LUE!!! INFLUENSSAROKOTUS LAPSILLE, KTL:n TUTKIMUS!!!!

Vierailija

Syksyllä 2004 julkaistussa suomalaistutkimuksessa selvitettiin influenssan aiheuttamaa

tautitaakkaa alle 13-vuotiaiden lasten tutkimusaineistossa kahden influenssakauden aikana

(2000¿2001 ja 2001¿2002). Tutkimuksen perusteella erityisesti alle kolmevuotiaiden

lasten influenssa ja siihen liittyvät komplikaatiot, lääkehoito ja lastaan hoitavien vanhempien

työstä poissaolo aiheuttavat merkittävän tautitaakan lapsille ja heidän perheilleen.

Tutkijat totesivat johtopäätöksissään, että tämän ikäisten rokottaminen influenssaa vastaan

voisi olla hyödyllistä.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) käsitteli pikkulasten influenssarokotuksia

yllä olevan tiedon valossa syksyllä 2004. KRAR esitti, että Kansanterveyslaitos kutsuu

koolle lasten influenssarokotuksiin liittyvää selvitystä varten laajapohjaisen työryhmän.

Lasten influenssarokotusten tehostamista erityisellä kampanjalla ei pidetty tässä vaiheessa

tarpeellisena.



Jos rokotettava lapsi on alle yhdeksänvuotias,

eikä ole aikaisemmin saanut influenssarokotusta, yksi rokoteannos ei välttämättä

tuota riittävää suojaa. Tällaiselle lapselle suositellaan toisen samansuuruisen annoksen

antamista noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä.



Raskaana oleville yllä mainittuihin lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville voidaan raskauden

vaiheesta riippumatta antaa influenssarokotus.



Yllä olevat katkelmat ovat Influenssarokotussuositus 2005 opaskirjasesta KTL:n sivuilta. Siinä teille faktaa, ja jokainen saa itse päättää rokottaako vai ei.



Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:

Miksei lapsia rokoteta influenssaa vastaan yleisen rokotusohjelman osana, jos kerran influenssarokotus vähentää korvatulehduksia kolmanneksella, saati sitten jälkitauteja?!?

Vierailija

Joka neljäs vuosi (suurinpiirtein) kannattaisi pitää välivuosi (riskiryhmät voi olla asia erikseen, mutta siis " tavisten" ). Näin kerrottiin juuri kun kyselin näistä rokotuksista.

Vierailija

Siksi, että ei ole mitään yhtä kaikenkattavaa influenssarokotetta. Annettava rokote suojaa vain tietyltä viruskannalta (ja annettava rokote valitaan sen pohjalta mikä virusaalto on ODOTETTAVISSA, varmaksihan sitä ei voi ennustaa), mutta minkä tahansa muun viruskannan aiheuttamaan influenssaan voi silti sairastua. Nih.

Vierailija

ovat sitä mieltä, että jotenkin se kuitenkin vaikuttaa, jos aina yrittää estää influenssan rokotuksella. Esimerkkinä tästä on kuulemma sellaisia aikuisia, jotka eivät saa varsinaista influenssaa, mutta sairastavat muuten koko talven erinäisiä muita tauteja. En siis tiedä oikein muuta, tämän asian selvittely jäi siis kesken. Itse en ole rokotuttanut itseäni koskaan, mutta tänä vuonna ajattelin rokotuttaa koko porukan, ja sillä se asia tuli ilmi kun rupesin siitä puhumaan. Meillä on myös yksi riskiryhmään kuuluva, joten hän saa jokatapauksessa rokotuksen.



14

Vierailija

Miten niin vie harhaan? Siinä katkelmassahan sanotaan ettei ole tarvetta aloittaa laajamittaisempaa markkinointia lääkkeen puolesta ja niin ollen tehdä suosituksia - vielä. Koska asiantuntijaryhmä on vasta kutsuttu koolle.



Ja siksi on linkkikin lisätty että jokainen saa itse käydä lukemassa ja tehdä itse johtopäätelmänsä. Joko puolesta tai vastaan.

Vierailija

harhaan siinä mielessä, että suuret pölkkykirjaimet ja huutomerkit ja otsikointi viittaa siihen, että lapset pitäisi rokottaa. Tarinaa on pitkästi, ja äkkiä lukien tulee vaikutelma, että kehoitetaan rokottamaan. Yhdellä lauseella todettu, ettei olekaan syytä. Tämä tyylisi on vähän tällaista iltapäivälehtien lööppityyliä: TARJA HALOSEN TYTÄR SAIRASTUI!!!!! Sisäsivuilta voi todeta, että oli vatsataudissa, eikä siksi päässyt voimistelunäytöksen raatiin.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat