sukuun tulee adoptiolla lapsi- mitä ottaa huomioon?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

eli lyhykäisyydessään kaipaisin jonkinlaista neuvoa tai jotain teiltä asiasta paremmin tietäviltä. sukuun hyvin lähelle on tulossa perheeseen lapsi adoption kautta lähiaikoina ja nyt sitten mietin että meidän muiden sukulaisten olisi hyvä ottaa huomioon/tehdä/olla tekemättä. lapsi on kaksi ja puolivuotias eli hyvin samaa ikäluokkaa kuin oma esikoiseni ja iso liuta on muita serkuksia pienillä ikäeroilla.

esikoinen on kovasti kysellyt että mikä se adoptio on ja miettinyt että miten serkulle voi tulla pikkuveli kaukaa eikä äidin mahasta kuten oma pikkuveljensä tuli. hain kirjastosta pikku xing-kirjan, että saisi sadun kautta mietittyä. en halua liikaa aiheuttaa miettimistä omalle esikoiselleni vaan haluaisin että asia menee luontevasti. pääasiahan kuitenkin on että suhteet muodostuvat pikkuhiljaa ja lapset ottavat sen luotaisesti mihin aikuiset tuntuvat suhtautuvat luontaisena asiana.

no joo. ei mulla varsinaista täsmäkysymystä ollut, mutta mietin voitasko me jotenkin helpottaa lapsen sopeutumista uuteen ympäristöön ja sukuun.

kiittäen kommenteista, mom

Kommentit (10)

Vierailija

heti tuli asioita joita ei varmaankaan tiedä ennen kuin omalle kohdalle sattuu. etenkin tuo helliminen yms juttu. varmastikin lapsen vanhemmat ovat näistä asioista hyvin tietoisia ja sitten ohjastavat meitä sukulaisia sitten lisää kun aika on. tällä hetkellä tosin taitaa olla se riemun aika kun tieto lapsesta vihdoin tuli :-)

mutta tästä on hyvä alkaa. kiitokset vielä.

Vierailija

aika paljon he ovat lapsesta tietoa saaneet ja nyt odottavat sitten sitä tarkkaa päivää milloin lähtö koittaa. Iso hösellys päällä kun hankkivat kaikkea tarpeellista. :-)

kyselin vanhemmilta että mitä toivovat meiltä sukulaisilta. mainitsin tuosta kiintymys/sylittelyjutusta, mutta ei näyttänyt äiti siihen ainakaan reagoivan kummemmin- en tiedä yhtään että ovatko he saaneet jotain neuvontaa. mutta äiti on kasvatusalan ammattilainen, joten uskon että hän kyllä ottaa selvää lisää ellei jo ole. kyläillään kuitenkin kohta taas.

pitänee varmaan kysellä lisää, sitten kun aika lähestyy.

Vierailija

Jos meidän lapsemme on valmis olemaan läheinen myös muiden kanssa, niin kyllä aio häntä eristää ja kieltää menemästä muiden syliin. Mihinkään emme tietenkään häntä pitkään aikaan aio yksin jättää hoitoon tms. mutta varmasti saa lähisukulaisetkin helliä ja hyvänä pitää mikäli lapsi itse sitä haluaa. En kertakaikkiaan pysty uskomaan että siitä olisi haittaa. Uskon lapsen kasvatuksessa monin paikoin ihan maalaisjärkeen ja ellei lapsella ole mitään erityisiä traumoja menneisyydessään, niin häntä tulemme kasvattamaan niinkuin meistä tuntuu oikealta. Paljon rakkautta ja hellittelyä:)

Minusta tärkeää on juuri tuo, että pidätte adoptiolasta yhtä lailla omana kuin biojakin ja olette tukena tarpeen mukaan. Adoptillastenkirjoja on useampia, lukekaa niitä lastenne kanssa. Me ollaan siskon lapsia myös valmisteltu serkun tuloon vaikka lapsitietoa ei vielä olekaan. 3v kertookin nykyään kaikille että aikoo isona hakea lapsen lentokoneella. Vaikeinta on pienille lapsille ollut ymmärtää se, ettei bioäidit pysty huolehtimaan lapsesta ja siksi antavat lapsen toisille hoidettavaksi. Tuntuuhan pienestä lapsesta varmaan kamalalta ajatukselta, se että äiti jättäisi eikä enää pitäisi huolta. Muuten asia ei tunnu olevan heidän mielestään mitenkään kovin ihmeellinen juttu.

Vierailija

Momentin viesteistä ymmärsin, että sukuun tulee adoptiolapsi, ei siis hänelle.

Yleisesti, maata tietämättä noihin kysymyksiin, niin lapsesta saa kaikki tiedossa olevat tiedot, eli oletetun syntymäajan, terveystiedot, taustatietoja jos niitä on (siis miksi vapautunut adoptioon, biovanhemmista), koot, kuvia jne.

Tieto tulee ns. lapsiesityksenä, eli mukana on lomakkeita ja kuvia. Niiden perusteella vanhemmat joko hyväksyvät tai hylkäävät esityksen. Käytännössä hyvin harvoin vanhemmat eivät hyväksy. Joku oikein paha erityistarve ehkä voi olla syy hylkäämiseen.

Matkalle lähdetään maasta riippuen hyvin pian, tai jopa vuoden päästä. Yleisemmin kai muutaman kuukauden päästä esityksen hyväksymisestä.

Ja Momentti, toivon että vanhemmat ovat tietoisia. Kaikki eivät ikävä kyllä ole. Kaikki eivät saa neuvonnassakaan yhtälaista tietoa kiintymyssuhteesta.

riitujosefiina:

Lainaus:

momentti:

Lainaus:

heti tuli asioita joita ei varmaankaan tiedä ennen kuin omalle kohdalle sattuu. etenkin tuo helliminen yms juttu. varmastikin lapsen vanhemmat ovat näistä asioista hyvin tietoisia ja sitten ohjastavat meitä sukulaisia sitten lisää kun aika on. tällä hetkellä tosin taitaa olla se riemun aika kun tieto lapsesta vihdoin tuli :-)

mutta tästä on hyvä alkaa. kiitokset vielä.

Saitte siis tiedon lapsesta.

Paljon onnea teille!

Mitä tietoja saitte lapsesta? Miten se tieto tuli? Milloin lähdette matkalle?

Kiva kuulla että nyt teillä ainakin alkoi tosi toimet ja jään mielenkiinnolla odottamaan kuulumisianne.

( Minulla ei oo kukaan tuttu adoptoinut, tai tiedän yhden joka on adoptoinut, mutta en oo saanu kysyttyä mitään koska emme tunne kovin hyvin.)

Vierailija

Eli että lapsi oppisi turvallisesti kiintymään, niin hänen pitää opetella sitä ensin vain omien vanhempiensa kanssa.

Tuo " jos on valmis" ja " mikäli lapsi itse sitä haluaa" on juuri se kompastuskivi. Adoptiolapsi voi nimenomaan haluta huomiota ja hellyyttä kaikilta. Hän voi suorastaan shoppailla sitä. Hän voi olla ylireipas ja vaikuttaa että suorastaan nauttii kaikkien huomiosta.

Todellisuudessa hän ei silloin pysty luottamaan, että hän saa sitä omilta vanhemmiltaan, vaan koettaa varmistaa, että hänellä on joku hoitaja, jos nämäkin hänet jättävät.

Ennen kuin toisiin suuntautuminen on ns. normaalia, lapsen täytyy olla käynyt läpi se vaihe, jossa hän on osannut vierastaa, on osannut valita äidin ja/tai isän, pitää häntä turvallisempana ja parempana hoitajana kuin ketä tahansa muuta.

Kiintymyssuhteen muodostumisessa on nimittäin tietyt vaiheet. Ensin lapsi kääntyy yleensä ottaen toista ihmistä kohti (keinot keho- ja katsekontakti, hymy, ääntely).

Seuraavaksi hän suntautuu valikoidusti tiettyjä aikuisia kohti (erityinen hymy hoivaajalle, asioiden varmistaminen katsekontaktilla, orientoituminen maailmaan aikuisten kautta, arviointi äidin/hoitajan kautta).

Kolmanneksi on ns. ¿Secure base¿ ¿vaihe, jossa äiti/hoitaja on turvapesänä. Tässä lapsi osoittaa selkeästi preferenssin, ja osaa vierastaa. Hän tankkaa turvallisuutta, hänellä on läheisyyden tarve ja hän kulkee hoitavan aikuisen perässä.

Neljännettä vaihetta kuvataan ¿Goal-corrected partnership¿-termillä. Siinä maailmaan tutustutaan yhdessä aikuisen kanssa, luodaan neuvottelusuhde, ja lisätään yhteistyökykyä.

Adoptiolapsi on noin vuoden sisällä perheeseen tulosta yleensä vaiheessa 3. Päivähoitoon menoa suositellaan vasta tässä vaiheessa. Jos taas lapsella on selkeä kiintymyssuhdehäiriö, saattaa sen korjautumiseen mennä neljäkin vuotta.

Maalaisjärkeen ei tosiaan voi tässä asiassa luottaa.

Tietoa voi löytää esim. kirjasta Sinkkonen J, Kalland M (toim.): Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen, 2001. WSOY

millamarikki:

[quote]

Jos meidän lapsemme on valmis olemaan läheinen myös muiden kanssa, niin kyllä aio häntä eristää ja kieltää menemästä muiden syliin. Mihinkään emme tietenkään häntä pitkään aikaan aio yksin jättää hoitoon tms. mutta varmasti saa lähisukulaisetkin helliä ja hyvänä pitää mikäli lapsi itse sitä haluaa. En kertakaikkiaan pysty uskomaan että siitä olisi haittaa. Uskon lapsen kasvatuksessa monin paikoin ihan maalaisjärkeen ja ellei lapsella ole mitään erityisiä traumoja menneisyydessään, niin häntä tulemme kasvattamaan niinkuin meistä tuntuu oikealta. Paljon rakkautta ja hellittelyä:)

i]

Maalaisjärki on hyvä, kun kyseessä on maalaistavallinen tapaus... mitä adoptiolapsi kuitenkaan ei ole. Lastenkodissa kasvaneella lapsella ei ole mitään käsitystä, mikä perhe on ja miten isi ja äiti ovat erilaisia kuin muut ihmiset. Hän hyväksyy samoja hellyydenosoituksia ihan keneltä vain ja antaa niitä takaisin, jos se hyväksytään.

Lapsen terve kehitys vaatii kuitenkin sen, että ero oman perheen ja ulkomaailman välillä tehdään, tai lapsi ei opi, millaista on rakastaa vain *tiettyjä* henkilöitä. Paras olisi aloittaa yhdestä henkilöstä, korkeintaan kahdesta, niin että kaikki muut olisivat hieman etäisempiä. 1-2 henkilöä, jotka huolehtivat ja antavat hellyyttä ja vastaanottavat sitä. Näin lapsi ei mene sekaisin siitä, kehen voi hädässä luottaa, ja hänellä on turvallisempi olo.

Lapsi voi myös kokea tarvetta miellyttää pakonomaisesti kaikkia aikuisia. Tuskin haluatte, että hän jää tämän harhan valtaan.

Kuvittelisin myös, että kun se oma lapsi ensimmäistä kertaa menee epäröimättä täysin vieraan, puistossa tavatun sedän syliin, näkevät normaalit vanhemmat tämän myös turvallisuusriskiksi.

Meidän Toukallemme on esim pitänyt selittää, suusanallisesti, että kaikilla on yksi äiti ja yksi isi kerrallaan. (Noin vähän yksinkertaistaen... Toukka on kuitenkin vasta 2-v.)

Vierailija

momentti:

Lainaus:

heti tuli asioita joita ei varmaankaan tiedä ennen kuin omalle kohdalle sattuu. etenkin tuo helliminen yms juttu. varmastikin lapsen vanhemmat ovat näistä asioista hyvin tietoisia ja sitten ohjastavat meitä sukulaisia sitten lisää kun aika on. tällä hetkellä tosin taitaa olla se riemun aika kun tieto lapsesta vihdoin tuli :-)

mutta tästä on hyvä alkaa. kiitokset vielä.

Saitte siis tiedon lapsesta.

Paljon onnea teille!

Mitä tietoja saitte lapsesta? Miten se tieto tuli? Milloin lähdette matkalle?

Kiva kuulla että nyt teillä ainakin alkoi tosi toimet ja jään mielenkiinnolla odottamaan kuulumisianne.

( Minulla ei oo kukaan tuttu adoptoinut, tai tiedän yhden joka on adoptoinut, mutta en oo saanu kysyttyä mitään koska emme tunne kovin hyvin.)

Vierailija

Varmaan ampparin sivuillakin on nämä samat, mutta haluan silti pointata:

Ykkösjuttu on se, että vasta adoptoitua ei saa kukaan muu sylitellä, hoivata, hoitaa jne. paitsi hänen vanhempansa. Se johtuu siitä, että hänelle täytyy antaa rauha muodostaa kiintymyssuhde vanhempiinsa. Häntä sekoittaa liian monet hoivaajat.

Toinen juttu on se, että ymmärrätte, että hänelle on perhe-elämä uutta. Älkää siis verratko samanikäisiin biolapsiin. Vauvoittelu on hyväksi adoptiolapsille. Kehityskin saattaa olla viivästymiä laitoselämän vuoksi. Liian varhainen itsenäistyttäminen ei tee hyvää adoptiolapsille (ei kai muillekaan, mutta tarkoitan sitä, että joku biolapsen äiti saattaa ihmetellä ja neuvoa esim. laittamaan " iso" lapsi jo nukkumaan omaan huoneeseen, lastenkerhoon yksinään jne.)

Kolmas juttu että vaikka lapsi vaikuttaisi hyvin reippaalta & pärjäävältä, älkää antako sen hämätä. Monesti se on vain adoptiolapsen puolustuskeino, hän ei uskalla tarvita ja kiintyä vanhempiinsa.

Neljäs, että lapsi on todellakin oma lapsi (siis älkää käyttäkö oma lapsi-termiä biolapsen synonyyminä), älkääkä puhuko vahingossakaan pahaa tai huonoon sävyyn lapsen synnyinmaasta tai biovanhemmista tyyliin " kuinka he näin ihanan lapsen raaskivat jättää" . Lapsi yhdistää nämä itseensä, hän on siis huono, jos vanhempia/synnyinmaata arvostellaan.

Viides, että jaksakaa tukea ja kuunnella kuin ketä tahansa uutta vanhempaa. Myös adoption jälkeen voi tulla masennus. Ja lapsiperhearki voi olla rankkaa, vaikka sitä on odotettu vuosia (tai jopa juuri sen takia).

Kirjan kautta on hyvä selittää serkuille asiaa.

Vierailija

Eli kävin lukemassa tätä huolimattomasti, luin minua aiemmin kirjoitetun momentin tekstin ja vastasin vain siihen, en hoksannut että hän oli myös aloittanut tämän viestiketjun.

Sori!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat