Atoopikon omituinen alapääkutina

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Onko kenelläkään vastaavanlaista oiretta. Tyttö on nyt kaksi ja risat, maitoallerginen, siitepölyt aiheuittaa myös oireita, infektioastma myös . Maitoallergia on hoidossa, eli maidoton dietti, rasvaukset perusvoiteilla ja kortisonia tarvittaessa. Vitamiinilisät tabletista. Olemme nyt saaneet dietin ansiosta suolistooireet loppumaan, eli löysät, runsaat, pahanhajuiset ulosteet, joita tuli n. 5 kertaa päivässä. Ataraksia annamme tarvittaessa yöksi 5ml. Tuntuu että iho alkaa olla suhteelisen hyvässä kunnossa esim jalkataipeissa, nilkoissa ja käsissä. Mutta aina silloin tällöin hän hinkkaa alapäätäään lattiaa vasten ja valittaa että koskee. Olemme käyneet tämän vuoksi lääkärissäkin, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että koska ei löytänyt muutakaan syytä oireisiin, ja kihomadotkin pois-suljettiin, niin oire liittyisi kuivaan atoppiseen ihoon. Sanoi, että vaikka tyttö itkee ja valittaa että koskee, hän tarkoitaa, että kutittaa. Ja pyysi antamaan Ataraxia ja huuhtelemaan alapää viileällä vedellä ja rasvaamaan hyvin esim. bebanthenilla tai perusvoiteella. Näin olemme tehneetkin, mutta mietityttää, että voiko asia olla näin, että se johtuukin atopiasta, mielipiteitä?Onko kellään ollut samantapaista? Rasvaamme hullunlailla tytön ihoa, mutta joskus tätä itkua ja hinkkaamista esiintyy silti.

Kommentit (7)

Vierailija

Kyllä varmastikin johtuu atopiasta, eli siis alapäässäkin on ihottumaa. Näin myös ollut eräällä tuttavaperheellä. Lääkäri kehotti rasvaamaan alapäätä perusvoiteella.

Vierailija

Ei yksittäisiä näppyjä, vaan enemmänkin punoitusta häpyhuulissa, ei pyllyn puolella. Ilmeisesti virtsan mukana joku aine ärsyttää. Meille kaikki lääkärit on sanoneet, että noin pienellä ei vielä voi olla hiivainfektiota.

Vierailija

Sama juttu. Tyttö 1v2kk ja alapään kutina on ollut monta kuukautta..Tytöllä atooppinen iho, maito-, muna-, ja vilja-allergia. Terkkari sanoi että todennäköisesti johtuu atooppisesta ihosta. Lattiiaan hankaa alapäätä, ja vaippaa on vaikee saada laitettua kun raapii ja repii sieltä. Pylly ei oo punainen..mut ehkä se on sitä atooppista kutinaa sitten. Meilläkin oli ataraxia aluksi, mut nyt käytössä sellainen kuin aerius. Se on parempaa, ei oo kolmio-lääke, ei siis väsytä ja voi vissiin antaa useammin. Nyt on ihottuma ihan hyvin kurissa kun on selvinny allergiat ja tietää mitä syöttää. Nilkat ja ranteet oli pahimmat.

Vierailija

en sitten tiedä, mitä hiivaa lääkärit ovat tarkoittaneet (vrt. naisen hiivatulehdus?). Hiiva näkyy vaippaihottumassa juuri punaisina " näppyinä" eikä lähde perusvoiteilla, mutta kuvaamasi oireet eivät kyllä viittaa vaippaihottumaan, jossa olisi hiivaa. Minäkin kokeilisin toista vaippamerkkiä. Olisiko ihotautien erikoislääkäristä apua.

Vierailija

Löysin viestinne vauvan alapään kutinasta. Meillä 9 kk tyttö, jolla on ollut alapään kutinaa jo muutaman kuukauden. Nyt selvitellään ruoka-aineallergioita, maito ei ainakaan ole allergian syy. Tod.näk, jotkut yksittäiset ruoka-aineet aiheuttaa kutinoita. Välillä on saatu punoitus ja kutinat rauhoittumaan, välillä taas ei.. Nyt kun aikaa on kulunut, onko kutinat teillä alkaneet rauhoittumaan vai kärsitäänkö tästä vuosi tolkulla. Pahimpaan punoituksen olen laittanut sibicortia, muuten perusrasvaa.

Vierailija

Vai oliko niin, ettei mitään näkyviä oireita ole??? Jos taas on kyse vaippaihottumasta, niin siihen tulee hiiva yleensä muutamassa päivässä, jonka jälkeen perusvoiteet lähinnä hautovat ihottumaa eli pahentavat sitä. Tällöin Sibicort (ilman reseptiä apteekista) auttaa. Sibicortia pitää sitten säilyttää jääkaapissa.

Vierailija

Meillä tytöllä 4-6kk ikäisenä oli käytössä Liberoita ja pamperseja vaihtelevasti. Yhtäkkiä pampersien käytön aikana alapäähän ilmestyi punainen ihottuma ja se ilmeisesti myös kutisi. Pesimme huolella, rasvailimme ja vaihdoimme takaisin Liberon vaippoihin. Ihottuma hävisi. Olisiko mahdollisesti ollut pampers vaippoihin lisätty kosteusvoide, joka aiheutti ärsytystä vai mikä lie, mutta onneksi parani.



Suosittelen kyllä kokeilemaan toisenlaista vaippaa - saattaa auttaa. Jos ihottuma ei helpota, kannattaa kyllä käydä uudelleen ihotauti- / allergialääkärillä.



Toivottavasti pääsette pian eroon ikävästä vaivasta!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat