Onko normaalia pelätä lapsensa kuolemaa " koko ajan" ?

Vierailija

Minulla on 1,5v poika. Esikoinen. Tuntuu, että koko ajan pelkään hänen kuolemaansa. Otan valokuvia hänestä, ja taustalla on ajatus siitä, että jos hän kuolee niin on ainakin muistoja. Äsken laitoin pyykkejä kuivumaan ja pojan unirätti oli siellä pyykin seassa. Mieleen tuli kuva, kuinka pieni poikani olisi kuolleena arkussa ja asetan hänen rakkaan unirättinsä hänen masunsa päälle viimeisen kerran. Itkuhan siitä tuli.



Mitään läheltä piti -tilannetta ei ole sattunut, mutta silti koko ajan alitajunnassa on pelko pojan menettämisestä. En varmaan sitä edes kestäisi. Alkaakohan tämä kuulostaa jotenkin sairaalta?

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Olen itse sitä mieltä, että aina joskus tämä ajatus menee minulla överiksi. Sitä on ollut alusta saakka, esim kun poika oli vielä pieni vauva, pelkäsin että imettämisen yhetydessä hän jotenkin lipsahtaa minulta ja lyö päänsä pöydänkulmaan tms. Tosin en kuitenkaan ole ylisuojeleva äiti, vaan lapsi saa mennä ja touhuta. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että lapsella epäiltiin vakavaa sairautta 1v lähtien 1v5kk saakka.



ap

Vierailija

pelkään, että lapselle (nyt 1 v.) tapahtuu joku onnettomuus tai mä teen jotakin, " sekoan" . Olen käsittänyt ja hyväksynyt noi ajatukset aika hyvin, koska näen, että tämä äidinrakkaus on vaan niin käsittämättömän suuri asia. Lapsen menettäminen olisi niin kauheaa.



Ja juuri noiden ajatusten takia, olen ymmärtänyt tämän olevan ainutlaatuista aikaa. Olen hoitovapaalla ja vaikka välillä on tylsää tai ottaa päähän, niin yritän pitää mielessä, että nauti hyvä ihminen tästä ajasta. Katsele kaikkia pieniä juttuja ja NAUTI. Jos jotain sattuu, en voi sille mitään. Mutta silloin harmittaisi, että koko aika meni pelkäämiseen eikä itse elämästä nauttimiseen.

Vierailija

mietin että jos vauvalleni kävisi jotain, kaikki ne pikku bodyt ja lelut muistuttaisivat hänestä. ja miten tyhjää kaikki olisi silloin.

Vierailija

En tiedä onko vaikutusta että saimme toisenkin lapsen. Halusin toisen lapsen muutenkin mutta osittain myös sen takia että jos yksi lapsi kuolee niin jää edes yksi.

Kuin kohtalon ivaa, tällä toisella lapsellamme on vakava sairaus.

Tsemppiä! Kyllä se varmaan aikanaan menee ohi!

Vierailija

Meillä on useampi lapsi ja aina välillä vuosien saatossa on tuollaisia ajatuksia päässä pyörinyt. Siihen ei auta kuin yksi juttu. Kun nuo ajatukset alkaa nostamaan päätään, niin katkaise ne heti tietoisesti.

Meillä tilanne konkretisoitui kun odottamani vauva menehtyi kohtuun rv 39. Siihenastiset kuvitelmat saivat kasvot. Siitä alkoi kauhee pelko muiden lasten kohdalla. Heti vauvan kuoleman jälkeen oli yhden lapsemme kohdalla läheltäpiti tilanne, kävimme teholla, ja se lisäsi pelkoa entisestään. Ja tuohon pelkoon ei auta muu kuin puhuminen ja pelkoja " kohti käyminen" .

Nyt odotan vauvaa ja arvaatte varmaan mitä päässä liikkuu. Jokainen normaali päivä tuntuu ihmeeltä. Alkuun vielä oli pientä vuotoa, joka lisäsi omalta osaltaan taakkaa. Nyt kun on päässyt reilusti voitonpuolesta keskenmenon suhteen, niin sitä seuraa koko ajan liikkeitä... Lapsemmekin tarkkailee ja kyselee, että jos vauva synty elävänä jne... Tätä lasta on odotettu niin hartaasi koko perheen voimin.

Eli puhukaa ja toppuutelkaa omia ajatuksia. Siitä ei ole muuta hyötyä kuin että itsensä saa " sairaaksi" huolesta.

Vauvan kuolema osoitti, että vaikka kuinka huolehtii ja suojelee, niin kuolema korjaa just ajallaan oli sit äidin kohdussa tai sylissä.

Nautitaan niistä hetkistä kuin voidaan ja surraan sitten vasta jos tai kun sen aika on eikä lastata itsellemme painolasteja joita ei vielä tarvi kantaa.

Vierailija

En tiedä onko normaalia, mut mullakin on joskus tuollaisia tuntemusia. Ehkä rakkaus on niin suurta, että tuntuu ettei se voi kestää.. Pelko menettämisestä on mullekin ihan todellinen. Mutta pitää elää tämä elämä päivä kerrallaan, murehtiminen tulevaisuudesta ei kannata. Helppo toki sanoa..

Vierailija

että pelkoni johtuu omasta lapsuudestani. Jotain on siis tapahtunut äitisuhteessani. Pelkoa tai hylkäämistä.

Hänen mukaansa nämä itkut eivät olleet normaaleja.



Ei omaa taustaa pysty koskaan selvittämään, koska sen ajan muistot ovat tallentuneet tunteisiin, eivät ajatuksiin. Eli sen kanssa on vain elettävä. Ja yritettävä kääntää ajatuksensa positiiviseen muotoon.

Vierailija

Pakko sanoa:epänormaalilta kuulostaa. Tietty huoli lapsistaan jossain aina taka-alalla on, mutta jos se tohon menee, niin ei hyvältä vaikuta. Olen pahoillani...

Vierailija

Jos niille peloille antaa valtaa, niin ne voivat mennä epänormaaliuden puolelle. Välillä pitää kieltää itseltään ne ajatukset. Vrt ihminen pystyy rypemään itsesäälissään, kun antaa itsesäälilleen valtaa, ja näin vajoaa yhä syvemmälle. Samaan tapaan tässäkin voi mennä aina syvemmälle ja syvemmälle.



Toisaalta pidän näitä ajatuksia hyvinä: elämää oppii arvostamaan vasta sitten kun tajuaa elämän rajallisuuden. Sitä jaksaa hankalinakin hetkinä paljon paremmin kun oivaltaa " entä sitten, jos tätä ei enää olisi" .



Omia tunteitaan ei voi muuttaa. Omia ajatuksiaan voi. Eli keskity hallitsemaan ajatuksiasi.

Vierailija

Itselläni on päiviä jolloin en asiaa juuri mieti ja sitten on päiviä jona en voi lakata ajattelemasta asiaa. Mietin miten reagoisin jos näkisin lapseni vaikka jäävän auton alle, mietin sitä tuskaa ja sitä repisinkö tukkaa päästä vai lamaantuisinko ja MITEN ikinä siitä selviäisin. Mietin myös joskus kuinka en voisi luopua lapsestani vaan pitelisin häntä sylissäni vaan. Ja kuinka katselisin valokuvia hänestä. Miehen kanssa parisuhde ei ole kovin hyvä (tyydyttävä kuitenkin) ja toista lasta emme ole saaneet pitkästä yrityksestä huolimatta joten lapsemme on meille molemmille 1 asia meidän elämässä. Varsinkin mulle lapsi on tuonut elämään niin paljon uutta sisältöä, että pelkään hänen menettämistään hysteerisesti. Järkeilen aina, että nyt pitää iloita siitä mikä on eikä maalailla mitään kauhukuvia! Voisinkin ottaa tämän puheeksi psykologillani. Käyn psykologilla oman kurjan lapsuuteni ja nykyisten rahankäyttöongelmien vuoksi.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat