Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Luomusynnytyskertomus (pitkähkö)

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Sylissäni on pieni 2430g painava ja 48cm pituinen esikoispoikani, jota vihdoin saan imettää ja hoivata!



Laskettu aika olisi vasta ollut 17.10 eli huomenna, mutta 5.10 toissa keskiviikkona syntyi hän klo 8.17 kätilöopistolla! (kiitos vuorossa olleille kätilöille ja opiskelijoille hyvästä hoidosta)



Edellisenä iltana podin huonoa oloa, olin kuitenkin pirteä ja muuten hyvävointinen, mutta siinä lähempänä puolta yötä alkoi vatsakivut. Oksentelin ja ramppasin vessassa koko yön. Ensikertalaisena synnyttäjänä luulin pitkään sairastavani kovaa vatsatautia, mutta pian tajusin supistusten olevan kyseessä.



Kolmen aikaan herätin mieheni ja soitimme sairaalaan, supistuksia tuli jo noin viiden minuutin välein ja olivat sen verran kivuliaita, että melkein piti ääneen huutaa, ja jalat eivät kantaneet.

Pyysivät kärvistelemään kotona niin pitkään kuin suinkin.

Omaan melko korkean kipukynnyksen, joten emme lähteneet sairaalaan, vaikka ehkä olisi jo kannattanut vaan menin tuskissani suihkuun ja täyttelin kuumavesipulloja..

Kivut olivat lähes sietämättömät vielä kotona ollessani, ja aina kovimman kivun ollessa päällä päätin että nyt lähdetään sairaalaan, mutta olo helpottui aina hetkeksi ja sen ansiosta viivyin kotona aina 6.30 saakka.

Autossa vaikeroin todella kovasti, mutta en kiukutellut tai menettänyt tajuuden tuntuani missään vaiheessa, pysähdyimme vielä matkalla hakemaan appivanhemmiltani kamerankin mukaan sairaalaan.



Mieheni ei vielä automatkallakaan uskonut toden olevan kyseessä, ei ollut aiemmin synnytystä nähnyt ja osasin todella hyvin hillitä itseni. Luuli että vatsatauti on aiheuttunut vähän supistuksia, vaikka luulen , että supistukset aiheuttivat vatsan luonnollisen tyhjennyksen.



Sairaalassa olimme hiukan ennen puoli kahdeksaa,

vastassa oli kätilö sekä opiskelija, he laittoivat minut sänkyyn kärvistelemään ja olo oli todella tukala, kuvittelin kuitenkin olevani aivan alkuvaiheessa, enkä kehdannut pyytää vielä sen suurempaa apua tuskiini. Oksentelin vielä siinäkin vaiheessa vatsahappoja..

Viimein kokeilivat tilanteen (opiskelija sai jonkinlaisen ahaa-elämyksen testatessaan kohdunkaulani tilannetta) ja olin jo 6cm auki!

Synnytyssaliin siis! Vaihdoin päälleni sairaala vaatteet ja yritin heijata itseäni kuumavesipullojen kanssa keinutuolissa.



Yht' äkkiä olo muuttui aivan sietämättömäksi! En melkein pystynyt edes vaikeroimaan, olin valmis ottamaan mitä tahansa helpotusta vastaan, ja anelin kipulääkettä, ehdottivat epiduraalia ja käskin laittaa sitä tulemaan äkkiä! Itkusilmässä hoin vain etten enää kestä, mieheni (avuttomana) oli onneksi kuitenkin paikalla.



Ennen epiduraalin tuloa rupesin tuntemaan todellakovaa painetta (kova vessahätä) ja mainitsin tästä kätilöille, sanoivat sen olevan normaalia, mutta säikähtivät pahasti kun kramppimaisesti mua rupesi ponnistuttamaan! Käskivät olla ponnistamatta ja kipuamaan pöydälle. Olin ollut tähän asti pystyssä ja rampannut vessassa, vaikka suolisto olikin ihan tyhjä (olivat myös tarjonneet peräsuihketta, mutta olin kieltäytynyt siitä kuten ilokaasustakin pahemman olon pelossa). Kätilö ja opiskelija tarkastivat tilannetta " herranen aika sehän on jo kokonaan auki, nyt ei ehdi mitään lääkettä antaa" ! Ai että säikähdin kun kuulin joutuvani synnyttämään luomuna! Olisin tehnyt mitä tahansa jos olisin saanut jättää homman kesken, mutta ponnistamisen tarve yltyi kouristusmaisesti!



Tunne oli uskomaton kun kätilöt kehottivat ponnistamaan, laittoivat jalkojani oikeaan asentoon, neuvoivat oikeaa asentoa ja ponnistustapaa, kun samaan aikaan tunsin vain kauhua ja tuskaa enkä olisi tahtonut jatkaa kovemman kivun pelossa! " Ponnista kun supistaa, laita pää leukaan, pidä nilkoista kiinni, äläkä päästä ulos mitään ääntä, hyvä hyvä!"



Yritin tehdä kuten käskettiin, tuntui kun jotain olisi pahasti jumissa, joka paikkaa kiristi, ja vaikka kuinka ponnistin tuntui kuin mitään ei olisi tapahtunut! (eräässä vaiheessa miettivät pitäisikö väliliha leikata, mutta kielsin jyrkästi, katsoivat sen tarpeettomaksi sitten onneksi itsekin, vaikka tietenkin olisivat kielloistani huolimatta leikanneet jos olisi vauva ollut vaarassa) Supistus meni välillä ohi, ja oli " kivuton" hetki, pystyin ajattelemaan järkevästi, katsoin kelloa (n.8.10) ja rupesin jopa miettimään mitä saisin sairaalassa aamiaseksi, samaisesti tuntui etten ikinä saisi puserrettua lasta irti kohdustani, mutta päätin yrittää kaikella voimalla.

Tuskaa tuskaa ja ponnistamista, mies vierellä kauhusta kalpeana (jälkeenpäin sanoi, että näytti kun joku murhaisi minua). Sitten tuskaisat ja huudetut loppurutistukset ja pieni kinasta valkoinen poika ulkona klo 8.17 (12min ponnistusvaihe, tuntui pidemmältä!!), rääkäisy ja syliin rinnalle (ihan isin näköinen pyöreäpäinen laiheliini)! Isi otti ensimmäiset kuvat, ja minulle ommeltiin yksi ainoa tikki " varmuuden vuoksi" , kohdun painelu ja tikin ompelu pelotti ja tuntui ikävältä, vaikka vauva olikin jo sylissä.



Kun isi pesi poikaa pääsin käymään suihkussa, kyllä olin fyysisesti loppu! Ei melkein jaksanut jalkaa nostaa, yli 24h valvonyt, eikä mitään vatsassa.

Pieni täydellinen poikani syntyi!



Osastolla olimme keskiviikosta lauantaihin perhehuoneessa, opettelin imettämään(alussa vähän hankalaa ja rintakumia joutuu käyttämään) ja hoitamaan vauvaa. Verensokeri ja keltaisuusarvoja otettiin paljon, vauva joutui myös lisäruokinnalle pienen kokonsa vuoksi.



Enää ei ole masua jäljellä minulla ja palautunut muutenkin jo lähes entiselleen, vessassakäynti ja liikkuminen teki aluksi todella kipeää, mutta nyt vain hieman aristaa. Ihanaa! Minä olen äiti, ja tuore isikin, ihan yhtä onnellinen ja vauvaa hoivaava!

Synnytin siis tahtomattani luomuna ja nopeasti, sairaalassa ehdittiin olla vain vajaa tunti.

Katsotaan miten seuraavan käy, vaikka ihan heti en toivottavasti ole takaisin menossa!



Minä ja poika



(anteeksi jaarittelut, mutta jonnekin täytyy saada tuntoja purkaa)

Kommentit (10)

Vierailija

Aivan ihanasti olit tuon kirjoittanut. Itkin sitä lukiessani ja itken täällä edelleen, kun oma synnytyskin on pian lähellä. :*)



Kaisa 39+1

Vierailija

Kiitos paljon kaikille! Onnelle on varmaan paljon käyttöä tässä uudessa tilanteessa..! Onnea myös kaikille synnyttäneille ja synnyttämään meneville, on muuten ihanaa olla synnyttänyt. Ei enää tarvitse sitä odotella! :)

Vierailija

Synnytin itsekin toisen lapseni ilman kipulääkettä 4v sittten. Synnytys käynnistettiin ja eteni niin nopeasti ettei mitään ehditty antaa ja pnnistusvaihe kesti 2 min!!!! Ja selvisin melko vähillä vaurioilla ja hommasta ei jäänyt pahaa makua eikä mieltä:) Joten kyllä siitä siis selviää ilman kivunlievitystäkin:)



Onnea vielä kerran ja vauvantuoksusita ihanaa elämää koko perheelle!



äitykkä ja poikanen rv 34+6

Vierailija

Meilläkin synnyteltiin luomuna poika 2370g ja kesto oli 1h10min... Esikoisella pyysin epiduraalin ja vaikkei synnytyksiä oikein voikkaan keskenään vertailla ja laittaa " paremmuusjärjestykseen" , niin täytyy sanoa, että tämä jälkimmäinen oli helpompi, kun tunsi kaiken eikä ollut niin turtana lääkkeistä. Suosittelen;-)

Uusimmat

Suosituimmat