylissä onnesta sekaisin, niin aloin ymmärtää anoppia. ajattelin, että kyllä saa olla täydellinen tyttö, joka tämän minulta vie... ja etten varmaan itsekään täyttäisi niitä kriteereitä

Vierailija

Hän vaan on mieheni äiti; nainen, joka synnytti mieheni, kasvatti hänet, yhä rakastaa häntä niinkuin äiti nyt rakastaa poikaansa, ja tahtoo yhä olla osa poikansa elämää. Koska minä jaan elämäni hänen poikansa kanssa, on hän automaattisesti osa minunkin elämääni. Yksinkertaista :)



Kyllä oma anoppinikin välillä ärsyttää, niinkuin muutkin läheiset ihmiset elämässä. Minä nyt kuitenkin yritän pitää suhteellisuudentajun mukana ja muistuttaa itseäni asioitten tärkeydestä/turhuudesta, jos jokin suhteellisen pieni juttu rupeaa suhteettomasti ärsyttämään. Anoppi on ihminen siinä missä muutkin, eikä siis pitäisi tuomita häntä sen ankarammin kuin muitakaan.

Vierailija

mutta vähän ennen kuin vauvamme syntyi, anoppi soitti minulle ja sanoi jotain sen tapaista, ei kyllä ihan suoraan, että he olisivat halunneet olla meille (minulle ja miehelleni) kivempia, mutta voimat eivät ole riittäneet (omien ongelmien takia). sitten kun vauva syntyi, niin selvästi se on heille tärkeä, vaikka meillä ei läheiset välit olekaan. arvostan kamalasti sitä, että haluavat olla isovanhempia, vaikka miellä on ollut niin hankalat välit, enkä jaksa mutista pienistä

Uusimmat

Suosituimmat