Adoptioäideille muutamia kysymyksiä..

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei,

Meidän adoptioprosessi on edennyt siihen pisteeseen, että kotiselvitys on pian tehty. Meille tämä adoptiolapsi on ensimmäinen lapsi ja mielessä risteilee monenlaisia ajatuksia. Ihan konkreettisesti meillä on muutto edessä, johtuen adoptiosta. Nykyinen kahden huoneen asunto vaihtuu pian 4 huoneen kodiksi, jossa yksi huone on jo varattu tulevalle lapsellemme. Tämä ilmeisesti on ollut ajatukset ja tunteet liikkeelle sysäävä voima. Ensimmäinen konkreettinen muutos arkeen. Lastenhuone. Tunteet vaihtelee herkästä liikutuksesta täysin rationaaliseen ajattelutapaan. Vahva usko tähän asiaan muuttuu välillä epävarmuudeksi. Olisi kovin mukava lukea äitien kokemuksia äidiksi kasvamisesta ja siitä minkälaista se oli kun päätös oli tehty ja kun vihdoin sai tietoa lapsesta. Oliko mitään epäilyksiä esim. kun jo olitte matkalla hakemaan lasta. Miten kävi rakkauden, missä vaiheessa se astui mukaan? Miten teillä nyt menee, arjessa. Onko ympäristö ollut kannustava. Minkä ikäisinä saitte lapsenne. Miten lapsi on oppinut puhumaan tai ymmärtämään suomea? Itse mietin sitäkin että jos lapsi on yli vuoden ikäinen, hänen kielellinen ajattelunsa on jo aika pitkällä. Mahtaa olla vaikea ymmärtää uutta kieltä.

Ehkä tämä oli hieman sekava viesti. Olen käynyt lukemassa netistä kaikenlaisia kokemuksia, mutta tällainen henkilökohtainen tiedonsaaminenkin olisi mukavaa. Olen koittanut liittyä joihinkin suljettuihin foorumeihin, mutta jostain syystä rekisteröinnissä menee jotain pieleen. Hyvää syksynjatkoa!

Kommentit (8)

Vierailija

Mielellään sitä jakaa kokemuksiaan, olen itse ollut aivan samassa tilanteessa, kun tiedonjano on valtava, mutta tuttavapiirissä ei vielä ole " eläviä esimerkkejä" adoption onnistumisesta :o)



Elikkäs miten olette osanneet suhtautua lapsestanne tiedettyihin taustoihin tai tietämättömyyteen. Miten olette osanneet käsitelläasiaa omalla kohdallanne. Oliko taustatekijöissä jotain yllättävää, epävarmuutta herättävää tms.



**** Me saimme tietää lapsen taustasta melko paljon verrattuna moneen muuhun, mutta silti tietysti suurin osa on " hämärän peitossa" . Se oli vaan asia, jonka tiesi jo adoptioon ryhtyessään, että näin se tulee olemaan ja prosessin aikana minusta ensin ajattelimme asiaa enemmän omalta kannaltamme, sitten vaiheittain huomasi ajattelevansa sitä tietämättömyyttä, pienienkin yksityiskohtien merkitystä jne enemmän ja enemmän tulevan lapsen kannalta.

Aina jää ns. " arvailujen varaan" , onko jotain, mitä meille ei ole kerrottu, mutta meidän tapauksessa on niin, että aika tarkkaan tiedämme lapsemme vaiheet syntymästä alkaen, joten sillä lailla on ollut helpompi olla, kun on tiennyt, että lapsi ei ole joutunut esim. kärsimään fyysisesti, vaikka hylkäämiskokemushan on aivan pienillä vauvoillakin luonnollisesti. Asia on ollut pakko vaan jotenkin (en osaa eritellä) tehdä itselleen selväksi ja jatkaa sen työstämistä, jotta osaa sitten lapselle olla tukena tässä asiassa. Työ jatkuu tällä saralla varmaan niin kauan kuin vanhemmuuskin, joka päivä miltei tulee miettineeksi esim.lapsen biologista äitiä, hänen ratkaisuaan jne.



Luin näiltä nettisivuilta että lasten taustasta kerrottaessa muille kannattaa käyttää harkintaa, ettei lapselle tule joskus ikäviä tilanteita eteen, kuten kommentteja hylkäämisestä, kuolleista vanhemmista ym. Kuinka siis olette osanneet käyttää harkintaanne jne.

**** Aika leijonaemon vaistolla sitä suojelee lapsensa yksityisyyttä näissä asioissa, joten aika helppo on ollut ihmisille sanoa, kun " yksityinen asia" tulee vastaan. Aika avoimesti olemme yleisellä tasolla kertoneet, mutta toki on paljon asioita, jotka pidämme lapsen ja meidän omina. Aina ne asiat eivät ole mitään varsinaisesti negatiivisiakaan, vaan sellaisia, jotka eivät vaan ole kysyjälle mitenkään kuuluvia/oikeastaan olennaisia. Moni on esimerkiksi kysynyt lapsen lastenkodista, siitä olen kertonut, että millainen paikka oli ja paljonko lapsia jne. Olen toisaalta sitä mieltä, että kun on itselleen tehnyt selväksi, mitkä asiat ovat niitä " meidän omia" , niin muuten adoptiosta yleisellä tasolla kertomalla (aina ei jaksa :o)) voi edesauttaa muiden ymmärrystä adoptiota kohtaan. LApsensa tietä ei voi loputtomiin tasoittaa, mutta asiallista tietoa voi antaa ja asiallisiin kysymyksiin vastata, sillä lailla moni väärinkäsitys tai olettamus adoptiosta pikkuhiljaa korjaantuu.



Joo meillä on 2. prosessi käynnissä, pikkusiskoa tai -veljeä siis jossain vaiheessa alamme odottelemaan, jos kaikki menee mallikkaasti :o)

Vierailija

liinalane:

Lainaus:


Elikkäs miten olette osanneet suhtautua lapsestanne tiedettyihin taustoihin tai tietämättömyyteen. Miten olette osanneet käsitelläasiaa omalla kohdallanne.




Hmm. No Kiina-lapsista noin yleisestikään " kukaan ei tiedä mitään" ; eli kun lapsen antaminen adoptioon on rikos, ei mihinkään luonnollisestikaan kirjata mitään asioita. Kuulemma epävirallisesti löytäjä, poliisi, lastenkoti, sijaisperhe jne. saattaa tietää paljonkin biovanhemmista, mutta asiasta ei voi puhua. No me emme tiedä Toukan biovanhemmista mitään. Siis emme mitään. Meillä on tiedossa poliisin rekisteriin merkitty löytöpaikka ja tytön kanssa löydetty paperille kirjoitettu syntymäaika, ei muuta. Olen huomannut itsestäni valtavan tiedonjanon asian tiimoilta, ja kun mitään muuta infoa ei ole, olen yrittänyt selvittää, mihin Kiinan sadoista etnisistä ryhmistä tyttäremme kuuluu. Luulisin nyt selvittäneeni sen ainakin osittain, ja se kertoo toisaalta muita asioita Toukan taustasta. Silti sydämeni janoaa lisää, siksi, että joskus tämä kaikki pienetkin tiedonjyvät tulevat olemaan Toukalle uskomattoman arvokasta tietoa.



Muuten en ole osannut mitään tietoa kaivata; esim nyt vasta kysymystä lukiessa tuli mieleen, että jaa, joku voisi haluta tietää taustoista ennustaakseen tulevaa. Noh, melkein yhtä vieras ihminen se kai on biolapsikin :)

Vierailija

liinalane:

Lainaus:


Nykyinen kahden huoneen asunto vaihtuu pian 4 huoneen kodiksi, jossa yksi huone on jo varattu tulevalle lapsellemme. Tämä ilmeisesti on ollut ajatukset ja tunteet liikkeelle sysäävä voima. Ensimmäinen konkreettinen muutos arkeen. Lastenhuone.




Voih :) Ihan samoin oli meillä. Lastenhuone oli romuhuoneena monta kuukautta, mutta aina sen nimi oli " lastenhuone" ja sen oven ohi käveleminen oli aina erikoista.



Lainaus:

Olisi kovin mukava lukea äitien kokemuksia äidiksi kasvamisesta ja siitä minkälaista se oli kun päätös oli tehty ja kun vihdoin sai tietoa lapsesta. Oliko mitään epäilyksiä esim. kun jo olitte matkalla hakemaan lasta. Miten kävi rakkauden, missä vaiheessa se astui mukaan? Miten teillä nyt menee, arjessa. Onko ympäristö ollut kannustava.




Yhtään (tahallisesti) negatiivista kommenttia emme ole kuulleet. Toki asiaan vihkiytymättömät ihmiset tunkevat jalkaa suuhunsa ihan urakalla nimenomaan sanan " oma" tiimoilta, mutta täytyy jaksaa ymmärtää ja muistaa ettei se ole pahalla tarkoitettu.



Meillä ainakin oli epäilyksiä, ihan niin kuin minkä tahansa ison elämänmuutoksen tiimoilta. Ja joo, ovat nämä valinnat askarruttaneet myös jälkeenpäin; muttä vain sillä tasolla, jossa aamuyön pikkutunteina pohdit onko elämäsi ylipäätään mennyt oikeaan suuntaan. Minulla nämä epäilyt ja pohdinnat ovat pitkälti tulleet adoptioprosessin jälkeen, sillä sen aikana olin todellä yksisilmäisesti suuntautunut adoptioon; silti. Come on. Tuolla makkarissa nukkuu pieni nuhaisena tuhiseva taapero joka äsken itki suruisena, unisena: " äiti menee... äiti menee pois..." ja jolle vastasin " äiti on ihan tässä, niistetäänkö kulta nenä, pistä pää tyynyyn, nyt on nukkumisen aika" . Voiko tämä olla muuta kuin oikein? :´)



Meillä on nyt toinen prosessi aluillaan, ja ne pelot ja epävarmuudet jylläävät nyt ihan eri tavalla kuin ensimmäisessä. Taitaa meillä olla realistisempi käsitys siitä, mihin ollaan ryhtymässä :)



Lainaus:

Minkä ikäisinä saitte lapsenne. Miten lapsi on oppinut puhumaan tai ymmärtämään suomea? Itse mietin sitäkin että jos lapsi on yli vuoden ikäinen, hänen kielellinen ajattelunsa on jo aika pitkällä. Mahtaa olla vaikea ymmärtää uutta kieltä.




Vuoden ikäinen on juuri alkanut käytännön kielenoppimisen ja ainakin meidän Toukka vaihtoi kieltä lennosta; hän ei 1v1kk ikäisenä tietääksemme osannut kiinaa lainkaan, mutta otti suomen omakseen pikavauhtia (käytimme myös viittomankaltaisia tukieleitä; ja kun tyttö alkoi jossain vaiheessa jokeltaa (ei tehnyt sitä luovutettaessa, oli liian jännä juttu), hän teki sitä ns. kiinaksi vähän aikaa eli kuulosti kiinalta, mutta se meni pian ohi). Parivuotiaana tulleista moni pitää " hiljaisen vuoden" eli kielen juonenpäästä kiinni saaminen kestää sen verran, mutta sen jälkeen kaikki menee hienosti. Piffaisin niitä tukiviittomien käyttöä - jos kakkosemme on lähempänä kahta vuotta, aiomme perehtyä ihan oikeisiin tukiviittomiin juuri tämän vuoksi.



Niin oletko Adolaisiin yrittänyt jäseneksi (http://uk.groups.yahoo.com/group/adolaiset/)? Kokeile uudestaan ja laita minulle mailia os. amppari @ ampiaisakka.com, niin katsotaan saadaanko homma skulaamaan! :)

Vierailija

Elikkäs miten olette osanneet suhtautua lapsestanne tiedettyihin taustoihin tai tietämättömyyteen. Miten olette osanneet käsitelläasiaa omalla kohdallanne. Oliko taustatekijöissä jotain yllättävää, epävarmuutta herättävää tms. Tässä neuvonnan aikana usein on ollut puhetta, ettei lasten taustasta välttämättä tiedetä juuri mitään. Se on aina tuntunut minusta hieman pelottavalta joskin ymmärrettävältä. Luin näiltä nettisivuilta että lasten taustasta kerrottaessa muille kannattaa käyttää harkintaa, ettei lapselle tule joskus ikäviä tilanteita eteen, kuten kommentteja hylkäämisestä, kuolleista vanhemmista ym. Kuinka siis olette osanneet käyttää harkintaanne jne.

Vierailija

Oli mukava lukea kokemuksistanne! Amppari ja Mary olen seikkaillut teidän vinkkisivuilla ristiin rastiin ja on todella hienoa että olette nähneet noin paljon vaivaa, varmasti monille todella hyvät sivut! Ja monipuoliset. Ilman noita sivuja puuttuisi jotain ihan olellista! Kiitos siis niistä!



PikkuTähti oli myös hauska lukea sinun vastauksesi, osasit hienosti kirjoittaa ja sait minut suorastaan hyvälle tuulelle! Hyvää raskausaikaa ja onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä! Jänniä aikoja siis elämämme molemmat!



P.S Amppari, sain rekisteröityä itseni yahoo:seen. Odottelen siis vastausta josko minut hyväksytään adolaisten jäseneksi.. ; )

Vierailija

Olipa jotenkin huojentavaa lukea kokemuksiasi. Välillä sitä kokee olevansa asian kanssa jotekin liian yksin ja välillä taas tuntuu että liian monella on aiheeseen jotain kommentoitavaa. Tällainen suora kommunikaatio asian läpi käyneeltä on tosi arvokasta. Kirjoitit niin aidosti, että asia tuntuu itsellekin todemmalta. Joskus tuntuu, että monet äidit (bio tai adoptio) antavat itsestään ja lapsistaan ja arjestaan sellaisen kuvan, että epäilykset, huonot päivät ja epävarmuudet ovat merkki epäonnistumisesta. Huojentavaa kuulla että esim. kiintyminen tulee ajan kanssa tai sitten ei , mutta siis heti ei tarvitse tuntea sitä tai tätä, ollakseen hyvä äiti tms. Tällä hetkellä päälimmäisenä on sellainen fiilis että KÄÄK! Meille tulee lapsi! Ei voi olla totta!!

Odotus on vielä pitkä ja varmasti tässä ehtii taas tasaantumaan tunnepuolella, mutta jossain sydämessä se päätös on jo kehittynyt niin vahvaksi, että ihan jännittää välillä.

Teille on tulossa toinen lapsi, ymmärtääkseni. Hieno homma!

Oikein hyvää odotusta ja voimia ja iloa arkeen pienen päättäväisen ihmisen kanssa! Ja kiitti vielä!

Vierailija

heissan! ajattelin jakaa oman kokemukseni lapsen odotuksesta ja häneen kiintymisestä, vaikkei meillä vielä adoptio-odotuksesta kokemusta olekkaan.

odotan parhaillaan kolmatta lastamme ja olen tälläkin kertaa huomannut miten ajatukset liikkuvat laidasta laitaan. toisaalta tuntuu hyvältä tietää, että jonkin ajan kuluttua meillä on yksi lapsi lisää, toisaalta ihmettelen, että mihin ihmeeseen olen itteni sotkenut? epäilyksiä; kuka sieltä perheeseemme saapuu? osuvatko luonteet yksiin muiden kanssa? onko se yksilö söpöläinen vai ärsyttääkö jokin luonteenpiirre suunnattomasti...

vaikka varmasti bio- ja adoraskaudessa on isojakin eroja, niin miusta tuntuu, että lapsen tuloon, yksilönä, on joka kerta mahdoton valmistautua. joka tapauksessa siitä hetkestä, kun sen mukelon ensikerran tapaa alkaa kenties ikuisuuden kestävä projekti: toiseen ihmiseen tutustuminen... toisiin ihmisiin on helppo tutustua, toisiin vaikeampi. ei edes omaan lapseen (olipa sitä kantanut mahassa tai sydämessä) ole mahdollista tutustua muuten kuin ajan kanssa.

myös se rakkaus ja toisesta välittäminen muuttaa muotoaan koko ajan... lapsen kasvaessa (ja itseni kasvaessa) meidän keskinäinen suhde muuttuu, lujittuu... välillä taas tuntuu että " kuka h**** tuo kakara oikein on, joka asuu meillä??"

Kyllä vanhemmuudessa on haasteensa, mutta kyllä se palkitseekin: voiko ihanampaa tunnetta olla, kuin ne pienet palleroiset kädet kaulan ympärille kietoutuneena, se ehdoton luottamus ja rakkaus joka siitä pienestä ihmisestä huokuu sinua kohden: ääni joka hellästi sanoo:" äiti" . siinä äidin sydän sulaa -taas kerran=)



Voimia odotukseenne! haasteistaan huolimatta lapsiperheen elämä myös palkitsee=)

Vierailija

Tunteet vaihtelee herkästä liikutuksesta täysin rationaaliseen ajattelutapaan. Vahva usko tähän asiaan muuttuu välillä epävarmuudeksi.



**** Meillä oli ainakin mieheni kanssa molemmilla hyvin vaihtelevia tunteita kesken prosessin, monessa kohtaa. Minusta on aivan luonnollista. että kun kauan haaveiltu, kärsivällisesti odotettu lapsi alkaa " häämöttää" siellä jossain, tulee tunteita, että " olenkohan minä nyt riittävän hyvä äiti" , " haluanko tätä nyt todella" , " olisko pitänyt olla vain kaksin?" ..Minulle ainakin tuli näitä, muttei koskaan niin voimakkaana, että olisin tosissani kyseenalaistanut sen, haluanko adoptoida. Enemmän sellaisina tunneryöppyinä, tiesin, että pian haave ehkä toteutuisi, joten sitä jännittäessä tunteet vaihtelivat laidasta laitaan minullakin. Olen keskustellut biolasta odottaneiden ystävieni kanssa ja samanlaisia tuntemuksia on ollut monilla, kun lapsen tulon aika on lähestynyt ja pitkin raskautta.



Olisi kovin mukava lukea äitien kokemuksia äidiksi kasvamisesta ja siitä minkälaista se oli kun päätös oli tehty ja kun vihdoin sai tietoa lapsesta.

**** Sitä, kun tiedon lapsesta sai, ei varmasti unohda koskaan, jotenkin se tuli tosi yllättäen, vaikka odottikin kovasti ja tunne oli minulla ainakin aivan epätodellinen; onko se nyt OIKEASTI totta, että meillä on lapsi!!!!



Miten kävi rakkauden, missä vaiheessa se astui mukaan?

*** Kyllä jollain tasolla lasta rakasti jo ennen kuin edes tiesi, kuka tämä on, mutta kyllä kiintyminen meillä ainakin otti aikansa; lapsi on täysin vieras, vaikka kuinka pieni olisi, hän ei välttämättä ole lainkaan rakkaudelle ja hellyydenosoituksille " vastaanottavainen" ja alku voi olla raskastakin, joten mitään eufooriaa ei meillä ainakaan tullut ensi metreillä. Mutta heti lapsi tuntui omalta, hänen kanssaan selvittäisiin ongelmista ja ei tullut katumusta tai muuta sellaista, lähinnä lapsenhoidon raskaus yllätti meitä ja se kokonaisvaltaisuus, miten elämä muuttuu lapsen myötä. Ensi hetkestä tuli kuitenkin niin paljon iloa ja hyvää mieltä ja uusia kokemuksia, että hyvin sen jaksoi :o) Voin sanoa omalla kohdalla kasvaneeni äidiksi, mieheni oli nopeammin Isi, eli hänellä (ehkä hiukan yllättäenkin) oli nopeammin svvä rakkaus lapseen, minä enemmän jännitin, että " voinko nyt tosiaan alkaa rakastaa tätä lasta, enhän menetä häntä" jne...



Miten teillä nyt menee, arjessa.

Hyvin menee, välillä hyviä päiviä, välillä ei-niin-hyviä :o) Meillä on nyt tomera uhmaikäinen 2v3kk, joka näyttää kyllä sanotaanko leikkisästi " suhteellisen avoimesti" , heh, tunteitaan, mikä tietty on hyvä asia :o ) Eli elämme jotakuinkin hirveän tavallista lapsiperheen elämää...



Onko ympäristö ollut kannustava.

**** Pääasiassa kyllä! Sukulaiset ja ystävät ovat ottaneet lapsemme ja meidät perheenä hyvin vastaan ja suhtautuminen on ollut oikein asiallista ja mukavaa. Joitain " töksäytyksiä" matkalle mahtuu, mutta niihinkin on tässä saanut jo prosessin aikana tottua, joten välillä ne menee jo MELKEIN toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitään rasismia tms. ei perheemme ole vielä ainakaan kohdannut.





Minkä ikäisinä saitte lapsenne.

* Lapsi oli 8kk, mies 41 ja minä 28 :o)



Miten lapsi on oppinut puhumaan tai ymmärtämään suomea?

* Kuin papupata! Heh Puhuu ja ymmärtää paremmin kuin monet ikäisensä, tosin lapsemme tuli aika pienenä kotiin ja aika taisi olla jotenkin puheenkehitykselle otollinen; ei ollut vielä oppinut puhumaan synnyinmaansa kieltä/kieliä.



Onnea teille prosessiin!

Meillä 2. kotiselvitys lopuillaan, joten pian sitten voidaan jo olla taasen odottajia toivottavasti myös :o)



Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat