Valinta aviomiehen ja uuden rakkauden välillä

Vierailija

Teen tästä uuden aloituksen, koska olen ihan hajalla ja kaipaan tukeanne. Livenä en voi pyytää sitä oikein keneltäkään. Olen vaiennut tästä aiheesta ja nyt joudun myös haavani nuolemaan yksin. Tuo edellinen ketju (" onko minulla oikeutta onneen" ) on jo niin pitkä, että sen lukeminen on raskasta.



Kyse on siis siitä, että tapasin uuden, ihanan miehen ja jouduin päättämään, jätänkö aviomieheni vai jäänkö tylsään liittooni. Tein lopullisen päätökseni eilen. Itkettää. Sydämeen sattuu ja olen hajalla. Olen itkenyt koko viikonlopun.



Olen miettinyt pääni puhki tätä asiaa viikkotolkulla, ja nyt päädyin ratkaisuuni. Jätin uuden miehen ja päätin jäädä avioliittooni. Ilmoitin uudelle miehelle asian perjantaina. Valitsin tämän ajankohdan, koska aviomieheni lähti torstaina viikon työmatkalle ja tiesin, että saisin itkeä rauhassa itkuni. En ole kertonut hänelle mitään koko asiasta.



Enköhän tästä vielä nouse, vaikka tällä hetkellä en osaa muuta kuin vain itkeä ja itkeä. :.....(((((



Sivut

Kommentit (60)

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Tarkoitus ei ole loukata häntä nyt kun olet valinnut jo hänet, sehän olisi aivan turhaa. Eikä kertomisesta ole muuta hyötyä kuin että satutat häntä ja kevennät omaa omaatuntoasi.




Jos olet kerran miehesi jo valinnut niin miksi kertoisit tuosta ihastumisestasi hänelle ja pahoittaisit hänen mielen?



Itselläni on ollut samanlainen tilanne ex-mieheni kanssa. Mies oli ihastunut työpaikallaan naiseen - kävivät yhdessä lounaalla, kahvilla jne jne. mutta sen pitemmälle (ei nähtävästi) menty. Kumpikin tunsi todella voimakasta vetoa toiseen mutta exäni valitsi lopulta minut. Ja kertoi asiasta minulle.



Kuten varmaan voitkin arvata se ei ollut hyvä juttu, onhan tuo mies jo minulle ex. Tieto siitä että mieheni oli vakavasti ihastunut johonkin toiseen sattui todella paljon vaikka mieheni olikin valinnut LOPULTA minut. Se sattui niin paljon että mieleeni jäi kytemään jatkuva epäilys miehestäni ja hänen uskollisuudestaan. En lopulta enää kestänyt jatkuvaa pientä epäilystäni ja erosimme.



Ymmärrän ja tiedostan että jokaisessa pitkässä suhteessa tulee takuulla puolin jos toisinkin ihastumisia. Siitä ei ollut kyse että kuvittelisin niin naivisti että mieheni ei koskaan ihastuisi. Mutta silti...ei sitä mielestäni olisi kannattanut minulle kertoa. :-(

Vierailija

rankan ratkaisun! rankka se olis varmasti ollut toinenkin, mutta houkuttelevuudessaan varmasti tietyssä mielessä " helpompi" , aidan alittaminen... nyt sulla on tilaisuus todella kasvaa liitossasi!

Vierailija

Ja nyt viiden vuoden kuluttua tapahtuneesta olen todella onnellinen, että päädyin samaan ratkaisuun kuin sinä. Se oli hetken kestävä huuma silloin. Tai kesti sitä tuskaa 2 vuotta, mutta nyt ajatellen se oli harhaa, jotakin hormonaalista hullutusta. Oikeastaan olin kuin psykoosissa. Nyt ymmärrän, ettei se olisi koskaan kestänyt. Että luulin sen miehen olevan jotakin aivan muuta, kuin hän oli. Minulla oli silloin kova tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi jollain erityisellä tavalla. Halusin jotakin ihmeellistä. Nyttemmin olen huomannut, että kaikki se onni, mitä on, löytyy tästä avioliitostani ja olen todella onnellinen, että mieheni on kanssani.



Näin sinullekin varmaan käy. Se voi tosin kestää vuosia ennenkuin ymmärrät sen.

Vierailija

Itse olen valinnut tämän kämpääkaveruuden yksinhuoltajuuden sijaan. Kerran minua voi kunnolla loukata, ei kyse tosin syrjähypyistä, ja se riitti, tai oikeastaan monien sarja, ja sitten tuli piste iin päälle, siihen loppui minun rakkaus ja tahto, mutta koska pystymme silti elämään saman katon alla ja koska meillä on lapsia, niin haluan lapsille säilyttää tämän kodin. Ja osittainä myös se, että erossa olisin menenttänyt kodin, josta olen suurimman osan maksanut.

Vierailija


Sekä omat, että mieheni vanhemmat ovat eronneet. Meillä ei ole KOSKAAN kivoja synttäreitä, jouluja, hääjuhlia, ristiäisiä....tai yleensäkään niin, että jokainen isovanhemmista olisi tullut paikalle. On surullista, että minun lapseni eivät koe ehjää perhettä isovanhempiensa muodossa. Aikuisenakin kärsin siitä, että vanhempani eivät tule toimeen keskenään.



Teet sankarinaisen teon laittamalla lapsesi etusijalle!!! Muutaman vuoden kuluttua huomaat, että valintasi oli luultavasti oikea. Lpaset nauttivat ehjästä perheestä. Mutta kuten sanoin jo toisessa ketjussa, pidä huoli, että kerrot miehellesi, että olet onneton ja olet jopa harkinnut toisen matkaan lähtemistä. Keskustelkaa suhteenne läpi, ottakaa toisillenne aikaa ja TAHDO rakastua mieheesi uudelleen.



Naimisiin mennessänne sinulta kysyttiin:



TAHDOTKO ottaa tämän miehen ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?



Voit oppia rakastamaan miestäsi ihan yhtä palavasti kuin uutta miestäkin, jos vain TAHDOT niin. Ja vielä, lasten onnellisin koti on vanhempien hyvä suhde.



Itke, itke, itke, mutta sitten käännä katse tulevaisuuteen ja hymyile. Parempi huominen odottaa!

Vierailija

Kirjoitin sinulle edelliseen ketjuun, ja olen onnellinen päätöksesi johdosta. Olen varma, että tämää oli paras ratkaisu lastesi kannalta. Keskity heihin ja heidän hyvinvointinsa lisäämiseen, ja unohda itsesi ja omat onglemasi hetkeksi, niin pääset paremmin eroon ihastuksestasi. Arvosta sitä, mitä sinulla jo on!

Vierailija

Kyllä se kuuluu ihan hyviin tapoihin ettei toisen aloittamassa ketjussa aleta puimaan omia juttuja vaan aloitetaan oma ketju sitä varten.

Vierailija

miehesi on kyllä vaistonnut että et ole enää täysillä mukana, kaipa hänelläkin on oikeus etsiä lohtua tyhjään elämäänsä jos sinä et ole häntä enää rakastanut. Turhaan siinä kiukuttelet, ota tämä nyt tosiaan uutena alkuna. Kun tiedät että hänelläkin on toinen, haluatko silti jatkaa hänen kanssaan? Sehän se on tässä nyt ratkaiseva. Ja haluaako hän enää jatkaa. Oletko järkyttynyt vai helpottunut, kun kiukultasi selviät?

Vierailija

Haluan vain sanoa, että minulla on aikalailla samoja ajatuksia kuin sinulla. Olen myöskin sitä mieltä, että vaikka avioliiton ensimmäiset 5 vuotta olisivatkin ihanaa aikaa, se ei tarkoita sitä, että loppuaika olisi sitä samaa ihanuutta. Ongelmia voi tulla hyväänkin suhteeseen tai rakkaus voi loppua. Ja minun mielestäni siinä tilanteessa ei tarvitse jäädä rakkaudettomaan/onnettomaan liittoon. Vaikka niitä lapsiakin olisi. En oikein ymmärrä sitä ajattelutapaa, että eron on hyväksyttyä ottaa vain siinä tapauksessa jos mies pettää/hakkaa.



Itse olen avioeroperheestä ja äidilläni on eron jälkeen ollut kaksi vakavampaa suhdetta, enkä koskaan kokenut niitä mitenkään " kehitykselleni haitallisina" . Olin vain iloinen, että äitinikin oli onnellinen. En osaisi edes kuvitella, että vanhempani olisivat yhdessä, niin erilaisia ihmisiä he ovat. Isänikin on mennyt uudestaan naimisiin ja tulen molempien vanhempieni kanssa erittäin hyvin toimeen.



Ehkä sellaisessa tilanteessa vanhempien ero ei ole lapsille hyväksi, jossa avioero on riitaisa ja asioista tapellaan lasten edessä. Mutta itse en usko, että ainoa keino saada lapsista tasapainoisia ihmisiä, on vanhempien yhdessä pysyminen, keinolla millä hyvänsä. Kyllähän lapsetkin vaistoavat ennen pitkää sen, jos vanhemmat eivät ole onnellisia.

Vierailija

en tuomitse tekojasi :-), vaikka pettäminen ei olekaan hieno juttu.

hmm... tuntuuko sinusta, että miestäsi kuitenkin kiinnostaisi keskustella asioista kanssasi? onko hän välinpitämätön/ilkeä sinua kohtaan? TOIVON TÄYSILLÄ, että saatte padot murtumaan!! itkekää vaikka yhdessä. mieti, miksi olet niin vihainen? koitatko kenties kätkeä sen vihan alle jonkun muun tunteen? mikä se tunne on? pystyisitkö elämään sen tunteen miehesi lähellä rehellisesti?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat